Vihapuhe karkasi käsistä, koska poliisi ja päättäjät eivät halunneet siihen puuttua
On havahduttava siihen, että ihmisoikeudet, oikeusvaltio, sananvapaus ja demokratia eivät elä ilman puolustajia. Niitä vastaan hyökätään. Nyt ja täällä.
Vihapuhe rehottaa, koska se on päästetty rehottamaan. Sen torjumiseen ei ole ollut poliittista tai muunkaanlaista tahtoa. Edes selkeästi laillisuuden rajat ylittävään kirjoitteluun ei ole puututtu käytännössä millään tavalla. Koska mistään ei ole seurannut mitään, on syntynyt kuvitelma, että kaikki on sallittua.
Kunnianloukkaukset, laittomat uhkaukset ja kiihottamiset kansanryhmää vastaan on hyväksytty. Seurauksena on ollut erittäin aggressiivista viestintää, jolla on pystytty vaikuttamaan julkiseen keskusteluun. Erityisesti muukalaisvihamielisen liikehdinnän kyseenalaistavat ovat saaneet oppia, että julkisesta puhumisesta voi olla seurauksena jopa organisoituja häiriköintikampanjoita – eikä niihin kukaan puutu. Ei poliisi, ei valtiovalta.
On syntynyt ennakkotapauksia: häiriköijät tietävät, että mitään seurauksia tappouhkauksistakaan ei ole, ja toisaalta esimerkiksi ihmisoikeuksia puolustavat tietävät, että oman turvallisuuden nimissä on parempi pitää turpansa kiinni.
Ihmisoikeuksien julkinen puolustaminen vaatii nykyään erityistä rohkeutta.
Tämä vääristää keskustelua ja murtaa sananvapautta. Viestit, jotka eivät lain ja esimerkiksi Suomea sitovan Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta nauti sananvapauden suojaa, nauttivat sitä käytännössä enemmän kuin vaikkapa joukkotuhonnan lietsonnan tuomitsevat näkemykset. Jälkimmäisiä harkitsevat on opetettu jättämään viestinsä julkaisematta, koska se voi johtaa järjestelmälliseen häiriköintiin.
Turvapaikanhakijoita ja muita vähemmistöjä puolustanut pappi Marjaana Toiviainen on kertonut julkisesti häneen kohdistetusta viha- ja häiriköintikampanjoinnista. Toiviaisen saamat viestit ovat olleet kauheaa nähtävää. Mikään yllätys tämä kampanjointi ei kuitenkaan ole. Se on seurausta välinpitämättömyydestä, jota virallinen Suomi on harjoittanut, vaikka kaikki tätä ennakoivat merkit ovat olleet nähtävissä.
Maalittajat ohjaavat kampanjoita
Helsingin Asema-aukiolla ja ympäri Suomea näkyvästi häiriköineen Suomi ensin -liikkeen johtohahmo itse asiassa paljasti viime kesänä, että yksittäisiin henkilöihin kohdistuvat kampanjat ovat harkittu toimintatapa. Papit mainittiin julistuksessa erikseen.
Facebookissa julkaistussa kirjoituksessa kerrottiin menetelmästä, jossa ”yksilöidään pahikset” tarkoituksena saada heidät miettimään ”kaksi kertaa” ennen kuin rupeavat liikkeen vastustamiin toimiin, joihin kuuluu esimerkiksi kaikki toiminta turvapaikanhakijoiden kanssa. Esimerkkitapauksena mainittiin eräs kirkkoherra, jota vastaan oli järjestetty mielenilmaus ja lisäksi valitettu hänen toimistaan. Toimintamallia kuvailevassa kirjoituksessa mainittiin lisäksi, että on tärkeää, että täsmäiskuiksi kutsutut operaatiot toteutetaan yhdessä ”vaihtoehtomedian” kanssa.
