Suomen sisäinen turvallisuus

Haluan osallistua suureen esinahkakeskusteluun...

Ei kai siitä haittaakaan ole, tuskin normaaleja käytäntöjä lähdetään Suomessakaan kriminalisoimaan. Oli sitten oma mielipide mikä tahansa.
Normaaleja käytäntöjä Suomessa ovat olleet mm. lasten myyminen huutolaisiksi, homoseksuaalisuuden rangaistavuus ja sairausluokitus, sekä lasten ruumiillinen kuritus, johon Sexpo-säätiö viittasi ympärileikkauksiin liittyvässä kannanotossaan.

Mitä siihen haitallisuuteen tulee...
30 nuorukaista on kuollut ja noin 300 joutunut sairaalahoitoon [Etelä-Afrikassa], kun osana miehistymisriittiä tehdyt ympärileikkaukset epäonnistuivat. -- Toukokuussa reilut 30 nuorukaista kuoli aikuistumisriittien ympärileikkauksissa kahdessa muussa maakunnassa. Ilmiö toistuu Etelä-Afrikassa vuosittain. (Yle 7.7.2013)

Mutta sehän on jossain Afrikassa? No, harvemmin kuulee kannanottoa, että naisten hengenvaarallinen ympärileikkaus on ihan OK, jos siihen kuolee ja vammautuu väkeä "vain jossain Afrikassa". Ja kun ei tämä edes rajoitu "johonkin Afrikkaan"...

Oslolainen poikavauva kuoli ympärileikkausta seuranneisiin komplikaatioihin viime viikolla. (IL 15.5.2012)

Mutta se on kuitenkin harvinaista? Kuinka monia tarpeettomia operaatiota voidaan perustella argumentilla "ei siihen kovinkaan usein kuole"? Luulisin, että lista niistä, jotka Suomen oloissa kuolevat ympärileikkauksen väliin jättämiseen on vielä lyhyempi, joten se niistä terveyseduista. Lisäksi laki sallii monenlaiset elimien ronklaukset, jos näille on tapauskohtaiset lääketieteelliset (ei uskonnolliset) perustelut. Varmuuden vuoksi poistellaan korkeintaan umpisuolia, koska niiden oikuttelu on oikeasti hengenvaarallista.

Joskus haluaisin astella muutaman kansanedustajan, lääkärin sekä korkeimman oikeuden tuomarin puheille ja kysyä "voisinko saada kattavan listan ruumiinosista, jotka saan amputoida peruuttamattomasti vastasyntyneeltä lapseltani oman vakaumukseni vuoksi?" Tuskin siitä muuta iloa irtoaisi kuin mahdollinen ilmeiden videointi, mutta jotain sentään.

Jos asiaa yrittää ujuttaa tähän toiseen ympärileikkauskeskusteluun, vakioargumenttina tulee vastapalloon "muttakun tyttöjen ympärileikkaus on isompi ongelma, kuinka julkeat!" (Vaikka molemmat ongelmat voitaisiin ratkaista yhdellä ja samalla lainsäädännöllä, joka oikeastaan on jo olemassa ihan kaikkia koskien.) Rivien välistä on tietysti luettavissa vain, ettei poikien koskemattomuudella tai hyvinvoinnilla ole viime kädessä hitonkaan väliä. Pärjätkööt omin voimin. Jo vastasyntyneinä. Näin se menee.

(En jatka aiheesta enempää. Meni jo.)
 
Radikalisoitumiseen puututaan entistä tehokkaammin

Tänään klo 22:19

Turun epäillyn terrori-iskun johdosta viranomaiset alkavat seurata radikalisoituneita ihmisiä aiempaa tarkemmin ja käydä entistä tarkempaa vuoropuhelua mahdollisista uhkista.

- Jos esimerkiksi poliisi ei pysty kohdistamaan radikalisoituneisiin henkilöihin vielä lain mukaisia toimenpiteitä, pitää käyttää muita toimijoita, esimerkiksi radikalisaatiota estävää Vuolle setlementin Radinet-hanketta, jonne myös Turun tapaus olisi jälkikäteen arvioituna voitu ohjata, sanoo Sisäministeriön Poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen.

Projektipäällikkö Jani Kaiston mukaan Radinetin ja viranomaisten yhteistyö olisi ollut mahdollista myös Turun tapauksessa, koska järjestö on aiemmin hoitanut vastaavia tapauksia muissa vastaanottokeskuksissa.

- Olisimme voineet yhdessä vastaanottokeskuksen työntekijöiden kanssa miettiä, millaisista huolista heidän tilanteessaan on kyse ja mitä johtopäätöksiä kyseisen henkilön puheesta, toiminnasta ja habituksen muutoksesta oli mahdollisesti tehty. Lisäksi olisimme voineet keskustella kyseisen henkilön kanssa ja tehdä hänen radikalisoitumisestaan kokonaisarvion sekä pohtia jatkotoimia.

