Suomen sisäinen turvallisuus

Varmaan oli oleellista, miten valtakunnansyyttäjä reagoi. Ja poliisi muutenkin pyrkii nykyään seuraamaan kansalaiskeskustelua sen sijaan että katseltaisiin alaspäin norsunluutorneista.
Kansalaiskeskustelun seuraamisessa ei varmaankaan mitään pieleen mene. Tuohan osaltaan kuuluu sisäistä turvallisuutta valvovan viranomaisen tehtäviin.

Ongelmaksi sen sijaan saattaa muodostua mielikuva - tosi tai ei - jossa senhetkinen poliittinen ympäristö vaikuttaa tehtäväänsä toteuttavan viranomaisen toimintaan. Toiminta, jossa lainsäädännön tulkinta saattaa olla kovinkin epäkoherenttia.

Ymmärrystä kyllä allekirjoittaneelta löytyy yksittäisille virkamiehille, jotka kokonaisuutena ovat ylempää tulevien ohjeistuksien - tai niiden ristiriitaisuksien tai puutteiden varassa.

Perustuslakikäytäntöjä kahlaten, en nyt perusteita äkkiseltään löytänyt siihen, että asianmukaisessa järjestyksessä haettu ja saatu normaaliprosessin mukainen lupa mielenosoituksen järjestämiseen sisältäisi yksipuolista oikeutta järjestää mielenilmausta muuta perustuslain takaamaa oikeutta syrjäyttäen. Ts. tässä pääväylältä liikenne käytännössä sulkien Mannerheimintieltä.

Toki. Tämähän tässä päämäärä "Elokapinalla" on toki ollutkin. Julkisuus. Mielellään toiminta jonka provosoimana poliisitoimi käyttäisi voimatoimia.

Tsaijai sitä kihertelyä ja tyytyväistä mentaali-itsensähierontaa "Elokapinan" toimivan johdon piirissä, mikäli tähän olisi päästy. Marttyyrit! Muiden Puolesta Sotijat! UhriSankarit! Me vs. Pahuus!
 

Näin esittää väitteen demokraatti.fi. Voisihan tuon toisinkin ilmaista;

Laiton Mannerheimintien sulkeminen otettiin tavallisten - ei siis niiden parempien - hallintoalamaisten taholta rauhallisesti vastaan.

Liikkumisen laittomasti estävä poliittinen mielenilmaus kärsittiin jo totuttuun tapaan, mm. viikkokausia kestäneen Rautatieaseman ja telttaleirin totuttamana, stoalaisen tyyneyden - tosin pakotetun sellaisen - vallatessa pääkaupunkilaisten mielet.

Ketään ei tiettävästi lyöty. Vaikka syytä olisi ollut.
 
kokoomuslaiset vähän niinku heräilevät, että entä jos joku Tehtaankadun vehkeily veivaillaan tukkimalla Helsingin kadut...

on tästä tullut mainittua, että nämä alpakka blm ilmastoperseilyt, ne ovat harjoittelua
kukaan ei voi olla, ei todellakaan voi olla, varma kenen joukoissa nuokin perseilijät tulevat olemaan, erityisesti
jos me joudumme entistäkin vahvemmin tukeutumaan Norjan, Ruotsin, Yhdysvaltain ja UK:n tukeen

monenlaista katutaidetta, sitä tullaan näkemään,
 
Viimeksi muokattu:
Kuka arvaa näiden katuvaltaajien seuraavan peliliikkeen?


"Helsingin poliisin komisario Jarmo Heinosen mukaan Mannerheimintieltä kiinniotettuja mielenosoittajia oli sunnuntai-illan tietojen mukaan 104. Kaksi näistä mielenosoittajista on ala-ikäisiä, eikä heitä tästä syystä ole otettu talteen." :facepalm:

 
Kuka arvaa näiden katuvaltaajien seuraavan peliliikkeen?


"Helsingin poliisin komisario Jarmo Heinosen mukaan Mannerheimintieltä kiinniotettuja mielenosoittajia oli sunnuntai-illan tietojen mukaan 104. Kaksi näistä mielenosoittajista on ala-ikäisiä, eikä heitä tästä syystä ole otettu talteen." :facepalm:

Kai alaikäsistä on sentään tehty lastensuojeluilmoitus?
 
Kai alaikäsistä on sentään tehty lastensuojeluilmoitus?
Toivon ainakin että heti huomenaamuna kun äitylit pääsee putkasta, niin heti siinä putkan ovella olisi sellainen keski-ikäinen sosiaalitoimiston rouva, muuten tunteettomilla kasvoillaan susimaimen hymy, ja sakkolapun liitteenä olisi ilmoitus kiireellisestä sijoituksesta.

