Suomen sisäinen turvallisuus

Totta, roadmanien kunnia ei siedä valkoihoisten liikkumista heidän hoodeilla. Eikä sitä, että heidän kenkiään ei nuolla. Eikä sitä, että vääräuskoiset eivät anna vaatteitaan heti päältä ilman pyytämistä. Eikä sitä, että kunniattomat naiset ei heti ja pyytämättä anna pillua, koko porukalle. Eikä sitä, että oman kulttuurin naiset kulkevat avopäin ilman oman suvun miehiä, tai keskustelevat vääräuskoisten kanssa.

Ei mitään uutta auringon alla, lepo vaan.
Ei missään nimessä "lepo vaan", kyllä näihin on reagoitava ja laittomat ilmiöt yhteiskunnassa on tukahdutettava. Se vaan ei ole mitenkään outoa että näitä nousee ja kuolee, tällä kertaa hommassa kunnostautuu erilaiset maahanmuuttajataustaiset jengit kotimaisten sijaan mutta itsessään tällaiset ilmiöt eivät uusi asia. Turha koittaa minusta leipoa mitään palstan kukkahattutätiä ymmärtämässä kuoliaaksi väärinymmärrettyjä piruparkoja, koitan vaan tuoda esiin historiallisen tosiasian että näitä hiippareita on pistetty ruotuun menestyksellä ennenkin ja temppu tarvitsee tällä menolla nykyajassa uusia.
 
Pahoittelut, en ehkä ihan noin sitä tarkoittanut.

Mutta tuollaiset "olihan puukkojunkkareitakin" ja "entäs slussenin sissit" ja "jo 80-luvulla potkittiin mummoja" ovat vaan täysin pätemättömiä tähän nykytilanteeseen. Täysin vertailukelvotonta.

Jos jengiväkivalta olisi ollut vastaava ilmiö, olisi Ruotsi ja muut rauhoittuneet jo aikaa sitten. Nyt ei taida löytyä yhtään ihmistä, joka vakavissaan uskaltaisi ennustaa, että tuo jengiväkivalta rauhoittuu näköpiirissä olevan tulevaisuuden aikana.

Ja sillä tiellä me ollaan, tarkasti omalla kaistalla, ja mennään jo vähän yli nopeusrajoituksen. Alamäki alkaa, eikä jarrupaloissa ole enää paljon kulutuspintaa. Ei kannattaisi vähätellä nyt.
 
Mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi kouluväkivallan tai koulumatkojen suhteen? Entä lasten ja nuorten liikkuminen harrastuksiin, tai yleinen vapaa-ajan viettäminen.
Se tarkoittaa samaa kuin yleisesti, kaikkien osalta. Pitää tiedostaa ja ennakoida riskejä, ei kannata tehdä itsestään houkuttelevaa maalia ja toisaalta käyttäytyy niin että helpompiakin kohteita löytyy. Ei kuitenkaan provosoi, vaan de-eskaloi ja välttää ennakolta. Ja niin edelleen; samoja juttuja kuin aikuisilla.

Tietysti on väärin että syytön joutuu väistämään, mutta toisaalta viisas väistää. Ihminen voi pitää oikeuksistaan kiinni, tai toimia omaa turvallisuuttaan lisäten. Välttämättä ei kuitenkaan molempia samaan aikaan.

Poliisin on mahdollista ja luvallista politikoida, se on tullut selväksi.
Mä en lähde tähän Tapos-keskusteluun koska olen sitä käynyt jo enemmän kuin mitä kiinnostusta olisi, eikä toisaalta mielipiteeni ole muuttunut.

Jos poliisi on instituutiona herra T:n linjoilla, tilanne on varsin huono. Jos vastakkaisella kannalla, mitä jos nostaisitte profiilianne? En tarkoita yksittäisten poliisien amok-juoksua, vaan vaikkapa äänestätte SPJL:oon henkilöt, jotka ottavat asiat esille.
Rinnehän on välillä vaikuttanut ihan jämäkältä, mutta välillä on sitten aika hiljaa. SPJL:n vaalit eivät kuitenkaan ole mitkään eduskuntavaalit joissa vähän joka medialla on oma vaalikone ja ehdokkaita pilvin pimein. Ja on se SPJL:n vaikutusvaltakin vähän pienempi...
 
