Suomen sisäinen turvallisuus

Samankaltainen kokemus, mutta tässä tapauksessa kyseessä oli isohkoon avo-ojaan pudonnut henkilö, joka roikkui ojan reunassa pää vedenpinnan yläpuolella. Olisi hukkunut, jos en olisi sattunut kuulemaan avunhuutoja. Sain vedettyä pahasti kangistuneen ja voimattoman äijänkörilään ylös ojasta ja tämän olessa uupumukseltaan kykenemätön kommunikoimaan tai nousemaan jaloilleen päätin soittaa hätäkeskukseen.

En pystynyt kertomaan osoitetta, kun sellaista ei ollut. Kuvailin paikan sijainnin ja annoin ajo-ohjeet, mutta ositteen puuttuessa päivystäjä ei voinut tehdä asialle sen enempää. Kyseli sentään, hengittääkö potilas ja onko tämä tajuissaan. Sain toimitettua ojaan pudonneen lopulta omin voimin ihmisten ilmoille. (Paikka oli ulkoilualue pääkaupunkiseudulla.)
 
Eiköhän se ole juurikin tuo facebookistakin löytyvä kaveri. Auton rekkarista on joku käynyt ottamassa kuvan paikalta ja OSINT- mylly lähtenyt pyörimään. On se helppoa näin internet- aikakautena.
 
Ja nyt poliisikin myönsi, että autoa tosiaan ajoi sen omistaja. Ei kai tässä sitten odotella muuta, kuin mahdollista motiivia ja tekoon johtaneita syitä/olosuhteita. Melkein kaikki muu tiedetään jo muutamassa tunnissa.
 
Aika kamala tapa lähteä, jos silminnäkijähavainnot pitävät paikkansa, että Manskun ja Lönkan kulmalla on jääty auton alle ja raahauduttu puskurissa Lönkkaa pitkin Annankadun risteykseen asti. Matkaa näyttäisi olevan 275 metriä. Jaguarista takapuskuri puoliksi irti eli kai siinä on roikuttu.
 
Olisikin hauska tietää, onko kukaan soittanut tästä hätäkeskukseen.

Jos hurjastelu on jatkunut pari tuntia, niin on varmasti soittanut. Mutta poikiko soitto tai soitot de aktioita on toinen tarinansa.

Jos taas tuolla alueella kaksi tuntia hurjastelua ei aiheuta ainoatakaan soittoa mihinkään, niin ollaan mielestäni jo veikeän äärellä. Tuolloin se kuuluisa apina on jalostunut malliin: ei kuule, ei näe, ei puhu....eikä ilmoita. :rolleyes: Kyseessä ollee jalostunut ihmislaji, joka nimettäneen homo taivastelijaksi.

Tässä tulee mieleen sekin, että lauma isoja vihreitä miehiä saa ravata puoli päivää tuolla alueella ja se ei aiheuta yleisössä mitään reaktiota. Ja jonkun turistin lopulta soittama ilmoitus häkeen kuitataan hörhöilyksi ja osoite ymmärretään väärin, eikä oikeaa maakuntaakaan häke osaa selvittää.
 
Yliajaja näkyy löytyvän Rajat kiinni -ryhmästä. Tyypillinen terroristi Suomessa onkin joku hommahopo kokkelissa ja viinassa.

Siis venäläistä vihakoulutusta saanut mielenterveydeltään oireileva terroristi kyseessä.

Mikä selittää turvapaikanhaun Liettuasta 2002. Baltithan eivät kuuluneet silloin tähän kauheaan Euroopan unioniin, vaan olivat demokraattisempia ja turvallisempia maita. Euraasian unioni ei ollut vielä edes paperilla.
 
Viimeksi muokattu:
Yliajaja näkyy löytyvän Rajat kiinni -ryhmästä. Tyypillinen terroristi Suomessa onkin joku hommahopo kokkelissa ja viinassa.

