Suomen sisäinen turvallisuus

Ei taatusti ole, kuten ei Jimi Karttusenkaan tapauksessa. Onkohan kenelläkään muuten edes käynyt mielessä mahdollisuus että sairaalasta pääsyn tai pakenemisen* jälkeen Jimin ja isänsä välille olisi tullut esim. jokin kännisten välinen konflikti ihan vaan kotona jossa poika olisi esim. lyönyt päänsä? Ymmärtääkseni heidän välinsä eivät olleet parhaat mahdolliset ja molemmille maistuivat päihteet tavalla tai toisella. Myöskin aivoverenvuoto voi tulla aivan "luonnostaan" joten olkoon tuo asema-aukion skinhead millainen nilkki tahansa, juridisesti ja lääketieteellisesti ei tule olemaan mitään mahdollisuutta osoittaa viikkoa ennen kuolemaa tapahtuneen potkun olleen syypää tapahtuneeseen.

Täytyy myöntää, että ei ole tuollainen tullut ikinä edes mieleen, mutta onhan sekin mahdollista...tai ehkä joku humanoidi ulkoavaruudesta kävi tekemässä tekosiaan, heti kun hippi pääsi sairaalasta :D

Vaikea sanoa, kun tutkinta on vielä kesken. Vähintäänkin tuo oli pahoinpitely, mutta kaikki muu on vielä hyvin epäselvää ja vaikka kuolema olisi johtunut pahoinpitelystä, niin asian todistaminen ei ole välttämättä kovin helppoa.

Barbaarit ja omaiset liioittelivat ja joiltakin osin suorastaan valehtelivat. Se oli helppo todistaa, kun silminnäkijöitä oli pilvin pimein. Media tarttuu näihin kalajuttuihin hyvin mielellään, kun niistä saa repiviä otsikoita.

Palefacea en kyllä lähtisi kivittämään. Jos sille tielle lähdetään, niin ollaan hyvin lähellä Afganistanin tai Pakistanin käytäntöjä. 100 avustajaa, yksi tappaja...sattuuhan sitä. Kirkon jumalanpalveluksistakin löytyy niitä sellaisia tappajia, mutta en minä pappia tai edes kirkkoa asiasta syytä vaikka kirkosta eronnut pakana olenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Karri "Paleface" Miettisen korttitalo luhistuu pala palalta ja kaveri kaivaa omaa kuoppaansa vaan syvemmäksi ja syvemmäksi onnettomilla selityksillään ja muilta saman aatteen edustajilta tahattomasti esiin lipsahtavien tiedonmurusten avittamana. Jotenkin, ah, niin perin vasemmistolaista.:rolleyes:



Ei taatusti ole, kuten ei Jimi Karttusenkaan tapauksessa. Onkohan kenelläkään muuten edes käynyt mielessä mahdollisuus että sairaalasta pääsyn tai pakenemisen* jälkeen Jimin ja isänsä välille olisi tullut esim. jokin kännisten välinen konflikti ihan vaan kotona jossa poika olisi esim. lyönyt päänsä? Ymmärtääkseni heidän välinsä eivät olleet parhaat mahdolliset ja molemmille maistuivat päihteet tavalla tai toisella. Myöskin aivoverenvuoto voi tulla aivan "luonnostaan" joten olkoon tuo asema-aukion skinhead millainen nilkki tahansa, juridisesti ja lääketieteellisesti ei tule olemaan mitään mahdollisuutta osoittaa viikkoa ennen kuolemaa tapahtuneen potkun olleen syypää tapahtuneeseen.

Tämä pururatajuttu haiskahtaa niin pahasti etten sano asiaan yhtään mitään ennenkuin asia on tutkittu** - kuten en sanonut Lahdenkaan tapauksessa. Vasemmisto- ja vihernuorten ja -poliitikoiden kommentteja poliisiväkivallasta ja tyranniasta odotan sen sijaan ilmestyväksi aivan tuota pikaa. Ne hyeenat eivät nimittäin jätä pienintäkään tilaisuutta käyttämättä eivätkä tunnetusti anna totuuden pilata hyvää agendaa.