Pahoittelut, en ehkä ihan noin sitä tarkoittanut.

Mutta tuollaiset "olihan puukkojunkkareitakin" ja "entäs slussenin sissit" ja "jo 80-luvulla potkittiin mummoja" ovat vaan täysin pätemättömiä tähän nykytilanteeseen. Täysin vertailukelvotonta.

Jos jengiväkivalta olisi ollut vastaava ilmiö, olisi Ruotsi ja muut rauhoittuneet jo aikaa sitten. Nyt ei taida löytyä yhtään ihmistä, joka vakavissaan uskaltaisi ennustaa, että tuo jengiväkivalta rauhoittuu näköpiirissä olevan tulevaisuuden aikana.

Ja sillä tiellä me ollaan, tarkasti omalla kaistalla, ja mennään jo vähän yli nopeusrajoituksen. Alamäki alkaa, eikä jarrupaloissa ole enää paljon kulutuspintaa. Ei kannattaisi vähätellä nyt.
En missään nimessä halua vähätelläkään ongelmaa, sehän tässä käsillä kiistatta on. Tällaisen nopea korjaaminen lienee mahdotonta vaan tarvitaan (valitettavasti) vielä tilanteen perkelöitymistä jotta asialle saadaan laajemman kansanosan kannatus kuin nyt. Tästähän ei ole kovinkaan pitkä aika ajallisesti kun tuolla oli kaikenmaailman silakkaliikkeet profiloimassa kaikille avointa maailmaa ja ennen kuin laajemmin aletaan ymmärtää että "hupsista saatana" niin siinäkin menee oma aikansa. Viisasta olisi tukahduttaa nämä heti alkuunsa mutta kun demokratiassa kusipäälläkin on oikeus mielipiteeseensä niin laiva kääntyy siksi niin pirun hitaasti. Tästä syystä ei ole kovinkaan loogista odottaa "this time its different" vaan ottaa aikansa kuten on ottanut aina.
 
Ja haluan vielä erikseen korostaa, että en vähättele ongelmaa, enkä toisaalta vaadi että kantaväestö / rikoksen uhri nöyristelee. Totean kuitenkin että tilanne on nyt tämä ja jos yksilö haluaa vähentää itseensä kohdistuvaa henkilökohtaista riskiä, niin se tapahtuu henkilökohtaisilla toimenpiteillä. Jos yhteiskunta ylipäätään pystyy asialle jotain tekemään, se tapahtuu vuosien viiveellä.
 
Se tarkoittaa samaa kuin yleisesti, kaikkien osalta. Pitää tiedostaa ja ennakoida riskejä, ei kannata tehdä itsestään houkuttelevaa maalia ja toisaalta käyttäytyy niin että helpompiakin kohteita löytyy. Ei kuitenkaan provosoi, vaan de-eskaloi ja välttää ennakolta. Ja niin edelleen; samoja juttuja kuin aikuisilla.

Tietysti on väärin että syytön joutuu väistämään, mutta toisaalta viisas väistää. Ihminen voi pitää oikeuksistaan kiinni, tai toimia omaa turvallisuuttaan lisäten. Välttämättä ei kuitenkaan molempia samaan aikaan.
Kouluissa ja koulumatkoilla meno on mitä on.

Siksi kysyn, että mitä koululainen voi tehdä? Siinä on de-eskalaatiot vähän kinthaalla, kun olet yksin tai kaverin kanssa ja puolen tusinaa tulee vaatimaan jotakin. Luultavasti me molemmat tiedetään, että monin paikoin ongelmat ovat sitä luokkaa, että ennakolta välttely ei vaan onnistu. Siksi on irvokasta tarjota niitä avuksi, jos jotakin pitää sanoa niin jotakin muuta ja jollekin muulle, muuten on uhrien syyllistäminen melko lähellä.
 
