Suomen sisäinen turvallisuus

Täynnä virheitä ja oletuksia.
-Yhteiskunta ei todellakaan tarjoa KAIKKIA opiaatteja jotka kadulla pyörii. Ulkomailta suomeen salakuljetus on massiivista, väittäisin että jopa huomattavasti suurempaa kuin korvaushoito potilaiden lääkkeet.
-Koho lääkkeet haetaan suurimmaksi osaksi klinikalla tai esim. terveyskeskuskuksesta. Apteekkijakelu on nykyään hyvin harvinaista, eikä sitä enää pidetä edes käytäntönä. Ne harvat jotka apteekista hakee(ovat peräisin vahoilta ajoita) joutuvat silti käymään satunnais seuloissa käskettäessä, ja näyttämään, että oikea määrä lääkettä on jäljellä.
-Moni myös joutuu ottamaan lääkkeensä paikanpäällä hoitajan valvoessa. Pitkään hyvin menneellä koholaisella tulee kyllä kotilääkepäiviä, mutta se edellyttää että kakki sovitut asiat hoidetaan, ja seulat ehdottomasti puhtaana. Muuten lähtee välittömästi kakki aiemmin ansaitut kotilääkkeet. Sitten käydään joka aamu ottamassa lääke klinikalla valvonnassa pitkän pitkän aikaan.
- Ja mikä uutta ja mullistavaa on se, että bubrenorfiinista on tullut uusi lääkkenantotapa joka nykyäänkin jo hyvin yleinen. On tullut injektio joka laitetaan ihon läpi rasvakudokseen. Yleensä vatsaan. Injektioita on sekä viikon että kuukauden kantavia. Lääkettä on mahdoton saada pois enää pistoksen jälkeen, joten väärinkäyttö ja lääkkeensä myyminen on mahdotonta. Kerralla pistettävä määrä on sinällään aika suuri, mutta kun sen jakaa niille päiville mihin lääke kantaa, niin sitä tarvitsee huomattavasti vähemmän(mg) päivää kohi, kuin jokapäiväisellä napin tai filmin sulattamisella.
Olisiko tästä ratkaisuksi korvaushoidon ikäviin lieveilmiöihin?

Nykyään käydään pitkälti kerran viikossa/kerran kuussa maksimissaan kun on se olkavarteen pistettävä lääke ja sen pistää hoitaja aina ni näitä ei kadullakaan pyöri eikä moisille varmasti juuri ostajia löytyisi. Väittäisin et todella pieni prosentti kadulla pyörivistä opiaateista on todellakaan korvaushoidosta vaan kyllä varmasti 90% ainakii tulee edelleen ihan ulkomailta.
 
Mutta kun järjestäytyneellä rikollisuudella ON räjähteitä ja konetuliaseita.
En kyllä tiedä mitä YLE;n lähde pitää mielessään mutta minun mielessä järjestytynyt rikollisuus = esim Venäjän ja Italian mafia.
 
Mutta kun järjestäytyneellä rikollisuudella ON räjähteitä ja konetuliaseita.
En kyllä tiedä mitä YLE;n lähde pitää mielessään mutta minun mielessä järjestytynyt rikollisuus = esim Venäjän ja Italian mafia.
Niin - jos mopokerhot ja muut ganstat on pois laskuista, jää jäljelle jihadistit ja spetznaz. Pitäisi vain nyt keksiä motiivi uhata Poliisia tällä mittakaavalla.
 

Ylen tieto: Poliisin turvallisuutta ei uhkaa perinteinen järjestäytynyt rikollisuus – "Uhkaajalla on räjähteitä ja konetuliaseita", kertoo poliisilähde​

Poliisit ovat saaneet ohjeen kantaa asetta myös sisällä poliisitaloissa. Poliisi on jatkanut turvallisuusuhan vuoksi myös viikonloppuna korotettuja turvatoimiaan.
Poliisin panssaroitu ajoneuvo Poliisitalo 2 edessä Helsingin Pasilassa.

