Suomen sisäinen turvallisuus

Yksi kertomus...

Mitä tarkoittaa äärioikeisto?​

TomPackalen

Tom Packalen18.12.2020 12:51päivitetty 18.12.2020 12:51783

Viime viikon ainoa poliisiasia ei ollutkaan vihreän Haavisto-gaten eduskuntanäytökset, vaan perjantaina illan suussa saimme yllättäen kuulla, että KRP epäilee törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta äärioikeistolaista verkostoa. Ensitietojen mukaan iskun kohteina olisivat olleet vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Uutinen kuulosti todella hurjalta. Kun luin juttua pidemmälle, selvisi, että yksi epäillyistä on poliisin ylikonstaapeli. Tässä vaiheessa aloin huolestua. Mistä oikein on kysymys?

Sain varsin nopeasti selville, kuka tämä poliisi on. En voinut kuin epäuskoisena nauraa tilanteen absurdiutta. Kyseinen ylikonstaapeli toimi vuosia alaisuudessani kenttäjohtajana. Hän oli yksi parhaista kenttäjohtajista. Miehellä on taustaa myös sosiaalipuolelta. Tiedossani ei ole yhtään moitetta tai epäilyä hänen työnsä laadusta tai tekemisen tavasta.

Soitin ylikonstaapelille, joka oli henkisesti aivan romuna. Hänen yli 20 vuoden työ poliisissa oli vedetty lokaan. Mies on pidätetty virasta ja puolella palkalla. Hänen kertomansa mukaan poliisi oli ottanut hänen tuttavansa kiinni epäiltynä rikoksesta, joka sittemmin ilmeni vääräksi epäilyksi) Samassa yhteydessä poliisi oli avannut tuttavan matkapuhelimen ja selvittänyt kaiken viestinnän.
Viesteistä paljastui pieni tiivis ryhmä, muistaakseni kahdeksan ihmistä, enimmäkseen turvallisuusalan ammattilaisia ja reserviläisiä. He olivat purkaneet keskenään paineita, osin epäasiallisestikin. Mielestäni tuollaisen porukan kesken sellainen ei ole kovin moitittavaa. Kyse on kuitenkin ammattilaisista, jotka näkevät työssään paljon yhteiskuntamme epäkohtia, mutta joiden käytöksen on työssä ja virassa aina oltava asiallista.

Kysyin poliisilta, milloin hän oli alkanut äärioikeistolaiseksi. Hän ei ollut. Jäin miettimään, miksi uutisessa hänet oli kuitenkin leimattu äärioikeistolaiseksi, osaksi oikeusvaltion vastaista vaarallista verkostoa, kelvottomaksi yhteiskunnan jäseneksi. Oliko kyse siitä, että viestiryhmään kuului kamppailulajien harrastajia, ammunnan harrastajia, poliiseja, vartijoita ja reserviläisiä? Se on ainakin varmaa, että elämme hyvin epämiellyttävää leimakirveiden ja harkitsemattoman sanankäytön aikaa.

Minulla on toistaiseksi käytössäni vain arvostamani ylikonstaapelin versio asiasta, mitä minulla ei sinällään ole syytä epäillä.Poliisilla tai syyttäjällä on mahdollisesti jotain kovaa todistusaineistoa, koska kyseinen rikosnimike edellyttää vakavasti otettavaa suunnitelmaa, jonka totetuttamiseksi on jo tehty valmistelevia toimenpiteitä.

Kokonaisuus on kuitenkin syytä selvittää perinpohjaisesti. Jos jutussa ei ole villoja, niin miten se putkahtikin tuli ulos juuri samalla viikolla kun vihreänulkoministerin väärinkäytökset olivateduskunnan käsiteltävänä?


Jos tuo pitää tosiaan paikkansa niin se valitettavasti vesittää mielestäni viestin vahvasti sen todellisen äärioikeiston uhan parista mistä esimerkiksi Suojelupoliisi puhuu uhka-arvioissaan ja joka on aivan todellinen uhka sisäiselle turvallisuudelle. Tämä kääntyy niin hyväntahtoisten hölmöjen (öyhöttäjät, änkyrät) suussa kuin myös äärioikestolaisen ääriajattelijain parissa vain yhdeksi todisteeksi "mädätetystä vihervassari" harhamaailmasta mikä ei kokonaisturvallisuudellemme ole hyvä asia.

Pari maahanmuuttoa keskenään kiroilevaa poliisia, vartijaa ja ressua ei ole mikään äärioikeistolainen uhka, se on tyytymätön toisensa tunteva kansalaisryhmä. Sellaisia tuppaa olemaan kaikki whatsup ryhmät tänä päivänä missä jakelu ei ole oma työpaikka ja taloyhtiön asukkaat.

Se todellinen yhteiskuntamme äärioikeiston uhka on se vakavissaan oleva suomalainen uusnatsi joka verkoittuu tiedollisesti kuten rahallisesti niin ruotsalaisiin, itäeurooppalaisiin kuin venäläisiin kaltaisiinsa, koittaa masinoida yhteistöään yhteiskuntajärjestystämme vastaan sekä kerätä tietoja ja taitoja joilla vahingoittaa sitä vaikkapa tarjolla olevan ulkomailla tarjottavan sotilaskoulutuksen muodossa.
 