... Tällaisen nopea korjaaminen lienee mahdotonta vaan tarvitaan (valitettavasti) vielä tilanteen perkelöitymistä jotta asialle saadaan laajemman kansanosan kannatus kuin nyt. Tästähän ei ole kovinkaan pitkä aika ajallisesti kun tuolla oli kaikenmaailman silakkaliikkeet profiloimassa kaikille avointa maailmaa ja ennen kuin laajemmin aletaan ymmärtää että "hupsista saatana" niin siinäkin menee oma aikansa.
Juuri tämän takia pidän "ainahan tällaista on ollut" - puheita erityisen vaarallisena.
Viisasta olisi tukahduttaa nämä heti alkuunsa mutta kun demokratiassa kusipäälläkin on oikeus mielipiteeseensä niin laiva kääntyy siksi niin pirun hitaasti. Tästä syystä ei ole kovinkaan loogista odottaa "this time its different" vaan ottaa aikansa kuten on ottanut aina.
Keskustelun tukahduttaminen on nimenomaan silakoitten ja vastaavien konsti.

"Jos avaat suusi, me syydetään niin paljon törkyä sun työnantajalle että kenkää tulee. Natsi, rasisti, fasisti!"

"Meillä on unelma" ja "Peli poikki" ja polvistelut ovat jo vähän laantuneet, ja nyt olisi aika tunnustaa tosiasiat. Se on ensimmäinen edellytys. Seuraavaksi jengit tarvitsevat vastavoimaa, eli tämä yksin ei enää riitä, vaikka se on vissiin kivaa:

1685968461183.png

Poliisille muutama nyrkki, jotka kulkevat sopivissa paikoissa tekemässä kunnollisia tutkintoja ja kiinniottoja. Koira, konstaapeli ja koppiauto eivät yksin riitä, vaan noita olisi hyvä ruveta perkaamaan ja nappaamaan hiukan tehokkaammin. Sekä kovia porukoita että junnuja.

Kouluissa inkluusiot ja muut hömpät pitäisi jättää. Satunnaisguuglailulla löytyy heti syy, mistä on kyse. Tutkijat, poliitikot ja poliisi ovat aivan ihmeissään, että mistä kummasta mahtaa olla kyse?? Tarvitaan lisää tutkimusta :rolleyes:

KIUSAAMISTA, jopa väkivaltaa. Opetusta hankaloittavia kieliongelmia tai kehityshäiriöitä. Näin vastaajat kuvasivat vaikeuksia, joiden vuoksi he välttelevät lähikouluaan. ..... ”Tämä on johtanut siihen, että meidän alueellamme suomea äidinkielenään puhuvat laittavat lapsensa muihin kouluihin. Meidän suht suuresta taloyhtiöstä (omistusasuntoja) kenenkään lapset eivät ole lähikoulussa”, äiti kirjoittaa.

KYSELYYN vastanneiden mielestä moni vaikeus kouluarjessa näyttää liittyvän ulkomaalaistaustaisten oppilaiden suureen määrään.

”Nämä ovat näitä asioita, mitä ei saa sanoa ääneen, sillä leimaudut heti rasistiksi”, sanoo Helsingissä asuva äiti. ... Hän kertoo, että lähikoulun levottomuuden takia hänen lapsensa hakeutui omasta halustaan yläkouluun painotettuun opetukseen, käytännössä siis toiseen kouluun, jotta vältti omien sanojensa mukaan joutumisen ”lähigangstakouluun”.
 
Kouluissa ja koulumatkoilla meno on mitä on.

Siksi kysyn, että mitä koululainen voi tehdä? Siinä on de-eskalaatiot vähän kinthaalla, kun olet yksin tai kaverin kanssa ja puolen tusinaa tulee vaatimaan jotakin. Luultavasti me molemmat tiedetään, että monin paikoin ongelmat ovat sitä luokkaa, että ennakolta välttely ei vaan onnistu. Siksi on irvokasta tarjota niitä avuksi, jos jotakin pitää sanoa niin jotakin muuta ja jollekin muulle, muuten on uhrien syyllistäminen melko lähellä.
No tietenkään aina ei voi estää ennakolta.

Yksi tapa toimia on välttää esittelemästä / käyttämästä tavaroita joita ryöstäjät haluavat, ja olemaan muutenkin kiinnittämättä huomiota itseensä. Vähän vaikeaa antaa yleispäteviä, 100% varmuudella toimivia neuvoja, jos se heti tarkoittaa uhrin syyllistämistä.
 
