Suomen sisäinen turvallisuus

Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen

Oikea mies paikallaan, tuntuu olevan!

–Olen koko poliittisen urani aikana suhtautunut erittäin kriittisesti nimenomaan siihen, miten ihmisen fyysiseen koskemattomuuteen liittyvät rangaistukset jaetaan ja olen pitänyt niitä perinteisesti Suomessa melko alakanttiin olevina.

–Kaikki mikä liittyy seksuaalirikoksiin tai väkivaltarikoksiin ja muihin tällaisiin, missä ihmisten koskemattomuutta, henkeen ja terveyteen liittyviä asioita loukataan, niihin suhtaudun erittäin kriittisesti.
 
Oikea mies paikallaan, tuntuu olevan!
Näin on. Eikä ole yhtään huono juttu että miehen erityisosaaminen on lainvalmistelussa ja erityisesti sotessa ja verotuksessa. Kaikki erittäin ajankohtaisia aiheita. Suomessahan on moitittu viime aikoina lain valmistelun tasoa ja katsotaas nyt paraneeko se. Tolkun maalaispojalta jokatapauksessa vaikuttaa!
 
Supo vahvistaa: Kaksi Tanskan kieltämää islamistisaarnaajaa käynyt Suomessa
Minna Karkkola
4.5.2017 14:44

Suojelupoliisin mukaan Suomessa on käynyt useita tunnettuja radikaalisaarnaajia muutaman viime vuoden aikana. Heistä kaksi on mukana Tanskan tiistaina julkaisemalla kieltolistalla. Tanskassa on kohistu viime aikoina radikaalisaarnaajista, joiden tulo maahan on nyt päätetty kieltää.

Supon viestintäpäällikkö Jyri Rantala kertoo Uudelle Suomelle, että radikaalisaarnaajia vierailee Suomessa nykyään joka vuosi. Tilanne on muuttunut muutaman viime vuoden aikana.

– Voi sanoa, että joka vuosi, Rantala vastaa suoraan kysymykseen.

–Se on kausiluontoista, joten yleisyyttä on vaikea yleisellä tasolla määrittää, mutta useita on käynyt viime vuosina.

Tanskassa niin sanotun mustan listan kokoamisen taustalla on moskeijoissa salakuvattu dokumentti, joka muun muassa paljasti radikaali-imaamin saarnanneen aviorikkojien kivittämisestä. Tanska nosti kieltolistalle kuusi islamistisaarnaajaa ja yhden kristityn evankelistan vedoten yleiseen järjestykseen. Lue myös: Salavideo Tanskan moskeijoista johti toimiin – kuudelle saarnaajalle maahantulokielto

Listalla olleista Suomessa ovat vierailleet julkisuudessa olleiden tietojen mukaan islamistisaarnaajat Kamal El-Mekki vuonna 2015 ja Bilal Philips vuonna 2014. Onko listan muita henkilöitä käynyt Suomessa?

–Siihen en pysty ottamaan kantaa.

Supo ei anna tietoja yksittäisistä henkilöistä, joten Rantala kertoo nimiä vain, jos ne ovat olleet julkisuudessa esillä. Edellisten lisäksi hän mainitsee brittiläisen islamistisaarnaajan Anjem Choudaryn, joka kävi Suomessa vuonna 2013. Lue vierailusta tarkemmin: Radikaalisaarnaajan salattu tilaisuus Helsingissä: Näin kuulija kertoo

Kaikista ei tiedetä

Rantalan mukaan radikaalisaarnaajien vierailuista vain pieni osa nousee julkisuuteen.

–Totta kai osa toimijoista on sellaisia, että he yrittävät kaikin keinoin välttää julkisuutta. Siltä osin, kun he ovat EU-kansalaisia, viranomaisillakaan ei aina ole mahdollisuutta tietää vierailusta, koska Schengen-alueella voi liikkua suhteellisen vapaasti.

Onko radikaalisaarnaajia käynyt Suomessa tänä vuonna?