Suomessa nyt tunnutaan leimaavan kaikki äärioikeistoon kuuluvaksi jotka kehtaavat arvostella nykyistä liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa tai kotoutumisen onnistumista. Saati jos alkaa puhumaan edellä mainittujen asioiden kustannuksista. Itse en kyllä pidä äärioikeistoa mitenkään isona uhkana. Se on kuitenkin käsitykseni mukaan Suomessa verrattain heikko. Enemmän järjestäytynyt rikollisuus uhkia mielestäni aiheuttaa ja ihan puhdas terrorismin uhka.
 
Se todellinen yhteiskuntamme äärioikeiston uhka on se vakavissaan oleva suomalainen uusnatsi
En edelleenkään ymmärrä, miten kansallissosialistisesta fantasistista, jolla on mahdollisesti jonkinlaisia larppaaja-taipumuksia pukeutumisineen ja ryhmätunnuksineen, saadaan oikeistolainen, saati äärioikeistolainen...

Suomessa ei edes ole yhtään oikeistopuoluetta, joten jos saan hetken avata mikä on anglo-saksinen näkemys äärioikeistolaisesta henkilöstä:

oikealla laidalla ajettelussaan oleva yksilö näkee itsellään positiivisen oikeuden vapauden (EDIT: oma määritelmällinen virheeni) omaan tuottavuuteensa, eli sitä ei saa kukaan tulla perusteitta riistämään.
Äärioikeistolainen kokee tämän oikeuden omaan tuottavuuteensa yksilönä niin voimakkaasti, että hänellä on oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan aseellisesti.
Kirjaimellinen tulkinta täydellisestä yksilön vapaudesta omiin valintoihinsa, ja vastuusta niistä on keskeistä tälle ajattelulle, kaikki kontrolli valtion ja julkisen vallan toimesta on fasismia (sosialismi/ marxilaisuus, kommunismi, natsismi jne.). Sen pituinen se.
Äärioikeistolaista ihmistä ei kiinnosta muiden ihmisten tekemiset pätkääkään, eikä politiikka, kunhan hänet jätetään rauhaan yksilönä.

Hauskaa joulua :) .
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa nyt tunnutaan leimaavan kaikki äärioikeistoon kuuluvaksi jotka kehtaavat arvostella nykyistä liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa tai kotoutumisen onnistumista.
Suomesta puuttuu instanssi joka rauhoittelisi vihervasemmistoa niiden poikkeuksetta aloittaessa "äärioikesto-leiman" lätkimisen ihan mihin ne vaan haluaa. Tämä rauhoittelu ei toteudu edes median edustajien puolueettomuuden kautta, koska media vasemmistopainotteisena sallii haukkumisen. Niin mites se riippumaton media?
.
 
– Joku juhannus on saattanut olla yhtä vilkas, mutta yhtään joulua ei tule mieleen. Kyllä meillä kaikki poliisit olivat aika yllättyneitä tästä, Vainikka sanoo.


– Ei ole joulurauhaa Lappeenrannassa. En muista tällaista joulua.

Joulu on pitkän uran tehneen Vainikan mukaan poikkeuksellinen. Hän on toiminut poliisina vuodesta 1983 ja rikospoliisina vuodesta 1986. Tuona aikana hän on ollut useamman joulun töissä, mutta mitään lähellekään vastaavaa hän ei ole nähnyt.

Poikkeuksellista on varsinkin väkivaltarikosten määrä. Useana jouluna joku menettää henkensä, Vainikka myöntää, mutta väkivaltarikoksia on kaikkiaan vähän.
 
En edelleenkään ymmärrä, miten kansallissosialistisesta fantasistista, jolla on mahdollisesti jonkinlaisia larppaaja-taipumuksia pukeutumisineen ja ryhmätunnuksineen, saadaan oikeistolainen, saati äärioikeistolainen...

Suomessa ei edes ole yhtään oikeistopuoluetta, joten jos saan hetken avata mikä on anglo-saksinen näkemys äärioikeistolaisesta henkilöstä:

oikealla laidalla ajettelussaan oleva yksilö näkee itsellään positiivisen oikeuden vapauden (EDIT: oma määritelmällinen virheeni) omaan tuottavuuteensa, eli sitä ei saa kukaan tulla perusteitta riistämään.
Äärioikeistolainen kokee tämän oikeuden omaan tuottavuuteensa yksilönä niin voimakkaasti, että hänellä on oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan aseellisesti.
Kirjaimellinen tulkinta täydellisestä yksilön vapaudesta omiin valintoihinsa, ja vastuusta niistä on keskeistä tälle ajattelulle, kaikki kontrolli valtion ja julkisen vallan toimesta on fasismia (sosialismi/ marxilaisuus, kommunismi, natsismi jne.). Sen pituinen se.
Äärioikeistolaista ihmistä ei kiinnosta muiden ihmisten tekemiset pätkääkään, eikä politiikka, kunhan hänet jätetään rauhaan yksilönä.

Hauskaa joulua :) .
Tuosta olemme samaa mieltä, termi "äärioikeistolainen" jolla haetaan totalitaarista yhteiskuntaa on oikeistolaisen politiikan päinvastainen liike. Noita natseja kuvaisi äärivasemmisto paremmin.

Ja ei tässä maassa ole oikeistopuolueita, saisi olla.
 
En edelleenkään ymmärrä, miten kansallissosialistisesta fantasistista, jolla on mahdollisesti jonkinlaisia larppaaja-taipumuksia pukeutumisineen ja ryhmätunnuksineen, saadaan oikeistolainen, saati äärioikeistolainen...