Poliisin erikoisvarusteltu auto seisoi sunnuntaina iltapäivällä Helsingin Pasilassa poliisitalon läheisyydessä. Kuva: Ilkka Klemola / Yle
PÄIVI HAPPONEN
13.2. 16:21
https://yle.fi/uutiset/3-12315582#
Yle on saanut viikonlopun aikana uutta tietoa Suomen poliisiin kohdistuvasta turvallisuusuhasta.
Ylen saaman tiedon mukaan turvallisuusuhan taustalla ei ole järjestäytynyt rikollisuus, kuten aiemmin julkisuudessa on uutisoitu.
Turun Sanomat kertoi torstai-iltana, että turvallisuusuhan taustalla olisi järjestäytynyt rikollisuus. Myös Yle uutisoi tuolloin asiasta.
Yle on keskustellut sunnuntaina useiden poliisien kanssa.
Pääkaupunkiseudulla työskentelevä poliisi kertoi sunnuntaina Ylelle, että poliisin on nyt kannettava asetta ja muita voimankäyttövälineitä koko ajan mukanaan työvuoron aikana.
Ennen uhkatilannetta poliisi kantoi asetta mukanaan ainoastaan, kun liikkui työvuoronsa aikana poliisitalon ulkopuolella.

Tämä kaikki poliisiin kohdistuvasta turvallisuusuhasta nyt tiedetään.

1. Kuka poliisia uhkaa?​

Ylen viikonloppuna saaman tiedon mukaan poliisin turvallisuusuhan taustalla ei siis ole perinteinen järjestäytynyt rikollisuus eli esimerkiksi moottoripyöräkerhot ja muut järjestäytyneet rikollisryhmittymät.

Mutta mikä poliisin turvallisuutta uhkaa?

Voisiko kyse olla esimerkiksi poliisiin kohdistuvasta hybridivaikuttamisesta tai jonkinlaisesta terroriuhasta?
Turvallisuustilanne Suomen lähialueilla on kiristynyt Venäjän ja Ukrainen tilanteen vuoksi.
Viranomaiset eivät ole suostuneet kommentoimaan millään tavalla turvallisuusuhkaa.
Emme siis tiedä, kuka tai mikä poliisin turvallisuutta uhkaa tällä hetkellä.
Sisäministeri Krista Mikkonen puhuu tiedotustilaisuudessa Rajavartiolaitoksen logon vieressä.

Sisäministeri Krista Mikkonen on ollut vaitonainen poliisiin kohdistuvasta turvallisuusuhasta. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

2. Ovatko Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos nostaneet turvatasoaan?​

Ylen toimittaja Heikki Haapalainen kysyi asiaa sisäministeri Krista Mikkoselta (vihr.) perjantaina, kun hän vieraili Pohjois-Karjalan rajavartiostossa Kontiolahdella.
– Tietysti kaikki turvallisuusviranomaiset pitävät huolta turvallisuudesta ja varautuvat erilaisiin tilanteisiin, vastasi sisäministeri Mikkonen.
– Olen tietysti tästä (uhasta) tietoinen ja olen iloinen siitä, että meidän turvallisuusviranomaisemme ovat hyvin ajan tasalla ja pystyvät tällasia uhkiakin selvittämään, Mikkonen totesi perjantaina.

3. Kuinka vakavasta uhasta on kyse?​

Yle on puhunut viime päivinä useiden poliisien kanssa poliisiin kohdistuvasta turvallisuusuhasta.
Pääkaupunkiseudulla työskentelevä poliisimies kuvaili tilannetta sunnuntaina Ylelle näin.
Tilanteesta on tietoa vain talon ylimmällä johdolla. Olen ymmärtänyt, että uhka on todellinen. Olen saanut sen verran selville, että uhkaajalla on käytössään räjähteitä ja konetuliaseita.
Nyt on niin kovat panokset, ettei mitään voi puhua.
Poliisilähde

