Suomen sisäinen turvallisuus

Pahaa pelkään, että tuo tarkoituksellisen kasvatuksen tulos, kun isäpappakin kuvittelee olevansa jotain herrarotua ja meitä parempia. Mielestäni se on astetta tai kahta vakavampi asia kuin vapaan skandinaavisen kasvatuksen lopputuloksena poliisille haistattelevat teinit. Heillä sentään on tapana kasvaa aikuisiksi, mutta videon nuoren miehen tulevaisuus tuskin sellaiseksi muuttuu.

Hyvin kirjoitettu sieltä. Suht vastuullisella tavalla seilaava pohjoiseurooppalainen saa pahan hajun nenäänsä, kun joku purjehtii tänne vaatimaan ja räikämään. Viitsimisellä ja kehtaamisella täällä on kuitenkin useimmat joutuneet elämänsä rakentamaan, ei Suomessa turhan moni vielä synny kultalusikka suussaan, kyllä täällä riittää punnertamista jatkossakin.

Noudatettu politiikka omaa jonkun hintalapun. Raha on rahaa, mutta jotain paljon karumpaa tapahtuu yleisön asenteissa ja mielissä. Ei ole hyvän edellä tämä.
 
Eikö nämä etelänmiehet ole saaneet jonkin muun kuin vapaan kasvatuksen?
Juu...ei tuo ole vapaan kasvatuksen tuote
No kyllä mun mielestäni meillä Suomessa on vieläkin sanonta ja käsite "vapaan kasvatuksen tuote" kuvaamaan sitä, joka kuritta kasvaa ja kunniatta kuolee. Noi on just niitä.
Eikö näitäkään enää saa tarkastella suomalaisesta näkökulmasta?
Hei, en suvaitse enkä halua ymmärtää.
 
Nythän näitä ei oikeasti edes oteta kiinni eikä sakkoja kukaan niistä maksa, koska Hölmölässä sellaiset säännöt koskevat vain kanta-asukkaita. Eivät nuo koskaan lopeta tai saa tarpeekseen, kyllä niilläkin nälkä kasvaa syödessä.
Jälleen hyvä esimerkki siitä kuinka Suomessa sallitaan ns. "omaan jalkaan ampuminen". Ja salliminenhan on tunnetusti aktiivinen teko. Et sillai.....
 
Alkaa vallankaappaus jo pyörimään ajatuksissa kun tätä kansakunnan alennustilan syvyyttä ihmettelee.

Sarjamurhaajat saavat hillua vapaalla odottamassa tuomion täytäntöönpanoa. Omaa henkeään ei saisi puolustaa. Ählämit saa mellastaa lähes vapaasti maassa. Ryssä pyörittää harmaata vaihetta ja hybridisotaa miten tahtoo ja me vaan kytätään toistemme vihapuheita. Kirkosta on tullut ex-luterilainen. Naiset ja lapset eivät uskalla liikkua kaupungilla yksin. Kohta ei miehetkään. Homoja hyysätään aivan normaalina ilmiönä. EU:sta määrätään suurpetojen määrät ja pyssyjen värit. Kreikkaan on laivattu rahaa loppusijoitukseen. Ja eräillä on unelma.

PASKAT!
No on se pahaksi mennyt! :rolleyes:
 
Mitäpä lottootte että kun partiolla oli tuo ananas näpeissä, että miten päättyi? Päästettiinkö sälli kavereidensa matkaan?

Rauhoittukaa nyt saatana, ei tommosta itkua kestä lueskella. Kovinko moni teistä on ollut duunissa Steissillä tai vastaavissa paikoissa vastaavissa tilanteissa ja miten olisitte hoitaneet tilanteen? Onko todellakin fiksua eskaloida tilanne kun lauma rääpäleitä, jotka eivät edes yrittämällä saa toivomaansa tulosta aikaiseksi yrittää jotain typerää, ennenkuin paikalle on saatu lisäpartioita? Luin ensin kaikki ketjun kommentit ja katsoin vasta sitten videon.