Häviäisi se yhteiskuntaa halveksiva virne kapinaäitylin kasvoilta aikas vikkelään ja kyyneleet kuivattaisiin siihen che guavara paitaan vähintään seuraavan vuoden ajan.

Epäilen vahvasti. Tämän takia ne siis kävivät henkkareita läpi et katsoivat kenet viitsivät viedä putkaan ettei vaan tule sanomista.

Tosiasiassa, epäilen kyllä minäkin, nuo tantat on paljon vittumaisempia pienillä kylillä, kuin helsingradin kokoisessa "suurkaupungissa".
 
Epäilen vahvasti. Tämän takia ne siis kävivät henkkareita läpi et katsoivat kenet viitsivät viedä putkaan ettei vaan tule sanomista.

Mitenkäs oli 40-luvulla, silloinkin sisäministeri olisi halunnut kapinan Suomea vastaan?

Olisiko syytä kammata koko porukka, myös sisäministeri, sen varalta että näitä tosiaankin käytetään Helsingin sotkemiseen - "rauhanmielenosoittajia" - juuri pahimmassa paikassa. Silloin kun pitäisi kyetä toimimaan viiveittä, pitäisi kyetä tekemään päätöksiä ei viikkojen tai päivien vaan tuntien aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Tästä keloapinoiden Etujoukosta nostetaan vielä Päättäjiä meille, valtapuolueiden ja virkaeliitin laajalla tuella, ovathan ne osa yhteistä Liikettä. Liikettä jonka ainoa maali on tietenkin kommunismi. Ei sellainen utopiakommunismi jolla lukiotytöt saadaan hoopootettua mukaan vaan sellainen jota harjoitetaan P-Koreassa ja Venezuelassa ja mitä harjoitettiin Neuvostoliitossa ja Maon Kiinassa. Itse asiassa tuleva €urokommunismi muistuttanee ideologisesti noista eniten Maolaisuutta Suurine harppauksineen eli "Vihreine" siirtymineen ja Kulttuurivallankumouksineen eli tällä Woke-BLM-sateenkaari-jne paskalla. Soraäänet käsitellään myöskin asianmukaisesti. Mitä sitten on tehtävä? Nyt vielä riittää cancelointi ja viranomaistoimet esim. mielivaltaiset tuomiot ja huostaanotot, huomenna erilaisten ryhmien suorittamat pahoinpitelyt ja murhat, ylihuomenna siirrytään sitten lopulta niihin koviin otteisiin. Asian etu vaatii sitä. Eikä tähän mene kauaa.
 
Mutta voidaan potkia sinut vittuun täältä.
Ei kai nyt sentään? Mies on selvästi traumatisoitunut, kun noin oirehtii murhaa yrittämällä. Kyllä hänelle kuuluu meidän veteraanien kuntoutuspalvelut veronmaksajien piikkiin. Ja koitetaan me suomalaiset jatkossa olla loukkaamatta heidän kunniaansa, tämä on meidän syytä, kun emme ole sitä ymmärtäneet, että eihän nyt nainen saa oma-aloitteisesti seurustelusuhdetta päättää, jos nyt vain siltä tuntuu. Joku raja sentään.
 
Tästä keloapinoiden Etujoukosta nostetaan vielä Päättäjiä meille, valtapuolueiden ja virkaeliitin laajalla tuella, ovathan ne osa yhteistä Liikettä. Liikettä jonka ainoa maali on tietenkin kommunismi. Ei sellainen utopiakommunismi jolla lukiotytöt saadaan hoopootettua mukaan vaan sellainen jota harjoitetaan P-Koreassa ja Venezuelassa ja mitä harjoitettiin Neuvostoliitossa ja Maon Kiinassa.
Tulee olemaan jännät ajat jos kävisikin - teoriassa - niin että EU:sta kehittyy äärivasemmistolainen valtioliitto - ja entisen "Itä-Euroopan" maat irtautuvat siitä markkinatalousdemokratioiksi :D

Nehän irtautuvat jos on pakko, kansa muistaa vielä totalitarismin ja orjuuden.

Suomen metsien kohdalla EU on jo tehnyt aikeensa selväksi.
Täällä ei paljon yritetä ja eletä jos Bryssel päättää niin.

Onneksi on Suomenlahti ja Itämeri välissä, paska liitto kuten oli hansaliittokin, täyttä paskaa :D
 
Yöllä 01:30 räjähti oikein kunnolla. Jopa ikkunat helisivät. Välittömästi tämän jälleen koirat haukkuivat tienoossa. Parikymmentä sekuntia ja taas pelkkää linnunlaulua. Mikä lie oli. Uutisissa tai hälytyskartalla ei mainintaa sellaisesta.
 
Back
Top