Suomen sisäinen turvallisuus

Sydäntä kylmää kun lukee tämän, uhrit A, B, C, D ja E. Lapsia.

Jos ääneen puhuttaisiin näistä riskeistä, niin ehkä tulevat uhrit F ja G tekisivät viisaampia ratkaisuja. Mutta nämä äijät pitää viedä lastentarhoihin, kouluihin, free hugs toreilla joihin lapset talutetaan jonoissa. Viisaat vanhemmat naiset näyttävät esimerkkiä. Tuomio on vitsi.

Lopetan tähän, ettei pääse vihapuhe.

Turvapaikanhakija tuomittiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhreina useita alaikäisiä tyttöjä


Julkaistu: 6.7. 17:58

RIKOS

Tekoaikaan parikymppisen miehen uhrit olivat iältään 12–16-vuotiaita.
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 22-vuotiaan Ahmed Arsalanin useista alaikäisiin tyttöihin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Oikeus antoi tuomionsa kesäkuun lopussa.

Oikeus luki miehen syyksi kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi perusmuotoista lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja kaksi pahoinpitelyä.

Arsalan saapui Suomeen turvapaikanhakijana Irakista loppuvuodesta 2015. Hän ei kertomansa mukaan tuntenut Suomesta ketään, joten liikkui Helsingin keskustassa tutustuakseen ihmisiin ja kertoi löytäneensä ystäviä.

Yksi näistä oli uhri A, jonka hän tapasi kesällä 2016 otettuaan tähän yhteyttä Instagram-kuvapalvelussa.

Tuomittu ja tuolloin 13-14-vuotias tyttö alkoivat seurustella, mutta ensimmäinen yhdyntä tapahtui jo tätä ennen. A ei ollut aluksi halunnut tätä, mutta hän oli myös melko päihtynyt.

Sen jälkeen he olivat yhdynnässä kymmeniä kertoja, välillä myös A:n kotona, jossa Arsalan oli välillä yötä. Lisäksi tuomittu löi asianomistajaa ja tämän parasta kaveria, uhri C:tä useita kertoja avokämmenellä kasvoihin riidan yhteydessä.

Työnsi makuuhuoneeseen syntymäpäivillä
Arsalan oli myös sukupuoliyhteydessä toisen 14-vuotiaan tytön, uhri B:n kanssa.

Teko tapahtui uhri C:n syntymäpäiväjuhlilla, jotka järjestettiin erään miehen asunnolla. Juhlissa nautittiin runsaasti alkoholia. Paikalla oli 15–20 henkeä, mukaan lukien Arsalanin kanssa seurustellut uhri A.

B:n ollessa menossa vessaan tuomittu ryhtyi työntämään tätä kohti makuuhuonetta. Sinne päästyään Arsalan työnsi B:n sängylle, sulki oven ja tuli tytön päälle. B oli yrittänyt laittaa vastaan, mutta kun se ei auttanut, antoi B tuomitun yhtyä häneen.

B ei ollut huutanut apua, koska kukaan ei olisi kuullut, sillä asunnossa soitettiin musiikkia kovalla volyymilla. Hyväksikäytön jälkeen B poistui juhlista, soitti poikaystävälleen ja kertoi tapahtuneesta.

Pelasi kahden tytön välillä
Tuomittu ja neljäs uhri, uhri D tutustuivat kauppakeskus Forumissa niinikään kesäkuussa 2016. Tutustumista seurasi molemminpuolinen viestittely ja tapailu. D:n mukaan Arsalanilla ja A:lla oli on/off -suhde: välillä tuomittu oli A:n kanssa, välillä D:n.

Eräänä syyskuun iltana Arsalan oli lähettänyt D:lle viestejä. He olivat menneet yhdessä tuomitun asunnolle. Siellä he harrastivat molempien tahdosta seksiä, jonka jälkeen D jäi asunnolle yöksi.

Tuomitun ja tytön välistä tapailua jatkui vielä jonkin aikaa, mutta se loppui kokonaan ennen marraskuuta.

Viidennen uhrin, uhri E:n tuomittu tapasi myös Helsingin keskustassa. E oli tällöin 12-vuotias.

