Aseenkanto-oikeus kirjattava perustuslakiin
19.8.2015 08:44
Aleksi Hernesniemi http://aleksihernesniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200498-aseenkanto-oikeus-kirjattava-perustuslakiin
17 kommenttia
Viime aikojen uutisotsikoita:
On arvokysymys, kuinka tärkeänä oman terveyden, perheen, kodin ja yksityisomaisuuden puolustamista pidetään. Mihin asti rikoksen uhri on oikeutettu puolustautumaan oikeudettomalta hyökkäykseltä?
Yhdysvalloissa aseenkanto-oikeus on
täydennetty perustuslain tasolle vuonna 1791
. Oikeutta aseeseen pidetään ihmiselle kuuluvana luonnollisena oikeutena, joka edeltää valtiota. Aseenkanto-oikeus on vallinnut ennen valtion syntyä, eikä valtiolle anneta lupaa rajoittaa tätä perustavaa oikeutta. Perustuslaillinen aseenkanto-oikeus koskettaa kaikkia osavaltioita. Vuonna 2010 Yhdysvaltain korkein oikeus
linjasi, että mikään osavaltio tai kaupunki ei voi rajoittaa kansalaisen aseenkanto-oikeutta. Yhdysvalloissa oikeus aseelliseen itsepuolustukseen vaihtelee kuitenkin osavaltioittain. Monissa osavaltioissa on voimassa linnadoktriini (
castle doctrine), joka oikeuttaa kansalaista puolustautumaan tarvittaessa kuolettavalla voimalla, mikäli hänellä on uskottava syy pelätä, että omaa tai perheen terveyttä yritetään vakavasti vahingoittaa. Toinen yleisesti käytetty käsite on
stand your ground, jonka mukaan kenelläkään ei ole velvollisuutta perääntyä paikasta, jossa hänellä on laillinen oikeus olla. Perustuslaillisen aseenkanto-oikeuden juuret ovat tapaoikeudessa, jota on perusteltu ihmisen luonnollisella oikeudella puolustaa itseään. Englannissa kyseinen oikeus kirjattiin vuoden 1689
Oikeuksien julistukseen.
Suomessa tilanne on merkittävästi erilainen, sillä käytössä ei ole ollut perustuslaillista aseenkanto- ja itsepuolustusoikeutta. Aseita ei myönnetä itsepuolustukseen. Perustuslain mukaan
”julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen” (22 §). Kotirauha on myös perustuslaillinen oikeus. Näistä kirjauksista huolimatta ei kuitenkaan seuraa, että julkinen valta kykenisi huolehtimaan perustuslaillisten oikeuksien toteutumisesta maassamme. Jos esimerkiksi maaseudun syrjäkylillä tapahtuu rikos, poliisi voi saapua paikalle vasta useiden tuntien päästä (tai ei ollenkaan), jolloin rikolliset ovat jo kaukana pakomatkalla. Omaisuuteen tai henkeen kohdistunut rikos on jo tällöin tapahtunut. Uhri makaa maassa. Poliisi ei kykene estämään rikoksia, koska partioita ei yksinkertaisesti riitä joka kylälle partioimaan. Poliisi voi tulla myöhemmin paikalle ja todeta rikoksen tapahtuneen, mutta henkirikoksen uhria se tuskin lohduttaa. Koska julkinen valta ei voi estää rikoksen syntymistä tasavallassa, on rikokselta suojautuminen viime kädessä kansalaisen itsensä vastuulla. Tätä varten on olemassa lainsäädäntö hätävarjelusta, joka antaa rikoksen uhrille oikeuden puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan.
Missä menee raja?
Joudumme väistämättäkin tekemään arvovalintoja, missä menee legitiimin itsepuolustuksen raja. Mihin asti rikollinen saa edetä henki- ja omaisuusrikoksen tekemisessä, kunnes rikoksen uhri on oikeutettu käyttämään tarvittaessa kuolettavaa voimaa? Yksi näkemys on, että ensin täytyy hankkia riittävä varmuus siitä, että rikollinen on tekemässä riittävän vakavan rikoksen. Voimassaoleva lainsäädäntö edustaa tätä näkemystä: ”
aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin” (RL 4:4 §). Tämän kaltaisen lain ongelmana on, että hätävarjelua vaativassa tilanteessa puolustautuva osapuoli (uhri) ei kykene käymään rationaalisesti läpi kaikkia mahdollisuuksia. Tietyissä olosuhteissa varmuuden saaminen on täysin mahdotonta (esimerkiksi pimeydessä ei voi nähdä murtovarkaan teräasetta). Kotiin murtautuvan rikollisen päänsisäisiä ajatuksia ei voi kukaan lukea. On yksinkertaisesti mahdotonta tietää, mitä rikollinen on valmis tekemään pikaistuksissa.