*pelkkiä huhupuheita kadulta
**Jos joutuisin vetoa lyömään asiasta niin taipuisin Vääpelin hypoteesin kannalle:



Itseni ei tarvinnut koskaan paeta virkavaltaa mopoiässä. Kerran pysäyttivät ja testattuaan eturattaan hammastuksen lain mukaiseksi toivottivat hyvää päivänjatkoa. Olen mä vaan melkoinen pyhimys...:D

Edit. Mojova mopojuttu lisätty.

Heti kun luin Jimin kuoleman kotiuttamisen jälkeen, tuli mieleen päihteet. Amfetamiinilla kuten kaikilla stimulanttihuumeilla saa muutenkin aivoverenvuodon etenkin jos pientä vauriota oli ennestään.
Samoin mikä tahansa verenpaineen ja sykkeen nostanut juttu voi posauttaa.


Asiasta toiseen.
Mv-lehti mainostaa-
Markka takaisin vaikka väkisin.

14595715_339369143076618_1606995955118710932_n.jpg





https://www.facebook.com/events/327740600912647/?active_tab=posts
 
Tokmannilla oli vaipat tarjouksessa joten päätin perjantaina vielä ennen sulkemisaikaa piipahtaa ostoksilla.
Parkkipaikalla oli väyrysmersu Ruotsin kilvillä. Tiesin jo tässä vaiheessa, että jotain paskaa on varmasti tiedossa kaupassa. Kassalla oli täysi sirkus menossa. Viisi mustalaista oli juuri maksamassa ostoksiaan. Ostoksia oli satojen eurojen edestä. Laajalla skaalalla aina hevosten varusteisiin.
Samalla yhdellä akalla jo piippasi hälytin ulko-ovella. Kaksi naismyyjää käski akkaa kävelemään hälyttimen läpi uudestaan ja taas piippasi. Eivät kuitenkaan uskaltaneet soittaa vartijaa tai tehdä muutakaan. Koko seurue poistui kaupasta siis mahdolliset varastetut tuotteet mukana.
 
Joistain YouTube pätkistä olen nähnyt kuinka "kaasu" tai "sumute" lentääkin purkista nestemäisenä norona 2m, kuin vettä vesipistoolista. Hyvin voi ruiskia auton ikkunasta.

Kyllä sumullakin saa mopot mäntyyn, kun on oikeat välineet :D

Sabre karhukaasu FBAD-02

Kaasu on tarkoitettu karhujen karkoittamiseen. Karhukaasu on sumu ja sen tehokas käyttöetäisyys on 5-7 m olosuhteista riippuen.
 
Palefaceaen kyllä lähtisi kivittämään. Jos sille tielle lähdetään, niin ollaan hyvin lähellä Afganistanin tai Pakistanin käytäntöjä. 100 avustajaa, yksi tappaja...sattuuhan sitä..

Mieleen nousee Aamulehden kolumni, jossa kysytään ihan asiasta:

"Kolumni: Terveisiä äärivasemmistolle – entä jos oikeisto ottaisi kantaa kuin Paleface?

Rap-artisti Palefacen uudessa kappaleessa Palamaan arvostellaan hallitusta. On kaikenlaisia ”rähinöi” ja ”kähinöi” ja ”ongelmat syntyy ilman kätilöi” kun kakarat rikkovat ja polttavat.

Videolla monikulttuurisesti virittyneet nuoret panevat paikat päreiksi, koska he ovat saaneet tarpeekseen siitä, mitä maassa tapahtuu.

Kommentti on popkulttuurista taidetta, mutta se ottaa kantaa laittomuuden ja kansalaistottelemattomuuden puolesta.

Se puolustaa tuhoa ja väkivaltaa, koska ilmeisesti ei ole enää muuta mahdollisuutta.

