Suomen sisäinen turvallisuus

"Äärioikeisto" ja äärioikeisto. Miksi yleistät koko äärioikeiston venäjämyönteiseksi? Ei minulla ole faktoja mutta oletan että noin 90% on sitä joka muistaa 1939-1945. Vahvistat vaan Venäjän narratiivia että heillä on natsit hallussa.

Mitä näitä on tullut seurailtua niin äärioikeisto on rikki ja hajallaan. Mikä ei toki tietenkään, ollenkaan, tarkoita että eivät olisi turvallisuusriski. Yleensä natsi mikä natsi on ikävä demokratialle kuten ovat nämä äärivasemmistolaisetkin, joihin valitettavasti suhtaudutaan positiivisesti jopa tämän hallituksen piirissäkin (viittaan avustajakaartiin, pahoittelut jos joku pahastuu)

Sotilasvalassa lausutaan:

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Ääri-joku ei kuulu tuohon kohtaan, haluavat tehdä Suomesta Venäjän eli diktatuurin. Hypoteettinen äärioikeistolainen Suomihan olisi Kiinan ja Venäjän taskussa.
 
Missä leimasin koko Bundeswehrin ? Puuttuvat kyllä todella tarkasti siellä kaikkeen mikä vähänkin haiskahtaa äärioikeistolaisuudelta. Erikoisjoukko KSK:n yksi yksikköhän muistaakseni lakkautettiin perseilyjen takia. Enemmän olen kylläkin huolissani asevoimien surkeasta tilasta yleensä (rahoitus, materiaalinen valmius jne.).

Rahoitus, valmius ja koulutusongelmat johtavat alhaisempaan statukseen -> alhaisempi rekrytoitavien taso -> enemmän luusereita -> enemmän turhautumista. Syntyy itseään vahvistava kehä.
 
Sotilasvalassa lausutaan:

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Ääri-joku ei kuulu tuohon kohtaan, haluavat tehdä Suomesta Venäjän eli diktatuurin. Hypoteettinen äärioikeistolainen Suomihan olisi Kiinan ja Venäjän taskussa.
Edelleenkään en ymmärrä mitä oikeistolaisuudella on tuon kanssa tekemistä... mitä ihmettä maata, metsää tai tuotantoyrityksiä omistava oikeistolainen kansanosa hyötyisi tuollaisesta käytöksestä? Ei mitään, ja oikeistopiireissä osataan laskea, pakostakin, koska vasemmistovaltio vaatii jatkuvasti useat kymmenyksensä, ja laskee omasta puolestaan osakseen kaiken, jos mahdollista.
Viher-fasistisen sisäministeriön false flag -operaatio, sanon sen nyt ääneen.

Rahoitus, valmius ja koulutusongelmat johtavat alhaisempaan statukseen -> alhaisempi rekrytoitavien taso -> enemmän luusereita -> enemmän turhautumista. Syntyy itseään vahvistava kehä.
Mitäh??? Mitä tuo edes tarkoittaa? Jo kolme ensimmäistä substantiivia ovat täysin ristiriitaisia...
 
Mitäh??? Mitä tuo edes tarkoittaa?

Laabs identified a tendency to misunderstand the whole notion of "an elite unit." There is a lot of pressure and a lot of frustration among the soldiers over what they see as a lack of appreciation for their work in politics and broader society. This, says Laabs, has come together to create a toxic mood in which "you get a unit that believes that it doesn't owe any accountability to anybody."

Laabs also argues that there is a leadership problem, with senior officers turning a blind eye to far-right incidents and infringements. The result is that soldiers who might otherwise speak out tend to keep their heads down.

It would, however, be wrong to view the KSK as a "shadow army within the Bundeswehr," says Laabs. "But what we do have is a whole lot of shaky, poorly-led, young, far-right-leaning commando soldiers whose very existence is potentially in ruins. We should certainly keep an eye on what they do next."
 
Edelleenkään en ymmärrä mitä oikeistolaisuudella on tuon kanssa tekemistä... mitä ihmettä maata, metsää tai tuotantoyrityksiä omistava oikeistolainen kansanosa hyötyisi tuollaisesta käytöksestä? Ei mitään, ja oikeistopiireissä osataan laskea, pakostakin, koska vasemmistovaltio vaatii jatkuvasti useat kymmenyksensä, ja laskee omasta puolestaan osakseen kaiken, jos mahdollista.
Viher-fasistisen sisäministeriön false flag -operaatio, sanon sen nyt ääneen.

No meneepä sakeaksi. McVeigh, Breivik, Tarrant ym. Kyllä hörhöjä löytyy useasta eri ideologiasta.