Muista samasta tilanteesta kuvatuista videoista näkee mitä tapahtuu seuraavaksi: paikalle saapuu n. 10+ poliisimiestä ja vartijaa, minkä jälkeen tuota videon porukkaa aletaan ottamaan kiinni ja tuo aulatila tyhjennetään. Yhyy kun Suomen poliisi on liian pehmeä eikä mitään voida... just joo.

En millään tavalla puolustele matuja tai heidän käytöstään, päin vastoin! Yksi asia jota jaksan nykyään hyvin paljon mainostaa on se, että Suomella on euroopan parhaimpia kielteisten turvapaikkapäätösten täytäntöönpanoprosentteja. Mutta välillä kyllä vähän ihmetyttää tämä muka viilipyttyjen maasta kantautuva lähes paniikinomainen älämölö ja parkuminen.

Helsingin keskustassa on kyllä kieltämättä vähän erilainen meininki kuin 5+ vuotta sitten, etenkin etnojen suhteen, mutta niin on kantaväestönkin toiminta silmiinpistävän kummallista välillä. Aseman seutuvilla on meininki ollut kyllä aina todella karua. Olen itse ollut todistamassa kahden Skinheadin suorittamaa tappoa ja Smugut ja somput on parveilleet noilla kulmilla niin kauan kuin minä olen siellä asioinut.
 
Mitäpä lottootte että kun partiolla oli tuo ananas näpeissä, että miten päättyi? Päästettiinkö sälli kavereidensa matkaan?

Rauhoittukaa nyt saatana, ei tommosta itkua kestä lueskella. Kovinko moni teistä on ollut duunissa Steissillä tai vastaavissa paikoissa vastaavissa tilanteissa ja miten olisitte hoitaneet tilanteen? Onko todellakin fiksua eskaloida tilanne kun lauma rääpäleitä, jotka eivät edes yrittämällä saa toivomaansa tulosta aikaiseksi yrittää jotain typerää, ennenkuin paikalle on saatu lisäpartioita? Luin ensin kaikki ketjun kommentit ja katsoin vasta sitten videon.

Muista samasta tilanteesta kuvatuista videoista näkee mitä tapahtuu seuraavaksi: paikalle saapuu n. 10+ poliisimiestä ja vartijaa, minkä jälkeen tuota videon porukkaa aletaan ottamaan kiinni ja tuo aulatila tyhjennetään. Yhyy kun Suomen poliisi on liian pehmeä eikä mitään voida... just joo.

Paitsi että se kun sinne saapui poliiseja lisää oli eri tilanne. Yritys silti mainio :)

edit: Tietenkään tätä en voi ihan varmaksi sanoa kun en paikalla ollut, mutta näin olen ymmärtänyt etteivät tämä tilanne liittynyt siihen missä poliiseja ilmestyi lisää sinne.
 
Mitäpä lottootte että kun partiolla oli tuo ananas näpeissä, että miten päättyi? Päästettiinkö sälli kavereidensa matkaan?

Rauhoittukaa nyt saatana, ei tommosta itkua kestä lueskella.

Päästettiin menemään, ainakin paikalla olleen silminnäkijän kertomuksen mukaan ketään ei otettu kiinni. Jälkimmäisessä videossa sama ananastukka siellä edelleen riehui, repi itseään poliisin otteesta irti ja palasi takaisin öyhöämään. Juuri sitä minä en ymmärrä. En suinkaan halua että poliisi alkaa näitä retroaktiivisesti pamputtamaan, koska silloin asuisimme taas yhtä astetta enemmän banaanivaltiossa, mutta kyllä tuollaisesta tarkoitushakuisesta, satunnaisiin ohikulkijoihin kohdistuvasta väkivaltaisesta riehumisesta pitää rangaistusta tulla. Se ei riitä, että riitapukarit erotetaan ja viedään ulos jäähtymään. Suomalaiseen tuollainen perinteisesti toimii aika hyvin, mutta näille etelän kuumakalleille se on vain heikkouden osoitus ja lupa jatkaa entistä härskimmin. Varsinkin jälkimmäistä videota katsoessa yleisö on lähes pelkkää etnoa, koska nähdään se tilanne että tuo lauma päättääkin katselemisen sijasta auttaa omaansa ja käy väellä ja voimalla poliisin päälle?
 
