Suomen sisäinen turvallisuus

Lahdesta varastettiin puolustusvoimien rynnäkkökivääri – poliisi teki alamaailman kanssa sopimuksen
e9e751427d5542478cce472522258fb2.jpg

Poliisi ei ole kertonut, minkä mallisen rynnäkkökiväärin varkaat saivat haltuunsa. (KUVA: Puolustusvoimat)

Julkaistu: 5.1. 12:41
Lahdesta viime kesänä varastettu puolustusvoimien rynnäkkökivääri oli viisi päivää kateissa ja rikollisissa käsissä, kunnes poliisi sai aseen takaisin poikkeuksellisella tavalla.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ville Hahl Hämeen poliisista joutui tekemään alamaailman kanssa sopimuksen. Sen mukaan ase tuodaan poliisille ja tuoja saa jatkaa vapaasti matkaansa.

Ase tuotiin Lahden poliisinlaitoksen nurkalle, jossa sen otti poliisimies vastaan. Osapuolet kättelivät ja erosivat kumpikin omille teilleen. Rikoskomisario Hahlin menettely aseen saamiseksi pois rikollisista käsistä on johtanut poliisitutkintaan.

– Sopimuksen mukaan rynnäkkökiväärin tuoja sai jatkaa matkaansa eikä hänen henkilöllisyytensä ole tiedossa, kertoo Hahl.

Hahl hyväksyi menettelyn, koska katsoi sen olevan kahdesta vaihtoehdosta pienempi paha.

– Vain pari viikkoa aiemmin vastaavalla aseella ammuttiin työssä oleva poliisi kuoliaaksi Vihdissä ja toinen haavoittui.

– Entäpä jos tämäkin ase olisi jäänyt vääriin käsiin ja joku olisi päässyt hengestään, niin mitä nyt sanottaisiin.

– En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin sopimisen, Hahl sanoo.

Varkaat veivät aseen armeijan autosta
Rynnäkkökivääri varastettiin armeijan autosta öiseen aikaan Lahden Kärpäsenmäellä. Aseen jätti autoon nuori upseeri. Se oli piilotettu rinkan ja muun tavaran alle.

Upseeri ei olisi saanut asetta tuoda kotiinsa eikä jättää sitä valvomatta.

Armeijan auto kiinnosti kahta pikkurikollista, jotka murtautuivat siihen yöllä. Aseen löytyminen oli kaksikolle suuri yllätys.

Poliisi sai varkaat vielä saman vuorokauden aikana kiinni, mutta ase oli jo piilotettu. Poliisille miehet eivät kertoneet missä kivääri oli.

Viiden ensimmäisen päivän aikana poliisi teki parikymmentä koti- ja paikkaetsintää kolmen eri maakunnan alueella.

Monet etsinnät kohdistuivat poliisin aiemmin tuntemien henkilöiden hallitsemiin tiloihin ja niistä poliisi nappasi huumeita, luvattomia aseita, varastettua tavaraa ja yhden etsintäkuulutetun. Rynnäkkökivääriä ei löytynyt.

Tuntematon soittaja esitti sopimusta
Viidennen vuorokauden jälkeen poliisi sai soiton tuntemattomalta henkilöltä, joka esitti sopimuksen tekemistä.

Sopimuksen mukaan etsinnät loppuvat, kunhan vaarallinen ase tulee poliisille. Soittaja lupasi järjestää aseen poliisille vielä saman vuorokauden aikana.

– Kun sopimus tehdään, siitä on pidettävä kiinni ja sen lupasin, Hahl kertoo heinäkuisen suuretsinnän tapahtumista.

Vielä viisi minuuttia ennen aseen luovuttamista asekuriiri soitti poliisille varmistaakseen, että luvatut asiat pitävät.

Etsintä lisäsi paineita alamaailmassa
Hahl uskoo, että alamaailma joutui kovan etsintäpaineen vuoksi tilanteeseen, jossa se katsoi aseen vapaaehtoisen luovuttamisen johtavan tilanteen rauhoittamiseen ja etsintöjen lopettamiseen.

Ville Hahl oli vaikeassa paikassa. Etsintöjä aseen löytämiseksi oli tehty kymmenien poliisien voimalla. Painetta lisäsi tuore väkivallanteko virkatehtävässä olevaan poliisiin.

Poliisin johto ja puolustusvoimat olivat hyvin informoituja etsinnästä. Armeija tarjosi kalustoa ja henkilöitä poliisi käyttöön. Vasta jälkeenpäin kummallekin taholle tuli tieto Hahlin tekemästä sopimuksesta rikollisten kanssa.
Kyllä tuossa minun mielestäni toimittiin järkevästi.