– Siihen en ota kantaa.

Rantalan mielestä Tanskan kieltolista on eurooppalaisessa mittakaavassa poikkeuksellinen, eikä Suomessa ole vastaavaa listaa. Rantalan mukaan Supo ei erityisemmin seuraa radikaalisaarnaajia, mutta ”tunnettujen radikaalisaarnaajien liikkeet ja tekemiset kiinnostavat” Supoa. Tietoa heistä saadaan muun muassa kansainvälisten kumppanien kautta.

– En sanoisi, että heitä seurataan. Eivät he pitkiä aikoja Suomessa oleskele, mutta kun heitä täällä vierailee, totta kai heidän vierailunsa meitä silloin kiinnostavat ja myös mahdolliset lieveilmiöt, mutta eivät he aktiivisessa seurannassa meillä ole.

Turvallisuusuhka arvioidaan Rantalan mukaan aina tapauskohtaisesti, kun vierailu on tiedossa.

–Jos nähdään uhkaa kansalliselle turvallisuudelle, maahantulo on mahdollista evätä, mutta toistaiseksi ei tällaisia päätöksiä ole tehty ja kokonaisarvion lopputulos on ollut, että sellaisia seikkoja ei ole tai sellaisia ei ole ollut esittää. Tulon edellytysten arviointi kuuluu Maahanmuuttovirastolle.

– Voi olla vaikea arvioida, millaista uhkaa saarnareissu Suomeen aiheuttaa.

Radikaali-ilmiöt ovat jo Suomessa

Rantalan mukaan radikaalisaarnaajien kiinnostus Suomeen kertoo siitä, että Suomi nähdään yhä tärkeämpänä osana radikaalikentän toiminta-aluetta.

– Tärkeintä kokonaiskuvan kannalta on se, että vierailut ovat yksi osa radikaalikentän muutosta ja Suomen muuttumista yhä kiinteämmäksi osaksi radikaalikenttää. Eihän radikaalisaarnaajia tulisi tänne, ellei Suomi heidän mielestään olisi jollakin tavalla kiinnostava kohde.

Tanskalainen dokumentti johti Suomessakin keskusteluun rinnakkaisten yhteiskuntien syntymisestä länsimaisten yhteiskuntien sisälle. Onko tällainen pelkona Suomessa?

– Suomeen on jo syntynyt radikaali-islamistinen verkosto, jota voidaan luonnehtia jihadistiseksi alamaailmaksi. Se on osa eurooppalaista kehitystä.

– Tilanne ei ole se, että odottaisimme ja pelkäisimme, että ilmiöt ovat tulossa tänne, vaan Suomi on jo osa tätä kenttää kaikkine niine ilmiöineen, joita siihen liittyy.

Tanskan kieltolistan islamistisaarnaajat ovat Mohamad bin Abd al Rahman bin Milhi bin Mohamad al Arefe, Kamal El-Mekki, Bilal Philips, Terry Dale Jones, Salman Bin Fahad Alodah sekä Mohammad Rateb Abdalah Al-Nabulsi. Lisäksi listalla on kristitty evankelistasaarnaaja Terry Jones. Bilal Philips kiisti vuonna 2014 Suomessa vieraillessaan häneen kohdistetut syytökset muslimien radikalisoinnista.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/22...aajaa-kaynyt-suomessa-radikaalisaarnaajia-kay
 
Supo vahvistaa: Kaksi Tanskan kieltämää islamistisaarnaajaa käynyt Suomessa
Piti tarkistaa, että kuka tämä kristitty saarnaaja Terry Jones oikein on joka oli myös Tanskalaisten listalla...

Ilmeisesti joku kahjo joka välttämättä haluaa poltella Koraaneja jenkeissä. Ei siinä, onhan hänellä siihen oikeus.