Hommaporukka on siis vaurastunut. Enää emme istu kämäisissä räkälöissä juomassa kaljaa, vaan ajelemme Jaguaareilla kokkelia nokassa.
 
Yliajaja näkyy löytyvän Rajat kiinni -ryhmästä. Tyypillinen terroristi Suomessa onkin joku hommahopo kokkelissa ja viinassa.

Siis venäläistä vihakoulutusta saanut mielenterveydeltään oireileva terroristi kyseessä.

Mikä selittää turvapaikanhaun Liettuasta 2002. Baltithan eivät kuuluneet silloin tähän kauheaan Euroopan unioniin, vaan olivat demokraattisempia ja turvallisempia maita. Euraasian unioni ei ollut vielä edes paperilla.

Puuttuiko hymiö vai oletko ajatellut uraa Hesarissa..:D
 
Sanon syyn. Suomen alasajettu mielenterveyshoito. Syö buranaa ja kyllä se siitä...
Mielenterveys resursseja on vähennetty valtavasti. Jos en väärin muista niin suljettujen paikkojen määrä on pudonnut neljännekseen siitä mitä se on ollut. Se on niin kallista. Sitten keskuudessamme kulkee henkilöitä jotka eivät ole yksin itselleen vaarallisia vaan myös ympäristölleen. Hoito on pilleri hoitoa joka on jo tutkittu aika tehottomaksi. Silloin puututaan niihin seurauksiin ei syihin. Lisäksi avohuollossa ei voida olla varmoja meneekö lääkkeet edes vatsaan.

Tähän päälle sitten niiden lääkkeiden hintojen nostot yms. Niin soppa alkaa olemaan moneltakin osalta valmis. Suomi voi huonosti.
 
Liekö tuolla sitten mitään tekemistä tuohon järjettömään ajeluun johtaneiden syiden takia? Vastaavan teki tummempihipiäinen upseerismies ilman venäjä/rajatkiinni/homma- yhteyksiä, luojan kiitos ilman ruumiita.

Onko jokainen savottaa varustelekasta ostava ressu potentiaalinen kouluampuja vain siksi, että yksi oikea massamurhaaja tykkäsi lekasta facebookissa? Jossain murhainfossakin huudetaan matuneekeriterroristia, vaikka henkilö nimeä myöden selvillä. En viitsi edes mennä katsomaan, mitä helvetin pitkälle meneviä oletuksia jossain rasmuksessa tai rhc:lla vedellään.

Kusipäitä ja juoppoja on näköjään moneen lähtöön ja aatesuuntaan, justiinhan tuossa yksi vasuritoimittaja tuomittiin raiskauksesta. Oli muuten Halla- ahon kritisoija. Go figure.
 
Sarkasmia voi käyttää missä vain. Mutta tuon kaverin psykologinen profiili löytyy osin myös tuosta laatikosta, ei siitä mihinkään pääse.

Jos teon tekijällä on nyt tälläinen tausta, niin pitääkö tulkita teko osin epäonnistuneeksi vai onko kyseessä tarkasti suunniteltu terroriteko venäläisten herättämiseksi venäläisuhrien myötä?
 
Ja kyllä mä Vonka ajatuksenjuoksuasi sen verran jo ymmärrän.

Nykyään vaan ihminen on yhtä kuin sosiaalinen mediansa. Ei se oikeasti ihan niin ole. Medialla on onneksi rajoittimensa, mutta kaiken maailman rasmuksilla ei valitettavasti.
 
Onhan tämä kirjoituksesi johtopäätöksineen virkistävä, uusi vaihtoehto ainaiselle allahu akbarin arvailulle...

Olin kyllä ensin ajatellut taksinkuljettajia muistaa, koska häirikkö on ollut väitteiden mukaan taksialalla joskus. Mutta kun en tiedä onko heitä täällä missään lukemassa, joten hukkaan menisi. Ajatukseni oli jotain siihen suuntaan, että oliko vanhan ajan työmoodi jäänyt päälle.
 
Back
Top