Suomen sisäinen turvallisuus

Vielä tuohon Taposen harjoittamaan malliin; "määritelmien määrittelemisessä".
"Jengi ei ole JENGI, ilman esittämääni kriteeristön täyttymistä" -tyyliseen substanssiväistelyyn...

Tilastointien antama vahva ennustevaikutus väestötasolla, jostakin syystä Taposen antamissa tilastoissa ohitetaan. Ja esimerkiksi absoluuttisia lukuja painottaen, luodaan mielikuvaa suhteellisesti merkityksettömästä ilmiöstä.

Taas, sekä toisen- että kolmannen maahanmuuttajasukupolven laajojen verrokkimaista saatavien negatiivisten (lähtömaiden) ja merkityksellisten elinkaaritilastojen suhteen. Vaikeneminen on erityisen erikoista. Taposen usein painottaessa tapaansa näiden asioiden käsittelyssä, tieteelliseksi.
 
Oli luojan lykky, että Taponen muisti että kautta aikain Suomessa on viskottu happoa kasvoille, leikattu kurkut auki tai muuten vaan pieksetty niitä naisia, jotka kuleksivat ulkona ilman miestä, veljeä tai serkkua.

Ai ei Suomessa, no kyllä vaan Suomessakin.


Katso liite: 82504
Joo, ei ole ollut kerta tai kaksi. Kun oma sykkeeni on näistä erityisen vahvoja mielipiteitä sisältävistä kirjoituksista noussut.

Vahvana liberaali-ajatuksen kannattajana. Mitään ongelmaa ei sinänsä ole näissä Taposen hahmotelmissa yhteiskuntatieteisiin (valittuihin) rakentuen.

Erittäin suurta ongelmaa itselleni on tuottanut, Taposen rooli. Tässä tapauksessa; poliittisen ulottuvuuden tuominen osaksi Poliisitoimen julkista kuvaa.
 
Koulut ovat alkaneet.


Tässä on pari videota.
Varmaankin todella mukava ja turvallinen oppimisympäristö...
 
Koulut ovat alkaneet.


Tässä on pari videota.

Syntyi tappelu? Hyökkäykseltä tuo minusta näytti.
 
Siinä jälkimmäisessä uutisesssa ne klipit ovat väärässä järjestyksessä; se tuulikaappimatsi tapahtuu jälkimmäisenä. Toinen filmihän alkaa, kun naiset ovat jo toistensa kimpussa. Alkutilannetta ei näy, mutta toki tämä yksi on aggressiivisin.
 
Siinä jälkimmäisessä uutisesssa ne klipit ovat väärässä järjestyksessä; se tuulikaappimatsi tapahtuu jälkimmäisenä. Toinen filmihän alkaa, kun naiset ovat jo toistensa kimpussa. Alkutilannetta ei näy, mutta toki tämä yksi on aggressiivisin.
Seesteinen tunnelma tuossa opinahjossa.
 
Länsiväylän uutisesta saa käsityksen, että poliisia ei kutsuttu paikalle vaan asiasta tehtiin rikosilmoitus jälkikäteen.
 
Tänään lähikaupassa kumarruin ottamaan juomakaapista juotavaa ja samalla hetkellä hartioiden korkeudelta humahti nyrkki ohi kylmäkaapin oveen. Romanipariskunta todella touhukkaassa kunnossa mutta sekaisin kuin seinäkello, eivät sanoneet mulle mitään kun nousin ylös, ilmeisesti koordinaatiossa pientä heittoa. Pikakassan kautta pihalle, hoitakoon kaupan vartija.

Ovien edessä auto pysäköity samanaikaisesti sekä kevyenliikenteen suojatielle, kevyenliikenteen väylälle että liikenneympyrän puolelle - lahjakasta! Nostin vittuiluna siitä kaikki pyyhkijät pystyyn, on nimittäin jokatuntinen näky kyseisellä kaupalla.