Typerää, mutta ei kuitenkaan kehota kivittämään aviorikoksen tehnyttä. Ilmeisesti ns. pakollinen "kristitty banni" jottei näyttäisi siltä, että vain yhtä uskontoa syrjitään.
 
Parempi kansalaistottelemattomuus on saanut oman merkin. Tätä jengitunnusta näkyy erivärisenä ja hieman muunneltuina versioina.
Levinnyt nopeasti..

suvakin-merkit.jpg
 
Kotimaa 04.05.2017 20:42
Turvapaikanhakijatilanne näkyy – irakilaiset rynnistivät ulkomaalaisvankien kärkisijoille

Ulkomaalaisten määrä Suomen vankiloissa on kasvanut rajusti kymmenessä vuodessa.

Ulkomaalaisia istuu Suomen vankiloissa enemmän kuin koskaan. Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa peräti 75 prosenttia, ja heitä on kaikista vangeista nyt jo noin joka kuudes.

Ulkomaalaisten runsas määrä on vaikuttanut myös siihen, että keskimääräinen vankiluku kääntyi Suomessa viime vuonna pitkästä aikaa nousuun.

Suomessa on edelleen suhteellisen hyvä tilanne kansainvälisesti katsottuna. Monissa Länsi-Euroopan maissa ulkomaalaisvankien osuudet ovat paljon suurempia, jopa 30 prosenttia tai yli, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka.

Ulkomaalaisten vankien määrän kasvuun on vaikuttanut pitkässä juoksussa muun muassa lisääntynyt kanssakäyminen sekä vapaa liikkuvuus. Ne ovat vauhdittaneet laillisten liike- ja muiden toimien ohella myös rajat ylittävää rikollisuutta. Lyhyellä aikavälillä ulkomaalaisten osuutta on nostanut lisäksi turvapaikanhakijoiden saapuminen isommalla joukolla Suomeen.

Huumetuomioita paljon

Suurin osa Suomen vankiloissa istuvista ulkomaalaisista on virolaisia. Heitä oli viime vuonna noin neljännes kaikista muista kuin suomalaisista vangeista. Kun aiemmin kakkospaikkaa pitivät venäläiset, nyt edelle ovat kiilanneet irakilaiset 10 prosentin osuudella. Viiden kärkeen mahtuvat myös liettualaiset ja romanialaiset.

Ulkomaalaiset tehtailevat tilastojen perusteella huomattavan paljon huumausainerikoksia. Esimerkiksi viime vuonna puolet ulkomaalaisista vangeista oli tuomittu näistä. Myös varkauksista ja henkirikoksista jaetaan suhteellisen paljon tuomioita, tosin luvut ovat aivan eri luokkaa kuin huumerikoksissa.

Yhteinen kieli voi puuttua

Ulkomaalaisten vankien määrän lisääntyminen näkyy vankiloissa erilaisina arjen haasteina. Jotkut vangit saattavat esimerkiksi puhua pelkkää arabiaa tai muuta omaa äidinkieltään, mikä rajaa heidän mahdollisuuksiaan opiskella ja osallistua muihin toimintoihin.

– Jos ei ole yhteistä kieltä, käytetään tarpeen mukaan Google-kääntäjää, elekieltä ja toisia vankeja tulkkeina. Ja jos on jostain virallisesta asiakirjasta tai asiasta kyse, sitten hankitaan erillinen tulkki, Vesterbacka kertoo.

Myös esimerkiksi uskonnon harjoittaminen voi vaatia erityisjärjestelyjä. Esimerkiksi Ramadan-paastokuukauden aikana muslimit syövät tyypillisesti vain auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana.

 Vangeille voidaan antaa mahdollisuuksien mukaan oikeus laittaa ruokaa osastolla ilta- ja yöaikaan tai heidän voidaan antaa ottaa ruokaa selliin, Vesterbacka sanoo.