Suomessa ei edes ole yhtään oikeistopuoluetta, joten jos saan hetken avata mikä on anglo-saksinen näkemys äärioikeistolaisesta henkilöstä:

oikealla laidalla ajettelussaan oleva yksilö näkee itsellään positiivisen oikeuden vapauden (EDIT: oma määritelmällinen virheeni) omaan tuottavuuteensa, eli sitä ei saa kukaan tulla perusteitta riistämään.
Äärioikeistolainen kokee tämän oikeuden omaan tuottavuuteensa yksilönä niin voimakkaasti, että hänellä on oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan aseellisesti.
Kirjaimellinen tulkinta täydellisestä yksilön vapaudesta omiin valintoihinsa, ja vastuusta niistä on keskeistä tälle ajattelulle, kaikki kontrolli valtion ja julkisen vallan toimesta on fasismia (sosialismi/ marxilaisuus, kommunismi, natsismi jne.). Sen pituinen se.
Äärioikeistolaista ihmistä ei kiinnosta muiden ihmisten tekemiset pätkääkään, eikä politiikka, kunhan hänet jätetään rauhaan yksilönä.

Hauskaa joulua :) .
Noilla näkemyksillä liikut siellä jossain oikeistopopulismin ja oikeistoradikalismin välimaastossa.

Mutta tottahan se on että nämä ovat hyvin venyviä käsitteitä ja niitä myös venytellään joka suuntaan sekä yksilöiden tasolla että myös puolueiden ja muiden poliittisten liikkeiden tasolla.

Jos natseja ei saa nimittää äärioikeistoksi, niin ehkä ne olivat oikeistososialisteja siinä missä fasistit olivat äärikepulaisia :ROFLMAO:

Mutta kuten todettua niin näitä termejä voi itse kukin pyöritellä ihan miten haluaa.

Tässä on hyviä pointteja...

Ranskan vallankumouksesta se alkoi – äärioikeiston nousu. Tosin sanalla tarkoitettiin jotain aivan muuta kuin nyt, eikä äärioikeistoa pelätty.

1800-luvun Ranskassa käsitteellä äärioikeisto viitattiin kansalliskokouksiin, joissa oikeisto istui oikealla ja vasemmisto vasemmalla. Äärioikeistolaisten paikka oli äärimmäisenä oikealla. Sittemmin käsitteen sisältö on vaihdellut eri aikoina.

Nykyään käsitteellä viitataan liikkeisiin tai puolueisiin, jotka pitävät tiukasti kiinni nationalismista, muukalaisvastaisuudesta, rasismista ja vastustavat liberaaliin demokratiaan liittyviä ajatuksia ihmisten tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta.

– Äärioikeistolaiset ovat aina vastustaneet enemmän tai vähemmän kansainvälistä vasemmistoa tai bolševismia, sanoo äärioikeistoa tutkinut tutkijatohtori Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta.

Kotosen mukaan äärioikeistolaisissa liikkeissä ajatellaan, että kansainväliset aatteet ja globalisaatio syövät kansallista yhtenäisyyttä.



Puolueista ja liikkeistä on vaikeaa käyttää tarkasti äärioikeistolaisuuden ja -vasemmistolaisuuden käsitteitä. Syitä on ainakin kaksi.

Toisaalta poliitikot käyttävät käsitteitä leimaamistarkoituksessa vastustajistaan, ja harvoin puolueet haluavat niitä käytettävän itsestään. Kotosen mukaan ääri-etuliite suhteutuukin aina valtavirtaan.

– Valtaan pyrkivät puolueet haluavat olla valtavirtaa eivätkä marginaalia.

Suomessa äärioikeisto alkoi saada leimaavan termin piirteitä vasta 1960-luvulla. Tähän tarkoitukseen käsitettä eivät kuitenkaan käyttäneet laitavasemmiston taistolaiset.

– Siihen aikaan äärimmäinen vasemmisto puhui mieluummin fasismista tai uusfasismista ja sen noususta. Äärioikeisto ei ollut riittävän voimakas termi heille, Kotonen sanoo.

Termiä ovat perinteisesti käyttäneet poliittiseen keskustaan tai liberaaliin oikeistoon tukeutuneet poliitikot. Suomessa yksi ensimmäisiä termin käyttäjiä oli presidentti Urho Kekkonen, joka kuvasi RKP:n kansanedustaja Georg C. Ehrnroothia äärioikeistolaiseksi.

Ehrnrooth arvosteli yli 20-vuotisen kansanedustaja-aikansa tiukasti Kekkosen ulkopoliittista linjaa, kommunismia ja Neuvostoliittoa. Hän toimi koko uransa piikkinä suomalaisen poliittisen eliitin lihassa.

a0845f3a54ec4866a006e507067edd36.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Ai tää onkin toinen takaa-ajo kuin se Hyvinkäältä lähtenyt 2-tielle edennyt tänään. Onpas vilkasta taas.Tässä:
 
Harvinaista juttua Niuvanniemestä.
"Mies sairastaa skitsofreniaa, ja hän on oikeuspsykiatrinen potilas. Niuvanniemessä hän on asunut yli 11 vuotta, mutta ei omasta tahdostaan. Olemme sopineet, että hän ei esiinny omalla nimellään, koska jutussa käsitellään hänen terveystietojaan ja rikostaustaansa. Kutsumme häntä Keijoksi."