Toinen näkemys on, että raja on ylitetty jo siinä vaiheessa, kun rikollinen on tunkeutunut kotiin, koska rikollisella ei yksinkertaisesti ole mitään oikeutta olla siellä. Tämän näkemyksen mukaan rikollinen on tehnyt tietoisen valinnan aloittaessaan rikoksen ja sillä hetkellä hyväksyy, että ei enää nauti lainsäädännön tarjoamaa suojaa. Kenenkään ei ole pakko murtautua toisen kotiin, vaan se on valinta. Asukkaalla ei ole mitään velvollisuutta poistua kotoaan rikollisen oikeuksien vuoksi. Näin ollen uhrin oikeudet asetetaan etusijalle. Nykyisin tilanne on valitettavasti se, että omaisuuteen tai henkeen kohdistuvan
rikoksen uhri joutuu miettimään, mitä on oikeutettu tekemään, jotta ei itse joutuisi tuomituksi hätävarjelun liioittelusta. Siitäkin huolimatta, vaikka henkirikos olisi alkamaisillaan omassa kodissa. Tämä on osoitus rikollisten hyysäämisestä ja kuinka rikosten uhrien perustuslaillisia vapauksia poljetaan. Tätä on hyvinvointivaltio – valtio voi hyvin, mutta kansan vapauksia rajoitetaan.
Kun ihmisellä ei ole tositilanteessa laillista oikeutta puolustaa itseään, perhettään ja omaisuuttaan – raiskaajat, murtovarkaat ja tappajat kiittävät.
Kohti oikeusvaltiota – uhri etusijalle!
Oikeusjärjestelmän on rakennuttava
uhrin oikeuksien turvaamiseksi. Juuri siksi kansalaisen aseenkanto-oikeuden tulee olla perustuslaissa. Tällä taataan, että
yksin rikolliset kantavat täyden vastuun omista teoistaan, eivätkä ulkoista seurauksia uhrille. Ja mikä voisikaan mitata paremmin yhteisön käsitystä oikeudenmukaisuudesta kuin se, kuinka rikoksen uhreja kohdellaan? Jos yhteisön käsitys oikeudenmukaisuudesta lähtee siitä, että on oikein rankaista rikoksen uhria oman terveyden tai omaisuuden puolustamisesta, laki suosii rikoksen tekijää. Se, että rikoksen uhri velvoitetaan esimerkiksi pakenemaan kotoaan rikollisen oikeudettoman hyökkäyksen vuoksi, on esimerkkitapaus vapauden, omaisuudensuojan ja kotirauhan halventamisesta. Tällöin rikollisen oikeus murtautua on suurempi kuin uhrin oikeus kotirauhaan. Se, että rikoksen uhrilta vaaditaan hätävarjelutilanteessa kokonaisvaltainen tilanneanalyysi kaikista käytettävistä olevista vaihtoehdoista, on
täysin kohtuutonta, koska sellaiseen ei kykene kukaan ihminen. Ei edes tuomari. Oikeudenmukaista on se, että uhria ei rankaista rikollisen käynnistämästä ongelmasta. Kukaan ei pyydä murtovarkaita kotiinsa. Oikeudenmukaisuutta on se, että yksin rikollinen kantaa vastuun teoistaan – alusta loppuun.
Mitä Suomen itsenäisyysjulistus sanoo?
”Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.”Tasavallan perustajat halusivat, että Suomen kansa voi vihdoin elää vapaana omassa maassaan, koska sitä ennen suomalaiset olivat olleet vuosisatoja suurvaltojen heittopussina. Vapautta ja itsenäisyyttä varten kansalla on oikeus puolustautua. Jos Suomen kansalla on oikeus puolustautua aseellisesti vieraan valtion tunkeutumista vastaan, sama itsepuolustusoikeus kuuluu myös yksilölle. Vapaa kansa edellyttää vapaita yksilöitä.