Mia Peltola / STT
http://www.ksml.fi/kotimaa/Turvapaikanhakijatilanne-näkyy-–-irakilaiset-rynnistivät-ulkomaalaisvankien-kärkisijoille/980200?pwbi=b3164f52a98b4afc91102413ff2decf4ä

Suomessa on..
Virolaisia 50t
Venäläisiä 30t
Irakilaisia 10t
http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

Tämä olikin julkaistu jo 28.4
http://www.rikosseuraamus.fi/fi/ind...onkasvanut75prosenttiakymmenessavuodessa.html
 
Viimeksi muokattu:
Oikeusministeriksi nouseva Häkkänen: Poliitikkojen rikostuomiot huolestuttavat
Kokoomuksen Antti Häkkänen ei katso hyvällä perussuomalaisten tuomioita tai kansalaistottelemattomuutta



Oikeusministeriksi nouseva Antti Häkkänen (kok.) kertoo olevansa huolissaan poliitikkojen lisääntyneistä rikostuomioista. Käytännössä Häkkäsen kritiikki osuu hallituskumppani perussuomalaisiin, jonka kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ja useat kunnanvaltuutetut ovat saaneet tuomioita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja joissakin tapauksissa myös uskonrauhan rikkomisista.

- Olen asiasta erittäin huolissani, Häkkänen sanoo.

Häkkänen toistaa STT:n haastattelussa myös näkemyksensä, jonka mukaan kansalaistottelemattomuus Suomen kaltaisessa maassa ei ole perusteltua.

- Kaikki rinnakkaisoikeusjärjestelmät, jotka seuraavat henkilökohtaisista mielihaluista, moraalista, uskonnosta ja ihmisoikeuspoliittisesta ajattelutavasta, pitää pistää syrjään Suomen kaltaisessa perustuslaillisessa oikeusvaltiossa.

- Eduskunta päättää enemmistöllä, mikä on laki. Sitä pitää noudattaa. Myös vaikkapa tuomioita saaneiden kansanedustajien pitää noudattaa oikeuden ratkaisua mukisematta ja kunnioittaa vallan kolmijako-oppia.

Esimerkiksi professori Marja Keränen Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselta on jo ehtinyt kritisoida Häkkäsen aiemmin esittämiä näkemyksiä Uutissuomalaisen haastattelussa. Hänen mukaansa kansalaistottelemattomuus on vaikuttanut Suomessa merkittävästi yhteiskunnallisiin uudistuksiin ja on osa vahvan kansalaisyhteiskunnan perinnettä.

Kritisoi sakkojen korotusta budjettisyistä

Häkkänen on itse istunut eduskunnan perustuslakivaliokunnassa ja kritisoi aikanaan muun muassa hallituksen aietta nostaa sakkomaksuja verotuksellisista syistä.

- Aion vetää oikeusministerinä selvän rajan siihen, että näiden kanssa ei aleta sekoilla. Pitää olla täysin kriminaalipoliittiset perusteet rangaistukselle, eikä pääperusteena voi olla talouspolitiikka.

Tällä hallituskaudella keskustelu perustuslakikysymyksistä on polarisoitunut. Esimerkiksi perustuslakiasiantuntijat Juho Lavapuro ja Tuomas Ojanen ovat kritisoineet hallituksen perustuslakitulkintoja, minkä jälkeen kokoomuksen Ben Zyskowicz on alkanut puhua perustuslakifundamentalisteista.

- Osa perustuslakiasiantuntijoista on esittänyt merkittävästi kireämpää linjaa kuin muut. Äsken mainitut henkilöt ovat edustaneet tiukkaa koulukuntaa, joka ei ole ollut perustuslakivaliokunnan noudattama keskimääräinen linja, Häkkänen sanoo.

Häkkänen katsoo, että esimerkiksi turvapaikanhakijoiden puhutteluissa saaman oikeusavun rajoittaminen oli perustuslain näkökulmasta hyväksyttävää mutta peruspäivärahaa pienempi kototutumistuki kaatui aiheesta.
Seksuaalirikosten rangaistusasteikko syyniin

Häkkänen kertoo odottavansa kansan oikeustaju -selvitystä, joka valmistuu kesällä.

