Suomen sisäinen turvallisuus

Viranomaisen avoimmuus oikeasti koskee vain päätöksentekoa, siis sen pitää olla avointa. Ei muuta.
.
 
Tere Tallinnast. Näin uutisen aamulla ja arvasin näköjään oikein missä tapahtui. Kyseessä Jetron omistama ”näyttäytymispaikka” parikymppisille. Mamuja päästävät sisälle sakkojen pelon vuoksi. Nyt ilmeisesti jonkun naisystävää ahdisteltu tai jotain ja loppu on legendaa. Tietenkään emme tule kuulemaan todellista totuutta koskaan. Metallinpaljastimet pitäisi ehdottomasti saada ravintoloihin.
Viime vuosituhannella olimme korruptiomatkalla pietarissa, illalla painettiin paikallseen pianobaariin, missä oli disco kellarissa, narikan edessä kaapinkokoinen portsari tutki joka tulijan jollain miinaharavalla ennen kuin oli mitään asiaa peremmälle, toimisihan tuo täälläkin
 
Mamujengit eivät tappele koska mamujengejä ei ole. Piste.

Kun mamujengit järjestävät joukkotappelun, niin syy on ravintolan. Vähän nuorempien kohdalla syy koulu, kun sitä ei ole ja ilma, kun se on niin lämmin että ikkunat on auki.

Tarvitsemme joka kaupunkiin taposen. Tikka on jo vahva ehdokas Turkuun, Kiiskinen Ouluun. Mutta pian se ei riitä, vaan tarvitaan valtakunnantaponen. Valtakunnansyyttäjä hoitaa onneksi menestyksellä tuota virkaa, kunnes nimitys saadaan hoidettua.
 
Oulussa hankittiin miinaharava soittoruokalan ovivahdille jo ysärillä. Jos oikein tahdon muistaa, oli toinenkin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000544402.html
 
Eikös tämä hakkulintu ollut seleväjärkinen silloin kun esiintyi poliisi-teeveessä? Nyt on alkavaa muistihäiriötä, koska sanavarasto on kaventunut huolella. Toinen mieleen tuleva vaihtoehto on että Tikka on kääntynyt vihervasemmistolaiseksi ituhipiksi ja lopettanut lihansyönnin ja sitä myötä alkanut suhtautumaan vihamielisesti omasta ideologiasta poikkeaviin.
Tikka on jo Komisario, silloin jää selväjärkisyys taakse ja siirrytään toitottaa ylemmältä tullutta linjaa. Tai ura tyssää hyvin lyhyeen.
 
Viranomaisen avoimmuus oikeasti koskee vain päätöksentekoa, siis sen pitää olla avointa. Ei muuta.
.

Tiedottamisen pitää olla rehellistä ellei ole esim. valtiolliseen turvallisuuteen tai kansantalouteen liittyvää todella painavaa syytä muuhun.

Tässä ei ole.

Ravintoloitsijan ja ravintolan syyllistäminen matujengin perseilystä menee ihan järjettömän pitkälle epärehellisyyden puolelle ja syö rotan lailla poliisin ja virkamieskunnan luotettavuutta.

Luottamuksen voi menettää vain kerran. Toi Tikka taisi menettää sen todella monien silmissä. Ja kyllähän tämmöiset toistuessaan ja toistuessaan ja toistuessaan syövät myös poliisin arvostusta ja luotettavuutta aivan mielipuolisen paljon.
 
Olisi hauska tietää onkohan kellään foorumilaisella mitään, no go zonea suomessa kun aina puhutaan ruotsista,jos vaikka kauppaan pitäisi mennä onko seutua mitä välttelee tai auton tankkaus yöllä.
 
Mamujengit eivät tappele koska mamujengejä ei ole. Piste.

Kun mamujengit järjestävät joukkotappelun, niin syy on ravintolan. Vähän nuorempien kohdalla syy koulu, kun sitä ei ole ja ilma, kun se on niin lämmin että ikkunat on auki.

Tarvitsemme joka kaupunkiin taposen. Tikka on jo vahva ehdokas Turkuun, Kiiskinen Ouluun. Mutta pian se ei riitä, vaan tarvitaan valtakunnantaponen. Valtakunnansyyttäjä hoitaa onneksi menestyksellä tuota virkaa, kunnes nimitys saadaan hoidettua.
Tikka ei ole ollenkaan mikään uraputkessa oleva nuori komissaari. Hän toimi toistakymmentä vuotta kenttäjohtajana ennen tätä. Koulutukseltaan myös sairaanhoitaja. Hän menee annetun linjan mukaisesti mutta mikään hyysäri kuten Taponen hän ei missään nimessä ole. Muutaman kerran jutellut hänen kanssaan ja hyvä tyyppi. Kerran jopa hieman soittanut minulle suutaan katsellessani Super Puman nousua liian likeltä.
 
