Kaikki "rikokset" saa meille nousupiikkiä jo siksi, että ihmiset täällä vielä ilmoittavat rikoksista odottaen saavansa oikeutta. Kreikassa jostain syystä ei ole juuri rikoksia päätilaston mukaan. Voi olla tottakin, "krekut eivät vohki rinkkaasi" sanottiin jo ennen. Kreikan mustat tilastot johtuvat tasaisesta voimakkaasta henkirikollisuudesta.
Kyllähän sillä on suuri merkitys kuinka paljon ihmiset luottavat poliisiin ja oikeustoimeen, jos luottamus on huono tai sitä ei ole laisinkaan ihmisen halu asioida poliisin kanssa vakavissakin tapauksissa on olennaisesti heikompi mitä yhteiskunnassa, jossa poliisiin luotetaan ja kuinka oikeudenmukaisena (ja etenkin lahjomattomana) oikeuslaitosta pidetään. Ja silloin kun se luottamus on hyvin vähäistä, ihmiset eivät kovinkaan helposti hakeudu poliisin pakeille tekemään rikosilmoitusta tms. asia joka sitten näkyy erilaisissa tilastoissa. Toinen seikka mikä näkyy tilastoissa on sitten se tilastojen vääristely eli jos tilasto antaa epäedullisen kuvan yhteisöstä/yhteiskunnasta niin se voidaan jättää julkaisematta tai se julkaistaan "korjattuna" tai "painottaen" jolloin voidaan synnyttää olemassa olevasta tilanteesta aivan toinen kuva.
Tähän mennessä Suomessa rikoksista ilmoitetaan kiitettävällä tavalla, myös sellaisista rikoksista joiden selviämistodennäköisyys on hyvin olematon (kuten pyörävarkaudet), mutta nähdäkseni tällöin asiasta ilmoitetaan lähinnä sen tähden, koska vakuutusyhtiöt taitavat vaatia ilmoituksen varkaudesta ennenkuin maksavat korvauksia varastetusta pyörästä. Muissa maissa asia hoidetaan toisella tavalla, jollei muuta niin lahjontaan/vastapalveluun turvautuen.
Mutta onkin mielenkiintoista seurata mitä tulevina vuosina (vuosikymmenenä) tapahtuu kun poliisin resursseja on pienennetty, osassa rikoksia selviämisprosentti on olematon (ilmoitus -> mappi-Ö) ja entistä useammin väkivaltarikosten kohdalla langetettu tuomio ei kohtaa kansan oikeustajua ja kansalaisista entistä useampi on sitä mieltä, että tuomiot ovat etenkin henki- ja väkivaltarikoksissa aivan liian pienet. Mikä seuraus tällä voi olla jatkossa jos resurssit pienenevät entisestään ja kansa kokee ettei oikeus ole ajantasalla?
Aiheesta hiukan sivuun...
Toisaalta saadaan sitä Suomessakin aikaan raflaavia tutkimustuloksia joiden avulla Suomi näyttäytyy vähintäänkin oudossa valossa, kuten vaikkapa UTH2-tutkimuksessa (NAISIIN KOHDISTUNUT VÄKIVALTA 2005), jonka lopputulema oli se, että "
Tutkimuksen mukaan vuonna 2005 ilmoitti vuoteen 1997 vertailtavalla tavalla laskettuna 43,5 prosenttia naisista kokeneensa vähintään kerran 15 vuotta täytettyään seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa tai tällaisella väkivallalla uhkailua."
Rikosylikonstaapeli Marja Vuento kritisoi aikanaan UTH-tutkimusta HS:n sivuilla (5.6.2006):
“
Amnesty Internationalin pääsihteeri on moittinut Lontoossa Suomea naisiin kohdistuvasta väkivallasta (HS 24.5.). Moitteen perustana olevia uhrilukuja sietää tarkastella hieman lähemmin.
Pääsihteeri väittää, että suomalaisista naisista 40 prosenttia on joutunut seksuaalisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Väitteen perustana on ilmeisesti kahdeksan vuotta vanha Tilastokeskuksen ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan kyselytutkimus Usko, toivo, hakkaus. Kyseisen tutkimuksen prosenttilukuja ei voida verrata minkään muun maan lukuihin, sillä samanlaista tutkimusta ei ole tehty missään muualla maailmassa. Tutkimuksessa kysymyksenasettelu on tarkoitushakuisesti sellainen, että sillä on varmistettu mahdollisimman suuret uhriluvut. Osaan vastauksista kyllä -vastausten määrän olisi pitänyt olla sata prosenttia.
Tutkimuksessa mainittu seksuaalinen häirintä pitää sisällään myös epäasialliset huomautukset vartalosta ja pukeutumisesta, seksuaalista väkivaltaa on myös yritykset painostaa (huom. ei pakottaa) seksiin, ja muuta väkivaltaa sanallinen uhkailu, liikkumisen estäminen, töniminen ja kiinni tarttuminen.
Nämä ovat tekoja, jotka eivät ole sen paremmin rikoslain kuin yleisen oikeustajunkaan mukaan rikoksia, vaan pelkästään huonoa käytöstä.
Amnestylle ei ole kelvannut tuoreempi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Suomalaisten turvallisuus -tutkimus, joka tehdään kolmen vuoden välein. Vuoden 2003 tutkimustulosten mukaan naisiin kohdistunut väkivalta parisuhteessa, pienryhmissä ja kaduilla oli ilahduttavasti vähentynyt vuodesta 1980.
Esimerkiksi jonkinasteisen fyysien jäljen aiheuttanut parisuhdeväkivalta oli vähentynyt 28 000 tapauksesta 8 000:een. Pudotukseen saattaa olla osuutensa myös viranomaistoimilla.
Ainoastaan työpaikoilla naisiin kohdistunut väkivalta on lisääntynyt. Vuonna 2003 tapauksia oli 21 000. Pahin tilanne oli hoitoalla mielisairaaloissa ja vanhusten huoltolaitoksissa. Kyseessä on tällöin työsuhdeasia, johon työnantajat ovat velvollisia puuttumaan.
Niin poliisin, sosiaalitoimen kuin terveydenhuollonkin asenteissa ja toimintakäytännöissä naisiin kohdistuvan väkivallan kohdalla on tapahtunut viime vuosina huimaa edistystä.
On sopimatonta Suomen mustamaalausta, että Amnesty kerta toisensa jälkeen kaivaa esiin tuon kyseenalaisen vanhan tutkimuksen ja vetelee sillä suomalaista miestä ympäri korvia.
Pääsihteerin lausahduksestahan voidaan tehdä se johtopäätös, että lähes puolet suomalaisista miehistä raiskaa ja hakkaa naisiaan.
Sangen kummallinen käsitys siinä tulee meistä suomalaisista naisistakin.”
Vaikka kyseisen tutkimukset tekemisestä on aikaa ehtinyt kulua jo melkoisesti - kuin myös Vuennon mielipidekirjoituksesta - edelleen eräät tahot viljelevät tietoisesti faktana tämän (asenteellisen) tutkimustuloksen lopputulosta. Ei liene tarvitse kertoa millaisia nämä ryhmät ovat ja mikä on heidän agendansa - enpä kyllä ole huomannut Amnestyn toiminnassa tapahtuneen suuntausta parempaan ja ymmärryksen lisääntymistä suomalaista valkoihoista miestä kohtaan - joka siis vain raiskaa ja lyö, jos ei tee toista niin tekee toista.
Aiheesta löytyy myös mielenkiintoinen viesti
www.pmmp.fi-palstalta:
http://www.pmmp.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=2838
vlad.
