Suomen sisäinen turvallisuus

Ruotsi ei ole panostanut esimerkiksi maahanmuuttaja-alueisiin riittävästi.
”Ruotsi on pettänyt näillä alueilla asuvat ihmiset.”

🤣

Onkohan kukaan kysynyt tutkijalta, onko maahantulijan lähtömaalla, kulttuurilla ja uskonnolla mitään korrelaatiota ongelmien kanssa, noin tilastollisesti..
 
Ruotsi ei ole panostanut esimerkiksi maahanmuuttaja-alueisiin riittävästi.
”Ruotsi on pettänyt näillä alueilla asuvat ihmiset.”
Sinällään varmaan totta. Yhtä totta lienee, että niin paljon ei edes voi panostaa.

Tutkimusta aiheesta näköjään kaivataan. Tatu-vainaalla oli tutkimusta, mutta siitä ei saanut ääneen puhua.
 
Odotan ukrainalais-, kiinalais, filippiiniläis- ja thaimaalais-taustaisten katujengien ilmaantumista kuin kuuta nousevaa.
 
Eikös tuo jo käyty läpi sen bussiryöstön yhteydessä miksi homma ei oikein nappaa...
Käy nopeasti niin, että tilanne, jossa ei ollut tapahtumassa mitään konkreettista vahinkoa, niin eskaloituu siihen pisteeseen, että ritari päätyy sairaalaan ja nainen selviää henkisillä traumoilla. Kun kukaan ei puutu tilanteeseen, jossa ei tapahdu konkreettista vahinkoa, niin nainen selviää mielipahalla.
 
Neljä kuollutta Kirkkonummella okt:ssa.

Talossa asunut iäkäs pariskunta eli mistään perhesurmasta ei liene kyse.

Veikkaisin lämmitystä. Häkää nuohoamattomasta öljypolttimesta tai muuta vastaavaa.

Siitä myös vaarallisen aineen onnettomuuteen hälytys palokunnalle. Pitänyt mitata häkäpitoisuudet ennen kuin sisälle on pitemmälle uskaltauduttu.

Pelkkää spekulaatiota, mutta ei mitenkään ainutkertaista tapahtumankulkua.
 
Tai sähkölämmitteisessä talossa lämmitetty kaasulla riittämättömällä ilmanvaihdolla. Tai säästöä hakiessa tulipesän pellit kiinni vähän liian aikaisin.

Ihan sellainen heitto myös, että jos bräkleenillä putsailette esineitä, oli se sitten hitsausta varten tai vaikka likaista öljypoltinta, niin niitä esineitä ei kannata altistaa korkealle lämmölle ihan hetkeen. Bräkleenin tetrakloorietyleeni nimittäin hajoaa 315°C asteen yläpuolella fosgeeniksi.

1671532767420.jpeg
 
Veikkaisin lämmitystä. Häkää nuohoamattomasta öljypolttimesta tai muuta vastaavaa.

Siitä myös vaarallisen aineen onnettomuuteen hälytys palokunnalle. Pitänyt mitata häkäpitoisuudet ennen kuin sisälle on pitemmälle uskaltauduttu.

Pelkkää spekulaatiota, mutta ei mitenkään ainutkertaista tapahtumankulkua.
Hyvä spekulaatio.

Liekkö kova sähkön hinta johtanut takan hysteeriseen polttoon ja lämmön säästämiseksi lyöty luukut liian pikaseen kiinni.

@Norppa ehti näköjään jo samaa spekuloimaan.
 
Veikkaisin lämmitystä. Häkää nuohoamattomasta öljypolttimesta tai muuta vastaavaa.

Siitä myös vaarallisen aineen onnettomuuteen hälytys palokunnalle. Pitänyt mitata häkäpitoisuudet ennen kuin sisälle on pitemmälle uskaltauduttu.

Pelkkää spekulaatiota, mutta ei mitenkään ainutkertaista tapahtumankulkua.
Työkaveri oli aikoinaan pelastushommissa, kertoi että karuin keikka oli kun piti kuljettaa kokonainen perhe (isä, äiti ja kaksi lasta) sairaalan ruumisosastolle. Leivinuuni, pellit liian aikaisin kiinni ennen nukkumaan menoa. Sanoi että sen jälkeen ei omassa uunissa ole pahemmin hiiliä hehkunut kun pellit menee kiinni.

Ikäihmisillä voi olla vielä kummia käsityksiä uunin käytöstä. Olen sellaisenkin säännön kuullut että pellit kiinni kun liekkejä ei enää näy ettei mene lämmöt harakoille :oops:
 
Tai kallista sähkölaskua on koitettu pienentää puuta polttamalla tulisijassa ja pellit pistetty kiinni liian aikaisin.
 
Työkaveri oli aikoinaan pelastushommissa, kertoi että karuin keikka oli kun piti kuljettaa kokonainen perhe (isä, äiti ja kaksi lasta) sairaalan ruumisosastolle. Leivinuuni, pellit liian aikaisin kiinni ennen nukkumaan menoa. Sanoi että sen jälkeen ei omassa uunissa ole pahemmin hiiliä hehkunut kun pellit menee kiinni.

Ikäihmisillä voi olla vielä kummia käsityksiä uunin käytöstä. Olen sellaisenkin säännön kuullut että pellit kiinni kun liekkejä ei enää näy ettei mene lämmöt harakoille :oops:
Mut säikäytti suljettu varikkoteltta jossa oli lämmittimenä 20kW kaasukäyttöinen, ulkoilmasta sisälle puhaltava lämmitin.

Ei ole mikään ilmatiivis teltta, joten ajattelin että ilmanvaihto riittää ja vielä puhallus ulkoilmasta päälle. Paperityöt ei oikein sujuneet puolen tunnin jälkeen, laitoin tukevan lounaan ja ramaisun piikkiin. Tunnin jälkeen äkillinen oksennus ja hälytyskellot soi viimein.

Jonkin verran suljettujen tilojen koulutustakin pohjalla, mutta eipä riittänyt. Enkä enää nuku puulämmitteisessä rakennuksessa ilman häkävaroitinta…
 
Viimeksi muokattu:
Jos kyse on ollut häkämyrkyksestä ja jos kyse on ollut vanhasta, nuohoamattomasta tulipesästä joka on otettu käyttöön järkyttävien sähkölaskujen takia, mahtaa energiayhtiön pomoa kevätbonukset lämmittää... :mad: Siinä meni kerralla enemmän ihmishenkiä kuin mitä nyt kauhistelun kohteena olevat katujengit on yhteenlaskettuna saanut aikaan moneen vuoteen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top