Kuten Li Andersson aikanaan sanoi: ”Vasemmiston väkivalta on vain erityyppistä.”

Tietysti musiikkivideo on symbolista esitystä, ilmaisua. Mutta ajatellaan nyt pelsepuupit mielessä, että joku tekisi oikealta koukkaavan videon, jossa otettaisiin vastaavalla puhurilla ja tulenpalolla kantaa maahanmuuttoon ja islamiin. Sehän olisi suuri skandaali ja kiihottamista kansanryhmiä vastaan, vihapuhetta ja muuta kammottavaa.

Kautta Euroopan on havaittu, että antifasistit, antikapitalistit, globalisaation vastustajat ja anarkistit kohdistavat kiukkunsa esivaltaan. Tästä saatiin näyte viikonloppuna, kun blogisti Saku Timonen ja anarkisti Suvi Auvinen, kummatkin kirjoittajia Image-lehden verkkopuolella, sättivät poliisia, joka ei estä Suomi ensin -ryhmän hörhöjen vihapuhemielenosoituksia.

Poliisi yritti sanoa, että hieman vaikeaa mielenilmaisun ja kokoontumisen estäminen näin demokratiassa on. Asia muuttui tunti tunnilta ja vähitellen ilmeni, ettei poliisin mukaan pahinta edes tapahtunut, siis aiemmin uutisoitua raskaana olleen musliminaisen pahoinpitelyä.

Äärivasemmiston äänitorvista kuuluvimpia ovat Suvi Auvisen ohella toimittaja-aktivistit Emilia Kukkala ja Pontus Purokuru, jotka sekä kirjassaan Luokkavallan vahtikoirat että blogikirjoituksissaan toistuvasti syyttävät poliisia kansalaisdemokratian vastaiseksi ja vapauksiin ylilyönneillä vastaavaksi toimijaksi.

Ilmeisesti nyt on niin, että symbolileikki väkivallalla on aivan ok, jos se kohdistuu yleiseen järjestykseen, sen ylläpitäjiin, hallitukseen, ”tolkun ihmisiin” ja heidän autoihinsa tai tavallisiin maahanmuuttokriittisiin juntteihin.

Laittomuuksien ihannointi kelpaa, jos se tulee hyvältä ja oikeamieliseltä puolelta.

Perinteisesti on ajateltu lakien koskevan kaikkia tasapuolisesti, mutta etenkin anarkistis-taiteellisissa piireissä tunnutaan nyt haluavan tänne järjestyksetöntä järjestystä, jossa poliisi on jo valmiiksi oikealla tavalla politisoitu ja poliitikot tietävät, että osa kansasta on parempaa kuin se toinen osa.

Sananvapaus ei tällaisessa vasemman laidan populismissa tarkoita suinkaan muiden oikeutta olla eri mieltä, vaan meidän kaikkien oikeutta olla samaa mieltä kuin ne, jotka ovat aina jo valmiiksi oikeassa."

http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/k...ta-jos-oikeisto-ottaisi-kantaa-kuin-paleface/
 
Aamulehden kolumnisti esittää ihan hyvän kysymyksen ja kyllä tuota kannattaa pohtia tuostakin näkökulmasta. Myös äärioikeisto tekee omaa musiikkiaan ihan samalta pohjalta. Sitä musiikkia ei kuitenkaan soitella radiossa, eikä mainosteta iltapäivälehtien sivuilla.

Minä en kyllä lähtisi kieltämään musiikkia sen enempää vasemmalla kun oikeallakaan. Vaikka onhan vihamusiikissakin omat riskinsä...aina joku hörhö tarttuu syöttiin.
 