Yle keskusteli perjantaina poliisilähteen kanssa. Hän on seurannut uhkatilannetta poliisiorganisaatiossa.
– En ole koskaan nähnyt mitään tällaista, hän sanoi.
Poliisilähde kertoi, miksi poliisi on niin vaitonainen tilanteesta.
– Nyt on niin kovat panokset, ettei mitään voi puhua, hän sanoi.
Ylen poliisilähteen kanssa käydystä keskustelusta syntyi vaikutelma, että poliisiin kohdistuva turvallisuusuhka on vakava, mutta poliisilla on tilanne hallussa.
Poliisitalo, jonka parkkipaikat eristetty.

Kouvolan poliisitalon edustan parkkipaikat olivat torstaina pois käytöstä. Kuva: Vesa Grekula / Yle

4. Miten poliisi suojautuu?​

Ylen torstaina saaman tiedon mukaan kaikkia Suomen poliiseja on kehotettu olemaan varuillaan.
Poliisilaitokset eri puolilla Suomea ovat nostaneet turvatasoaan. Poliisilaitosten turvatarkastukset ovat tiukentuneet ja ovia on pidetty lukittuina.
Useiden poliisilaitosten oville on tuotu vartijoita tällä viikolla.
Panssariautot suojasivat torstaina poliisitaloja ainakin Helsingin Pasilassa ja Tampereella. Viikonloppuna poliisitalojen suojaaminen on jatkunut.
Poliisi suojautuu myös monilla muilla tavoilla, joita ei voi havaita poliisilaitosten ulkopuolella.
Pääkaupunkiseudulla kenttätyötä tekevä poliisi kuvaili tämän hetken ohjeistusta näin.
– Meillä täytyy olla nyt koko työpäivän mukana suojavälineet eli ase, patukka, raudat, kaasu ja etälamautin niillä, jotka ovat saaneet siihen erillisen koulutuksen, kertoo sunnuntaina pääkaupunkiseudulla työskentelevä poliisi.
Hänen mukaansa myös suojaliivejä käytetään, kun liikutaan ulkona.
Ennen uhkatilannetta asetta ja muita suojavälineitä kannettiin mukana vain silloin, kun poliisi poistui poliisitalon ulkopuolelle.
Poliisin panssaroitu ajoneuvo Poliisitalo 2 edessä Helsingin Pasilassa.

Poliisi on suojannut poliisitaloja myös viikonloppuna Helsingin Pasilassa. Kuva: Ilkka Klemola / Yle

5. Kohdistuuko uhka kansalaisiin?​

Poliisihallitus tiedotti torstaina, että asiointi poliisin toimipisteillä jatkuu normaalisti.
Poliisi siis arvioi, että kansalaisten on turvallista tässä tilanteessa asioida poliisilaitoksilla.
Poliisi on tosin lisännyt turvatarkastuksia poliisilaitoksiin meneville.
Jos väkivallanteko kohdistuisi poliisiin julkisella paikalla, on mahdollista, että ulkopuolisetkin joutuisivat vaaraan.
Poliisi tekee tällä hetkellä kaikkensa suojatakseen oman henkilöstönsä ja kansalaiset.

6. Mitä poliisit ajattelevat tilanteesta?​

Useat poliisit ovat sanoneet Ylelle viime päivänä, että he haluaisivat tietää, mistä uhassa on kyse.
Pitäisi saada tietää, ketä me vahditaan ja mistä uhka tulee, pääkaupunkiseudulla työskentelevä poliisi sanoi sunnuntaina.
Toinen, Helsingin poliisilaitoksella työskentelevä poliisi sanoi sunnuntaina, että monet kollegat ovat huolestuneita tilanteesta.
– Katsotaan, kuka pääsee hengestään, poliisi totesi.
– Toisaalta tällainen (uhkatilanne) tavallaan kuuluu tähän työhön. Tällä nyt mennään ja töitä jatketaan normaalisti.
Poliisi sanoo luottavansa täydellisesti tällä hetkellä poliisin johtoon.
– Luotan siihen, että johto tekee parhaat ratkaisut tässä tilanteessa ja tekee kaikkensa suojatakseen meitä, hän sanoo.