Jotain on pielessä oikeuslaitoksessa. :unsure:
Kun täydessä ymmärryksessä tappaa niin sitä saa tehdä jatkuvastti.:mad::cry:

1609052022615.jpeg


 
Ai tää onkin toinen takaa-ajo kuin se Hyvinkäältä lähtenyt 2-tielle edennyt tänään. Onpas vilkasta taas.Tässä:

Joulunalusviikolla kahtoin marketissa käydessä millä tavalla viinakaupasta kannettiin Jouluevästä....ei tarvi ihmetellä, jos alkoholilla on osuutta moneen asiaan. Melkoiset viinan voimalla suoritettavat kaunojuhlat on monelle nämä joulupyhätkin.
 
jolla haetaan totalitaarista yhteiskuntaa on oikeistolaisen politiikan päinvastainen liike.
Aamen.

Historialliset Saksan kansallissosialistit olivat äärimmäisiä (kansallismielisyydessä) vasemmistolaisia; kommunistit ovat äärivasemmistolaisia; Italian fascistit olivat välimaastossa, mutta nämä pitää erottaa kahdesta edellisestä, koska eivät olleet kansanmurhaavaa sorttia. Vasemmistolaisia olivat silti.

Paras tai vähiten huono määritelmä 'äärioikeistolle' on yhdysvaltalainen 'yövartijavaltio' eli ainoastaan yksinoikeuden väkivallasta myöntäminen valtiolle.
 

VIIMEINEN VUOSI​

SE OLI AIVAN TAVALLINEN VUOSI. SILLOIN KIURUVETELÄINEN VIRVA JA 15 MUUTA SUOMALAISTA NAISTA SURMATTIIN, JA TEKIJÄNÄ OLI OMA MIES.​


Toimitukselta:

Tämä juttukokonaisuus kertoo Suomessa tapahtuneista parisuhdesurmista, joiden uhreja ovat naiset.

Suomessa naiset joutuvat henkirikosten uhreiksi paljon harvemmin kuin miehet. Silloin, kun niin tapahtuu, kuudessa tapauksessa kymmenestä surmaaja on oma mieskumppani – nykyinen tai entinen.

Vuosina 2010–2018 keskimäärin 15 naista kuoli näin joka vuosi. Määrä on vähentynyt 2000-luvun alusta. Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti kerää tietoja henkirikoksista. Vuosina 2002–2019 parisuhdesurmien naisuhreja oli 321.

Yli puoleen tapauksista liittyi aiempaa parisuhdeväkivaltaa. Joka kolmannessa tapauksessa taustalla oli mustasukkaisuutta ja alistamista. Joka kolmannessa tapauksessa surmaaja ja uhri olivat juoneet alkoholia. Joka toisessa tapauksessa tekijällä oli aiempia rikostuomioita. Kaksi kolmesta surmasta tehtiin uhrin kotona. Lähes joka kolmas surma tapahtui erotilanteessa.

Toimittaja Anu Nousiainen halusi nähdä tilastojen taakse ja ryhtyi selvittämään, millaisia ovat ne tapaukset, joissa mies surmaa nykyisen tai entisen naiskumppaninsa. Hän valitsi yhden vuoden, 2017. Sen aikana Suomessa surmattiin kaikkiaan 68 ihmistä. Hän otti yhteyttä tuomioistuimiin, syyttäjiin ja poliisilaitoksiin, tilasi tuomioita ja esitutkintapöytäkirjoja ja alkoi lukea.

Parisuhdesurmia, joissa nainen kuoli, löytyi 16. Nuorin uhri oli 17-vuotias, vanhin 90. Yksi heistä oli kiuruveteläinen Virva. Ensin kerrotaan Virvan viimeisestä elinvuodesta, sen jälkeen tiiviimmin kaikki 16 tapausta. Kirjoitukset eivät ole helppoa luettavaa, sillä tapahtumat ovat järkyttäviä ja käsittämättömiä.








Kaikki vuoden 2017 tapaukset​

14,01,2017

90-vuotias nainen, Haapavesi. Sukulainen ei saa yhteyttä iäkkääseen pariskuntaan. Pariskunta asuu Haapajärven keskustassa omakotitalossa. Mies on naisen omaishoitaja. Sukulainen soittaa hätäkeskukseen.

Poliisipartio käy tarkistamassa tilanteen sunnuntaina vähän ennen puoltapäivää. Ulko-ovi murretaan auki. Partio löytää makuuhuoneesta kaksi vainajaa: 90-vuotiaan naisen ja hänen samanikäisen miehensä.

Poliisi kuulustelee lähipiiriä, mutta kukaan ei osaa kertoa syytä siihen, miksi mies on ampunut luvallisella metsästysaseella ensin puolisonsa ja sen jälkeen itsensä.

Naapuri on käynyt pariskunnan luona kylässä kaksi päivää aikaisemmin, eikä hän ole huomannut mitään tavallisesta poikkeavaa. Mies on säilyttänyt metsästysaseitaan takkahuoneessa sohvan takana. Edellisenä päivänä hän on soittanut kaksi puhelua. Hän on kuulostanut vähän sekavalta.

Koska mies on tehnyt itsemurhan, poliisi päättää tutkinnan eikä naisen surmaa käsitellä oikeudessa.