Tuomittu lähestyi tyttöä iskemällä tälle silmää, viheltämällä ja seuraamalla tätä kauppakeskuksen ulkopuolelle. Siellä hän kehui tyttöä kauniiksi ja pyysi tämän puhelinnumeroa.

Tapaamisen jälkeen tuomittu lähetteli tytölle viestejä, joissa muun muassa lupasi antaa tälle alkoholia ja pyysi yöksi luokseen. Tyttö kieltäytyi monesti, mutta lopulta lupautui yökyläilemään.

Samana päivänä, kun yöpymisen piti tapahtua, E:n vieressä istunut tuomittu oli kosketellut tytön niskaa ja hiuksia, laittanut kätensä tämän reidelle ja liikuttanut kättään nivusiin asti. Tyttö piti tilannetta ahdistavana ja lähti pois.

Useita ristiriitoja kertomuksissa
Oikeudessa Arsalan kiisti kaikki sukupuoliyhteydet, pahoinpitelyt ja muut teot, mutta oikeus piti tuomitun kertomia seikkoja monilta osin ristiriitaisina.

Oikeus ei esimerkiksi uskonut tuomittua tämän kerrottua olevansa homoseksuaali tai väitettä, jonka mukaan tuomittu ei käytä ollenkaan päihteitä.

Tapauksessa kuullut todistajat kertoivat kuitenkin toista. Lisäksi tuomittu auttoi useita uhrejaan hankkimaan muun muassa alkoholia.

Oikeuden mukaan 22-vuotias oli salannut todellisen ikänsä ja esittänyt tilanteesta riippuen olevansa 16–20-vuotias. Oikeus katsoi myös, että jotkut uhreista ovat esittäneet olevansa vanhempia kuin tosiasiassa olivat.

Arsalan tuomittiin 2 vuoden ja yhdeksän kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi tuomittu joutuu maksamaan erilaisia korvauksia ja kuluja yhteensä noin 32 000 euron edestä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.
Miikka Hujanen

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005281631.html?ref=rss
 
Minä olen pitkään ollut sitä mieltä että syksyllä 2015 Suomeen tunkeutui kymmeniä ellei satoja rikollisia mm. Irakista, Syyriasta ja Pohjois-Afrikasta lähinnä Libyasta.

Niissä maissa luhistui yhteiskuntajärjestelmä. Ketään ei kiinnostanut pitää vankiloiden tai mielisairaaloiden ovia kiinni. Ehkä ajateltiin niin että miksi pitää roskaväki omana riesana kun ne voidaan laittaa muiden riesaksi. Sellaisiin maihin joissa ministerit neuvovat omia kansalaisiaan että "motiiveja ei saa kyseenalaistaa".. Kun sen tyyppinen joukko saa vielä käsiinsä kännykät ja somen ...

Mikä ihme siinä on kun tuollaisen todennäköisyyttä ei ole osattu ottaa huomioon? Kaikkien ajateltiin olevan viattomia puhtoisia pakolaisia vainoa paossa - vai tiedettiinkö faktat heti alusta lähtien - jo kesällä 2015?

Varmasti tiedettiin mutta ajateltiin että kansahan ei tajua mitään. Mediatoimiston "turpo" -konsulttien neuvosta aloitettiin pesukampanja. Elintasopakolaisista ja rikollisista alettiin kaikista tehdä pakolaisia. Heidät rinnastettiin ihmisiin joita he vainoavat.

Sama näyttää toistuvan Välimeren etelärannikon kanssa. Raja vuotaa, ruotsalaisveneet hakevat Libyan rannikolta asti, Italia valittelee ettei "kykene" valvomaan rajaansa ja Suomea rankaistaan jakamalla "taakkaa"

Italiaa siitä pitäisi kepittää. Maa joka on ollut aina rikas, esittää nyt velkaista eikä valvo edes rajojaan.

Italian pankkikriisin huipentumaa _EI_ ole nähty. Meiltä nussitaan rahat ja saadaan vielä lahja Italian rajavartiolaitokselta.

editoin: kirjoitin väärin, jos joku stasi tähän tarttuu. Muutettu sanan "seksuaalirikollinen" tilalle "rikollinen". Minä en väitä että maahan olisi tullut satoja pedofiileja vaan todennäköisesti satoja rikollisia. Jotka toki voivat syyllistyä eri rikoksiin Suomessa kuin lähtömaassaan.