Viimeksi muokattu:
Musiikki jos mikä on tarjonnut paikan piilottaa "piiloviestintää" itseensä historian saatossa mikäli jokin on ollut kiellettyä siinä. Vastaavasti sen kontrollointi on enemmän ja vähemmän mahdotonta. Jos artisti vaikkapa tekee kappaleen jossa mietitään "Let me be 18 again" niin missä meillä on instanssi joka päättää tässä kappaleessa luvulla 1 ja 8 ei viitattu aakkosien vastaaviin A ja H eikä tällä kertaa tarkoitettu Adolf Hitleriä kun jatkettiin laulua vaikkapa "it was so clear and powerful then" (edellä oleva esimerkki 100% omasta päästä keksitty kappale). Onhan sitä joskus joku "normaali-ihmistä suurempi" moraalilautakunta Yhdysvalloissa veivannut hevilevyjä väärinpäin etsien kätkettyjäsaatanallisia viestejä niistä. :D Olen täysin samaa mieltä
@Coffee Man että vihamusiikin kielto olisi aivan järjetöntä ja veisi huomion enemmän koristeisiin kuin koristelun kohteisiin.

Heitetäämpä esimerkki oikeasta elämästä

Milläs määrität ihannoiko ja yllyttääkö yhtye tuossa väkivaltaan / kertooko palan 1930-luvun historiasta / kritisoiko se väkivaltaista rikollisuutta?

Henk koht ei voisi vähempää kiinnostaa, aivan sairaan hieno biisi ihan vaan kuunteluelämyksen tarjoamisensa osalta ja videokin lievästi sanottuna erittäin tyylikäs IMHO. :cool:
 
Mieleen nousee Aamulehden kolumni, jossa kysytään ihan asiasta:

"Kolumni: Terveisiä äärivasemmistolle – entä jos oikeisto ottaisi kantaa kuin Paleface?

Rap-artisti Palefacen uudessa kappaleessa Palamaan arvostellaan hallitusta. On kaikenlaisia ”rähinöi” ja ”kähinöi” ja ”ongelmat syntyy ilman kätilöi” kun kakarat rikkovat ja polttavat.

Videolla monikulttuurisesti virittyneet nuoret panevat paikat päreiksi, koska he ovat saaneet tarpeekseen siitä, mitä maassa tapahtuu.

Kommentti on popkulttuurista taidetta, mutta se ottaa kantaa laittomuuden ja kansalaistottelemattomuuden puolesta.

Se puolustaa tuhoa ja väkivaltaa, koska ilmeisesti ei ole enää muuta mahdollisuutta.

Kuten Li Andersson aikanaan sanoi: ”Vasemmiston väkivalta on vain erityyppistä.”

Tietysti musiikkivideo on symbolista esitystä, ilmaisua. Mutta ajatellaan nyt pelsepuupit mielessä, että joku tekisi oikealta koukkaavan videon, jossa otettaisiin vastaavalla puhurilla ja tulenpalolla kantaa maahanmuuttoon ja islamiin. Sehän olisi suuri skandaali ja kiihottamista kansanryhmiä vastaan, vihapuhetta ja muuta kammottavaa.

Kautta Euroopan on havaittu, että antifasistit, antikapitalistit, globalisaation vastustajat ja anarkistit kohdistavat kiukkunsa esivaltaan. Tästä saatiin näyte viikonloppuna, kun blogisti Saku Timonen ja anarkisti Suvi Auvinen, kummatkin kirjoittajia Image-lehden verkkopuolella, sättivät poliisia, joka ei estä Suomi ensin -ryhmän hörhöjen vihapuhemielenosoituksia.

Poliisi yritti sanoa, että hieman vaikeaa mielenilmaisun ja kokoontumisen estäminen näin demokratiassa on. Asia muuttui tunti tunnilta ja vähitellen ilmeni, ettei poliisin mukaan pahinta edes tapahtunut, siis aiemmin uutisoitua raskaana olleen musliminaisen pahoinpitelyä.

Äärivasemmiston äänitorvista kuuluvimpia ovat Suvi Auvisen ohella toimittaja-aktivistit Emilia Kukkala ja Pontus Purokuru, jotka sekä kirjassaan Luokkavallan vahtikoirat että blogikirjoituksissaan toistuvasti syyttävät poliisia kansalaisdemokratian vastaiseksi ja vapauksiin ylilyönneillä vastaavaksi toimijaksi.