Aseita tulisikin myöntää täysi-ikäisille ja terveille kansalaisille myös itsepuolustustarkoitukseen (kuten
esimerkiksi Virossa, ks. 28 §). Tämän uudistuksen myötä erityisesti ikäihmiset olisivat tasavertaisemmassa asemassa hyökkääjään nähden.
Kuvitteellinen esimerkki 1: Takahikiän kunnan syrjäkylällä 80-vuotias talon emäntä herää keskellä yötä olohuoneesta kuuluvaan meteliin. Kuuluu lasin rikkoutuminen, askeleiden töminää, kolinaa ja laatikoiden tonkimista. Emäntä menee olohuoneeseen ja näkee pimeässä kaksi tummiin pukeutunutta miestä penkomassa kaappeja. Toinen ryöstäjistä tajuaa asukkaan heränneen ja syöksyy kimppuun. Mitä tässä vaiheessa pitäisi tehdä? Ryhtyä painimaan? Sanoa, että ”
toimintanne täyttää usean rikoksen tunnusmerkistön, minkä vuoksi menen nyt puhelimen ääreen ja soitan virkavallan ottamaan teidät kiinni, senkin konnat”? Edellä kuvatussa esimerkkitapauksessa on yö, joten on pimeyden vuoksi mahdotonta sanoa, onko ryöstäjällä kädessään esimerkiksi sorkkarauta. On turha kuvitella, että esimerkiksi 80-vuotias kykenisi selättämään painissa 30-vuotiaan ja 90-kiloisen ryöstäjän. Jokaisen on syytä asettua 80-vuotiaan asemaan. Mitä itse tekisit? Entä, jos kyseessä olisikin ollut oma perheenjäsen? Haluatko koittaa onneasi?
Kuvitteellinen esimerkki 2: Eräänä perjantai-iltana 50-vuotias mies on kävelyttämässä koiraa kaupungin keskustan läpi, kun yhtäkkiä huomaa, että eräällä sivupihalla jengi hakkaa ja potkii nuorta poikaa. Koska hän on yksin ja pelkää joutuvansa itsekin hengenvaaraan, hän juoksee nurkan taakse piiloon ja soittaa hätänumeroon. Virkavallan saapuessa vartin kuluttua poika makaa maassa liikkumattomana. Jengiä ei näy missään. Poliisi kiittää miestä nopeasta reagoinnista. Toki 50-vuotias mies olisi voinut mennä saarnaamaan jengille rikoslain pykälistä, mutta olisi todennäköisesti joutunut itsekin hakatuksi. Mitä itse tekisit? Entä, jos maassa olisikin ollut oma perheenjäsen? Haluatko koittaa onneasi?
Ase ei tapa, vaan ihminen. Tavallinen maalaisjärjellä varustettu ihminen ei aiheuta turvallisuusuhkaa. Suomessa on tällä hetkellä noin
1,6 miljoonaa rekisteröityä asetta ja ne ovat tavallisten suomalaisten käsissä. Luolamiehen kivikirves tai ritarin miekka ei itsessään tapa, vaan sen tekee elävä ihminen, jolla on pahat aikeet mielessä. Pahan ihmisen, jolla on ase, voi pysäyttää ainoastaan hyvä ihminen, jolla on ase. Rauhanmerkki tai hyvä tahto eivät luotia pysäytä, kun se on kerran piipusta lähtenyt. Aseiden kieltäminen johtaa ainoastaan siihen, että rehellinen ja vastuuntuntoinen väestö luopuu aseista ja heidän turvallisuustilanteensa heikkenee. Rikolliset saavat yhä hankittua laittomia aseita ja niitä voidaan käyttää rikosten tekemisessä. Röyhkeää ja kaksinaamaista onkin, että poliitikot, jotka haluavat kieltää kansalaisten oikeuden perheensä suojelemiseen, ovat itse poliisien ja turvamiesten suojeluksessa.
