Suomen sisäinen turvallisuus

Mikäli aselupa on aikoinaan myönnetty suojeluperusteella, niin se on myönnetty juuri sellaisiin tilanteisiin jossa sitä nyt käytettiin. Eli oman koskemattomuuden turvaamiseen. Aseella ei tiettävästi ammuttu tai edes yritetty ampua ihmisiä.
Se on muutettu -98 lakimuutoksen myötä jollekin toiselle perusteelle, koska voimassa oleva laki ei tunne suojeluaseita. Se, että pahvissa perusteena lukee suojelu, on lähinnä historiallisesti kiinnostavaa, mutta sillä on merkitystä, mikä peruste lukee aserekisterissä. Ja siellä ei varmastikaan lue suojelu, koska se ei ampuma-aseen kohdalla ole mahdollista.

Kokonaisuutena keissi tuntuu typerältä. Siis, että yli 50 vuotias kansanedustaja ja poliisi:
A)on baarissa yöllä
Toki myös kansanedustajat voivat käydä baarissa ja jopa päihtyä, mutta se ei saisi johtaa kupruihin.

B)vonkaa melkein lapsia
Täysi-ikäisiä toki saa vongata, mutta moraalisesti asian tekee tuomittavaksi se, että on naimisissa.

C)altistaa itsensä tilanteeseen jossa käyttää tai joutuu käyttämään ampuma-asetta
Tilanteisiin voi ajautua, vaikka ei pitäisi olla niin päihtynyt, että ajautuu. Riita ilmeisesti kuitenkin sovittiin sisällä baarissa. Oleellisempaa on, jäikö joku odottamaan toista ulkopuolelle jatkaakseen, ja kumpi osapuoli se oli.

Minusta ehkä kaikkein oleellisinta moraalisen tuomittavuuden osalta kuitenkin on, että oliko hän selvin päin vaiko ei. Jos on ase luvallisestikin mukana, niin päihteitä ei tule käyttää. Toseksi oleellisinta on, että miten hän joutui tilanteeseen jossa otti tai joutui ottamaan aseen esiin. Eli hakeutuiko tilanteeseen vai ajautuiko siihen. Ja sittrn se itse aseen esiinotto. Oliko hän "hyökkäävä" vai "puolustautuva" osapuoli.
Pahin juttu oli, että ylipäätään otti aseen mukaan koska siihen ei käsittääkseni ylipäätään olisi ollut oikeutta. Ja sen päätöksen teki oletettavasti selvin päin.

Lisäksi toki on huono idea lähteä röpöttelemään aseen kanssa.

Minusta Persujen ja muiden tulisi nyt odottaa poliisin selvitystä ja syyttämis-/syyttämättäjättämispäätöstä asiasta. Jos nyt ilman todellista tietoa ja ymmärrystä tapahtumien kulusta ja sen seurauksista potkitaan puolueesta, niin se on väärin.
Minun mielestäni pitää toimia viivyttelemättä. Luottamuksen voi menettää ja sopimattomuuden voi osoittaa myös syyllistymättä rikokseen.

Sitä paitsi, oikeusprosessi voi helposti kestää vuosia jos mennään ylempiin oikeusasteisiin. Mikä olisi poliittinen hinta, jos persut kikkailisivat ja odottelisivat tässä vielä pari vuotta?
 
Ei kuulemma koske ajokortteja
Eikä aselupia.

Aselupia ei ole kenenkään perusoikeus.

Takautuvan lainsäädännön kielto koskee rikoslakia eli tekohetkellä laillinen teko ei voi muuttua takakäteen laittomaksi. Paitsi poikkeuksellisissa oloissa, kuten sotaan syyllistyttäessä.

Aselupia voidaan rukata myös takautuvasti. Kai vanhoihinkin lupiini liittyy harkinta olosuhteiden muuttuessa. Ei dementikko voi säilyttää aselupiaan. Samoin kadulla ammuskelevan kansanedustajan luvat menee harkintaan ennen kuin ruutisavu ehtii hälvetä.
 
