Suomen sisäinen turvallisuus

Illuminati perustettiin alunperin suojelemaan tiedettä ja tietoa uskonnolliselta vainolta.
Nyky eurooppa ja Suomi ei kyllä ole näiden vallassa tai meillä esimerkiksi ei olisi lakia joka suojelee uskonnon rauhaa.
 
Serkkupoika oli myös mukana tuossa oikeuskanslerikisassa, professorismies. Ja varmasti pätevä. Vaan taisi karsiutua, kun on puhdas yliopistoteoreerikko eikä ole minkäännäköisiä poliittisia kontakteja kumpaankaan suuntaan. Ei ollut kukaan miestä lobbaamassa. Eikä jäsenkirjaa.

Varmasti näin...

Todennäköisesti tällä kertaa haluttiin tehdä valinta ns. varman päälle. Sekin varmasti vaikutti että Sale on itse juristi ja päässyt näkemään liikaakin halosen aikaisia demla-nimityksiä..
 
Miltä oikeista pakolaisista tuntuu ja minne lapset sekä naiset tallottiin?

Eläpä jo muuta virka. Toki Torniossa esiintyi myös naisia ja lapsia, jotka parkuen juoksivat linja-autoista suomalaisviranomaisten jalkoihin....liekö automatka ollut sen verta rikastuttava kokemus. :rolleyes:

Minä jankutan jankuttamasta päästyäni. Jos hommaa toimitettaisiin kotoutuminen ja inhimillisyys etunenässä, Eurooppa ajaisi ehtymättömänä convoyna perheitä tykönsä. Perheet kotoutuvat tunnetusti ja faktuaalisesti parhaiten. Ja ainakin minun inhimillisyyskäyräni värähtää katsoessani oikeasti kärsiviä lapsia. Joilta puuttuu parta.
 
Eläpä jo muuta virka. Toki Torniossa esiintyi myös naisia ja lapsia, jotka parkuen juoksivat linja-autoista suomalaisviranomaisten jalkoihin....liekö automatka ollut sen verta rikastuttava kokemus. :rolleyes:

Kuulehan elä mieti turhia. Juttelin yhden vokissa työskennelleen naisen kanssa. En tuonut omia mielipiteitäni mitenkään esille ja nainenhan lauloi kuin lintu. Selvisi, että osa vokeista tai niiden osastoista on sellaisia härkävokkeja. Mikään määrä työntekijöitä ei riitä valvomaan, ettei naiset, tytöt ja pojat saa halimista osakseen. Selvisi myös miksi vastaanottokeskukset on täynnä nuoria miehiä. Nainen kertoi, että he ovat suuremmassa vaarassa Irakissa, kuin suvun naisen, lapset ja pojat.

Ja turhahan niiden naisten, lasten ja vanhusten perään on tässä vaiheessa huudella. Kun perheenyhdistämiset pääsevät vauhtiin, niin Suomeen saadaan ehkä 150 000 irakilaisen vähemmistö.
 
Mielestäni on kyllä aivan hemmetin käsittämätöntä että on oikein valvontakamerakuvaakin saatu mutta ei voida kertoa mitään tuntomerkkejä että saataisiin toi hyypiö kiinni. Väistämättäkin tästä nousee taas ensimmäisenä mieleen se että onko taustalla maailman epäoikeudemukaisuudesta kärsinyt yksilö, joka tuskissaan päätti pilata nuoren naisen elämän...

prkl kun sapettaa...

Poliisi etsii törkeästä raiskauksesta epäiltyä miestä - kävi käsiksi 16-vuotiaaseen tyttöön

Lauantai 8.7.2017 klo 12.52



Poliisi sai tapauksesta ilmoituksen kello 22 jälkeen perjantaina. Etsinnät epäillyn tavoittamiseksi on käynnistetty. (SILJA VIITALA)
Helsingin poliisi epäilee noin 25-vuotiaan miehen raiskanneen 16-vuotiaan tytön Helsingin Pitäjänmäellä perjantai-iltana.

Epäilty teko tapahtui kello 21-22 välillä. Poliisi sai tapauksesta ilmoituksen iltakymmenen jälkeen.

Poliisin mukaan tytölle entuudestaan tuntematon mies oli lähtenyt seuraamaan tyttöä Pitäjänmäen juna-asemalta.

Hänen epäillään raiskanneen tytön Pitäjänmäenpolun lähistöllä. Tyttö pääsi lopulta juoksemaan miestä pakoon sisätiloihin.