Viimeksi muokattu:
Muista samasta tilanteesta kuvatuista videoista näkee mitä tapahtuu seuraavaksi: paikalle saapuu n. 10+ poliisimiestä ja vartijaa, minkä jälkeen tuota videon porukkaa aletaan ottamaan kiinni ja tuo aulatila tyhjennetään. Yhyy kun Suomen poliisi on liian pehmeä eikä mitään voida... just joo.

Tämä on paras tapa toimia ja siksi näin toimitaan. Toivottavasti poliisin hlöresurssi säilyy sellaisena, että jatkossakin on mitä tilata avuksi.

Tilanne hallitaan parhaiten siten, että luodaan "vähän salaa" viivyttäen itselle ylivoima. Ja kun ylivoima alkaa olla kasassa, aletaan toimimaan. Taktiikkahan on tuttu mm. jääkiekosta ja futiksesta. :rolleyes: Luodaan ns. tappoalueelle tilapäinen ylivoima ja ratkaistaan. Rykäleköörien rääpäleet eivät usein ehdi edes tajuta, mikä meni pieleen, kun Maijarivin :cool: takaovet lämähtävät auki.

Joo, Suomen palautusprosentit ovat olleet Euroopan vertailussa hyviä ja itseasiassa niitä edelleen korjataan. Vahvan hallinnon apparaatilla on hyvätkin puolensa, vahva hallinto ei ole vain per cstä oleva kyykytyskone, kyllä se puolustaa sanan vihoviimeisessä merkityksessä myös taviksia luoden vakautta ja turvallisuutta.
 
Kaivatko vielä näytille todisteet siitä, että nuo rettelöitsijät saivat rangaistuksen?
 
Poliisin ilmoittama ”tiedustelutoiminta” Kankaanpäässä paljastui vaihto-opiskelijoiden luontoretkeksi
Alueen asukkaat olivat varuillaan talvella tehtyjen asuntomurtojen vuoksi, kertoo ylikonstaapeli Heikki Kulmala.

”EPÄMÄÄRÄISEKSI tiedustelutoiminnaksi” arvellut havainnot Kankaanpäässä Satakunnassa ovat varmistuneet vääräksi hälytykseksi. Kyse oli paikallisen taidekoulun opiskelijoista, jotka olivat tekemässä opintoihin liittyvää tehtävää.

Erikoinen huhumylly lähti käyntiin tiistaina. Ensin Facebookissa levitettiin varoitusta ”kaksikosta ja kolmikosta”, joiden kerrottiin valokuvanneen talojen pihoja ja tarkkailleen yhtä taloa myös yöaikaan.

Sen jälkeen Lounais-Suomen poliisilaitos julkaisi tiedotteen, jonka mukaan keskustan lähellä olevalla omakotitaloalueella oli muutaman päivän ajan tehty havaintoja epämääräisestä tiedustelutoiminnasta.

YLIKONSTAAPELI Heikki Kulmala vahvisti HS:lle keskiviikkoaamuna, että kyse oli opiskelijoista, jotka olivat kiertäneet alueella tehtävää suorittamassa eri aikoina, myös yöllä.

”Samalla alueella on tehty talven aikana murtoja, joten asukkaat ovat tarkkailleet ympäristöä herkällä silmällä ja korvalla.”

Kulmalan mukaan taidekoulun väki ei osannut arvata aiheuttavansa epäluuloa ja on jo pahoitellut hämminkiä.