Tavallaan näin ja tavallaan ei. Aseita koskee omaisuudensuoja, minkä takia niitä ei voi noin vain lakimuutoksella noukkia pois taikka muuttaa käyttöedellytyksiä. Jo tämä erva-lipasmuutos oli aikamoinen farssi, johon olisi eräiden perustuslakiasiantuntijoiden pitänyt reagoida, mutta laki ja käytännöt eivät ole samoja kaikille. Olisi tullut kova huuto, jos vastaavasti toimittaisiin jossain toisessa asiassa, joka on tiedostavien ihmisten hyvien asioiden listalla.

1. Kamalien lippaiden muuttaminen lupavapaasta luvanvaraiseksi perusteltiin mahdolliseksi nimenomaan näillä keinoin, ettei se ole perusoikeus.
2. Ok, no mennään sitten sillä. Tällöin eteen tulee omaisuudensuoja, jolloin valtion tulisi maksaa korvausta lippaiden omistajille muutoksesta, jossa laillisesta esineestä tulee laiton.
3. Valtio kiersi korvausvelvollisuuden vetoamalla siihen, että omistajat voivat edelleen myydä lippaansa pois, joten valtio ei riko omaisuudensuojaa. Ja tarvittaessa valtio voi korvauksetta ottaa lippaat vastaan.

Tässä vaiheessa olisi jo perustuslakiasiantuntijoiden pitänyt mölistä kuorossa, sillä omaisuudensuojaa kierrettiin varsin tökerösti ja kansainvälisesti hyväksyttyjen käytäntöjen vastaisesti. Ainakin sen huomioiden, miten ketterästi ovat olleet itkemässä muuten vastaavissa tilanteissa. Kysehän ei edes ollut itseasiallisista tuhovoimaisista ampuma-aseista, jotta voisi akrobatialla helposti sivuuttaa oikeushyveet.

Onko siis suotavaa, että valtio voi kulloinkin määritellä, missä asioissa se voi alittaa riman ja se on ihan ok jos poliittinen ilmapiiri sen sallii? Minusta se ei ole hyväksyttävä tilanne, vaan perusasioita tulisi noudattaa poliittisesta ilmapiiristä riippumatta. Lipasasiassa se olisi tarkoittanut esineiden lunastamista kohtuullisella summalla (eikä voi vedota markkina-arvoon, tilanteessa jossa itse lainsäätäjä romuttaa markkinat, kuten tässä asiassa käytännössä kävi, paitsi ettei viitsinyt edes senkään vertaa arvuuttaa niitä).
 
”On saatu viestittelyä, että olisi muutakin poliisille sopimatonta käytöstä” – Poliisi aloitti Vornasesta sisäisen selvityksen"​

Saas nähdä onko viitteitä siitä että virka ja aseluvat olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin, mutta asioita on peitelty..
 
Saas nähdä onko viitteitä siitä että virka ja aseluvat olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin, mutta asioita on peitelty..
Voipi olla ja/tai puristeltu muidenkin kollegoiden pakaroita.

Mutta se on palstan setämiesten mielestä turhaa meto'listamista. Kyllähän nuorempien kollegojen pitää ottaa vastaan vanhempien ukkojen "ihailu ja lääppimiset".
 
Viimeksi muokattu:
No täytyy myöntää, ettei minulla ole elämänkokemusta karaokebaareista, ryyppäämisestä, hillumisesta kaupungin keskustassa yön pimeinä tunteina, kännisten riidoista eikä itseäni 40 vuotta nuorempien vonkaamisesta entisenä poliisina.

Kaikesta muusta kokemusta, mutta olin siihen aikaan itse se nuorempi, ja listaan voi lisätä tappelut. Kaikki tappelut joihin "jouduin" olisi ollut helposti vältettävissä, mutta ei minua siihen aikaan haitannut vaikka oli silmä mustana, mutta tiedän kyllä miten niihin joudutaan.
 
”On saatu viestittelyä, että olisi muutakin poliisille sopimatonta käytöstä” – Poliisi aloitti Vornasesta sisäisen selvityksen"​

Saas nähdä onko viitteitä siitä että virka ja aseluvat olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin, mutta asioita on peitelty..
Poliisille sopimaton käytös on jokseenkin eri tason asia kuin sopiva käytös aselupien kanssa. Noiden takia tuskin kumpikaan lähtisi. Varsinkin kun huomioidaan, että tässä on taas media repimässä otsikoita yrittäen yrittämällä. Tuskin on mitään edes peitelty tavalla jota yrität vihjailla. Voidaan kuitenkin sanoa, että baarisekoilun myötä hyvällä todennäköisyydellä lähtee kummatkin.
 