Ajatellaan: Irakissa on muistaakseni 20 miljoonaa asukasta. Kuinka paljon sieltä lähti pakolaisiksi jos(?) vankiloiden ovet avattiin? Entä mielisairaaloista tänne päin hyysättäväksi? Entä kuinka moni terroristi lähti mukaan?

Miltä oikeista pakolaisista tuntuu ja minne lapset sekä naiset tallottiin?

On siinä arvopohjaa.
 
Viimeksi muokattu:
Minä olen pitkään ollut sitä mieltä että syksyllä 2015 Suomeen tunkeutui kymmeniä ellei satoja seksuaalirikollisia mm. Irakista, Syyriasta ja Pohjois-Afrikasta lähinnä Libyasta.

Niissä maissa luhistui yhteiskuntajärjestelmä. Ketään ei kiinnostanut pitää vankiloiden tai mielisairaaloiden ovia kiinni. Ehkä ajateltiin niin että miksi pitää roskaväki omana riesana kun ne voidaan laittaa muiden riesaksi. Sellaisiin maihin joissa ministerit neuvovat omia kansalaisiaan että "motiiveja ei saa kyseenalaistaa".. Kun sen tyyppinen joukko saa vielä käsiinsä kännykät ja somen ...

Mikä ihme siinä on kun tuollaisen todennäköisyyttä ei ole osattu ottaa huomioon? Kaikkien ajateltiin olevan viattomia puhtoisia pakolaisia vainoa paossa - vai tiedettiinkö faktat heti alusta lähtien - jo kesällä 2015?

Sama näyttää toistuvan Välimeren etelärannikon kanssa. Raja vuotaa, ruotsalaisveneet hakevat Libyan rannikolta asti, Italia valittelee ettei "kykene" valvomaan rajaansa ja Suomea rankaistaan jakamalla "taakkaa"

Italiaa siitä pitäisi rangaista ja Ruotsia.
Unohdit rintamakarkurit
 
Sydäntä kylmää kun lukee tämän, uhrit A, B, C, D ja E. Lapsia.

Jos ääneen puhuttaisiin näistä riskeistä, niin ehkä tulevat uhrit F ja G tekisivät viisaampia ratkaisuja. Mutta nämä äijät pitää viedä lastentarhoihin, kouluihin, free hugs toreilla joihin lapset talutetaan jonoissa. Viisaat vanhemmat naiset näyttävät esimerkkiä. Tuomio on vitsi.

Lopetan tähän, ettei pääse vihapuhe.



http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005281631.html?ref=rss

Ei jumalauta parikymppinen retku yöpyy 13-14 -vuotiaan kotona? Pitäs vanhemmat tuomita parituksesta. Ettei vain ollu kyseessä yh-äidin pallero
 
Katselin asiaa rotupohjalta enkä poliittisesta näkökulmasta josta oli (yleensä) kyse kun neukut siirtelivät porukkaa. Neukut eivät missään vaiheessa ottaneet asiakseen tuhota väestöä etnisyyden perusteella kun taas natseilla oli selkeä päämäärä puhdistaa Eurooppa kaikista jotka eivät mahtuneet heidän käsitykseen arjalaisuudesta ja tarkoitus oli aktiivisesti ylläpitää rotupuhtautta.


Itämerensuomalaiset käytännössä lakkasivat olemasta Neuvostoliiton aikana sen alueelta, Pietarin alueella olivat selvä enemmistö esimerkiksi.
Viittaako nikkisi kenties Staliniin?

During the 1930s, categorisation of so-called enemies of the people shifted from the usual Marxist–Leninist, class-based terms, such as kulak, to ethnic-based ones.[10] The partial removal of potentially trouble-making ethnic groups was a technique used consistently by Joseph Stalin during his government;[11] between 1935 and 1938 alone, at least nine different nationalities were deported.[12] Germany's invasion of the Soviet Union led to a massive escalation in Soviet ethnic cleansing.[13]