- Erityistä mielenkiintoa on katsoa selvityksen tulokset ja pohtia, olisiko seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistusten kiristämiselle aihetta.

Tuleva oikeusministeri pitää henkeen, terveyteen, itsemääräämisoikeuteen ja koskemattomuuteen kohdistuvia rikoksia erityisen pahoina.

- Pitää kuitenkin muistaa, että eri rikoksista annettavilla rangaistuksilla on hyvin eri vaikutus. Esimerkiksi talousrikoksia tekevät usein koulutetut ja fiksut ihmiset vuosien aikana suunnitelmallisesti. Näissä kova rangaistus voi toimia ennaltaehkäisevästi.

- Jos rikollinen puolestaan on holtiton ja toimii täysin tunteen vallassa, ei kovakaan rangaistus välttämättä vaikuta ehkäisevästi.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/oi...ikkojen-rikostuomiot-huolestuttavat-24458761/
 
Se mikä tuossa on tärkeää:

- Kaikki rinnakkaisoikeusjärjestelmät
, jotka seuraavat henkilökohtaisista mielihaluista, moraalista, uskonnosta ja ihmisoikeuspoliittisesta ajattelutavasta, pitää pistää syrjään Suomen kaltaisessa perustuslaillisessa oikeusvaltiossa.

- Eduskunta päättää enemmistöllä, mikä on laki. Sitä pitää noudattaa. Myös vaikkapa tuomioita saaneiden kansanedustajien pitää noudattaa oikeuden ratkaisua mukisematta ja kunnioittaa vallan kolmijako-oppia
.
 

Mistä tuo, että kritiikki koskee käytännössä persuja tulee? Esimerkiksi Keskustan Kaikkosella on tuomio luottamusaseman väärinkäytöstä, Juhantalolla lahjuksen ehdottamisesta ja Kokoomuksestakin löytyy laitonta uhkausta ja ennakkoperintälain rikkomista.

Noista Kaikkosen ja Juhantalon rikoset ovat sellaisia, että heidän ei mielestäni tarvitsisi olla enää missään julkisen tahon edustustehtävissä. Yksityinenhän voi sitten palkata vaikka Volvo Markkasen rahastonhoitajaksi, jos huvittaa.

Kyllähän noita tuomittuja on lisääkin, sekä hallituksessa, että oppositiossa.
 
Halla-ahon teko on yhtä tuomittava kuin Fagerholmin teko.
 
Halla-ahon teko on yhtä tuomittava kuin Fagerholmin teko.

arl-August Fagerholm sd. 1930–1966 kunnianloukkaus 1936 1050 markan sakot Arbetarbladetin päätoimittajana toiminut Fagerholm tuomittiin lehdessä julkaistusta Elmer Diktoniuksen pakinasta, jonka oikeus katsoi loukanneen ”Suomeen ystävällisissä suhteissa olevan valtion päämiestä”, Saksan johtajaa Adolf Hitleriä. Syytteen nostamista oli vaatinut Saksan Helsingin-lähettiläs Wipert von Blücher.

Jos tähän viittaat, niin historia tulee muistamaan Halla-ahon, siinä missä Fagerholmin.
 

- Pitää kuitenkin muistaa, että eri rikoksista annettavilla rangaistuksilla on hyvin eri vaikutus. Esimerkiksi talousrikoksia tekevät usein koulutetut ja fiksut ihmiset vuosien aikana suunnitelmallisesti. Näissä kova rangaistus voi toimia ennaltaehkäisevästi.

- Jos rikollinen puolestaan on holtiton ja toimii täysin tunteen vallassa, ei kovakaan rangaistus välttämättä vaikuta ehkäisevästi.

Jotenkin yskii tällainen logiikka.. Jossa kohdistetaan lainsäädännön määrittelemiä sanktioita erilaisella tavalla/määrällä eri kansalaisryhmiin tai profiloituihin rikollisiin/tekijöihin.