17,02,2017
17-vuotias tyttö, Nokia. Kerrostalonaapurit kuulevat myöhään perjantai-iltana ensimmäisen kerroksen asunnosta kovaäänistä musiikkia ja tappelun ääniä. He käyvät ovella, mutta kukaan ei avaa.

Vähän ennen puoltayötä kuuluu naisen itkua ja jysähdyksiä ja sitten naisen huuto ”Lopeta!”. Kello 0.03 seinänaapuri soittaa hätäkeskukseen. Puhelun aikana asunnosta kuuluu naisen hysteeristä huutoa.

Poliisipartio saapuu kello 0.13. Ensin kukaan ei avaa ovea, sitten ovelle tulee 18-vuotias mies, joka väittää tyttöystävänsä lähteneen.

Poliisit näkevät eteisessä tyttöystävän laukun, kengät ja hiuslisäkkeen ja menevät peremmälle asuntoon. He löytävät sängyn alta elottoman tytön.

Mies on peittänyt tyttöystävän suun ja nenän useilla kerroksilla ilmastointiteippiä. Hän on teipannut myös tytön kädet yhteen. Poliisit aloittavat elvytyksen ja pyytävät paikalle ambulanssin kello 0.19.

Tyttö kuolee kolme päivää myöhemmin sairaalassa hapenpuutteesta syntyneen aivovaurion seurauksena.

Hovioikeus tuomitsee Oskari Topias Sylven elinkautiseen murhasta.


08,05,2017
29-vuotias nainen, Sastamala. Poliisit hälytetään omakotitaloon Vammalassa myöhään maanantai-iltana. He löytävät keittiöstä teräaseella surmatun naisen. Eteisessä on teräaseella surmattu 40-vuotias mies.

Vainajat ovat aviopari. He ovat olleet eroamassa. Mies on pahoinpidellyt vaimoaan useita kertoja aikaisemmin, ja hänelle on määrätty laajennettu lähestymiskielto.

Kun aviomies on tullut illalla talon pihaan, naisen luona on ollut neljä muuta miestä. Nainen on pyytänyt heidät paikalle turvakseen. He ovat juoneet alkoholia, musiikki on soinut kovaa. Nainen on kieltänyt aviomiestä tulemasta sisälle mutta päästänyt tämän sitten keräämään tavaroitaan.

Aviomies on surmannut puolisonsa veitsellä ja puukottanut kahta vierasta. Sen jälkeen eräs vieraista on surmannut aviomiehen.

Aviomiehen puukottaja vapautuu syytteistä, sillä käräjäoikeus katsoo teon hätävarjeluksi.

Koska tekijä on kuollut, naisen surmaa ei käsitellä oikeudessa.


20,05,2017
54-vuotias nainen, Virrat. Lauantai-iltana kello 21.42 poliisi saa tiedon puukotuksesta kerrostaloasunnossa Virroilla. 57-vuotias mies on iskenyt 54-vuotiasta naisystäväänsä pitkäteräisellä veitsellä neljä kertaa kasvoihin ja vartaloon. Sitten hän on lähtenyt asunnosta ja jäänyt ulos odottamaan poliisia.

Asunnossa ollut kolmas henkilö on soittanut hätäkeskukseen.

Tutkinnassa selviää, että asunnossa on käytetty alkoholia ja miehen ja naisen välille on syntynyt riitaa. Kuulusteltavat kertovat, että mies on pahoinpidellyt naista aikaisemminkin.

Hovioikeus tuomitsee Jari Matti Olavi Leinosen kymmeneksi vuodeksi vankeuteen taposta.


20,062017
20-vuotias nainen, Raasepori. 20-vuotias mies viettää tiistai-iltaa perheensä kanssa kotonaan Tammisaaressa. Puoli seitsemältä hän lähtee reppu selässä käymään entisen tyttöystävänsä luona. Nuori nainen on lähdössä matkalle, ja mies on luvannut hoitaa tämän koiraa.

Päästyään asuntoon mies sitoo ja raiskaa naisen ja surmaa hänet metsästysveitsellä.

Vähän yli puoli kahdeksan miehen äiti saa Whatsapp-viestin, jossa mies kertoo aikovansa tehdä itsemurhan. Äiti soittaa hätäkeskukseen.

Mies pakenee surmapaikalta harmaalla Honda Civicillä. Poliisi julkaisee hänen kuvansa ja varoittaa hänen olevan aseistettu ja vaarallinen. Seuraavana päivänä poliisi löytää miehen kuolleena metsätieltä. Hän on ampunut itsensä metsästysaseellaan.

Tapaus saa paljon julkisuutta, koska mies on pelannut jalkapalloa juniorien maajoukkueessa ja nainen on kirjoittanut blogia. Molemmat ovat edellisen kevään ylioppilaita.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä raiskauksena ja murhana. Tutkinnassa miehen verestä löytyy kannabista. Hänen motiivikseen arvellaan mustasukkaisuutta: nainen oli aamulla lähdössä ulkomaanmatkalle uuden poikaystävän kanssa.

Henkirikosta ei käsitellä oikeudessa, koska tekijä on tehnyt itsemurhan.