Looking at the entire period of Stalin's rule, one can list: Poles (1939–1941 and 1944–1945), Romanians (1941 and 1944–1953), Lithuanians, Latvians, Estonians (1941 and 1945–1949), Volga Germans (1941–1945), Ingrian Finns (1929–1931 and 1935–1939), Finnish people in Karelia (1940–1941, 1944), Crimean Tatars, Crimean Greeks (1944) and Caucasus Greeks (1949–50), Kalmyks, Balkars, Karachays, Meskhetian Turks, Karapapaks, Far East Koreans(1937), Chechens and Ingushs (1944). Shortly before, during and immediately after World War II, Stalin conducted a series of deportations on a huge scale which profoundly affected the ethnic map of the Soviet Union.[14] It is estimated that between 1941 and 1949 nearly 3.3 million were deported to Siberia and the Central Asian republics.[15] By some estimates up to 43% of the resettled population died of diseases and malnutrition.[16]

https://en.wikipedia.org/wiki/Population_transfer_in_the_Soviet_Union#Ethnic_operations
 
Viimeksi muokattu:
Ollaankohan tästä yhtä hiljaa kuin siitä Maunulan(? Helsinki kuitenkin) tapauksesta?

Poliisi epäilee 22-vuotiaan seinäjokelaismiehen suunnitelleen vakavaa rikosta - miehellä pitkä rikoshistoria
Perjantai 7.7.2017 klo 07.01

Törkeään henkeen ja terveyteen liittyvän rikoksen valmistelusta epäilty seinäjokelaismies kohdisti suunnitelmansa yksityishenkilöön, kertoo poliisi.

(TAISTO HIETAMÄKI)">
Seinäjoen poliisi otti vaarallisesta rikoksesta epäillyn miehen kiinni. (TAISTO HIETAMÄKI)
LUE MYÖS
Ilkka: Nuorta seinäjokelaismiestä epäillään vakavista rikoksista

Sanomalehti Ilkka kertoi tiistaina poliisin ottaneen kiinni nuoren seinäjokelaismiehen epäiltynä vakavista rikoksista.

Lehden mukaan poliisi otti kiinni vaaralliseksi katsotun henkilön viime torstain ja perjantain välisenä yönä Seinäjoella Vapaudentien ja Jaakkolantien risteyksessä.

Miestä epäillään törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta. Hänet vangittiin rikoksista epäiltynä todennäköisin syin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa viime viikon perjantaina.

Poliisi on ollut varsin niukkasanainen tapauksesta.

- Törkeän henkeen ja terveyteen liittyvän rikoksen valmistelu kohdistui lähinnä yksityishenkilöön, tutkinnanjohtaja Sakari Palomäki suostuu kertomaan.

Tapauksessa on tehty jo kuulusteluja, mutta niiden sisällöstä ei toistaiseksi kerrota mitään julkisuuteen.

Tutkinnanjohtajan mukaan asiassa on ollut pidätettynä toinenkin henkilö, jota on kuultu avunannosta ampuma-aserikokseen ja törkeään henkeen ja terveyteen liittyvän rikoksen valmisteluun.

Sanomalehti Ilkan mukaan miehen kiinniottoa oli todistamassa useita silminnäkijöitä. Paikalla oli useita poliisipartioita.

- Epäillyn kiinniotto suoritettiin tehokkaasti ja suunnitellusti, siten ettei vastarinnalle jäänyt käytännön mahdollisuutta, Palomäki kommentoi.

Pitkä rikoshistoria

Tutkinnanjohtaja myöntää, että vangitulla miehellä on aiempaa rikollista taustaa. Iltalehden tietojen mukaan 22-vuotiaalla miehellä on taustallaan pitkä rikoshistoria.

Ensimmäinen merkintä oikeuden rekistereistä miehestä löytyy vuodelta 2010 Pohjois-Savon käräjäoikeudesta. Tuolloin 15-vuotiasta miestä syytettiin näpistyksestä. Kaksi vuotta myöhemmin mies joutui vastaamaan syytteisiin nuorena henkilönä tehdystä varkaudesta.

Samana vuonna nuorta miestä syytettiin nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä Tuusulan käräjäoikeudessa.

Miehen ja hänen kaverinsa syytettiin käyneen tuntemattoman miehen kimppuun alikulkutunnelissa Keravan juna-aseman lähistöllä. Uhria uhkailtiin aidonnäköisellä leikkiaseella ja häntä lyötiin päähän ja potkittiin vartaloon. Uhrin lompakko ja kännykkä vietiin.