Sanktioiden tulee aina pohjautua ensisijaisesti rikoksiin itseensä. Lainsäädännön tehtävänä on määritellä erilaisten rikosten tuomittavuus. Tässä pitää olla mahdollisimman selkeä ja yleisesti ymmärrettävällä tavalla oikeudenmukainen suhde erilaisten rikostekojen haitallisuudesta sekä rangaistavuudesta.

Talousrikollisuutta (kuten kaikkea muutakin rikollisuutta) on niin monenlaista. Suurien taloudellisten/rahallisten hyötyjen osalta ei tekijöiden osuus juurikaan eroa muusta ammatti-, taparikollisuudesta. Se tulee tietysti näkyä myös sanktioiden/rangaistavuuden määrässä, kuten kaikessa (osittain jopa julkisesti) järjestäytyneessä rikollisuudessa. Yhtä lailla hyvin suunniteltuja sekä harkittuja ovat vakavat huumerikokset, erilaiset rahalaitosryöstöt, erilaisten rikollisjoukkioiden toiminta sekä ns. väkivaltaiset perintärikokset jne.

Väärin mennään myös siinä jos esim. ihmisen tappaneen murhamiehen tuomiota lievennettäisiin siksi että teko tehtiin holtittomasti ja voimakkaiden tunteiden vallassa. Rikolliset, ja erityisesti heidän asianajajansa, osaisivat varmasti ottaa tällaiset seikat huomioon oikeudenkäynneissä. Olettaen että laissa olisi tällaisia lievennysperusteita.

Uusi ministeri on kuitenkin oikeassa siinä että erityisesti väkivaltarikollisuus on meillä, suhteessa muuhun rikollisuuteen nähden, liian lievästi sanktioitua. Täysin naurettavan typeränä syynä lienee se että meillä on liian vähän vankiloita ja vankipaikkoja. Tai mielisairaalan suljettuja hoitopaikkoja.

Erityisen ikävää kehitystä olisi sekin (jonkinlaisia viitteitä tällaisesta on olemassa) että jotkut meille tulleista ns. pakolaisista pyrkisivät rikoksien sekä (vankeus)tuomioiden myötä, estämään ja/tai viivyttämään palautusta kotimaihinsa. Toki kyseessä voi olla pakolaisten mukana maahan tulleesta, muutenkin ns. rikollisesta aineksesta. Tällainen saattaisi olla eräs keino pyrittäessä integroitumaan suomalaisen (tai yleisestikin eurooppalaisen/länsimaisen) yhteiskunnan ns. alamaailmaan. Se on kuitenkin varmaa ettei suomalainen oikeuskäytäntö aiheuta kovin suurta pelkoa kyseisille tekijöille.
 
Ongelma näiden tunteen palossa tehtyjen rikosten kanssa on tekijän kyvyttömyys hallita itseään ja siten henkilö on muille vaarallinen.
Jos esim ihminen ryöstää pankin suunnitellusta, mutta ei käytä väkivaltaa, on hän osoittanut olevansa rikollinen, mutta harkitseva sellainen. Humalassa jonkun tuntemattoman hakannut, taas on vain kykenemätän hallitsemaan itseään ja ei ole mitään takeita, etteikö käytös toistuisi.

Siksi nämä ihmiset pitäisi saada poseen.

Pakolaisten osalta pitäisi olla melkein nollalinja. Jos ei osaa toimia meidän tavallamme, eikun takaisin sinne mistä tulee.
 
Mashiri voisi vedota, että kyllä ne poliisitkin... :p

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005197872.html

Epäily: Korkea-arvoinen poliisimies ajoi moottorikelkalla päihtyneenä
86148e4598254f1e85030043468682fa.jpg

Poliisi jäi kiinni ajaessaan moottorikelkkaa päihtyneenä keskiviikkoaamuna. Kuvituskuva. (KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva)
Julkaistu: 5.5. 11:23

Lapin poliisilaitoksen päällystöön kuuluvaa poliisimiestä epäillään rattijuopumuksesta.
Epäilty rattijuopumus tapahtui keskiviikkona Enontekiöllä kello 09.50 aikoihin.