Nuo automurrot olivat joidekin pikkunilkkien homma ja saivat sitten odottamattoman saaliin. Jäivät kiinni, mutta saivat jemmattua rynkyn muualle kuin himaan ennen sitä.

Ylen jutussa tuo kerrottiin niin, että poliisit olisivat ilmaisseed "kadulle" että etsinnät jatkuvat kunnes rynkky on löytynyt, joka sitten aiheutti yhteydenoton.

Voihan tuota menettelyä tutkia esitutkinnassa, mutta ainoa järkevä päätös syyttäjältä, jos faktat ovat kuten ne on julkisuudessa esitetty, että syyttäjä tekee syyttämättäjättämisspäätöksen.
 
Mikäs rikos siinä sitten olisi tehty, että olisi aihetta edes esitutkintaan? Poliisi on sanonut, että "pyssy takaisin tai tulee ongelmia". Sehän ei ole rikos.
 
Mikäs rikos siinä sitten olisi tehty, että olisi aihetta edes esitutkintaan? Poliisi on sanonut, että "pyssy takaisin tai tulee ongelmia". Sehän ei ole rikos.

Yhdenvertaisuus, kaikille pitää tarjota vaihtoehtoja ja mahdollisuus unohtaa rikos taustaan ja varsinkin ihonväriin sekä uskontoon katsomatta...

(Tässä tapauksessa poliisin syyttämättäjättäminen olisi olemassa olevalla tiedolla ok, mutta ei kai poliisiakaan pysty täysin pulmusina enää pitämään(Aarnio) joten hyvä että tutkitaan)
 
Ydinvoimaloita suojataan järein asein
Ydinvoimalat ovat koventaneet turvatoimiaan. Vuosi sitten voimaan tullut ydinenergialain muutos antaa voimaloiden uusille turvahenkilöille poliisin oikeudet. Voimaloita suojataan tarvittaessa asein. Kaikessa hiljaisuudessa tehdyt muutokset ovat seurausta vuoden 2001 terrori-iskuista Yhdysvalloissa.

Kotimaa
20.4.2010 klo 07:11päivitetty 9.4.2012 klo 19:50
13-3-5549499.jpg

Fortumin ydinreaktorit Loviisassa vanhenevat vuosina 2027 ja 2030.YLE

Jaa artikkeli Facebookissa123
Jaa artikkeli Twitterissä
Ydinvoimalan turvallisuusvyöhykkeet
  • Voimalaitosalue: Uloin raja, jolla liikkumiskieltoalue, mutta ei porttivahtia lukuun ottamatta kattavaa valvontaa. Voimakeinojen osalta vastuu poliisilla.
  • Laitosalue: Sähköaidalla ja ajoesteillä eristetty alue, jota valvotaan aktiivisesti. Voimalan turvahenkilöillä poliisin oikeudet alueella ja sen sisäpuolella.
  • Suojattu alue: Rakennuksen ulkovaippa, jota suojataan vartioinnin lisäksi läpivalaisun, ajoneuvojen sulutuksen, turvatarkastusten ja biometrisiin tunnisteisiin liittyvän kulunvalvonnan avulla.
  • Erillisvalvotut kohteet: Voimalan kova ydin, kuten polttoainevarasto. Kovimman suojatason alue, johon pääseminen vaatii uuden tunnistuksen.
Ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit iskivät maaliskuun lopussa Olkiluodon ja Loviisan voimalaitosalueille. Aktivistit halusivat tempauksellaan osoittaa ydinvoimaan liittyvän turvallisuusriskin, kertoo Greenpeacen energiavastaava Lauri Myllyvirta.

- Jos joku olisi halunnut reaktorirakennuksiin mennä, se olisi käynyt osaavalta ryhmältä minuuteissa, väittää Myllyvirta.

Ydinvoimayhtiöiden Teollisuuden Voiman ja Fortumin mukaan aktivistien tunkeutuminen niin sanotulle ensimmäiselle turvallisuusvyöhykkeelle ei aiheuttanut vaaraa, koska näillä alueilla ei ole ydinmateriaalia. Voimalat tyytyivät kutsumaan paikalle poliisit, koska aktivistit eivät yrittäneet tunkeutua varsinaiselle kovan suojan laitosalueelle, kertoo suojelupäällikkö Olli Vanhanen Loviisan ydinvoimalaitokselta.