Eivät äärioikeistolaiset ole sen fiksumpia taloudellisesti kuin äärivasemmistolaiset.
 
Rahoitus, valmius ja koulutusongelmat johtavat alhaisempaan statukseen -> alhaisempi rekrytoitavien taso -> enemmän luusereita -> enemmän turhautumista. Syntyy itseään vahvistava kehä.

Eikös se ole ihan tutkittu juttu että ammattiarmeijoihin rekrytoidaan keskimäärin vähemmän fiksua porukkaa ? Esim. Yhdysvallat, Saksa, Ruotsi. Suomessa yleinen asevelvollisuus on aina liittynyt ajatukseen koko kansan armeijasta.
 
German military’s counter-intelligence agency, tasked with rooting out right-wing extremism in the ranks, examined 843 suspected cases of right-wing extremism in the military in 2020, according to a defense ministry report, a clear increase from the previous year. Some two-thirds of the cases involved personnel under the age of 35.
Onko sulla tilastoja paljonko on lisääntynyt kesästä 2015 alkaen ja mikä olisi syynä. Ettei nyt Merkelin politiikka. Suomessahan ei ole vielä mitään ongelmia mutta vallalla oleva politiikka on sen tyyppistä öyhötystä että kyllä niitä seurauksia on nähtävissä (taas kerran) 30-luvulla. Vasemmistolaiset "äärioikeistoasiantuntijat" puhuvat kovasti natseista mutta eivät ne koskaan pohdiskele syitä "miksi"...
 
Viimeksi muokattu:

Laabs identified a tendency to misunderstand the whole notion of "an elite unit." There is a lot of pressure and a lot of frustration among the soldiers over what they see as a lack of appreciation for their work in politics and broader society. This, says Laabs, has come together to create a toxic mood in which "you get a unit that believes that it doesn't owe any accountability to anybody."

Laabs also argues that there is a leadership problem, with senior officers turning a blind eye to far-right incidents and infringements. The result is that soldiers who might otherwise speak out tend to keep their heads down.

It would, however, be wrong to view the KSK as a "shadow army within the Bundeswehr," says Laabs. "But what we do have is a whole lot of shaky, poorly-led, young, far-right-leaning commando soldiers whose very existence is potentially in ruins. We should certainly keep an eye on what they do next."
Jeesuksen sukset... kuule palataan asiaan kun Bundeswehr on aktiivinen Kankaanpäässä ja miehittää Porintien ja Laviantien risteystä.

Mitä ihmeen pinkeitä pajareita siellä teidän päässä taas poltellaan...
 
Onko sulla tilastoja paljonko on lisääntynyt kesästä 2015 alkaen ja mikä olisi syynä.

So? On ollut jo vuosikymeniä. Sitä paitsi, valtion asevoimien tehtävä on puolustaa hallintoa. Jos vaaleilla valittu hallitus haluaa maalata kadut pinkeiksi valtion armeija puolustaa tätä. Ei ala rakentelemaan survivalistifantasioita.

Ongelmahan syntyi kun Wehrmacht valkopestiin 1950-luvulla. Aluksi oli paha-SS, hyvä Wehrmacht, sitten jopa paha keskitysleiri-SS, hyvä Waffen SS. Vähän kuin paha toisinajattelijoiden jahtaaja KGB, kiltti vakoilu KGB.

A long history of image problems

Ever since it was founded in 1955, the German army has struggled with the image of being a haven for right-wing extremists. And it's no wonder. At the end of the 1950s, the army hired 300 officers from the Waffen-SS, Hitler's elite fighting force. More than 12,000 Wehrmacht officers were serving in the Bundeswehr - as well as over 40 Nazi generals. The Bundeswehr was tainted with this "brown legacy" from its inception, and its relationship to the new concept of the "citizen in uniform" was correspondingly ambivalent. Under Defense Minister Franz-Josef Strauß (CSU, 1956 - 62), army barracks were named after Nazi generals; those involved in the resistance attempt to assassinate Hitler on July 20, 1944, were labeled "traitors"; and questions about war crimes were mostly taboo.
...
Observers are not ruling out the possibility that there is a neo-Nazi network within the armed forces. Some say that scrapping conscription is to blame. The Bundeswehr is lacking in "normal people," said Michael Wolffsohn, a former historian at the Bundeswehr Academy in Munich. Without conscription, the army has become overrun with extremists, eager to learn how to use weapons, he said.
 
Jeesuksen sukset... kuule palataan asiaan kun Bundeswehr on aktiivinen Kankaanpäässä ja miehittää Porintien ja Laviantien risteystä.