Tuusulan käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteet, sillä näyttö ei riittänyt miehen osalta.

Viilsi kaulaan

Miehestä löytyy useita merkintöjä myös Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta vuodesta 2014 lähtien.

Kaksi vuotta sitten miestä syytettiin oikeudessa tapon yrityksestä, sillä hän oli tappelun aikana viiltänyt toista miestä kaulaan kesäkuussa 2015 Seinäjoella.

Syyttäjän mukaan uhri joutui välittömään leikkaukseen ja tehohoitoon.

Mies kiisti tapon yrityksen ja kertoi lyöneensä uhria ehjällä viinapullolla niskaan, mutta pullo oli yllättäen hajonnut.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä pahoinpitelystä kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Vaasan hovioikeus lievensi tuomiota normaalimuotoiseksi pahoinpitelyksi ja vuoden ehdolliseksi vankeudeksi.

Miestä on syytetty myös rattijuopumuksista, huumausainerikoksista ja kulkuneuvon luvatta kuljettamisesta.

Lokakuussa miestä odotetaan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen vastaamaan syytteisiin huumausaineen käyttörikoksesta, lievästä ampuma-aserikoksesta, lievästä vahingonteosta, ja pahoinpitelystä.

JOHANNA MATTINEN
[email protected]
SANNI MATTILA
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707062200249592_u0.shtml
 
Katselin asiaa rotupohjalta enkä poliittisesta näkökulmasta josta oli (yleensä) kyse kun neukut siirtelivät porukkaa. Neukut eivät missään vaiheessa ottaneet asiakseen tuhota väestöä etnisyyden perusteella kun taas natseilla oli selkeä päämäärä puhdistaa Eurooppa kaikista jotka eivät mahtuneet heidän käsitykseen arjalaisuudesta ja tarkoitus oli aktiivisesti ylläpitää rotupuhtautta.


Voi taivas tätä tietämättömyyttä. Vai onko tässä taas kyse neuvostopropagandan pysyvästä uskomis-syndroomasta. :confused:

Joka tapauksessa maailman historian suurin kansanmurha toteutettiin juuri etnisyyteen perustuen joka myytiin propagandassa luokkavihollisuutena. Suomenheimoiset, ukrainalaiset, baltit, puolalaiset, tataarit, kazakstanilaiset, tsetsenit, ingushialaiset jne, jne. kommunismin mustan kirjan mukaan neuvostovallan aikana jopa 60 miljoonaa ihmistä likvidoitiin. Toki sekaan mahtui paljon ihan oikeita ryssiäkin mutta suuri enemmistö oli valittu juuri etnisin perustein. Natsit olivat ihan piparia näihin verrattuna kuten jo riittävän monta kertaa on todettu. Mutta tiukassa on paska hyödyllisten hölmöjen tuvan seinässä.
 
Noniin... sitten odotellaan että kuka seuraavaksi?

Oikeus vapautti sarjakuristaja Michael Penttilän – tämän takia tuomiokynnys ei ylittynyt
Sarjakuristaja Michael Maria Penttilää vastaan nostettu syyte törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta on hylätty Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden mukaan jäi näyttämättä, että Penttilä olisi tehnyt rikoslain tarkoittamalla tavalla suunnitelman tehdä törkeä henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos.

Tämä on päivittyvä uutisjuttu, johon lisätään tietoa hetken kuluttua.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitskin mukaan Penttilä yritti olla yhteydessä alaikäiseen tyttöön ja pyrki sisään tämän perheen asuntoon mustat nahkahanskat käsissään Helsingissä helmikuussa 2017.

Kuukausi myöhemmin Penttilä pudotti kirjeen tytön postiluukusta. Kirjeessä hän kertoi nähneensä naisen ja tämän kuvia muutaman kerran ja pitävänsä tämän ulkonäöstä ja haluavansa suhteeseen tämän kanssa.


Syyttäjän mukaan Penttilä oli laatinyt yksityiskohtaisen suunnitelman päästä tapaamaan tyttöä ja suunnitellut tytön tappamista tai ainakin tämän pahoinpitelemistä kuristamalla.