- Liikkumista rajoitetaan ja valvotaan satunnaisesti, mutta kattavaa valvontaa tälle nimenomaiselle vyöhykkeelle ei ole tarkoituskaan järjestää, sanoo turvallisuudesta vastaava Vanhanen.

Voimaloita suojaavat yksityiset atomipoliisit
Voimayhtiöiden mukaan ydinvoimaloiden aktiivinen vartiointi kohdistuu laitosalueelle ja sen sisäpuolella oleville suojatuille alueille, joiden turvallisuudesta vastaavat poliisin valtuuksilla toimivat aseistetut turvahenkilöt. Eräänlaisten atomipoliisien asettaminen voimaloihin perustuu uusittuun ydinenergialakiin, kertoo suojelupäällikkö Olli Vanhanen.

- Nämä turvahenkilöt eivät ole vartijoita, vaan lainsäädännössä määriteltyjä turvahenkilöitä, jotka käyttävät laitosalueen sisäpuolella käytännössä samoja valtuuksia kuin poliisit.

Osa näistä erikoisvaltuuksilla toimivista turvamiehistä on voimayhtiön palveluksessa, osa turvayhtiö Securitaksen listoilla. Suojelupäällikön mukaan erityisvaltuuden vuoksi heillä on oikeus kantaa samanlaisia voimankäyttövälineitä kuin poliisilla eli esimerkiksi haulikoita ja sarjatuliaseita. Aseita ollaan myös valmiita käyttämään kriittisille alueille tunkeutumisen estämiseen.

- Tämä uusi lainsäädäntö mahdollisti kovemmat otteet, jotka aikaisemman järjestelyn mukaan eivät olleet mahdollisia, toteaa kylmän viileästi suojelupäällikkö Olli Vanhanen.

Turvatoimia täydentävät laitosaluetta kiertävä sähköaita ja ajoesteet sekä tavalliset vartijat, jotka työskentelevät porttivahteina. Ajoesteiden kestävyys on testattu ajamalla niitä päin kuorma-autolla. Aidan sähkö tainnuttaa puolestaan tunkeilijan, jos rahkeet riittävät piikkilanka-aidan ylittämiseen.

Greenpeacen Myllyvirran mukaan uusi lainsäädäntö saattaa hillitä mielenosoituksia.

- Ihmisten turvallisuus on tietysti aina pyrittävä turvaamaan. Greenpeace pyrkii varmistamaan, että turvahenkilöt varmasti ymmärtävät, ettei rauhallisia mielenosoittajia sekoiteta turvallisuusuhkaa aiheuttaviin henkilöihin, Myllyvirta sanoo.

Ydinvoimaloiden turvamiehillä kovat piipussa
Ydinvoimayhtiöt ovat tähän asti olleet hiljaa turvatoimistaan. 30 vuotta ydinvoima-alalla toiminut suojelupäällikkö haluaakin harvinaisella haastattelulla tehdä selväksi pelisäännöt niin aktivisteille kuin muille luvattomille tunkeutujille. Reaktorirakennuksen koskemattomuudesta ei tingitä missään olosuhteissa ja voimayhtiön velvollisuus on suojata sitä tarvittaessa järein keinoin. Suojelupäällikkö varoittaakin ketään kokeilemasta onneaan pelkän mediajulkisuuden vuoksi.

- Meillä on passiivisia järjestelyjä ja operatiivista valmiutta, joka viime kädessä näkyy voimakeinojen käytössä kaikkein vakavimmissa tilanteissa, sanoo Vanhanen ja viittaa tukiasein varustettujen turvahenkilöiden tulivoimaan.

Kansainvälinen ydinturvallisuuskokous esitti vastikään huolensa ydinmateriaalin päätymisestä terroristien käsiin. Myös ympäristöjärjestöt ovat epäilleen ydinvoimaloiden varastoinnin olevan puutteellista Suomessa. Suojelupäällikkö Olli Vanhasen mukaan ydinmateriaalia ei ole koskaan Suomessa joutunut vielä vääriin käsiin ja tuskin joutuu jatkossakaan.

- Polttoaine on hyvin suojattu ja valvottu. Sen käsittely on sivullisille hyvin hankalaa, että en voi edes kuvitella sellaista mahdollisuutta.

Maailmalla ydinvoimalat ovat huippusuojattuja
Myös maailmalla ydinvoimalat ovat tarkoin vartioituja terrorismiuhan vuoksi. Yhdysvalloissa säteilyviranomaiset vaativat vähintään kymmenen hengen taktisen raskaasti aseistautuneen valmiusryhmän jatkuvaa läsnäoloa laitosalueella sekä riittävän määrän muita aseistautuneita vartijoita.