Tätä olen sanonut mutta monen mielestä jokaisella on oikeus kantaa ylellisyyttä yllään. Totta kai on mutta samalla altistaa itsensä uhriksi. Hesan seudulla on tuloerot todella suuret ja jos eri yhteiskuntaluokissa matkustetaan samoissa linja-autoissa, niin riski vaan kasvaa.
 
Sen takia veljenikin osti lapsilleen traktorimönkijän, vaikka ei Espoossa ole peltoa eikä metsääkään. Iltaisin ei asiaa julkisiin. 17-vuotiaana sitten poikkarilla henkilöauton rattiin. Eipä tarvitse tiemiesten kanssa kulkea. On se vähän karua.

Eikä nämä veljenlapset missään erityisissä merkkivaatteissa kulje eli ei ole kyse siitäkään.

Varmaankin omien lasten kanssa sama edessä muutaman vuoden päästä, vaikka Tampere onkin täysin eri luokassa Hesan ja Turun tilanteeseen verrattuna.
 
Pelkään jonkun kilipään vielä keksivän, että sotkua ei kukaan muu siivoa kuin hän itse ja alkaa oman elämänsä Charles Bronsoniksi. Tosin todennäköisimmin meillä on jo ryöstelevien kakaroiden lisäksi enemmän oikeita maahanmuuttajien rikollisjengejä, jotka alkavat joka tapauksessa listiä toisiaan, kun reviirejä jaetaan.
 
Tosin todennäköisimmin meillä on jo ryöstelevien kakaroiden lisäksi enemmän oikeita maahanmuuttajien rikollisjengejä, jotka alkavat joka tapauksessa listiä toisiaan, kun reviirejä jaetaan.
Niin pitkään kuin toisiaan listivät niin ihan vapaasti vaan.

Toinen lautoihin ja toinen rautoihin, niin siinä on vaihtosuhde ihan hyvä meidän muiden kannalta.

Vielä jos elinkautisen jälkeen karkotetaan niin vielä parempi. Mieluummin vielä niin, että useampi arkkuun ja vielä useampi elinkautiselle, kun ovat porukalla keppostelleet.
 
No tietenkään aina ei voi estää ennakolta.

Yksi tapa toimia on välttää esittelemästä / käyttämästä tavaroita joita ryöstäjät haluavat, ja olemaan muutenkin kiinnittämättä huomiota itseensä. Vähän vaikeaa antaa yleispäteviä, 100% varmuudella toimivia neuvoja, jos se heti tarkoittaa uhrin syyllistämistä.

Tätä olen sanonut mutta monen mielestä jokaisella on oikeus kantaa ylellisyyttä yllään. Totta kai on mutta samalla altistaa itsensä uhriksi. Hesan seudulla on tuloerot todella suuret ja jos eri yhteiskuntaluokissa matkustetaan samoissa linja-autoissa, niin riski vaan kasvaa.

Noista kumpikaan ei ole ratkaisu.

Tottakai on selvää, että nakkikioskilla saa varmuudella turpaan jos vittuilee vaikka kuinka asiallisesti ja hienostuneesti, ja tulee jossakin vaiheessa raiskatuksi, jos kulkee riittävän vähissä vaatteissa väärissä paikoissa (minä tuskin), eikä nyt ole tuon tapaisista jutuista kyse ollenkaan.

On vain "löyhiä porukoita" jotka tekevät väkivaltaa ihan huvikseen ja nostaakseen omaa profiiliaan porukassa, kun kohtaavat sopivan uhrin. Eikä se katso aikaa tai paikkaa. Kyllä esimerkiksi koulussa pitää voida käydä turvallisesti.

Näin ei tapahdu, enkä hyväksy että pelkkä vetäytyminen olisi asiaan ratkaisu. Tottakai yksilötasolla pitää olla varovainen, olipa lähiö minkä värinen hyvänsä, mutta jos tuota pyritään normalisoimaan, ollaan menete
Niin pitkään kuin toisiaan listivät niin ihan vapaasti vaan.

Toinen lautoihin ja toinen rautoihin, niin siinä on vaihtosuhde ihan hyvä meidän muiden kannalta.