Nämä ovat vielä pahempia. 20-25vuotta rämmitty kuraportaassa, sit päästään hyvään asemaan. Niin siitähän ei luovuta vaikka pitäs myydä mummo, perhe ja kaikki arvot.
Monissa vanhoissa Oppareissa huomannu tämän. Siihen saakka pidetään meteliä ja omaa mielipidettä esillä, kunnes päästään hyville liksoille ja johtamaan, niin alkaa se poskiin puhaltelu.
 
Uhka joutua poropoliisiksi Utsjoelle laittaa poliisin kuin poliisin hiljaiseksi.
 
Tiedottamisen pitää olla rehellistä ellei ole esim. valtiolliseen turvallisuuteen tai kansantalouteen liittyvää todella painavaa syytä muuhun.

Tässä ei ole.

Ravintoloitsijan ja ravintolan syyllistäminen matujengin perseilystä menee ihan järjettömän pitkälle epärehellisyyden puolelle ja syö rotan lailla poliisin ja virkamieskunnan luotettavuutta.

Luottamuksen voi menettää vain kerran. Toi Tikka taisi menettää sen todella monien silmissä. Ja kyllähän tämmöiset toistuessaan ja toistuessaan ja toistuessaan syövät myös poliisin arvostusta ja luotettavuutta aivan mielipuolisen paljon.
Onni tässä onnettomuudessa saattoi olla että nuo monikultuuri-iltamat sattuivat tuollaisen moottoriturvan ravintolassa niin on mahdollista että tästä kuullaan vielä ja hän ei varmasti ota vastaa tätä syyllisen virkaa tässä jutussa. Mutta tällaiset valehtelut ja tietojen pimittämiset poliisin ja muun virkakoneiston sekä median puolelta eivät taatusti edistä kansan luottamusta ao tahojen toimintaa. Jotenkin voisi luulla että 2015 olisi jotain opettanut mutta ei..
 
Mutta tällaiset valehtelut ja tietojen pimittämiset poliisin ja muun virkakoneiston sekä median puolelta eivät taatusti edistä kansan luottamusta ao tahojen toimintaa. Jotenkin voisi luulla että 2015 olisi jotain opettanut mutta ei..
Niiih, eihän tässä ole "kovin" montaa vuotta vielä jauhettu aivan täyttä paskaa/valetta ja homma jatkuu ja jatkuu, koska persut, rasismi, natsit, ym, ym, ym...

Näettekö muutosta tulevaisuudessa? Ei pysty koska euvostoliitto, viherdemarit + muut sekopäät, yhdistettynä kiihko euvostoliittolaisilla + ne jotka pettää aina, mitäpä tässä sitten muuta, antaa mennä vaan........
 
Itse en ole yllättynyt, jos Jethro saa tästä jonkun mielensäpahoittajan takia esitutkinnan.

Hinkua varmaan on mutta aika vahan tossa ois villoja, toki se stallari valtakunnansyyttaja rikoksen keksii kun syyllinenkin on kerran tiedossa.

On se tosiaan aika masentavaa etta uutiset on pian sita luokkaa etta sanomatta jatetty kertoo tapahtumista paljon enemman kuin sanottu. Ihan neuvosto meininkia SF todellakin on Soviet Finland.

Kertoo karua kielta toimittajien tavan kansaa kohtaan tuntemasta ylenkatseesta ja halveksunnasta seka uskosta omaa erinomaisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:
Niiih, eihän tässä ole "kovin" montaa vuotta vielä jauhettu aivan täyttä paskaa/valetta ja homma jatkuu ja jatkuu, koska persut, rasismi, natsit, ym, ym, ym...

Näettekö muutosta tulevaisuudessa?
Some on muuttanut tilannetta hiukan. Media ei voi mennä yhtä pahasti "pullahalausta ja paapomista" -linjalle kuin matuvyöryn aikana. Ruotsin katastrofia ei voi enää sivuuttaa. WOKE-hullut saavat palautetta. Se ei vaikuta heihin mutta hiukan heidän suosioonsa...

Ikävä, että poliisi tekee välillä kaikkensa romuttaakseen kansalaisten luottamuksen poliisiin.
 
Ilman muuta. Puukot taskussa kulkeneita ja heiluneita sen sijaan ei edes esitutkita. Tämä minua luvalla sanoen askarruttaa.

Käytännössähän tuo tarkoittaa, että poliisi ei edes yritä tehdä tässä keississä työtään vaan keskittyy demoralisoimaan ja epävakauttamaan maata.

Siitä ei hyödy kuin itäinen naapuri. Ehkä sisäministeriötä johdetaan sieltä? Ainakin poliisin toiminta on usein ja näkyvästi sen intressejä palvelevaa.
 
Back
Top