Suomen sisäinen turvallisuus

Mitenkähän se koulun henkilökunta olisi saanut estettyä joukkotappelun, kun eivät saaneet kuriin yksittäistä riehujaa...

Tapauksessa ei ole lukijoille vielä selvää KUKA aloitti tämän tappelun jossa tummaihoinen tyttö tappelee punatukkaisen valkoihoisen tytön kanssa.
Olisi hyvä tietää kuka alkujaan on joutunut puolustautumaan.

Positiivista asiassa on se, että vaikuttaa punatukkainen tyttö saaneen ainakin hetkeksi tummeman tytön maahan rauhoittumaan. Ettei aina jää sellainen kuva että kantasuomalaiset ovat pelkästään ottamassa turpaan.

Yleisön mielikuvan selventämiseksi tässä tapauksessa kannattaisi julkaista se, mistä tappelu sai alkunsa? Kuka oli rasisti ketäkin kohtaan?

.
 
Joo, siinä toisella filmillä näkyy kohdassa 21 sekuntia, miten punatukkainen käy sen tumman daamin kimppuun, mutta koko tilanteen alkamistahan ei näy. Länsiväylän uutisen mukaan koko homma alkoi jonkinlaisena huuteluna tms auditoriossa, ja sitten aulassa alkoi varsinainen tappelu.
 
Nimenomaan tuo juurisyy on hyvä selventää yleisölle. Ehdoton osa rasismi-keskustelua on selvittää millaisesta tilanteesta tappelut alkavat. Kuka tarkalleen aloitti ja miten ?

Nää on aivan yleistä höttöä jos media ei pääse juurisyyhyn kiinni.

.
 
Juurisyy on oletettavasti tulkinnasta kiinni. Harvoin tappelut lähtevät ihan nollasta sataan, vaan tilanne luultavasti eskaloituu.

Esimerkkitilanne; ei liity po. tapaukseen: ensimmäinen henkilö ei väistä, toinen sanoo siihen jotain tylyä, tähän vastataan ivallisella hymyllä, joka eskaloituu käsieleeksi, sitten uhataan sanallisesti, sitten jo tönäistään, siihen vastataan kovemmalla tönäisyllä, jne. Mikä sitten oli se tilanne, joka aloitti koko tappelun? Vai onko se vieläkin kauempana, esim onko syyllinen ensimmäisen henkilön kaveri jonka kanssa ensimmäinen jutteli eikä sen takia huomannut toista henkilöä eikä sen takia väistänyt.

[Lisäys: tässä esimerkissä kaikki ovat suomea äidinkielenään puhuvia, valtaväestöön kuuluvia CIS-miehiä]
 
Viimeksi muokattu:
Oli siellä joukko ja tappelu.

Vähän niinkö savolaisten liikelounas. Hanna Partaselta lihapiirakka ja kävely kauppatorin yli eli on liike ja lounas = liikelounas.
Joo, oli joukko ja oli tappelu, mutta ei joukkotappelua. Partaseen viitaten, jos on kala ja kukko niin se ei ole sama kuin kalakukko.

Mutta tällaisiahan ne "joukkotappelut" usein ovat: 2 tappelee ja 20 huutaa vieressä.
 
Meinaat, että mediaa kiinnostaa?
Nykyisessä rasismi-ilmapiirissä mediaa tulee kiinnostaa asian ydin. Mediaympäristö tietää jo että nyt on linjavalinnan aikaa; jatka yksipuolisesti ja usko mediaan vähenee sylkykuppiin saakka TAI te ryhtiliike ja palauta kansalaisten usko asioihin. Kyllä toimittajat tämän jo tietää.
Tätäkin viestiä lukee jokunen toimittaja ja menee sen jälkeen katsomaan peiliin.

Jos suomalainen olisi aloittanut se olisi jo kerrottu meille.
Ehkä tässä on vielä parantamisen varaa. Juurisyy on pakko avattava jos kansakunnassa halutaan selkeyttä rasismikeskusteluun ja tilanteelle parannusta sitä kautta.

Juurisyy on oletettavasti tulkinnasta kiinni. Harvoin tappelut lähtevät ihan nollasta sataan, vaan tilanne luultavasti eskaloituu.
Kyllä kaikessa on aina joku selkeys saatavilla. Esimerkkisi mukaisesti aloittaja on se joka ei väistänyt. Se haastoi riitaa pienellä eleellä. Ihan selvähän tuo on.

.
 
Kyllä kaikessa on aina joku selkeys saatavilla. Esimerkkisi mukaisesti aloittaja on se joka ei väistänyt. Se haastoi riitaa pienellä eleellä. Ihan selvähän tuo on.
Minun mielestäni ei ole ollenkaan selvä. Se ehkä vaikuttaa selvältä kun tulee tilanteeseen siinä kohdassa kun ei väistetä, mutta kuten tekstini lopussa lukee, väistänättömyys johtui siitä että ensimmäinen jutteli kaverinsa kanssa eikä huomannut väistää. Myös se ivalliseksi tulkittu hymy saattoi olla hämmentynyt hymy toisen henkilön vihaiseen "painu homo vittuun" -huutoon jonka syytä ensimmäinen henkilö ei ymmärrä.