Epäilty tallentui valvontakamerakuviin

Poliisi tutkii tapausta törkeänä raiskauksena uhrin nuoren iän ja teon kokonaisarvioinnin vuoksi.

Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heikki Sandberg Helsingin poliisista kertoo, että epäilty tekijä on tallentunut valvontakamerakuviin. 16-vuotiasta uhria poliisi puhutti tapahtumapaikalla.

- Poliisilla on miehestä sellaiset tuntomerkit, jonka avulla pystymme todennäköisesti tunnistamaan hänet. Toistaiseksi häntä ei ole vielä saatu kiinni, mutta poliisi on aloittanut etsinnät, Sandberg kertoo.

Tutkinnallisista syistä poliisi ei voi avata tapauksen yksityiskohtia tarkemmin.


SANNI MATTILA

@ http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707082200253346_u0.shtml
 
Ja turhahan niiden naisten, lasten ja vanhusten perään on tässä vaiheessa huudella. Kun perheenyhdistämiset pääsevät vauhtiin, niin Suomeen saadaan ehkä 150 000 irakilaisen vähemmistö

No onneksi tämäkin asia on suunniteltu kohilleen. Kyllä meidän kelpaa. :cool:
 
Helsingin poliisi @HelsinkiPoliisi
·
15t
Mies seurannut 16v tyttöä ja käynyt käsiksikin. Tyttö juoksi sisätiloihin. Valvontakamera saattoi napata kuvan epäillystä. #Poliisi24h
Helsingin poliisin twitter maraton

Poliisi etsii törkeästä raiskauksesta epäiltyä miestä - kävi käsiksi 16-vuotiaaseen tyttöön

Poliisin mukaan mies oli lähtenyt seuraamaan tyttöä Helsingin Pitäjänmäellä perjantaina illalla.

Helsingin poliisi epäilee noin 25-vuotiaan miehen raiskanneen 16-vuotiaan tytön Helsingin Pitäjänmäellä perjantai-iltana.

Epäilty teko tapahtui kello 21-22 välillä. Poliisi sai tapauksesta ilmoituksen iltakymmenen jälkeen.

Poliisin mukaan tytölle entuudestaan tuntematon mies oli lähtenyt seuraamaan tyttöä Pitäjänmäen juna-asemalta.

Hänen epäillään raiskanneen tytön Pitäjänmäenpolun lähistöllä. Tyttö pääsi lopulta juoksemaan miestä pakoon sisätiloihin.
Epäilty tallentui valvontakamerakuviin

Poliisi tutkii tapausta törkeänä raiskauksena uhrin nuoren iän ja teon kokonaisarvioinnin vuoksi.

Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heikki Sandberg Helsingin poliisista kertoo, että epäilty tekijä on tallentunut valvontakamerakuviin. 16-vuotiasta uhria poliisi puhutti tapahtumapaikalla.

- Poliisilla on miehestä sellaiset tuntomerkit, jonka avulla pystymme todennäköisesti tunnistamaan hänet. Toistaiseksi häntä ei ole vielä saatu kiinni, mutta poliisi on aloittanut etsinnät, Sandberg kertoo.

Tutkinnallisista syistä poliisi ei voi avata tapauksen yksityiskohtia tarkemmin.
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201707082200253346_u0.shtml
 
Mielestäni on kyllä aivan hemmetin käsittämätöntä että on oikein valvontakamerakuvaakin saatu mutta ei voida kertoa mitään tuntomerkkejä että saataisiin toi hyypiö kiinni. Väistämättäkin tästä nousee taas ensimmäisenä mieleen se että onko taustalla maailman epäoikeudemukaisuudesta kärsinyt yksilö, joka tuskissaan päätti pilata nuoren naisen elämän...

prkl kun sapettaa...
Raiskaaja radikalisoituu jos sitä ahistellaan. Kunnon etumatka pitää antaa ettei rasismi. Jos tuntomerkit kerrotaan niin #vihapuhe.

Jostain juutupen syövereistä nousi video jossa Saska Saarikoski, Leif Salmen ja Jussi Halla-aho olivat paneelissa. Saarikoski myönsi suoraan että medialla on ollut kansalaisia kasvattava asenne. Koukuttava video :D

Muok: Huippukohta on 10:10 - 10:40

 
Viimeksi muokattu:
Jos oikein laajasti ajattelee niin syy tähän on tyhmien ihmisten voimakas lisääntyminen. Älykkäät ihmiset lisääntyvät vähän ja iäkkäämpinä.
Tähän liittyy lääketieteen nopea kehitys, aiemmin dorkat kuolivat pois nuorina...;)

Suurin osa ihmisistä on keskimääräistä typerämpiä.
 