Vielä jos elinkautisen jälkeen karkotetaan niin vielä parempi. Mieluummin vielä niin, että useampi arkkuun ja vielä useampi elinkautiselle, kun ovat porukalla keppostelleet.
Siinä ottaa kyllä sivullisetkin osumaa, varsinkin sitten kun alkavat dynauttelemaan räjämiitillä.

Oma veikkaus on, että viiden vuoden sisällä paukkuu jo eri malliin. Toki uusi hallitus voisi hiukan hidastaa kehitystä, vaikka sitä ei mikään käännäkään.

Kuinka moneen kertaan Löfven muuten sanoi, että nyt riittää, ja mitä sitten tapahtui?
 
Niin pitkään kuin toisiaan listivät niin ihan vapaasti vaan.

Toinen lautoihin ja toinen rautoihin, niin siinä on vaihtosuhde ihan hyvä meidän muiden kannalta.

Vielä jos elinkautisen jälkeen karkotetaan niin vielä parempi. Mieluummin vielä niin, että useampi arkkuun ja vielä useampi elinkautiselle, kun ovat porukalla keppostelleet.
Kunhan nuo ovat saaneet reviirit määritettyä on taas aika pikku keppostelulle tyyliin koteihin tunkeutuminen ja ryöstely Ruotsin esimerkin mukaisesti.
Tuo on kasvava kierre eikä sitä saada poikki kauniilla sanoilla ja hymistelyllä...
 
On vain "löyhiä porukoita" jotka tekevät väkivaltaa ihan huvikseen ja nostaakseen omaa profiiliaan porukassa, kun kohtaavat sopivan uhrin. Eikä se katso aikaa tai paikkaa. Kyllä esimerkiksi koulussa pitää voida käydä turvallisesti.

Näin ei tapahdu, enkä hyväksy että pelkkä vetäytyminen olisi asiaan ratkaisu. Tottakai yksilötasolla pitää olla varovainen, olipa lähiö minkä värinen hyvänsä, mutta jos tuota pyritään normalisoimaan, ollaan menete
Ongelmassa on (ainakin) kaksi tasoa: yksilötaso ja yhteiskunnan taso. Yksilötason ratkaisut pyrkivät suojaamaan yksilöä ja niiden toteuttaminen on mahdollista yksilötasolla eli niin sanotusti omalla päätöksellä. Yhteiskunnan tasolla pyritään vaikuttamaan ilmiöön, ja ratkaisut ovat paljon hitaampia. Edes siitä ei ole yksimielisyyttä, minkälaisia ratkaisuja pitäisi käyttää.

Yhteiskunnan tason ratkaisumallit eivät auta vaarassa olevaa yksilöä, ja yksilötason ratkaisumallien kieltäminen on pään laittamista pensaaseen. Se, että tiedostaa vallitsevan todellisuuden, ei tarkoita sen hyväksymistä tai normalisointia.

Onneksi nämä eri tasojen ratkaisumallit eivät ole - tai ainakaan niiden ei tarvitse olla - ristiriidassa keskenään ja molempia voidaan soveltaa yhtä aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Onneksi nämä eri tasojen ratkaisumallit eivät ole - tai ainakaan niiden ei tarvitse olla - ristiriidassa keskenään ja molempia voidaan soveltaa yhtä aikaa.
Nämä ovat ristiriidassa siinä mielessä, että kun valtio tai viranomainen tarjoaa ratkaisuksi yksilötason käyttäytymistä, luodaan jälleen kuvaa että sieltä löytyisi avaimet. Eli sillä tavalla pahennetaan tilannetta, ainakin välillisesti.

Samaan sarjaan kuuluu koulualueiden rukkaaminen, painotetuttujen lukujärjestysten hankaloittaminen jne.
 
Otetaan vertaukseksi Kap Kaupungin Waterfront kaupunginosa. Tuolla toinen toistaan hienompia hotelleja ravintoloita sekä liikkeitä. Ihmiset voivat olla rauhassa ja eikä tarvitse pelätä väkivaltaisia ihmisiä. Väitän että paljon turvallisempaa kun Helsingin keskustassa, vaikka kaupunki yleisesti ottaen täynnä rikollisuutta.
Tämä sama malli on tulossa myös Eurooppaan jossain vaiheessa.
.
 
Back
Top