Hetken päästän sain havainnoida kuinka kyseisellä autolla ratsasti auringonlaskuun tämä samainen romanipari pyyhkijät edelleen pystyssä villisti viipottaen. Oli sentään toinen rekisterikilpi tallessa ja enemmistössä renkaita ilmaa. Haettu ehkä helluntaiseurakunnan ehtoolliselta vauhtia iltaan…

Näin alueella jossa asuntojen neliöhinnat 5000€+
 
On tämä tilanne mennyt aika ikäväksi.

Ihmeen passiivia kaverit noissa videoissa. Eikö enää mennä auttamaan heikompaa? Tulikos tuonne poliisipartio paikalle?
Suomessa ei sitä ”kaveria ei jätetä” henkeä löydy kuin kansantaruista. Melkein video kuin video jonka on nähnyt niin vaikka olisi millainen lössi seuraamassa pahoinpitelyä niin kukaan ei tee elettäkään auttaakseen uhria. Kännykät on kyllä kädessä jotta saadaan sisältöä omaan surkeaan elämäänsä.
 
Länsiväylän uutisesta saa käsityksen, että poliisia ei kutsuttu paikalle vaan asiasta tehtiin rikosilmoitus jälkikäteen.
Mielenkiintoista sinänsä kun ainakin yhtä potkittiin päähän.
 
Joo, sain käsityksen että asiaa hoidetaan ensisijaisesti koulun sisäisellä kurinpitomenettelyllä; tai koulu hoitaisi sen näin.

No, tuskin se partio olisi siihen akuuttiin tilanteeseen ehtinyt väliin, mutta erikoista on että kun alussa oli tieto isosta joukkotappelusta, niin silloin ei nähty tarpeelliseksi hälyttää poliisia. Vasta myöhemmin kävi ilmi että siinä on vain kaksi erillistä tappelua/pahoinpitelyä ja normaali mölinärinki ympärillä. Mitenkähän se koulun henkilökunta olisi saanut estettyä joukkotappelun, kun eivät saaneet kuriin yksittäistä riehujaa...

No, onneksi tilanteesta on hyvää kuvatallennetta mistä näkyy esim se viimeinen potku jossa ei voi ainakaan vedota hätävarjeluun. Käsittääkseni tuollaista maassa olevan, passiiviisen henkilön potkaisemista päähän tutkitaan lähtökohtaisesti törkeänä pahoinpitelynä. Nyt potkaistiin vieläpä kasvoihin joten aivovamman lisäksi riskinä on vähemmän vaarallisia vammoja kuten hampaiden vaurioituminen tai kasvon luiden murtuminen.
 
No, tuskin se partio olisi siihen akuuttiin tilanteeseen ehtinyt väliin, mutta erikoista on että kun alussa oli tieto isosta joukkotappelusta, niin silloin ei nähty tarpeelliseksi hälyttää poliisia. Vasta myöhemmin kävi ilmi että siinä on vain kaksi erillistä tappelua/pahoinpitelyä ja normaali mölinärinki ympärillä. Mitenkähän se koulun henkilökunta olisi saanut estettyä joukkotappelun, kun eivät saaneet kuriin yksittäistä riehujaa...
Oli siellä joukko ja tappelu.

Vähän niinkö savolaisten liikelounas. Hanna Partaselta lihapiirakka ja kävely kauppatorin yli eli on liike ja lounas = liikelounas.
 
Suomalainen vasemmisto ja sivistysporvaristo on tehnyt hyvää työtä: koulut eivät uskalla tehdä mitään rasissmi-syytösten ja näitä seuraavien työsuhteiden purkamisten ja nazzi-ikileimojen pelossa. Sama pätee kaikkiin muihinkin julkisorganisaatioihin. Propaganda, valehtelu ja suomalaisten syyllistäminen, tässä ne tämän päivän rakennuspuut Suomen "fantastiseen menestystarinaan" ja "vaurauteen".
 
Back
Top