Jos oikein laajasti ajattelee niin syy tähän on tyhmien ihmisten voimakas lisääntyminen. Älykkäät ihmiset lisääntyvät vähän ja iäkkäämpinä.
Tähän liittyy lääketieteen nopea kehitys, aiemmin dorkat kuolivat pois nuorina...;)

Vau. Jos älykkäät ja hyvinpärjäävät ihmiset saisivat lapsia ja lapset saisivat ainoina hyvät koulutukset. Se olisi yhteiskunnan loppu. Jotkut älykkyyden ominaisuudet saattavat periytyä kuten luova älykkyys. Se ei kuitenkaan riitä. Suurmiehiä ja suuria uudistajia, vapaustaistelijoita ja muita maailmaa muuttaneita henkilöitä on putkahtanut sieltä heikomman aineksen vitusta jos sallit näin rahvaanomaisen ilmaisun.
 
No niin... lisää kyllä sisäistä turvallisuutta rutkasti kun Ilomantsin asukasluvun verran turvapaikanhakijoita on "kadonnut" omille teilleen.

Pitää muistaa että kesä on uimakoulujen aikaa....

Yle: Yli 5 000 Suomeen tullutta turvapaikanhakijaa on nyt tietämättömissä
c409ae8e13854bf0bc28d8c33b119a7e.jpg

(KUVA: Ville Honkonen / IS)

Julkaistu: 8.7. 18:12

Vastaanottokeskuksista on kadonnut yli 5 000 turvapaikan hakijaa.
Yle selvitti, miten on käynyt Suomessa olleille turvapaikanhakijoille parin viime vuoden aikana.

Ylen mukaan Suomesta haki 40 600 henkilöä turvapaikkaa aikavälillä 1.1.2015–1.7.2017. Suurin osa Suomeen tulleista sai kielteisen päätöksen.

Hakijoista 18 000 sai kielteisen ja 11 900 myönteisen päätöksen.

Vastaanottokeskuksista poistui ilmoittamatta 5 100 henkilöä, kertoo Yle. Näiden ”kadonneiden” olinpaikasta ei ole tietoa. Kyseiset henkilöt ovat voineet jäädä maahan paperittomiksi henkilöiksi, palata kotimaahansa tai poistua muihin EU-maihin.

IS uutisoi aiemmin, että turvapaikanhakijoiden määrä on laskussa.

Viime vuonna 5 651 henkilöä haki Suomesta kansainvälistä suojelua. Vuonna aiemmin turvapaikanhakijoita oli yli 32 000. Eniten turvapaikanhakijoita tuli Irakista ja Afganistanista.
Heidi Vaalisto
 
No niin... lisää kyllä sisäistä turvallisuutta rutkasti kun Ilomantsin asukasluvun verran turvapaikanhakijoita on "kadonnut" omille teilleen.

Pitää muistaa että kesä on uimakoulujen aikaa....
Toriltahan niitä voisi muutaman maijallisen käydä pyydystämässä. Lisää löytyy kirkon tiloista ja etsimällä RHC-palleronpaapojien osoitteet. Näillä pääsee alkuun.
 
No niin... lisää kyllä sisäistä turvallisuutta rutkasti kun Ilomantsin asukasluvun verran turvapaikanhakijoita on "kadonnut" omille teilleen.

Onneksi valtaosa heistä on karistanut Suomen tomut jaloistaan ja lähtenyt jonnekin. Ei tämä mikään onnela ole, kun ei ole pimeitä työmarkkinoita, puhumattakaan työvoimapulasta laillisissa tehtävissä. Keskinen ja etenkin eteläinen Eurooppa tarjoaa täysin eri mittaluokan mahdollisuudet.
 
Näitäkin juttuja saa lukea aivan liian paljon.. Kas kummaa kun tässäkin tapauksessa tekijänä oli irakilainen turvapaikanhakija! Sanokaa nyt ettei tuo saa vankilan jälkeen oleskelulupaa vaan heivataan takaisin Irakiin?