Ilmeisesti nyt on niin, että symbolileikki väkivallalla on aivan ok, jos se kohdistuu yleiseen järjestykseen, sen ylläpitäjiin, hallitukseen, ”tolkun ihmisiin” ja heidän autoihinsa tai tavallisiin maahanmuuttokriittisiin juntteihin.

Laittomuuksien ihannointi kelpaa, jos se tulee hyvältä ja oikeamieliseltä puolelta.

Perinteisesti on ajateltu lakien koskevan kaikkia tasapuolisesti, mutta etenkin anarkistis-taiteellisissa piireissä tunnutaan nyt haluavan tänne järjestyksetöntä järjestystä, jossa poliisi on jo valmiiksi oikealla tavalla politisoitu ja poliitikot tietävät, että osa kansasta on parempaa kuin se toinen osa.

Sananvapaus ei tällaisessa vasemman laidan populismissa tarkoita suinkaan muiden oikeutta olla eri mieltä, vaan meidän kaikkien oikeutta olla samaa mieltä kuin ne, jotka ovat aina jo valmiiksi oikeassa."

http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/k...ta-jos-oikeisto-ottaisi-kantaa-kuin-paleface/
Tämä vassareiden ja vihavihreiden touhut ovat "siunattu" poliitikkojen ja isojen/korkeiden virkamiesten toimesta (Halonen, elfgren, Arhinmäki, etcetc )
Tällöin mölisijät tuntevat "legitimiteettiä" touhuiluunsa. Myös poliisin toiminnan leväperäisyys näiden heppujen toimien selvittelyssä antaa käsityksen, että posliinien toiminnan surkeasti on poliittisesti ohjattua vätystelyä. ...
 
Suvaitsevaisuuskeskus-hanke etenee o_O

Helsingin suur-moskeijahanke etenemässä päätöksentekoon – "Rahoitus järjestyy varmasti"

Helsinkiin kaavailtu suurmoskeijahanke on etenemässä. Hanasaareen kaavaillun moskeijan ja kulttuurikeskuksen tonttivarausesitys on määrä saada Helsingin kiinteistölautakunnan käsittelyyn loppuvuoden aikana.

Helsingin Hanasaaren voimalaitoksen työntekijöiden autot seisovat laitoksen viereisellä parkkipaikalla. Pia Jardilla ja pienellä ydinryhmällä olisi omasta mielestään parkkipaikalle huomattavasti tärkeämpää käyttöä. Jardin johtama säätiö ajaa alueelle suurta islamilaista moskeijaa ja kulttuurikeskusta.

Viime vuonna suurmoskeijahanke nostatti jonkinlaisen kohun kun hankkeen vetäjät kertoivat ajatuksistaan ja hankkeen salaperäisistä, ulkomaisista rahoituskuvioista.

Nyt lokakuussa Pia Jardi sanoo, että suurmoskeija -nimitys ei ole ehkä paras kuvaamaan hanketta.

– Se lähti enemmänkin sellaisesta grand mosque -ideasta tai suurkirkko-vertauksesta. Kyse on kuitenkin enemmänkin keskusmoskeijasta, eikä se niinkään tarkoita, että se on kooltaan välttämättä mikään kauhea, hirveä kolossi, Jardi sanoo.

Fyysiseltä kooltaan ryhmä on ajatellut moskeijan kooksi tässä vaiheessa noin 3000 neliötä. Samalle tontille tulisi kuitenkin myös selvästi isompi, arviolta noin 15 000 neliön kokoinen islamilainen kulttuuri- ja monitoimikeskus.

– Se on isompi kokonaisuus, jossa olisi liikunta-, sosiaali-, koulutus- ja konferenssitiloja. Se olisi sellainen muslimiyhteisön tarpeita huomiova keskus, Jardi kaavailee.
Hanasaaren tontti lautakuntaan

Hankeen ydinryhmä on käynyt Helsingin kaupungin kanssa neuvotteluja jo pitkään tonttivarauksen saamisesta Hanasaareen. Asia onkin nytkähtämässä piakkoin eteenpäin.