Penttilä kiisti syytteen. Hänen mukaansa hän tavoitteli toista henkilöä eikä käynyt oven takana.

Aikaisemmin nimiä Jukka Torsten Lindholm ja Michael Maria Pentholm käyttänyt Penttilä on aiemmin surmannut kolme ihmistä ja syyllistynyt useisiin muihin vakaviin väkivaltarikoksiin.

Penttilän "tavaramerkiksi" ovat muodostuneet nahkahanskat. Hän on myös esiintynyt sosiaalisen median palveluissa nimimerkillä "nahkahansikkaat". Profiilikuvana näissä profiileissa hänellä on ollut nahkahanskaan vedetty käsi.


https://www.aamulehti.fi/kotimaa/oi...an-takia-tuomiokynnys-ei-ylittynyt-200251419/
 
Noniin... sitten odotellaan että kuka seuraavaksi?

Oikeus vapautti sarjakuristaja Michael Penttilän – tämän takia tuomiokynnys ei ylittynyt

Vieläkö pitää mahdollisuus antaa... Eikö tuon nyt voisi jo sulkea johonkin pakkohoitolaitokseen :rolleyes:
 
Mielestäni tässä on jo tarpeeksi perusteita siihen että miehellä ei ole edellytyksiä vartijan työhön, väkivaltaisuus ei sovi tuohon yhtälöön. Kertakaikkiaan kummallinen päätös.

Kotimaa 07.07.2017 12:48
Nuori mies alisti tyttökaveriaan pitkään - tuomioksi sakkoja, ettei vartijakortti mene
Vartijaksi opiskeleva nuori mies oli huolissaan, ettei hän vain saa tyttöystävänsä pahoinpitelyistä ehdollista vankeusrangaistusta, sillä se estäisi häntä saamasta vartija- ja järjestyksenvalvojakorttia.

Itä-Suomen hovioikeus päätyi alentamaan 19-vuotiaan miehen ehdollisen vankeustuomion sakoiksi. Hovioikeuden mukaan miehen väkivalta tyttöä kohtaan oli pitkäkestoista ja osin tekotavaltaan vaarallista, mutta tekijä oli ollut tekoaikaan pääosin alle 18-vuotias eikä hänellä ollut aiempia rikosrekisterimerkintöjä.

Lisäksi hovioikeus otti huomioon, että vankeusrangaistuksesta tehtävä rekisterimerkintä estäisi miehen työllistymisen turvallisuusvalvojaksi tai vartijaksi pitkäksi aikaa.

Siksi hovioikeus tuomitsi miehen 80 päiväsakkoon, josta olisi tullut miehelle maksettavaa 480 euroa. Kahden päivän pidätysajan vähentäminen sakosta pienensi summan kuitenkin 444 euroksi.

Löi ja rajoitti yhteyksiä muihin
Oikeuden mukaan mies käytti tyttöystäväänsä väkivaltaa viikoittain Joensuussa, jossa nuoret opiskelivat. Mies oli tekoaikaan 17–18-vuotias.

Tytön mukaan seurustelu oli alkanut normaalisti, mutta joidenkin kuukausien jälkeen poika suuttui pienistäkin asioista ja löi ja potki tyttöä. Tytön mukaan häntä oli myös kuristettu sekä myös muun muassa vedetty hiuksista niin, että hän raahautui miehen perässä jalat verille hiekkatiellä.

Uhrin mukaan poikaystävä kontrolloi myös hänen yhteydenpitoaan kavereihin sekä puuttui vaatteisiin ja meikkaamiseen.

Tyttö joutui rajoittamaan menojaan ja hän piilotteli tapahtumia ensin kertomalla harrastuksissa ja vanhemmilleen, että useat mustelmat olivat tulleet treeneissä.

Lopulta äiti sattui kerran paikalle nuoren parin luo kesken väkivaltaisen välikohtauksen ja tyttö sanoi lyömisestä äidilleen. Vanhemmat järjestivät hänelle heti apua: hoitoa, tukea ja asian poliisin tutkintaan.

Mies maksoi heti kaikki korvaukset
Oikeudessa mies myönsi suhteen olleen väkivaltainen, mutta väitti sen olleen sellaista molemmin puolin.