IS:n tietojen mukaan päällystöön kuuluva poliisimies ajoi moottorikelkkaa ja vastaan tuli toinen moottorikelkka, jota kuljetti Rajavartiolaitoksen työntekijä. Tämän jälkeen epäilty rattijuopumus paljastui.

IS tavoitti rattijuopumuksesta epäillyn poliisimiehen, mutta hän ei halua kommentoida asiaa millään lailla. Hän on ollut kertomansa mukaan torstaista lähtien virkavapaalla.

– En kommentoi millään lailla. Olen nyt virkavapaalla, poliisimies sanoo IS:lle.

Lapin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Pentti Ruokanen vahvistaa Ilta-Sanomille, että poliisimies haki virkavapautta itse. Hänen mukaansa virkavapaus on myönnetty kuun loppuun asti.

– Sen sisältö on salassa pidettävää tietoa. Se, mikä on ollut virkavapauspäätöksen perusteena, en voi ottaa kantaa, Ruokanen selvittää.

Koska poliisimiestä epäillään rikoksesta, tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä.

Kihlakunnansyyttäjä Jari Peltonen on asiasta kuitenkin vaitonainen, koska tutkinta on vasta alkuvaiheessa. Hän ei ota esimerkiksi siihen kantaa, liittyykö rattijuopumusepäily alkoholiin tai huumaaviin aineisiin.

– En ota siihenkään kantaa, koska tutkinta on sen verta alussa, Peltonen sanoo IS:lle.

Hän ei pysty ottamaan siihen kantaa, oliko poliisimiehellä tapahtumien aikaan virkapuku päällä.
Niko Ranta
 
Emme suostu pelkäämään-Paleface videolta tuttu räppäri todettu syyntakeettomaksi..

Puotilan puukottaja oli syyntakeeton - passitettiin pakkohoitoon

Helsingin käräjäoikeus on todennut Puotilassa viime kesänä 86-vuotiaan miehen puukottaneen 25-vuotiaan miehen syyntakeettomaksi.

Teko tapahtui 31. heinäkuuta 2016 Puotilan kappelin puistossa. Tekijä löi uhria teräosaltaan noin 21 cm mittaisella keittiöveitsellä pään, kasvojen ja rintakehän alueelle yhteensä ainakin 20 kertaa.

Veitsen katkennut kärki löytyi uhrin kallosta.

Arabitaustainen tekijä ja uhri eivät tunteneet toisiaan. Teon motiivi ei oikeudessa selvinnyt.

Marraskuussa käräjäoikeus passitti miehen mielentilatutkimukseen, jossa hänet todettiin syyntakeettomaksi.

Oikeus oli miehen tilasta samaa mieltä ja passitti hänet tahdonvastaiseen mielenterveyshoitoon.

25-vuotias määrättiin maksamaan uhrin hautauskuluja 10700 euroa ja omaisten oikeudenkäyntikuluja 5300 euroa.

MTV Uutiset ei julkaise tekijän nimeä, koska hänet todettiin syyntakeettomaksi.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...yyntakeeton-passitettiin-pakkohoitoon/6417738
 
Emme suostu pelkäämään-Paleface videolta tuttu räppäri todettu syyntakeettomaksi..


http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...yyntakeeton-passitettiin-pakkohoitoon/6417738

Eipä henkilöllisyyden selvittämiseen kovin kummoisia salapoliisin taitoja tarvinnut.

http://yle.fi/aihe/termi/freebase/m01w4jkl/matti-salo

Taitaa olla sama kaveri, joka mainitaan tuossa Tottelematon mummo -jutussa. Sekä murha.infossa samaa.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=21389&start=60
 
Back
Top