Britanniassa voimaloiden fyysinen turvallisuus on erityisen ydinenergiapoliisin vastuulla. Ruotsissa voimaloissa toimivat erityiset suojeluvartijat, joiden voimankäyttövälineet ja -oikeudet eivät ole kuitenkaan yhtä järeitä kuin uuden lain tuomilla turvahenkilöillä Suomessa.
 
Mikäs rikos siinä sitten olisi tehty, että olisi aihetta edes esitutkintaan? Poliisi on sanonut, että "pyssy takaisin tai tulee ongelmia". Sehän ei ole rikos.

Eikä aseen poliisille tuomasta henkilöstä tiedetä kuin että hän ei varmuudella sitä varastanut. Joka tapauksessa erinomainen asia ettei ase ole enää karkuteillä. Jeesustelijoille ja ylennyksiä kärkkyville tässä on luonnollisesti otollinen sauma älämölölle.
 
Mikäs rikos siinä sitten olisi tehty, että olisi aihetta edes esitutkintaan? Poliisi on sanonut, että "pyssy takaisin tai tulee ongelmia". Sehän ei ole rikos.
Poliisilla on velvollisuus tutkia rikoksia jotka ovat yleisen syytteen alaisia. Tässä tapauksessa ampuma-aserikos. Jättämällä tuojan tutkimatta tätä velvollisuutta rikottiin. Uskoakseni tämä kuitenkin jää syyttämättä, koska tullaan suorittamaan ns. oikeushyvien vertailu, eli verrataan sitä saatiinko suurempi vaara torjuttua rikkomalla tämä velvollisuus tuojan suhteen.

Tuoja olisi todennäköisesti sanonut että sai satasen kassin tuomisesta eikä tiennyt sisällöstä, riippumatta tiesikö vai ei. Näytä nyt sitten tiesikö vai ei. Järkevänä rosvona siihen olisi tietenkin jonkun narkkarin palkannut, joka ei varsinaisesta automurrosta tiennyt mitään. Lisäksi vielä sellaisen, joka ei tehtävän antajaa tuntenut. "juu, sain kassin huppupäiseltä äijältä jolla oli aurinkolasit ja kaulaliina kasvojen edessä. Silmien väriä en muista. En tuntenut äijää. sain satasen "

Mielestäni erittäin järkevää toimintaa poliisin puolelta, mikäli tähän ei kuulunut mitään isompia vaiettuja lisiä.
 
Ydinvoimaloita suojataan järein asein
Ruotsissa tulee voimaan laki jonka mukaan ydinvoimaloiden vartijat saavat muistaakseni tämän vuoden huhtikuusta oikeuden kantaa aseita. Tähän asti ovat olleet tavallisia vartijoita.
 
Mielestäni erittäin järkevää toimintaa poliisin puolelta, mikäli tähän ei kuulunut mitään isompia vaiettuja lisiä.

Virkkeen loppuosasta selviääkin, miksi tämä on pakko tutkia. Moni on valmis kuittaamaan tapauksen käsitellyksi pelkän lopputuloksen perusteella.

Myös Poliisin luotettavuuden takia asia on vietävä eteenpäin. Siihen on viimeaikoina tullut kolhuja muutenkin.
 
Kyllä, ja Helsingin huumepoliisin vasikkafiasko ja Aarnion tapaus on kyllä saanut poliisiorganisaation varpailleen.
 
Poliisilla on velvollisuus tutkia rikoksia jotka ovat yleisen syytteen alaisia. Tässä tapauksessa ampuma-aserikos. Jättämällä tuojan tutkimatta tätä velvollisuutta rikottiin. Uskoakseni tämä kuitenkin jää syyttämättä, koska tullaan suorittamaan ns. oikeushyvien vertailu, eli verrataan sitä saatiinko suurempi vaara torjuttua rikkomalla tämä velvollisuus tuojan suhteen.