– Tavoitteena on, että saadaan laadittua tontinvarausesitys kaupungin luottamusmiesten käsiteltäväksi kuluvan vuoden aikana, Kiinteistöviraston tonttiosaston päällikkö Sami Haapanen sanoo MTV Uutisille.

Asia etenee ensimmäiseksi kiinteistölautakunnan käsiteltäväksi ja sen jälkeen kaupunginhallitukseen. Haapanen korostaakin, että lopullisen päätöksen tekevät muut kuin virkamiehet.

– Tietenkin viime kädessä se on poliittinen päätös, että hyväksytäänkö vai hylätäänkö varaushakemus.

Moskeijan rakentamista Hanasaareen hidastaa joka tapauksessa alueella toimiva voimalalaitos. Kaupunki on tehnyt päätöksen voimalan sulkemisesta vuoteen 2024 mennessä. Sitä ennen toimintaa ei voida moskeijassa käynnistää, rakennustyöt kylläkin. Hanketta vetävälle säätiölle asia ei ole kuitenkaan ongelma.

– Me ollaan valmiita hitaasti ja hiljaa etenemään tämän hankkeen suhteen.
Arkkitehtikilpailu alkuvuodesta

Tulevalle moskeijalle on suunnitteilla jo myös arkkitehtikilpailu. Jardin mukaan kilpailu on määrä käynnistää alkuvuodesta.

– Meillä ollut tässä tämmöiseen vau-arkkitehtuuriin perustuvia visioita. Lähinnä nyt kuitenkin annetaan se ohjeistus, että minkälainen tämä ympäristö on. Jos mietitään joku sellainen outo, mikä ei ollenkaan sovellu ympäristöön, niin se särähtää silmään aika pahasti.

– Moskeijan ei tarvitse olla sen mallinen, mikä se on perinteisesti islamilaisissa maissa. Esimerkiksi jonkun minareetin korkeus, niin ei se ole mitenkään lukkoon lyöty, että sen tarvitsisi olla jonkun tietyn korkuinen. Siinä on hyvin, hyvin paljon vaihtoehtoja minkälainen se on, Jardi sanoo.

Todennäköisesti yksivaiheisesta kilpailusta on määrä tehdä kansainvälinen.
Rahoitukselle lupaus ”hyvin korkealta taholta”

Jardin mukaan hankkeen alkuvaiheen rahoitus on ollut varmistettuna pitkään. Hankkeen puuhanainen vakuuttaa, että muukin rahoitus järjestyy. Rahoituskuviota koordinoi Bahrainin valtio.

– Bahrain ei siis rahoita koko hanketta, vaan se koordinoi eri ulkomaalaisia rahoituksia ja lisäksi tulee rahankeruuta kotimaasta erilaisin keräyksin.

Jardinin mukaan heillä on moskeijahankkeen rakentamiseksi varma lupaus.

– On tullut lupaus hyvinkin korkealta taholta, että tätä asiaa ajetaan eteenpäin. Näen, että me olemme siinä mielessä hyvässä tilanteessa verrattuna ehkä joihinkin muihin islamilaisiin yhteisöihin, jotka ovat riippuvaisia eri säätiöistä ja pienemmistä toimijoista.

– Olen ihan varma, että jos meillä on nämä kaikki muut asiat kunnossa, niin rahoituskin tulee onnistumaan.

Hankkeen kustannusarvioksi on kaavailtu enimmillään rutkasti jopa 140 miljoonaa euroa.
”Rahoittajat pysyvät ulkona toiminnasta”

Hankkeeseen käytettävän rahan alkuperä ja sitä kautta mahdollinen osallistuminen toimintaan on huolettanut muun muassa sisäministeriötä. Vanhoillisen islamin tulkinnan ja radikalisoitumisen riskiäkin on ainakin jossain puheenvuoroissa pelätty.