28,05,2017
32-vuotias nainen, Helsinki. Juhannuksen jälkeisenä tiistaina 28-vuotias mies ilmoittaa työnantajalleen irtisanoutuvansa. Työpäivän jälkeen hän hakee lapsen päiväkodista ja menee kotiin. Kello kaksi yöllä hän vaihtaa itsensä ja puolisonsa Facebook-profiilikuviksi heidän hääkuvansa.

Aamuviideltä naapuri kuulee asunnosta naisen huutoa ja kiroilua. Perheriita, hän ajattelee unisena eikä soita hätäkeskukseen. Kun hän parin tunnin päästä lähtee töihin, rapussa on hiljaista.

Kun mies ei saavu töihin eikä vastaa puhelimeen, työnantaja huolestuu. Hän soittaa hätäkeskukseen.

Poliisit löytävät asunnosta itkuisen nelivuotiaan lapsen. Hänen äitinsä on elottomana olohuoneessa. Vainajan vieressä on verinen keittiöveitsi. Mies on lyönyt sillä naista useita kertoja.

Mies löytyy parisängystä osittain patjojen alta. Hän on tappanut itsensä omalla metsästysaseellaan. Hänen veressään ei ole alkoholia tai huumaavia aineita.

Poliisi kertoo, että mies on jättänyt kirjeen, jossa hän selittää tekoon johtaneita syitä. Poliisin mukaan avioliitto oli päättymässä.

Poliisi tutkii naisen surmaa murhana. Koska mies on tehnyt itsemurhan, asiaa ei käsitellä oikeudessa.


07,07,2017
65-vuotias nainen, Rautalampi. Naapurissa asuvat sukulaiset kuulevat avunhuutoja omakotitaloalueella perjantaina aamupäivällä. He soittavat hätäkeskukseen. Kun ensimmäinen sukulaisista ehtii pihaan, talossa asuva nainen makaa verisenä kuistilla.

Kuulusteluissa naisen 68-vuotias puoliso ei muista puukottaneensa vaimoaan kolmekymmentä kertaa. ”Kyllä minun on pitänyt jotakin suuttua, jotakin on täytynyt tietoon tulla, että olen pikaisesti suuttunut”, hän sanoo poliisille. ”Me on aina niin hyvin tultu toimeen.”

He ovat olleet naimisissa yli 30 vuotta, lapsia ei ole.

Hovioikeus tuomitsee miehen murhasta. Rangaistusta hän ei saa: mielentilatutkimuksen mukaan hän on tekohetkellä syyntakeeton.


08,07,2017
70-vuotias nainen, Juankoski. 77-vuotias mies ja 70-vuotias nainen ovat olleet naimisissa yli 40 vuotta. Nainen on vakavasti sairas. Mies on hänen omaishoitajansa. Lapsia ei ole, muita sukulaisia kyllä.

Lauantai-iltana mies ja nainen syövät pannukakkua. Sen jälkeen mies surmaa olohuoneen nojatuolissa istuvan puolisonsa iskemällä ja viiltämällä tätä 66 kertaa veitsellä. Sen jälkeen hän soittaa hätäkeskukseen.

Kuulusteluissa miehen muistikuvat tapahtuneesta ovat hämärät. Hän kertoo uupuneensa vaimonsa hoitoon ja olleensa uneton ja ahdistunut. Hänellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia. Hän on saanut masennuslääkkeitä ja rauhoittavia.

Käräjäoikeus tuomitsee miehen murhasta. Rangaistusta hän ei saa: mielentilatutkimuksen mukaan hän on tekohetkellä syyntakeeton. Hänet määrätään hoitoon.


16,08,2017
83-vuotias nainen, Turku. Iäkäs pariskunta ajaa autolla Turun Ruissaloon keskiviikkona myöhään aamupäivällä. 83-vuotias nainen on meikannut ja pukeutunut ulkoiluasuun. Hän nousee autosta ja ottaa kävelysauvat.

Auton edessä 85-vuotias mies ampuu puolisoaan pistoolilla kosketuslaukauksella niskaan. Sen jälkeen mies ampuu itsensä naisen vieressä. Ulkoilijat löytävät ruumiit pian.

Miehen taskussa on naisen henkilökortti ja lappu, jossa pyydetään ottamaan yhteyttä sukulaiseen.

Kotietsinnässä ei löydy mitään erityistä. Asunto on siisti. Pariskunnalla ei ole lapsia. Mies on työskennellyt aiemmin vanginvartijana.

Poliisi arvioi miehen suunnitelleen tekoa pitkään ja epäilee häntä murhasta. Aseen kahvassa on maalarinteippi, jossa lukee ”syöpälääke”. Poliisi arvelee miehen motiivin liittyvän tähän. Pistooli on laiton.

Koska surmaaja on tehnyt itsemurhan, henkirikosta ei käsitellä oikeudessa.


08,09,2017
45-vuotias nainen, Tampere. 35-vuotias mies rikkoo toisen kerran hänelle määrättyä laajennettua lähestymiskieltoa. Hän menee entisen naisystävänsä asuntoon eikä suostu lähtemään.

Miestä ärsyttää, että naisen yllä on kireät vaatteet. Nainen vaihtaa vaatteet. Kun nainen perjantai-iltana palaa muutaman tunnin mökkireissulta ja aikoo lähteä baariin, mies surmaa hänet yhdellä veitseniskulla kaulaan. Sen jälkeen mies pyyhkii verijälkiä, varastaa yrittäjänä toimineen naisen pankkikortit ja koruja ja pakenee.

