Helsingin piispan ja kirkkoherrojen kannanotto: Pilkkahuudoista sovinnon rakentamiseen
Pääsiäistä edeltää hiljainen viikko, jonka aikana hiljennytään Jeesuksen kärsimyksen äärellä. Jeesuksen kokema piina on heijastusta kaikkien ihmisten kärsimyksestä ja hädästä.
Kirkon tehtävänä on pitää yllä toivoa ja edistää valon viemistä pimeyden keskelle. Samaa kristillisen uskon ydintä on hädänalaisen lähimmäisen rakastaminen myös teoilla. Helsingin seurakuntien tehtävä on toteuttaa tätä tehtävää tässä kaupungissa.
Kirkon tulee kulkea niiden rinnalla, jotka ovat syrjäytettyjä. Kirkon ovelle kolkuttavalle ovi avataan. Oli hän sitten koditon suomalainen, paperiton ulkomaalainen tai tuntematon ohikulkija. Kaikki ovat Jumalan luomia ainutkertaisia ihmisiä ja siksi arvokkaita. Lähimmäisyys on jakamatonta. Siksi kukaan ihminen ei ole laiton eikä kenenkään auttaminen ole laitonta.
Tätä tehtävää toteutamme, että maailmassa olisi paikka, jossa ei arvoteta eikä arvostella, vaan autetaan takaisin elämän syrjään kiinni.
Helsingissä on kärsimyksen viikkoa edeltänyt poikkeuksellinen vastakohtien kärjistyminen. Keskuuteemme apua pyytämään tulleiden turvapaikkahakijoiden päätösten käsittely on jakanut mielipiteitä. On nähty pilkkahuutoja niin karkotettavalle pakkopalautettavalle kuin työtään tekevälle poliisille.
Kirkon tehtävä on myös julistaa rakkautta, oikeutta ja kohtuutta. Joskus tämä merkitsee myös kritiikkiä yhteiskunnassa tehtyjä päätöksiä ja käytäntöjä tai päätään nostavia kovia, lähimmäisistä piittaamattomia, arvoja kohtaan. Tähän liittyvät voimakkaat kannanotot maahanmuuttajien puolesta.
Maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty inhimillisen hädän ymmärtämisen kustannuksella. Kriteeristöä on kiristetty, todellista kotoutumista edistävän perheenyhdistämisen sääntöjä tiukennettu ja palautusta on tehty maihin, joihin emme itse koe olevan turvallista mennä.
Kirkkona toimimme jäsentemme kautta ja nostamme kärsimystä ja hätää esille. On laillisen esivallan asia päättää onko muutoksille tarvetta.
Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen. Osallistuessaan muun muassa mielenilmauksiin kirkon työntekijät ja muut kristityt käyttävät tätä oikeuttaan. He eivät kuitenkaan tällöin ole virkatehtävissä, vaikka käyttäisivätkin virkansa tunnuksia. Ketään ei määrätä työtehtävänään mielenosoituksiin. Anarkiaan ei ole tarvetta, se ei hyödytä ketään eikä siihen tule kannustaa. Emme halua toimia poliisia tai muita viranomaisia vastaan, näemme mieluummin itsemme heidän yhteistyökumppaneinaan.
Maailma on turvallisempi paikka meille kaikille, kun rakennamme yhteisymmärrystä ja teemme tekoja, jotka edistävät keskinäistä vuoropuhelua. Ennakkoluulot eivät vähene levittämällä huhuja ja tarkoituksellisia kärjistyksiä tai ilman asioihin perehtymistä. Meidän kaikkien tulee pysyä totuudessa myös omia näkökantojamme perustellessamme. Vihapuhe on syntiä eikä se laannu, jos siitä ei puhuta avoimesti ja jos sille ei aseteta rajoja. Sen sijaan rajoja ei pidä asettaa ihmisten keskinäiselle kohtaamiselle.
Vastakohtia kärjistämällä ei rakenneta sovintoa. Paastonaika haastaa meitä tarkistamaan käsityksiämme ja tapojamme. Mitä jos me eritavoin ajattelevinakin pyrimme ymmärtämään toistemme näkökulmia? Voisimmeko kärsimysviikolla avartaa totuttuja tuntojamme?
Rauhaa rakennetaan sovintoa edistävillä kohtaamisilla. Tällöin ensimmäistä pääsiäistä ei vietetty turhaan kun Kristus vapautti meidät synnin, kuoleman ja kaiken pahan vallasta.
Sovintoa rakentavaa pääsiäisenaikaa,
HELSINGIN PIISPA IRJA ASKOLA JA SEURAKUNTIEN KIRKKOHERRAT:
Arto Antturi, Heikki Arikka, Daniel Björk, Sakari Enrold, Stefan Forsén, Leo Glad, Marja Heltelä, Martti Häkkänen, Kari Kanala, Timo Pekka Kaskinen, Ulla Kosonen, Teemu Laajasalo, Jussi Mäkelä, Auvo Naukkarinen, Leo Norja, Jukka Pakarinen, Matti Poutiainen, Markku Rautiainen, Juha Rintamäki, Hannu Ronimus, Johan Westerlund.
Asta Tenhunen @Astatenhunen 2 t2 tuntia sitten