Tytön mukaan hän oli yrittänyt alkuun lyödä takaisin, mutta se ei ollut auttanut mitään. Oikeudenkin mukaan mies oli uhkauksillaan alistanut tytön jo alusta asti. Lisäksi mies harrasti nyrkkeilyä ja oli pitkä ja 90-kiloinen eli fyysisesti ylivoimainen, joten tytöllä ei juuri ollut puolustautumisen mahdollisuuksia.

Lääkärinlausunnon mukaan tyttö joutui hakemaan apua miehen manipuloivan ja vaarallisen käyttäytymisen vuoksi. Lääkäri totesi fyysisten vammojen lisäksi, että tyttö tarvitsee pidempää hoitoa psyykkisen toipumisen turvaamiseksi.

Käräjäoikeuden mukaan väkivalta oli ollut niin toistuvaa, etteivät sakot olleet riittävä rangaistus miehelle, vaikka teossa noudatettiin miehen iän vuoksi lievennettyä rangaistusasteikkoa.

Hovioikeuden mukaan kuitenkin rangaistuksen mahdolliset vaikutukset miehen tulevaan ammattiin piti ottaa huomioon.

Sakkojen lisäksi miehen on maksettava reilut 5 700 euroa korvauksia tytölle kivusta, psyykkisestä tilapäisestä haitasta, psykoterapiakuluista ja vahingoittuneesta omaisuudesta sekä yli 3200 euroa tytön oikeudenkäyntikuluja.

Hovioikeudessa kävi ilmi, että mies oli maksanut kaikki hänelle käräjäoikeudessa tuomitut korvaukset jo hovioikeuden käsittelyyn mennessä.
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/...1012211?pwbi=40b4f9b9290b2ba9f74b6f023a3c5d27
 
Lisäksi hovioikeus otti huomioon, että vankeusrangaistuksesta tehtävä rekisterimerkintä estäisi miehen työllistymisen turvallisuusvalvojaksi tai vartijaksi pitkäksi aikaa.

Mielestäni aika lailla pitäisi olla ikuisesti....

VMP!
 
Jos jokin saa meikäläisen veren kiehahtamaan on naisten hakkaaminen.

Tulee hieman berserkki esille.

Hovioikeuden mukaan kuitenkin rangaistuksen mahdolliset vaikutukset miehen tulevaan ammattiin piti ottaa huomioon.

Mihin helvetin tulevaan ammattiin? Vaikutukset että työnantajana suuttuisin moisesta olisivat hieman hovioikeutta vakavampia, vaikka en oikein harjoita omankäden oikeutta.
 
Mutta ajauduppas suomessa vararikkoon tai verottajan kanssa erimielisyyksiin.
Tuomiot sen mukaisia ja ihminen ei loppuelämään tee mitään.

Ei saa vakuutuksia, moni työ jää saamatta, asunnon saanti melkein mahdotonta jne
 
Itä-Suomen hovioikeus nyt on tunnettu näistä omituisista kannoista. Kyseinen hovioikeus on mm. lieventänyt raiskaustuomiota sen takia, että raiskaus on kestänyt vain lyhyen ajan?!

Toki puolustusasianajaja on tehnyt töitä olan takaa ja vedonnut juuri niihin asioihin mitkä oikeusistuimessa painaa, eli ammattitoiminnan harjoittamiseen ja siihen, että väkivalta on ollut ainakin jossain kohtaa molemminpuolista. Myös opiskelijalle sangen rapeiden korvausten maksaminen ennen lainvoimaista tuomiota on todennäköisesti luettu "tehokkaaksi katumiseksi".

Todettakoon, että vartijakortin myöntämisestä, ei päätä hovioikeus vaan poliisilaitos tai jos päätöksestä valittaa niin hallinto-oikeus.

Se miten tuollainen tuomio tulee mahdollisesti kummittelemaan myöhemmässä elämässä riippuu erinäköisistä seikoista. Onhan nyt joku Vapaavuorikin hakannut mm. nuoren pojan ja myöhemmälläkin iällä on törttöilty. Sitäpaitsi se poika oli kiusannut tyttöjä ja sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee.

Syyllistäkö tässä nyt haetaan?:rolleyes:
 
Back
Top