– Näin ikään kuin henkilöidään ja paljastetaan pahikset julkisesti ja sitten vielä mennään paikan päälle sanomaan suorat sanat ikään kuin päin naamaa, kirjoituksessa maalailtiin.
Toimintatapa on yleistynyt, ja sen avulla on pyritty vaikuttamaan pappien lisäksi moniin muihin toimijoihin, kuten toimittajiin, bloggaajiin, vapaaehtoistyöntekijöihin, virkamiehiin, poliiseihin ja tutkijoihin. Käytännössä operaatiot ovat toimineet niin, että netin vihajulkaisuissa ja sosiaalisen median eri kanavissa on niin sanotusti maalitettu henkilöitä. Maalittamisella tarkoitetaan sitä, että joko suoraan tai epäsuorasti kehotetaan suuntaamaan viestittelyä ja muita toimia tiettyihin yksittäisiin henkilöihin.
Kun samaan aikaan on havaittu, että edes räikeät uhkailut eivät johda mihinkään seuraamuksiin, on tuloksena syntynyt erittäin aggressiivisia kampanjoita, joiden kohteet ovat vastaanottaneet jopa satoja vihaa ja väkivaltaa tihkuvia yhteydenottoja. Heidän yksityisyyttään on loukattu järjestelmällisesti levittelemällä esimerkiksi heidän terveystietojaan.
On huomattava, että pieni, riitainen ja sekava Suomi ensin -liike ei ole asialla suinkaan yksin, vaan vastaavia häiriköintikampanjoita kehittävät ja toteuttavat myös monet muut tahot, vaikka ne eivät toimistaan yhtä avoimesti julkisesti kerrokaan.
Sipilä, Facebook ja poliisi mahdollistavat
Tärkeää roolia kokonaisuudessa näyttelee Facebook. Se on suomalaisten keskuudessa suosituin yhteisöpalvelu. Sen avulla on mahdollista tavoittaa suuri osa kansalaisista. Amerikkalainen Facebook-yhtiö tarjoaa alustan vihakampanjoinnille ja on tietoisesti antanut kaiken tapahtua. Sitä käytetään tehokkaasti suoraan häiriköintiin ja vihajulkaisujen materiaalin jakeluun.
Ilmeisesti yritys on laskenut, että liiketoiminnan kannalta on edullisempaa antaa vihan kukkia. Lisäksi Suomi on niin pieni markkina-alue, ettei tämän kokoisen maan tapahtumat yli rajojen miljardeja tahkoavan yrityksen iholla tunnu missään. Facebookilta ei ole odotettavissa toimia jatkossakaan, elleivät suuremmilla markkinoilla tapahtuvat muutokset johda yhtiön yleisempien linjauksien viilaamiseen.
Suomalaisittain katseet on ensisijaisesti kohdistettava poliisiin. Poliisihallitus kertoi tiistaina, että Helsingin poliisin yhteydessä on aloittanut toimintansa erityinen vihapuhetutkintaryhmä, jonka tehtävänä on seuloa netissä tapahtuvaa laillisuuden rajat ylittävää vihaviestittelyä. Yksikön perustamisen voi katsoa osaltaan vastaavan toimenpiteitä, joita kaavailtiin viime marraskuulle päivätyssä ”Vihapuheiden ja -rikosten torjuntaan liittyvän toimintasuunnitelman valmistelua koskevan työryhmän loppuraportissa”.
Liikku on pahasti myöhässä. Edellä mainitussa loppuraportissakin todettiin, että aggressiivinen kirjoittelu yleistyi jo vuonna 2015. Tuolloin kiihtyi kehitys, joka on johtanut villiin nykytilanteeseen, jossa vihan kohteena eivät ole suinkaan enää pelkästään ulkomaalaiset. Kun ensin muukalaisvihalle oltiin annettu vapaat kädet, oli kampanjoinnin laajentaminen sitä vastustavien suomalaisten häiriköintiin vain luontevaa jatkumoa.