MYSTEERI alkoi purkautua jo tiistai-iltana. Facebook-päivityksessä mainitut kuvaajat olivat paikallisen taidekoulun väkeä, jotka olivat ottaneet luontokuvia kävelyretkellä, kertoi taidekoululla harjoittelijana työskentelevä Helena Vitória.

Vitória, 23, kertoi tehneensä vapunpäivänä ja viime viikolla kävelyretkiä vaihto-opiskelijaystäviensä kanssa.

”Kävelimme ympäriinsä ja otimme kuvia puista ja metsästä”, hän kertoo HS:lle. ”Emme menneet ihmisten pihoille. Olimme vain tiellä ja metsässä.”

Ilmeisesti jotkut kokivat Vitórian ja hänen ystäviensä käytöksen silti epäilyttävänä, sillä Vitória kertoo saaneensa tiistaina tietää, että heistä otettuja kuvia oli julkaistu Facebookissa. Kuvat julkaisseen henkilön mukaan porukka olisi ottanut kuvia heidän asunnostaan.

”Emme tienneet, kuka oli ottanut kuvat. Pelästyimme sitä vähän”, Vitória kertoo.

Hän selvitti asiaa myös Facebookissa levinneessä viestiketjussa ja pyysi väärinkäsitystä anteeksi.
 
”Samalla alueella on tehty talven aikana murtoja, joten asukkaat ovat tarkkailleet ympäristöä herkällä silmällä ja korvalla.

Amerikoissa tilannetta olisi todennäköisesti hoidettu a-asein oma-aloitteisesti väestön voimin. Ja olisipa tullut sitten hyvä. Taidekoulun oppilaat makaisivat kuka lasaretissa ja kuka obduktiossa.
 
Kamala sanoa mutta yhteiskunnan rahoja olisi varmasti säästynyt pitkällä tähtäimellä ;)
 
Mitäpä lottootte että kun partiolla oli tuo ananas näpeissä, että miten päättyi? Päästettiinkö sälli kavereidensa matkaan?

Päästettiin menemään, ainakin paikalla olleen silminnäkijän kertomuksen mukaan ketään ei otettu kiinni. Jälkimmäisessä videossa sama ananastukka siellä edelleen riehui, repi itseään poliisin otteesta irti ja palasi takaisin öyhöämään. Juuri sitä minä en ymmärrä.

Juuri näin. Tässä jos joku haluaa katsoa.

Nippusiteisiin tuo porukka olisi pitänyt laittaa.
 
Jos vähänkään olen oppinut tuntemaan Sinua Kim, niin mikään vähempi kuin Mooseksen 2. kirjassa mainitut rangaistukset tuskin kelpaavat?:cool:

Höpö höpö. Saivatko nuo rettelöitsijät rangaistusta vaiko eivät?
Jos selvisivät ilman rangaistusta niin poliisi ja suomi on möhlinyt perusteellisesti. Jos ei rangaista niin ensi kerralla iskevät vielä kovempaa ja sitä seuraavalla kerralla ilman mitään estoja.

Minusta vielä kovia rangaistuksia tärkeämpää on nopea ja jokakertainen puuttuminen tuollaiseen perseilyyn. Eli aina rautoihin ja Maijaan.
 
Niin siis olenko minä nyt hullu ja näen näkyjä, vai tuleeko tuolta kameran takaa JV, joka nappaa tuosta punatakkisesta kiinni heti sen jälkeen kun hän on lähtenyt irti ja vie kaverin kuvan oikealla olevalle seinälle?
Kyseessä ei ole sama punatakki videon lopulla, vaatteet ovat kovin samanlaiset mutta kengät ovat eriväriset ja lippis on ilmestynyt päähän jostain.

Joka tapauksessa tapahtumien kulkua kokonaisuutena emme me, oli asioista sitten mitä mieltä tahansa, pysty näiden parin videon perusteella toteamaan. Mahdolliset jälkiseuraamukset yms. selviävät eri reittejä, jos selviävät ollenkaan.
 
Back
Top