Tuoja olisi todennäköisesti sanonut että sai satasen kassin tuomisesta eikä tiennyt sisällöstä, riippumatta tiesikö vai ei. Näytä nyt sitten tiesikö vai ei. Järkevänä rosvona siihen olisi tietenkin jonkun narkkarin palkannut, joka ei varsinaisesta automurrosta tiennyt mitään. Lisäksi vielä sellaisen, joka ei tehtävän antajaa tuntenut. "juu, sain kassin huppupäiseltä äijältä jolla oli aurinkolasit ja kaulaliina kasvojen edessä. Silmien väriä en muista. En tuntenut äijää. sain satasen "

Mielestäni erittäin järkevää toimintaa poliisin puolelta, mikäli tähän ei kuulunut mitään isompia vaiettuja lisiä.
Tuossa toivottavasti vedotaan siihen että Poliisilla on julkinen käytäntö että luvattoman aseen tai räjähteen saa luovuttaa seuraamuksetta. Tämä käytäntö on mielestäni 100% puolustettavissa.
 
Suomi on edelleen hyvin turvallinen maa asua. Jokin kuitenkin tuntuu vuoden aikana aavistuksen muuttuneen. Olisi toki järkevämpää pelätä ennemmin rattijuoppoja ja sairaskohtauksia kuin autolla hurjastelevia jihadisteja, mutta turvallisuus on tunne eikä pelkästään järjen asia. Siksi lieneekin parasta nauttia tunteella kaikesta siitä hyvästä, mitä satavuotias Suomi meille suomalaisille, niin uusille kuin vanhoille, tarjoaa. Ja samalla varautua järjellä siihen pahaan.

Minusta Atte Kaleva kiteyttää tässä hyvin omat ajatukseni. Satavuotias SuomiÄiti on pirun hyvä maa elää ja asua. Mutta meidän on ymmärrettävä, että mikään pahalta suljettu pesä tämä ei ole. Linnunpesä kyllä...mutta joskus näätä löytää......

Pystyykö muslimiyhteisö pitämään omansa irti pahanteosta? Eikö se ole liikaa vaadittu, kun mikään muukaan yhteisö ei siihen pysty. Jos pystyisi, niin Poliisi olisi aivan viraton instituutio.

Voisin kuvitella, että muslimiyhteisöön pitää luoda hedelmälliset suhteet, koska sitä kautta on mahdollista saada tietoa henkilöistä, jotka kenties ovat potentiaaleja temppupoikia. Oletan vahvasti, että näin on toimittukin.
 
Mistä saataisiin menolippuja myös Lipposille, tavjoille, erkkiörkille, heinänluojalle, yms "tuki"kansalaisille, rajantaakse mahtuisi noita lisääkin

Kukahan ottaisi vastaan? Ei kukaan. :D Ja pitää meillä kansalaisilla olla kuitenkin ihan omat piällysmiehet, joita saamme manailla joutohetkinä, kun oikein kyrsii ja pistää rintaan.
 
Mitäs jos olisi tilanne, että tuhat suomalaista nuorta miestä lähtisi vaikka Japaniin elelemään. Tässä porukassa olisi satakunta huonosti käyttäytyvää yksilöä, joka saa porukan maineen mustautumaan isäntämaan silmissä. Mitä tekisit?

MInä ainakin yrittäisin antaa sukkasaippuaa tälle vähemmistölle maineen mustaamisesta. Ja en antaisi homman jatkua. Mutta, jos paskasakki onkin enemmistönä, en tiedä mitä tehdä.
 
Minusta Atte Kaleva kiteyttää tässä hyvin omat ajatukseni. Satavuotias SuomiÄiti on pirun hyvä maa elää ja asua. Mutta meidän on ymmärrettävä, että mikään pahalta suljettu pesä tämä ei ole. Linnunpesä kyllä...mutta joskus näätä löytää......

Pystyykö muslimiyhteisö pitämään omansa irti pahanteosta? Eikö se ole liikaa vaadittu, kun mikään muukaan yhteisö ei siihen pysty. Jos pystyisi, niin Poliisi olisi aivan viraton instituutio.

Voisin kuvitella, että muslimiyhteisöön pitää luoda hedelmälliset suhteet, koska sitä kautta on mahdollista saada tietoa henkilöistä, jotka kenties ovat potentiaaleja temppupoikia. Oletan vahvasti, että näin on toimittukin.
Aivan, ei "muslimiyhteisö" ole mikään homogeninen jengi.

Suurin osa porukkaa elää keskuudessamme normaalisiti. Asenteet ovat kuitenkin keskimäärin vanhoillisempia, mutta ei se tee kenestäkään terroristia.

Ongelma on radikalisoituneet yksilöt, joita on huomattavasti suuremmassa määrin kuin kotoperäiset esim. uusnatsit suhteellisesti. Tässähän on kaksi tasoa, henkilötaso, joihin on eri lääkkeet kuin toiseen tasoon eli järjestelmätasoon.