– Kyllä meitä huolestuttaa tämä rahoituspuoli. Hanke-esityksessä on kyllä selkeästi esitetty, että vaikka rahoitus tulee Suomen rajojen ulkopuolelta, niin se ei millään tavalla vaikuta siihen sisältöön, siihen oppiin mitä moskeijan sisäpuolella saarnataan. Tämä on sellainen asia mikä pitää varmistaa, sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen sanoo MTV Uutisille.

Jardin mukaan rahoittajat tullaan pitämään visusti ulkona itse moskeijan toiminnasta.

– Bahrain on sitoutunut siihen, että toimintaan ei puututa millään lailla. He ottavat rahaa vastaan vain sellaisilta mailta, jotka sitoutuvat tähän, Jardi painottaa.

– Tietysti arkijärki sanoo, että jos joku maksaa hirveästi jostain, niin kyllähän se jotain odottaa vastineeksikin, mutta en tiedä tarkemmin. Kokemushan sen vasta sitten näyttää tarkemmin, sisäministeriön Tarja Mankkinen sanoo.

Myös tonttiasiaa ja varausesitystä valmistelevalle Kiinteistövirastolle rahoituksen lähteet ovat oleellisia.

– Toki meidän täytyy varmistua, että rahoitus tulee legitiimistä lähteistä. Se on varmasti sellainen asia johon tullaan kiinnittämään muun muassa varausehdoissa huomiota, sikäli kuin varausesitys tulee myönteinen olemaan, tonttiosaston päällikkö Sami Haapanen arvioi.

Pia Jardi haluaa pelata täysin avoimin kortein ja lupaa tiedottaa rahoituksenkin osalta mistä varat tulevat.

– Se mistä maista sitä rahaa tulee, niin se ei ole mitään salaista tietoa, vaan se on minun mielestä julkista tietoa. Varsinkin kun rakennetaan jotain vähän uutta Suomessa, niin minusta on hyvä, että siitä tiedotetaan mistä mitäkin on tullut.

Tilojen tarve moskeijalle on joka tapauksessa suuri, sillä Suomessa asuvien muslimien määrä on noussut arvioiden mukaan yli 70 000.

http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/art...sentekoon-rahoitus-jarjestyy-varmasti/6107710
 
Epäilikö joku tätä että olis ikään kuin "unohdettu"? Tämä on ihan samalainen "kelluva pökäle" kuin guggeinheim projekti...välillä katoaa pinnan alle ja taas jostain pulpahtaa pintaan..:rolleyes:

Tuskin kukaan autoritaarisen populistisia ajatuksia ajatteva..

Löytääköhän islamistiset motiivit saksan tapaan suomeen
uskotaan valmistelleen pommi-iskua islamistisin motiivein.
 
Tuossa tuli youtubesta katseltua vähän materiaalia haulla Sweden no go.. Ja täytyy sanoa, että jos tuollaista Suomeen tulee niin ei hyvää päivää. Silloin on hienoa asua maalla. Ruotsi on kohta siinä tilanteessa, että saavat pystyttää internointileirejä. Suomessakin taitaa jonkinlaista tuollaista olla jo alueellisesti olemassa, että ei parane pimeällä nokkaansa näyttää.
 
Musiikki jos mikä on tarjonnut paikan piilottaa "piiloviestintää" itseensä historian saatossa mikäli jokin on ollut kiellettyä siinä. Vastaavasti sen kontrollointi on enemmän ja vähemmän mahdotonta. Jos artisti vaikkapa tekee kappaleen jossa mietitään "Let me be 18 again" niin missä meillä on instanssi joka päättää tässä kappaleessa luvulla 1 ja 8 ei viitattu aakkosien vastaaviin A ja H eikä tällä kertaa tarkoitettu Adolf Hitleriä kun jatkettiin laulua vaikkapa "it was so clear and powerful then" (edellä oleva esimerkki 100% omasta päästä keksitty kappale). Onhan sitä joskus joku "normaali-ihmistä suurempi" moraalilautakunta Yhdysvalloissa veivannut hevilevyjä väärinpäin etsien kätkettyjäsaatanallisia viestejä niistä. :D Olen täysin samaa mieltä
@Coffee Man että vihamusiikin kielto olisi aivan järjetöntä ja veisi huomion enemmän koristeisiin kuin koristelun kohteisiin.