Naisen ruumiin löytää hänen kouluikäinen lapsensa, kun lapsi palaa viikonlopun jälkeen kotiin.

Miehellä on ennestään useita rikostuomioita mm. pahoinpitelyistä, lähestymiskiellon rikkomisesta, vainoamisesta ja ryöstöstä. Poliisi etsintäkuuluttaa hänet. Mies löydetään muutaman päivän päästä kavereiden luota Nummelasta.

Hovioikeus tuomitsee Jari Markus Kalevi Virkkulan taposta 11 vuodeksi vankeuteen.


19,09,2017
70-vuotias nainen, Kurikka. Hätäkeskukseen soittaa tiistaiaamuna mies, joka sanoo, että on tapahtunut hirveitä. Hän antaa osoitteen ja katkaisee puhelun.

Kun poliisi saapuu maatilalle Jalasjärvelle, olohuoneesta löytyy vielä elossa oleva nainen, jota on lyöty päähän useita kertoja raskaalla pajavasaralla. Nainen kuljetetaan ambulanssilla sairaalaan.

Pihalta koivun juurelta löytyy tapettu pieni musta koira.

Poliisi löytää surmaajan kuolleena läheisestä joesta. Hän on naisen 70-vuotias aviomies. Hän on tehnyt itsemurhan.

Kuulusteluissa tuttavat eivät osaa kertoa pariskunnasta mitään erityistä. Nainen oli työskennellyt pankkivirkailijana pääkaupunkiseudulla ennen kuin jäi eläkkeelle. Mies oli ollut asentaja. Maatila oli miehen kotitila. Lapsia ei ollut.

He olivat käyneet trimmauttamassa koiraansa säännöllisesti, koira oli heille tärkeä.

Surmaa edeltävänä iltana mies on puhunut puhelimessa kahden siskonsa kanssa. Puheluissa ei ole tullut esiin mitään huolestuttavaa.

Nainen kuolee sairaalassa. Poliisi tutkii surmaa tappona. Koska surmaaja on tehnyt itsemurhan, henkirikosta ei käsitellä oikeudessa.


21,09,2017
40-vuotias nainen, Seinäjoki. 50-vuotias mies ja hänen avopuolisonsa riitelevät perheen omakotitalossa torstaiaamuna. Mies lyö naista jollain esineellä päähän. Sitten hän ottaa viiden litran kanisterin pienmoottoribensiiniä, kaataa sitä huoneisiin ja sytyttää talon tuleen. Palo leviää rajusti.

Palokunta saa naisen ja perheen alle kouluikäisen lapsen ulos palavasta talosta.

Kummankin sydän on pysähtynyt. Naista ei saada elvytetyksi. Lapsi saa vaikean aivovaurion.

Mies ja toinen alle kouluikäinen lapsi ehtivät ulos omin voimin.

Miehen yrityksen työntekijät kertovat julkisuudessa miehen käyttäytyneen omituisesti ennen tuhopolttoa. Mies on esimerkiksi sanonut olevansa antikristus. Naapurit kertovat toistuvista riidoista omakotitalossa.

Syyttäjä vaatii rangaistusta murhasta. Käräjäoikeus tuomitsee miehen kuitenkin vain törkeästä kuoleman- ja vammantuottamuksesta ja tuhotyöstä. Mielentilatutkimuksessa hänet todetaan syyntakeettomaksi ja määrätään vankimielisairaalaan.


31,10,2017
34-vuotias nainen, Helsinki. 28-vuotias mies pahoinpitelee naisystävänsä kuoliaaksi kerrostalon makuuhuoneessa Kontulassa varhain tiistaiaamuna. Kumpikin on voimakkaassa humalassa. Asunto on tuttavan.

Mies ja nainen ovat riidelleet. Pahoinpitely kestää pitkään. Mies kuristaa ja potkii lattialla makaavaa naista. Naapuri herää kuudelta siihen, että nainen huutaa ”Älä lyö!” ja ”Lopeta!”

Puolen tunnin päästä naapuri kuulee miehen huutavan ”Huora!” Parin tunnin päästä hän kuulee voimakkaan tömäyksen. Tömäykset jatkuvat tunnin ajan. Naapuri ei kuitenkaan soita hätäkeskukseen.

Pahoinpitelyn jälkeen mies jatkaa juopottelua. Lopulta asunnossa oleva toinen mies soittaa hätäkeskukseen.

Naisella on kolme alaikäistä lasta.

Hovioikeus tuomitsee Jani Aleksi Ylösen elinkautiseen vankeuteen murhasta.


01,11,2017
65-vuotias nainen, Pori. Kerrostalonaapurit kuulevat tappelun ääniä rappukäytävästä keskiviikkoiltana vähän ennen kahdeksaa. Rapussa on mies veitsen kanssa. Hänen verta vuotava vaimonsa huutaa apua ja hakkaa toisen kerroksen asunnon oveen.

Huoneiston asukkaat päästävät naisen sisään. Hän on yöpaidassa ja paljain jaloin.

Naapurit soittavat hätäkeskukseen mutta nainen kuolee naapureiden eteiseen, ennen kuin ambulanssi ehtii pihaan.

Poliisi löytää naisen 64-vuotiaan puolison elottomana talon ulko-oven luota. Hänen kyljessään on mustakahvainen leipäveitsi. Hänellä on jalassaan tummat tuulihousut, yllä raidallinen paita, jalassa sukat ja crocsit.