Emme voi sallia että järjestelmätasolla rakennetaan vihaa ja yhteiskuntavastaisuutta kulttuurirelitivismilla emmekä voi sallia yksilötasolla jihadismia. Tämän vastustaminen ja vastatoimet eivät ole rasismia, vaan järkevää toimintaa.

Toisaalta myöskään ksenofobia ei ole järkevää toimintaa.

I rest my case.
 
Viimeksi muokattu:

Lainaus linkistä: "Oletan, että nämä "vaikutusvaltaiset ihmiset" hankkeen takana ovat niiden yrityksien johtajat jotka tekevät kauppaa Saudien kanssa. Ja on melkein selvä mistä yrityksistä on kysymys."

Milläs firmoilla on siellä päin merkittäviä projekteja, menossa tai suunnitteilla? Jotain sensuuritekniikan yrityksiä ainakin? Entä Kone?
 
Minusta Atte Kaleva kiteyttää tässä hyvin omat ajatukseni. Satavuotias SuomiÄiti on pirun hyvä maa elää ja asua. Mutta meidän on ymmärrettävä, että mikään pahalta suljettu pesä tämä ei ole. Linnunpesä kyllä...mutta joskus näätä löytää......

Pystyykö muslimiyhteisö pitämään omansa irti pahanteosta? Eikö se ole liikaa vaadittu, kun mikään muukaan yhteisö ei siihen pysty. Jos pystyisi, niin Poliisi olisi aivan viraton instituutio.

Voisin kuvitella, että muslimiyhteisöön pitää luoda hedelmälliset suhteet, koska sitä kautta on mahdollista saada tietoa henkilöistä, jotka kenties ovat potentiaaleja temppupoikia. Oletan vahvasti, että näin on toimittukin.

Ja vielä kokonaan toinen kysymys on, montako niitä muslimiyhteisöjä on. Shiiat. Sunnit. Irakilaiset shiiat. Irakilaiset sunnit. Iranilaiset shiiat. Iranilaiset sunnit. Jne. Työn puolesta joudun jonkin verran tekemisiin muslimien kanssa, eikä useimmilla muslimilapsilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa koulun ulkopuolella. Aikuiset tuntevat jonkin verran toisiaan, mutta ei tosiaankaan niin, että kaikki muslimit tuntisivat kaikki napapiirilläkään. Lisäksi islam ei ole muodostanut mitään tiukkaa uskonnollista hierarkiaa kristikirkon tapaan (esim. katolinen kirkko tai ortodoksit tai Suomen evankelisluterilainen kirkko), vaan esim. imaamiksi voi julistautua kuka tahansa, joka pystyy lukemaan ja selittämään muille Koraania. Kuulijoiden määrästä / viestin provokatiivisuudesta sitten riippuu, onko imaami merkittävä vai ei.

Tai onko Suomessa kristittyjen yhteisö, joka kontrolloi jäseniään? Tai ateistien yhteisö, joka kontrolloi jäseniään? Itse kuulun kantaväestöön, asun suht' syrjässä, enkä pidä yhteyksiä lähiympäristössä (lähin asuttu savu 2,5 km:n päässä) kuin akan sukulaisiin. Eikä niilläkään ole mitään kontrollia meikäläiseen.

Eikä tämä tietenkään tarkoita sitä, etteikö terrorismi, seksuaalirikokset, väkivalta tms. perseily olisi tuomittavaa. Vaan sitä, että hieman liian helposti näemme asiat "ne" ja "me" -tyyppisenä.
 
Rivien välistä olen lukevinani, että vaikuttaisi olevan ns. "vanha tuttu" että on tällaista sovittu Poliisin puolelta. Eli varmaankin juurikin joku "dena tai narkki", ja virkavalta todennut että palautapa pössykkä pois niin ei tule vahinkoa kenellekään.

Hyvin toimittu myös omasta mielestäni.

Luen itse tuon siten, että kerhomiehet ovat olleet varsin tyytymättömiä siihen, että rynkyn perässä on poliisin toimesta raidattu 'tiedettyjä' apajia melko reippaalla kädellä. En tiedä onko rynkky päätynyt kerhomiehille vai onko ollut vain tiedossa henkilö joka sitä on kaupitellut, mutta lie kerhokaverit ovat sitten asiaankuuluvalle todenneet että rynchesterin olisi nyt syytä päätyä poliisin hoiviin, että loppuu tämä souvi. Varmaan joku näistä kerhomiehistä on sitten järjestellyt asian.
 
Back
Top