Heitetäämpä esimerkki oikeasta elämästä

Milläs määrität ihannoiko ja yllyttääkö yhtye tuossa väkivaltaan / kertooko palan 1930-luvun historiasta / kritisoiko se väkivaltaista rikollisuutta?

Henk koht ei voisi vähempää kiinnostaa, aivan sairaan hieno biisi ihan vaan kuunteluelämyksen tarjoamisensa osalta ja videokin lievästi sanottuna erittäin tyylikäs IMHO. :cool:

Hieno bändi, biisi ja video...nuo olen nähnyt ihan livenäkin.

Pohjanmaalla, en Karjalassa...


Musiikillisen ja ulkopoliittisen ajankohtaisuuden lisäksi Sleepy Sleepers osallistui myös kriminaalipoliittiseen keskusteluun. Kappale Kaapataan Lentokone Moskovaan ("Paint It Black") sisältää rikollista toimintaa suunnitteleville nuorille sopivan varoituksen siitä, kuinka moiset toimet voivat johtaa ympärileikkuupöydän kautta Siperiaan.

Singlen ensin jukebokseihinsa hyväksynyt Raha-automaattiyhdistys kuitenkin havahtui Sleepy Sleepersin ulkopoliittista kelvottomuutta julistaneesta keskustelusta vetäen levyn pois levyautomaateistaan.

Tuohon aikaan joissakin piireissä harkittiin ihan vakavasti Sleepy Sleepersin kieltämistä, housuja Aku Ankalle ja muuta sellaista...Sex Pistolsille ei myönnetty työlupia, kun ne tarjosivat arvelluttavia malleja nuorisolle :D

Suomessa musiikkia sensuroitiin hyvinkin tarkkaan vielä 70-luvulla.

Musiikkiin on toisinaan piilotettu sanomia ja toisinaan sanottu asiat hyvinkin suoraan. Vallankumoksiakin on tehty musiikin voimalla.

Neuvostoliitto rakennettiin musiikilla ja väkivallalla, mutta hajotettiin väkivallattomasti laulamalla...

Neuvostoliitossa oli käynnissä glasnostin aika, ja Virossa oli kansan keskuudessa herännyt haaveita maan itsenäisyyden palauttamisesta.

Viroa oli miehitetty vuodesta 1940 lähtien, mutta ihmiset eivät olleet aiemmin organisoituneet vaatimaan itsenäisyyden palauttamista. Kansan yhdisti yhtenäisiin vaatimuksiin kesällä 1987 Tallinnan raatitorilta alkanut Laulava vallankumous. Lopuksi noin 300 000 virolaista kokoontui Tallinnan laululavan patsaalle laulamaan kansallislauluja, jotka olivat tuolloin kiellettyjä. Niistä tehtiin myös rock-sovituksia.

Laulava vallankumous kesti yli neljä vuotta, ja sen aikana tapahtui useita protesteja ja kansalaistottelemattomuutta. Kun Neuvostoliiton panssarivaunut vyöryivät maaseudulle vuonna 1991 tavoitteenaan kukistaa vallankumous, Viron korkein neuvosto ja Riigikogu julistivat Viron taas itsenäiseksi. Virolaiset toimivat ihmiskilpinä suojatakseen radio- ja tv-asemia neuvostopanssareilta. Laulava vallankumous johti siihen, että Viro sai itsenäisyytensä ilman verilöylyä.

 
Viimeksi muokattu:
Back
Top