Kukaan naapureista tai pariskunnan lähipiiristä ei osaa selittää surmaa. Miehellä oli yliopistotutkinto, nainen oli työskennellyt muun muassa sairaanhoitajana. Uskovainen pariskunta oli suunnitellut muuttoa Israeliin, siellä oli majapaikkakin valmiina.

Naisen surmaa ei käsitellä oikeudessa, koska itsemurhan tehnyt aviomies on kuollut.


03,12,2017
Nainen, Ii. Poliisi tutkii naisen kuolemaan johtaneita tapahtumia pitkään. Marraskuussa 2019 tutkinnanjohtaja siirtää tapauksen syyttäjälle. Rikosnimike on kuolemantuottamus. Heinäkuussa 2020 Pohjois-Suomen aluesyyttäjä kertoo, että asia on edelleen syyteharkinnassa. Poliisi ja syyttäjä eivät anna tapauksesta mitään tietoja.


28,12,2017
61-vuotias nainen, Kiuruvesi. 39-vuotias mies ottaa olohuoneen seinältä kahden koristeena olleen kirveen yläpuolelta taisteluveitsen. Hän iskee sillä naisystäväänsä sydämeen ja yläselkään. Nainen pääsee pakoon rappukäytävään ja huutaa, mutta mies vetää hänet takaisin asuntoon.

Mies vie veitsen vessan lavuaariin ja pesee kätensä ja kasvonsa. Kello 23.32 hän soittaa hätäkeskukseen, pyytää ambulanssia ja katkaisee puhelun. Hän lähettää tekstiviestit äidilleen, veljelleen ja yhdelle tuttavalleen. Tutulle lähetetyssä viestissä lukee: ”Lähen varmaa lusimaa.oottelen rauhallisena kyttiä ja ambulanssia.” Hän menee poliiseja vastaan alaovelle.

Ambulanssi saapuu kerrostalon pihaan keskiyöllä. Nainen on eloton, eikä häntä saada elvytetyksi.

Käräjäoikeus katsoo, ettei nainen ole käyttäytymisellään antanut aihetta väkivaltaan. Kumpikaan ei ole humalassa. Molemmat veitseniskut ovat määrätietoisia, voimakkaita ja kuolettavia.

Sekä käräjä- että hovioikeus tuomitsevat Petri Tapio Kankaanpään elinkautiseen vankeuteen murhasta.
 
Viimeksi muokattu:

VIIMEINEN VUOSI​

SE OLI AIVAN TAVALLINEN VUOSI. SILLOIN KIURUVETELÄINEN VIRVA JA 15 MUUTA SUOMALAISTA NAISTA SURMATTIIN, JA TEKIJÄNÄ OLI OMA MIES.​


Toimitukselta:

Tämä juttukokonaisuus kertoo Suomessa tapahtuneista parisuhdesurmista, joiden uhreja ovat naiset.

Suomessa naiset joutuvat henkirikosten uhreiksi paljon harvemmin kuin miehet. Silloin, kun niin tapahtuu, kuudessa tapauksessa kymmenestä surmaaja on oma mieskumppani – nykyinen tai entinen.

Vuosina 2010–2018 keskimäärin 15 naista kuoli näin joka vuosi. Määrä on vähentynyt 2000-luvun alusta. Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti kerää tietoja henkirikoksista. Vuosina 2002–2019 parisuhdesurmien naisuhreja oli 321.

Yli puoleen tapauksista liittyi aiempaa parisuhdeväkivaltaa. Joka kolmannessa tapauksessa taustalla oli mustasukkaisuutta ja alistamista. Joka kolmannessa tapauksessa surmaaja ja uhri olivat juoneet alkoholia. Joka toisessa tapauksessa tekijällä oli aiempia rikostuomioita. Kaksi kolmesta surmasta tehtiin uhrin kotona. Lähes joka kolmas surma tapahtui erotilanteessa.

Toimittaja Anu Nousiainen halusi nähdä tilastojen taakse ja ryhtyi selvittämään, millaisia ovat ne tapaukset, joissa mies surmaa nykyisen tai entisen naiskumppaninsa. Hän valitsi yhden vuoden, 2017. Sen aikana Suomessa surmattiin kaikkiaan 68 ihmistä. Hän otti yhteyttä tuomioistuimiin, syyttäjiin ja poliisilaitoksiin, tilasi tuomioita ja esitutkintapöytäkirjoja ja alkoi lukea.

Parisuhdesurmia, joissa nainen kuoli, löytyi 16. Nuorin uhri oli 17-vuotias, vanhin 90. Yksi heistä oli kiuruveteläinen Virva. Ensin kerrotaan Virvan viimeisestä elinvuodesta, sen jälkeen tiiviimmin kaikki 16 tapausta. Kirjoitukset eivät ole helppoa luettavaa, sillä tapahtumat ovat järkyttäviä ja käsittämättömiä.



Hesari voisi vähän miettiä noiden juttujensa kategoriointia ja otsikointia.

Jee, ihan paras timanttijuttu. Mies murhasi julmasti aviopuolisonsa... Tulee vähän mieleen ei ihan harvinaiset uutislähetykset, joissa toimittaja unohtaa päälle mairean tekohymynsä raportoidessaan poikkeuksellisen surullisesta ja puistattavasta väkivallanteosta tai onnettomuudesta.
 
Back
Top