Taustalla saattaa toisaalta olla pidempää vihanpitoa, jota kumpikaan ei ole aloittanut vaan joku kolmas henkilö on tietoisesti puhunut näille pahaa toisesta osapuolesta, tai näillä voi olla vaikka pikkuveljet joilla on tullut tappelua ja siitä johtuen isoveljillä on myös jännitteitä. Mikä on sitten se juurisyy joka johti pahoinpitelyyn?
 
Nykyisessä rasismi-ilmapiirissä mediaa tulee kiinnostaa asian ydin. Mediaympäristö tietää jo että nyt on linjavalinnan aikaa; jatka yksipuolisesti ja usko mediaan vähenee sylkykuppiin saakka TAI te ryhtiliike ja palauta kansalaisten usko asioihin. Kyllä toimittajat tämän jo tietää.
Tätäkin viestiä lukee jokunen toimittaja ja menee sen jälkeen katsomaan peiliin.
Edellisen kerran ryhtiliike tapahtui, kun Trump valittiin presidentiksi. Itsetutkiskelua kesti peräti kolme kuukautta ja jälleen alettiin hiljaksiin palaamaan vanhoihin uomiin. Uskotko, että tämä olisi jotenkin poikkeus?

Vasta sitten, jos persut vakiinnuttavat paikkansa hallituskelpoisena puolueena, niin media joutuu nöyrtymään asiassa. Tämä tarkoittaa ainakin kahta täyttä hallituskautta. Voidaan siis tämä vuosikymmen ihan rauhassa lueskella uutisia suolasäkkien kera.
 
Minun mielestäni ei ole ollenkaan selvä. Se ehkä vaikuttaa selvältä kun tulee tilanteeseen siinä kohdassa kun ei väistetä, mutta kuten tekstini lopussa lukee, väistänättömyys johtui siitä että ensimmäinen jutteli kaverinsa kanssa eikä huomannut väistää. Myös se ivalliseksi tulkittu hymy saattoi olla hämmentynyt hymy toisen henkilön vihaiseen "painu homo vittuun" -huutoon jonka syytä ensimmäinen henkilö ei ymmärrä.
Kyllä tällainen on ihan selvitettävä asia. Keskustelemalla selvitetään kuka teki mitä ensin.
Sen jälkeen annetaan negatiivinen palaute sille joka katsotaan tappelun aloittajaksi tavalla tai toisella. Se pikku vittuilu riittää siihen, että hän saa palautteena moitteet selkeästi.
Toki sille seuraavan liikkeen tekijällekin tulee antaa palaute että missä meni överiksi.

Tämä on ainoa tapa kouluttaa tappelijoita. On sanottava kuka aloitti ja kenessä on syy. Jos se syy jää epäselväksi niin koko selvittelyssä ei ole mitään järkeä.

Siviilipuolella terveissä organisaatioissa juurisyy kaivetaan esille ja se käsitellään. Virheen identifioinnin kautta.
Lasten kasvatuksessa toimii sama, että osoitetaan kuka teki väärin ja anna olla perkele viimeinen kerta.

.
 
Suomalainen vasemmisto ja sivistysporvaristo on tehnyt hyvää työtä: koulut eivät uskalla tehdä mitään rasissmi-syytösten ja näitä seuraavien työsuhteiden purkamisten ja nazzi-ikileimojen pelossa. Sama pätee kaikkiin muihinkin julkisorganisaatioihin. Propaganda, valehtelu ja suomalaisten syyllistäminen, tässä ne tämän päivän rakennuspuut Suomen "fantastiseen menestystarinaan" ja "vaurauteen".
Seuraavaksi sitten ihmetellään miksi Pirkolla ja Matilla oli astalo koulussa mukana ja pahoinpitelyn sijaan tutkitaankin uhrin aiheuttamaan hätävarjelun liioittelua ja tappoa. Hulluksi menee ennen kuin järki voittaa. Positiivista on, että kyllä se sieltä perässä jollain aikavälillä tulee. Toivon mukaan ennen kuin tilanne on sama mitä länsinaapurissa jossa tälläkin hetkellä varoitellaan ihmisiä terrori-iskuista.
 
Joo, sain käsityksen että asiaa hoidetaan ensisijaisesti koulun sisäisellä kurinpitomenettelyllä; tai koulu hoitaisi sen näin.

No, tuskin se partio olisi siihen akuuttiin tilanteeseen ehtinyt väliin, mutta erikoista on että kun alussa oli tieto isosta joukkotappelusta, niin silloin ei nähty tarpeelliseksi hälyttää poliisia. Vasta myöhemmin kävi ilmi että siinä on vain kaksi erillistä tappelua/pahoinpitelyä ja normaali mölinärinki ympärillä. Mitenkähän se koulun henkilökunta olisi saanut estettyä joukkotappelun, kun eivät saaneet kuriin yksittäistä riehujaa...