Nyt hiljalleen käynnistettäviä toimenpiteitä voi verrata siihen, että kaupunkiin perustettaisiin palolaitos vasta sitten, kun koko pitäjä on jo tulessa. Passiivisuudellaan poliisi on toiminut vihapuheen mahdollistajana.
Uusi vihapuhetutkintaryhmä on toiminut viime kuusta lähtien. Joitakin tapauksia kerrotaan päätyneen esitutkintaan. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että onnistuttaisiin palauttamaan usko, että laittomuuksilla on seurauksensa.
Mahdollista se kuitenkin on. Jotta syntyisi uusia ennakkotapauksia siitä, että kaikki ei käykään, on saatava tuomioita. On tuotava konkreettisesti ilmi, mitä seurauksia esimerkiksi laittomista uhkauksista on. Yksittäiset tuomiot eivät riitä, jos tuhannet tapaukset vieressä jäävät huomiotta. Riittävän tehokas toiminta vaatii resursseja, mutta se on ainoa keino. Vihapuheella, jolla tarkoitetaan laissa erikseen määriteltyjä rikoksia, on oltava seuraukset niin monelle, että sen tiedetään johtavan niihin säännönmukaisesti, ei pelkästään huonolla tuurilla.
Kalliiksihan tämä nyt käy. Poliisi kieltäytyi toimimasta silloin, kun ongelma oli vielä vähäisempi. Tilanne riistäytyi käsistä eikä ollut enää ratkaistavissa vanhoilla resursseilla. Kun päättäjät vatuloivat lisäresurssien kanssa, ongelma paheni entisestään.
Halvemmalla oltaisiin selvitty, jos laittomuuksiin oltaisiin puututtu jo siinä vaiheessa, kun ilmiö oli tuore. Tuolloin kehitys oltaisiin voitu torpata alkuunsa.
Viimeisen kahden vuoden aikana poliisi ja päättäjät ovat yhteistyössä päästäneet tilanteen sellaiseksi, että sillä on jo laajempaa yhteiskunnallista merkitystä muutenkin kuin nettikeskusteluihin liittyvän sananvapauden kannalta. Puheet muuttuvat teoiksi, palopuheet polttopulloiksi. Kuntavaalien alla maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat kertoivat heihin kohdistetuista häiriköintikampanjoista. Siinä kyse on suoraan demokraattiseen prosessiin vaikuttamisesta.
Vuonna 2017 suomalaisten on havahduttava siihen, että ihmisoikeudet, oikeusvaltio, sananvapaus ja demokratia eivät elä ilman puolustajia. Niitä vastaan hyökätään.
Nyt ja täällä.
Sote-mullistusta kohti kaahataan pitkin ohistuskaistaa, vaikka asiassa on useampi mutta kuin koska.
Tiedustelulakien osalta vaikuttaisi olevan valmiutta jopa pikaiseen perustuslain muuttamiseen. Samaa päättäväisyyttä tarvittaisiin myös sen turvaamiseen, että kansalaiset uskaltavat asettua ehdokkaiksi vaaleissa ja sanoa ääneen sananvapauden suojaa nauttivat mielipiteensä sen sijaan, että heidät vaiennetaan laittomuuksilla.
Siihen ei pääministeri Juha Sipilällä (kesk) ja hänen hallituksellaan ole ollut tähän mennessä tahtoa. Sipilän olisi aika viimein herätä siihen, että kyse ei ole välttämättä lapsien kuljettamisesta harrastuksiin tai kouluun tai niin edespäin, vaikka hän kuinka kovasti niin haluaisi kuvitella. Prosessikaavioistaan sokaistunut pääministeri poppoineen on kohdistanut katseensa tiukasti muualle, kun soihtujengi takoo jo ovella.
Ihmisyyteen uskova yhteiskunta on vielä pelastettavissa, mutta se vaatii vihan mahdollistajien herättämistä.
Tämä on tietysti taas yhden uskontokunnan loukkaamista... 