Se on muutettu -98 lakimuutoksen myötä jollekin toiselle perusteelle, koska voimassa oleva laki ei tunne suojeluaseita. Se, että pahvissa perusteena lukee suojelu, on lähinnä historiallisesti kiinnostavaa, mutta sillä on merkitystä, mikä peruste lukee aserekisterissä. Ja siellä ei varmastikaan lue suojelu, koska se ei ampuma-aseen kohdalla ole mahdollista.
No jos on pahvilupa niin sopivalla tuurilla järjestelmässä ei lue mitään.
 
Voipi olla ja/tai puristeltu muidenkin kollegoiden pakaroita.

Mutta se on palstan setämiesten mielestä turhaa meto'listamista. Kyllähän nuorempien kollegojen pitää ottaa vastaan vanhempien ukkojen "ihailu ja lääppimiset".

Se on parempi ottaa vastaan ihailu ja lääppimiset kas kun jos ei saa vastakaikua tai ei oikein muuten onnistu niin otetaan sitten pistooli esille ja vähän paukutellaan niin.

Jos se oli sellainen egon suojeluase.

Mutta ei herralla ole suurempaa hätää, voi edustajakauden jälkeen sopeutua uuteen tilanteeseen sillä kansanedustajan sopeutumiseläkkeellä, vaihtaa vaan vaikka Oulun Ihkuun ja aloittaa alusta, jos aseet viedään niin ottaa mukaan puukon koska tässä on mies jolle ei vittuilla.
 
Saakos sopeuttamisrahaa yhden kauden jälkeen?
 
Viimeksi muokattu:
Poliisille sopimaton käytös on jokseenkin eri tason asia kuin sopiva käytös aselupien kanssa. Noiden takia tuskin kumpikaan lähtisi. Varsinkin kun huomioidaan, että tässä on taas media repimässä otsikoita yrittäen yrittämällä. Tuskin on mitään edes peitelty tavalla jota yrität vihjailla. Voidaan kuitenkin sanoa, että baarisekoilun myötä hyvällä todennäköisyydellä lähtee kummatkin.
Vaikea uskoa että olisi ensimmäinen kerta kun pyssy on mukana kylillä/ baarissa (laitonta).
Se että ammuskelee taas viittaa sellaiseen luonteeseen että on saattanut kilahtaa aiemminkin.
 
Se on muutettu -98 lakimuutoksen myötä jollekin toiselle perusteelle, koska voimassa oleva laki ei tunne suojeluaseita. Se, että pahvissa perusteena lukee suojelu, on lähinnä historiallisesti kiinnostavaa, mutta sillä on merkitystä, mikä peruste lukee aserekisterissä. Ja siellä ei varmastikaan lue suojelu, koska se ei ampuma-aseen kohdalla ole mahdollista.
Saatoin muuten puhua nk paskaa: Ampuma-aselaki 121 pykälä toteaa, että

121 §​

Aikaisemman lain nojalla annetut luvat​

Aikaisemman lain nojalla annetut ampuma-aseisiin, aseen osiin ja patruunoihin liittyvät luvat jäävät lupaehtoineen voimaan.

Se on sitten eri asia, saako suojeluaseluvallakaan kulkea mutka vyöllä.
 
No nyt tämä holhous taas alkaa.

"Aselakien kiristämistä tulisi Gebhardin mukaan miettiä myös yleisesti."

Jos vaan valtiolla rahaa löytyy niin mikäs siinä, nythän ne pilkotaan ilman eri korvausta ja huutokaupastakin saa vain 50€ ylittävän osan ja muut menee pohjattomaan kassaan...
 
Saatoin muuten puhua nk paskaa: Ampuma-aselaki 121 pykälä toteaa, että

Se on sitten eri asia, saako suojeluaseluvallakaan kulkea mutka vyöllä.
Kiitos, että korjasit. Mutka ei ainakaan isommissa taajamissa saa olla näkyvillä, koska kaupunkien ja kuntien järjestyssäännöt sen tyypillisesti kieltää.
 
Back
Top