No, onneksi tilanteesta on hyvää kuvatallennetta mistä näkyy esim se viimeinen potku jossa ei voi ainakaan vedota hätävarjeluun. Käsittääkseni tuollaista maassa olevan, passiiviisen henkilön potkaisemista päähän tutkitaan lähtökohtaisesti törkeänä pahoinpitelynä. Nyt potkaistiin vieläpä kasvoihin joten aivovamman lisäksi riskinä on vähemmän vaarallisia vammoja kuten hampaiden vaurioituminen tai kasvon luiden murtuminen.
Kyllä tuollaista päähän suuntautuvaa potkua pitäisi tutkia vähintäänkin tapon yrityksenä koska kunnolla osuessaan se kuolema sieltä on seurauksena. Tuokin sai rauhassa monottaa useamman kerran kun ei kukaan mennyt väliin. Aika vellihousuja kyllä tuollakin porukat oli.
 
Toki jos se kuulusteluissa lausuu että tarkoituksena oli aiheuttaa vastapuolen kuolema, niin voi olla että menee tapon yrityksenä. En pidättäisi henkeäni sen puolesta, koska puukottaminenkaan ei automaattisesti ole tapon yritys.
 
Minun mielestäni ei ole ollenkaan selvä. Se ehkä vaikuttaa selvältä kun tulee tilanteeseen siinä kohdassa kun ei väistetä, mutta kuten tekstini lopussa lukee, väistänättömyys johtui siitä että ensimmäinen jutteli kaverinsa kanssa eikä huomannut väistää. Myös se ivalliseksi tulkittu hymy saattoi olla hämmentynyt hymy toisen henkilön vihaiseen "painu homo vittuun" -huutoon jonka syytä ensimmäinen henkilö ei ymmärrä.

Taustalla saattaa toisaalta olla pidempää vihanpitoa, jota kumpikaan ei ole aloittanut vaan joku kolmas henkilö on tietoisesti puhunut näille pahaa toisesta osapuolesta, tai näillä voi olla vaikka pikkuveljet joilla on tullut tappelua ja siitä johtuen isoveljillä on myös jännitteitä. Mikä on sitten se juurisyy joka johti pahoinpitelyyn?
Ketjut voivat olla aikalailla loputtomia. Jos vaihdetaan maata ja maanosaa niin vihanpito saattaa olla ja usein onkin ylisukupolvista. Siellä on joku esi-isistä uittanut vehjettä väärässä kulhossa ja kukaan nuoremmista sukupolvista ei ole enää edes tietoinen miksi naapuri heimoa tapetaan mutta vihaisia ollaan niin kuin on aina oltu. Mun mielestä rikoslaki antaa tällaisiin hyvän vastauksen. Syyllinen on se joka on lyönyt ensin, lyöntiä saattaa seurata hätävarjelutilanne mutta ei sekään Suomessa automaattisesti. Suullinen sanailu ei oikeuta käymään käsiksi tai lyömään ei kantaväestön eikä maahanmuuttajaväestön keskuudessa tai välillä. Se mitä itse olisin halunnut nähdä noilla vidoilla on yhteisöllisyyttä ja ulkopuolista puuttumista. Sellaista meininkiä, että nyt vittu loppuu ja kumpaankin kaverit käsiin kiinni ja eri suuntaan. Kun homma rahoittunut, että rehtori haastattelee molemmat ja tarpeen vaatiessa monottaa molemmat pihalle määräajaksi tai lopullisesti. Jos tulee vammoja niin sitten homma vielä poliisille edellämainittujen lisäksi.
 
Toki jos se kuulusteluissa lausuu että tarkoituksena oli aiheuttaa vastapuolen kuolema, niin voi olla että menee tapon yrityksenä. En pidättäisi henkeäni sen puolesta, koska puukottaminenkaan ei automaattisesti ole tapon yritys.
näin, valitettavasti. Vaikka mahdollisuus sille, että se puukko hengen viekin ja lyöjänkin sen pitäisi tietää. Suomessa laissa monta korjattavaa kohtaa mutta ehkä sitten joskus.
 
Joo, kohta tulee twitti* johonkin aivan muuhun asiaan liittyen. Tietenkään Taposella ei ole mitään velvollisuutta kommentoida juuri tiettyjä aihepiirejä, vaikka toki valikoiva tilastojen käyttö ja aiheiden valinta on melko surkuhupaisaa ja on omiaan laskemaan kansalaisten luottamusta poliisiin.

* silloin kun se oli Twitter, ne olivat twiittejä, mutta miksi niitä kutsutaan nyt kun viestipalvelun nimi on X?
 
X-Files... Voisi ainakin sopia Taposen kirjoituksiin... Sen verran lennokkaita ovat
 
Back
Top