 
En usko tuohon skenaarioon
En usko minäkään. Kysymys olisi että miksi? Todennäköisempää että kyse on yksittäisestä sekopäästä. Tuohon viittaisi jo poliisin reagointikin. Reagointi näyttää siltä että uhka on poistettavissa. Ryhmittymän tapauksessa ei näin välttämättä olisi.
 
En usko minäkään. Kysymys olisi että miksi? Todennäköisempää että kyse on yksittäisestä sekopäästä. Tuohon viittaisi jo poliisin reagointikin. Reagointi näyttää siltä että uhka on poistettavissa. Ryhmittymän tapauksessa ei näin välttämättä olisi.
No eikö tämä ympäri maata varautuminen.ja ruotsista viikkoja sitten tulleet lisävoimat juuri kerro, että kyseessä on ryhmittymä tai löyhä kaveriporukka eikä yksittäinen sekopää.

Ihmetyttää hieman, että kun kerran tiedetään maahan tulleen tekijä kanditaatteja niin miten ihmeessä heitä ei ole löydetty.
 
Tässä linkki ko uutiseen:

Ylen tieto: Poliisin turvallisuutta ei uhkaa perinteinen järjestäytynyt rikollisuus – "Uhkaajalla on räjähteitä ja konetuliaseita", kertoo poliisilähde
#uutisvahti

 
Mikä mahtaa olla näkyvyys ja kyky löytää kaiffareita, jotka pyörivät e__isen taustansa mukaisissa ympyröissä? Voisiko olla esimerkiksi niin, että s__malaisten konnien kanssa poliisi tulee toimeen, mutta niiden toisenlaisten kanssa on asiat vähän heikommin kuin vaikkapa twitterin valepoliisit jaksavat toistaa?
Luulis näillä rikos epäilyillä saavan kaikenlaista teknistä päälle..rajatkin ylittävää
 
Tuo tiedotus, räjähteet ja konetuliaseet viittaa vahvasti "katujengeihin", jotka eivät ole perinteistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Eihän niitä kuulemma Suomessa oikeastaan edes ollut vielä muutama viikko sitten.
 
Mä rupean epäilemään, että tässä jutussa on nyt Venäjä jollain tapaa takana. Jos ei suoraan joku GRU:n iskuryhmä, niin käskenyt jotkut rikolliset aiheuttamaan hämminkiä Suomessa. Sattuu vain niin jännästi tuon Ukrainan kanssa samaan aikaan.
 
Tätä minäkin ihmettelen. Jo kerran tiedettiin miksi tulivat Suomeen niin miksei otettu heti rajalla kiinni.
Ne muistaakseni tulivat Suomeen viikkoa-paria ennen kuin tämä uhka tuli tietoon. Molempien lahtien yli kulkee päivittäin rosvoja; ei niitä voi ottaa kiinni ilman perusteita.
 
Ne muistaakseni tulivat Suomeen viikkoa-paria ennen kuin tämä uhka tuli tietoon. Molempien lahtien yli kulkee päivittäin rosvoja; ei niitä voi ottaa kiinni ilman perusteita.
No nyt kun pääkallonpaikalla on tieto uhkasta, niin kuvittelisi olevan vähintään yhtä massiivinen etsintä käynnissä kuin varautuminen
 
Mikä mahtaa olla näkyvyys ja kyky löytää kaiffareita, jotka pyörivät e__isen taustansa mukaisissa ympyröissä? Voisiko olla esimerkiksi niin, että s__malaisten konnien kanssa poliisi tulee toimeen, mutta niiden toisenlaisten kanssa on asiat vähän heikommin kuin vaikkapa twitterin valepoliisit jaksavat toistaa?
No ratsaappa täällä muutama mecca turhaan niin heti olet rasisti ja fasisti...
 
Back
Top