Mitä ihmeen pinkeitä pajareita siellä teidän päässä taas poltellaan...

Sielläpäinhän on Porin Prikaatin Niinisalon yksikkö eikä Säkyläkään ole kaukana. Uskon ja toivon että PV on saanut kuitenkin pidettyä nämä Syvä Joki -keharit poissa rekrytoinneissaan. No, ehkä varusvaraston perällä joku voi luuhailla.
 
Onko sulla tilastoja paljonko on lisääntynyt kesästä 2015 alkaen ja mikä olisi syynä. Ettei nyt Merkelin politiikka. Suomessahan ei ole vielä mitään ongelmia mutta vallalla oleva politiikka on sen tyyppistä öyhötystä että kyllä niitä on nähtävissä (taas kerran) 30-luvulla.
Tämä on varmasti yksi syy, merkeliä yleisesti inhotaan multikultipoliitikkansa johdosta,ynnätään vihapuhetta ja sananvapauden riistoa vähän joukkoon, niin eipä ihme ole jos porukan mielipiteet kärjistyy. Siellä myös nähdään natseja kaikkialla kuten täälläkin, tämmöisiä sakuilta kuullut. Oikeat hörhöt pitää tietysti napata kiinni niin siellä kuin täälläkin
 
No meneepä sakeaksi. McVeigh, Breivik, Tarrant ym. Kyllä hörhöjä löytyy useasta eri ideologiasta.

Eivät äärioikeistolaiset ole sen fiksumpia taloudellisesti kuin äärivasemmistolaiset.
Suomesta löytyy äärioikeistolaisuutta (huom, kirjoitan ääri-, koska näissä tapauksissa esiintyy todellista ihmisvihaa ja halveksuntaa kanssaihmisiä kohtaan) lähinnä kolmesta piiristä: erikoislääkärit, juristit/ pankkiirit sekä suomenruotsalaiset säätiöt; jälkimmäiset ovat vanhaa rahaa, joka vihaa lähinnä suomalaisia koska tietävät oman kansanosansa vääjäämättä kuolevan sukupuuttoon.

ps. huom. rohkea puolipisteen käyttö!
 
Edelleenkään en ymmärrä mitä oikeistolaisuudella on tuon kanssa tekemistä... mitä ihmettä maata, metsää tai tuotantoyrityksiä omistava oikeistolainen kansanosa hyötyisi tuollaisesta käytöksestä? Ei mitään, ja oikeistopiireissä osataan laskea, pakostakin, koska vasemmistovaltio vaatii jatkuvasti useat kymmenyksensä, ja laskee omasta puolestaan osakseen kaiken, jos mahdollista.
Viher-fasistisen sisäministeriön false flag -operaatio, sanon sen nyt ääneen.

Ihmetyttää kyllä, jos ukoilta on viety pommit ja pyssyt jo pari vuotta sitten, miksi ne nyt vasta on pidätetty terrorihommista
 
Tämä on varmasti yksi syy, merkeliä yleisesti inhotaan multikultipoliitikkansa johdosta,ynnätään vihapuhetta ja sananvapauden riistoa vähän joukkoon, niin eipä ihme ole jos porukan mielipiteet kärjistyy. Siellä myös nähdään natseja kaikkialla kuten täälläkin, tämmöisiä sakuilta kuullut. Oikeat hörhöt pitää tietysti napata kiinni niin siellä kuin täälläkin
Lisäksi se että ossi-ydinfyysikko lyö atomimiilut säppeen ja hirttää Keski-Euroopan Venäjän kaasuliekaan... eipä siinä mitään, myyräntyötä vaan, varmaan... ja muhkuraisemmaksi se Brysselinkin nurmimatto käy jossain vaiheessa, sopimukset venäläisten kanssa eivät palvele muuta kuin Venäjää!
Vittu miten monta kertaa tätäkin pitää kokeilla...
 
Kyllä se saku myy kenet vaan, että se saa kaasunsa, mikä hitto siinäkin on että tykätään edelleen vaan kaasuista :rolleyes: ?
 
En halua edes tietää miksi Frau Merkel toimi niinkuin toimi. Tuskin sentään implisiittisesti ehdottamastasi syystä.

Neuvosto-ohjaaja Andrei Tarkowskin elokuvan "Solaris" (1972) sanoin:

- there are no reasons, only choices

Saku on nyt vaan tyhmyyttään hirttänyt itsensä venäläiseen energiaan, pakottele siinä nyt sitten diktaattoreita sillee että tuntuu
 
Back
Top