Poliitikot ja asehysteria
Rikollisen kannalta on tietysti parempi, että kansalaisten itsepuolustusoikeutta rajoitetaan, koska siten vastarintaa ei tarvitse pelätä. Sen kun vain kävelee taloon, vie toisen omaisuutta ja tarvittaessa pahoinpitelee tai tappaa asukkaan – kunhan ei jää kiinni. Raiskaajallekin on varmasti helpottava tieto, kun uhrilla voi olla korkeintaan sumute. Totalitaristiset valtiot, joissa kansalaisilta kielletään aseet, ovatkin rikollisten kannalta paratiiseja. Tällaisissa maissa kansalaiset eivät voi myöskään nousta perustuslakia rikkovaa hallintoa tai miehittäjävaltaa vastaan. Mutta mikäli valtiossa aseita myönnetään myös itsepuolustustarkoitukseen, rikollisen kannalta tilanne muuttuu aivan erilaiseksi. Ihminen, joka suunnittelee esimerkiksi toisen kotiin murtautumista tai henkirikosta, miettii taatusti kaksi kertaa, jos tietää, että talossa saattaa olla aseistautunut ihminen.
Suomalainen poliitikko on tyypillisesti sellainen, että kun jotain ikävää tapahtuu, jotain on pakko kieltää. Mitä enemmän voidaan kieltää, sitä tärkeämmältä voidaan näyttää parrasvaloissa ja nostaa kokouspalkkioita. Kun Suomessa tapahtui
Jokelan (v. 2007, 9 kuollutta) ja
Kauhajoen (v. 2008, 11 kuollutta) hirveät koulusurmat, reaktiona oli pääosin asepelon lietsonta ja kieltolakimentaliteetti. Mutta olisiko nämä joukkomurhat voitu pysäyttää sillä, että esimerkiksi rehtorilla tai jollain henkilökunnan jäsenellä olisi ollut ase? Sitä ei voida varmuudella sanoa, mutta se kuitenkin voidaan todeta, että aseeton ihminen ei kykene suojautumaan asetta kantavalta mielipuolelta. Jos johonkin suomalaiseen kouluun kävelisi jälleen joku ampumaan, kuka tuon hullun voi pysäyttää koulussa? Vastaus: Ei kukaan ennen kuin poliisi tulee. Silloin on jo liian myöhäistä.
Kuinka monta raiskausta olisi voitu estää, jos uhreilla olisi ollut ase turvanaan? Kuinka monta perhesurmaa olisi voitu estää, jos uhreilla olisi ollut ase turvanaan? Me emme tiedä, koska heille ei koskaan annettu edes mahdollisuutta.
Asepelkoa lietsovat ihmiset vetoavat siihen, kuinka vainoharhaista on, että ihmisille myönnetään aseita itsepuolustukseen. Ovatko ihmiset
esimerkiksi Kanadassa, Ranskassa, Italiassa, Meksikossa, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Serbiassa, Virossa, Tsekissä, Itävallassa ja Sveitsissä sitten vainoharhaisempia, koska siellä aseita
myönnetään itsepuolustukseen? Uskoisin, että aivan tavallisia ihmisiä ovat. Pari vuosikymmentä sitten olisi varmasti ollut ”vainoharhaista” puhua, että Suomessa tulee kouluampumisia. Niin olisi ollut myös ”vainoharhaista” puhua, että
Hyvinkäällä mielipuoli ampuu liikerakennuksen katolta viattomia ihmisiä. Tai että kauppakeskus Sellon Prisma-myymälässä
ammutaan 4 työntekijää. Valitettavasti näistä tuli totta ja monta ihmiselämää menetettiin. En osaa kuvitellakaan, kuinka paljon kärsimystä nämä voivatkaan tuottaa läheisille.
Yhteenveto
Minä en halua, että
… korkeatasoiset poliitikot saavat nauttia poliisin ja turvamiesten suojasta, mutta kieltävät suojan tavalliselta kansalta.
… isät joutuvat pelkäämään perheensä turvallisuuden puolesta.
… naiset joutuvat pelkäämään raiskatuksi tulemista.
… ikäihmiset joutuvat pelkäämään murtovarkaita ja väkivaltaa.
… maaseudun väestö on heikommassa asemassa turvallisuuden suhteen.
… rikolliset saavat loukata toisten kotirauhaa ja harjoittaa terroria.
… uhreista tehdään rikollisia.
Jokaisella on oikeus puolustaa itseään, perhettään ja kotiaan. Kotirauha on pyhä ja loukkaamaton oikeus. Näistä syistä minä kannatan perustuslaillista oikeutta omistaa ja kantaa asetta.