Irakilaismies vikitteli tyttöjä Helsingissä – alkoi seurustella 13-vuotiaan kanssa, käytti hyväkseen myös kolmea muuta alaikäistä
RIKOS JULKAISTU 08.07.2017 18:41




Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1995 syntyneen irakilaisen turvapaikanhakijamiehen 2 vuoden ja 9 kuukauden vankeuteen kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta perusmuotoisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä kahdesta pahoinpitelystä. Käräjäoikeus antoi tuomionsa noin viikko sitten.

Miehen syyksi luetut rikokset tapahtuivat Helsingissä viime kesän, syksyn ja talven aikana. Hyväksikäyttöjen uhreja oli neljä. Iältään he olivat tapahtuma-aikaan 12-15-vuotiaita.

Rikossyytteisiin johtanut tapahtumakokonaisuus alkoi viime kesänä.


Mies oli oikeuden mukaan ryhtynyt seurustelemaan 13-vuotiaan tytön kanssa kesäkuussa 2016. Seurustelu kesti oikeuden mukaan ainakin 7 kuukauden ajan ja mies oli seurustelun aikana lapsen kanssa kymmeniä kertoja sukupuoliyhteydessä.

Mies oli myös pahoinpidellyt tyttöä lyömällä tätä kasvoihin useilla eri kerroilla sekä pahoinpidellyt tytön ystävää lyömällä ja potkimalla tätä.

Seurustelun aikana mies käytti seksuaalisesti hyväksi myös kolmea muuta tyttöä. Kahdessa tapauksessa mies oli tavannut uhrinsa Helsingin keskustassa, missä mies oli tavannut myös ”seurustelukumppaninsa”.

Mies oli muun muassa vihellellyt 12-vuotiaan tytön perään, kosketellut tämän hiuksia, halannut tätä ja liikuttanut kättä tämän reidellä ja yrittänyt saada tyttöä mukaansa.

Toisessa tapauksessa mies oli tutustunut keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa 15-vuotiaaseen tyttöön, ja tavannut tämän kanssa useampaan otteeseen tutustumisen jälkeen. Syksyllä 2016 mies oli mennyt tytön kanssa ystävänsä asunnolle, ja kaksikko oli ollut asunnossa sukupuoliyhteydessä.

Kolmannessa tapauksessa mies oli sukupuoliyhteydessä 14-vuotiaan lapsen kanssa. Hyväksikäyttö tapahtui syntymäpäiväjuhlissa, johon osallistui miehen lisäksi myös tämän seurustelukumppani.

Mies kiisti rikokset oikeudessa. Oikeus kuitenkin katsoi miehen syyllistyneen kahteen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kahteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja kahteen pahoinpitelyyn.


Miehelle langetettiin 2 vuoden ja 9 kuukauden mittainen vankeusrangaistus ja hänet määrättiin maksamaan uhreille korvauksia yhteensä lähes 21 000 euron edestä.
 
Näitäkin juttuja saa lukea aivan liian paljon.. Kas kummaa kun tässäkin tapauksessa tekijänä oli irakilainen turvapaikanhakija! Sanokaa nyt ettei tuo saa vankilan jälkeen oleskelulupaa vaan heivataan takaisin Irakiin?

Törkeidenkään rikosten tekeminen Suomessa ei vaikuta turvapaikkaprosessiin, mikäli henkilöä odottaa kuolemanvaara kotimaassa. Asian muuttaminen vaatisi perusteellisia lakimuutoksia, sekä Suomen irtautumista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista.

Näin kertoo YLE (https://yle.fi/uutiset/3-8617479).

Ei mahdu omaan järkeen, mutta muutenkin Suomessa ollaan huolestuneempia rikollisten hyvinvoinnista, samaan aikaan kun uhri muuttuu ihmisestä tilastoksi jo ennen oikeudenkäyntiä.
 
Vau. Jos älykkäät ja hyvinpärjäävät ihmiset saisivat lapsia ja lapset saisivat ainoina hyvät koulutukset. Se olisi yhteiskunnan loppu. Jotkut älykkyyden ominaisuudet saattavat periytyä kuten luova älykkyys. Se ei kuitenkaan riitä. Suurmiehiä ja suuria uudistajia, vapaustaistelijoita ja muita maailmaa muuttaneita henkilöitä on putkahtanut sieltä heikomman aineksen vitusta jos sallit näin rahvaanomaisen ilmaisun.

Et sitten tajua että sivistys ei ole kirjaviisautta? ;)
 
Back
Top