Vihjeiden vaikeus

Iltalehden tietojen mukaan monien turvapaikanhakijoiden mielestä on ongelma, että varteenotettavia uhkatekijöitä jää tällä hetkellä ilmoittamatta, koska turvapaikanhakijat pelkäävät suomalaisia viranomaisia eivätkä luota näihin. Syy on muun muassa se, että monilla turvapaikanhakijoilla on huonoja kokemuksia lähtömaansa poliiseista. Lisäksi luottamusta suomalaisviranomaisiin ovat heikentäneet viime aikoina tehdyt pakkopalautettavien kiinni otot, säilöön haut ja palautukset.

Sisäministeriö on luvannut parantaa Turun tapauksen jälkeen vihjetietojen vastaanottoa ja käsittelyä.

Julkisuudessa on esitetty, että moskeijoiden toimintaa pitäisi valvoa tarkemmin.

- Uskonnollisten toimijoiden valvonnassa viranomaiset toimivat lain mukaan. Jos ei ole epäilyä rikoksesta, ei poliisi voi kohdistaa erityistoimenpiteitä moskeijoihin. Tietysti siinä tapauksessa, jos radikaali puhe täyttää rikoksen tunnusmerkistön, siihen voidaan puuttua, sanoo Sisäministeriön Poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen.

Jani Kaisto korostaa moskeijoiden roolia radikalisoinnin ehkäisemisessä.

- Jos ihmiset tuntevat toisensa, on mahdollista tehdä radikalisoitumista ennalta ehkäisevää työtä ilman, että sitä sillä nimellä varsinaisesti edes kutsutaan. Eli kun huomataan, että joku moskeijassa vieraileva kiinnostuu esimerkiksi Isisin propagandasta, voidaan siihen puuttua.

Kaiston mukaan radikaali-islamistisen ideologian radikalisoimat henkilöt eivät ole mikään irrallinen saareke uskonnollisista yhteisöistä, vaikka esimerkiksi Turun puukotusten jälkeen Varissuon muslimiyhteisön johtaja totesi, että tällaisia asioita tekevä henkilö ei ole kunnollinen muslimi.

- Tässä tapahtuu myös eräänlaista ulos sulkemista, mikä kertoo siitä, kuinka varpaillaan uskonnolliset yhteisöt näissä asioissa ovat.

Rahaa ja koulutusta

Hallitus lupasi syksyn budjettiriihessä ensi vuodelle 12 miljoonaa euroa lisää rahaa terrorismiin varautumiseen ja sen ennaltaehkäisyyn. Osa summasta käytetään myös väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyyn.

Keskeisiä viranomaisia ja järjestöjen edustajia aiotaan myös kouluttaa väkivaltaisen radikalisoitumisen tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn.

Myös Radinet-palveluun laajentamiselle on luvassa lisää rahaa.

Viranomaisyhteistyötä aiotaan tehostaa myös taistelualueelta palaavien henkilöiden suhteen. Tutkimusta lisätään muun muassa siitä, millaista radikaalimateriaalia netin kautta Suomeen kohdistetaan ja miten radikaali-islamistinen toimintaympäristö on kehittynyt.

Vankiloissa tapahtuvan radikalisoitumisen torjumiseen on budjetoitu 400 000 euroa. Esimerkiksi Vantaan vankilassa käynnissä olevan projektin avulla on tunnistettu noin 50-60 radikalisoitumisvaarassa olevaa vankia. Oikeusministeriö aikoo luoda järjestelmän, jossa heidät saataisiin Exit-ohjelman piiriin.

Yhteiskunnan keinot

Tutkija Kristiina Koivusen kirjassa Suomen nuoret jihadistit suositellaan toimenpiteitä, joiden avulla musliminuorten radikalisoitumista voidaan yrittää estää.

Yksi keino on Koivusen mukaan uskonnonopetuksen parantaminen: koulut antaisivat ei-tunnustuksellista uskonnonopetusta kaikille lapsille.

Lisäksi Koivunen patistaa pysäyttämään yhteiskunnan eriarvoistuminen ja köyhyyden kasvun.

Koivusen mukaan Suomessa tarvitaan myös avointa keskustelua erityisesti toisen polven maahanmuuttajanuorten ulkopuolisuuden kokemuksesta.

KREETA KARVALA
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201709242200415439_u0.shtml
 
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201709242200415439_u0.shtml

"Koivusen mukaan Suomessa tarvitaan myös avointa keskustelua erityisesti toisen polven maahanmuuttajanuorten ulkopuolisuuden kokemuksesta."

Johtuisiko se ulkopuolisuuden kokemus monikulttuurisuuden politiikasta? Ei koeta olevan oikein suomalaisiakaan kun toisaalta valtiovaltakin jopa kannustaa siihen että Suomeen syntyisi erilaisia "kulttuureja" mutta toisaalta pitäisi pyrkiä olemaan suomalaisia jotta "tulee suomalaiseksi". On siinä eri suuntiin vetoa.

Selvää näyttäisi olevan että aktiivinen valtion harjoittama "monikulttuurisuus" luo erilaisia lahkoja ja kerrostumia niihin maihin joissa sitä harjoitetaan.

Monikulttuurisuuteen on jotenkin sisäänrakennettuna että syntyy mm. arvoiltaan poikkeavia ryhmittymiä ja kun ne joutuvat konfliktiin valtaväestön kanssa niin ehkäpä syntyy se "ulkopuolisuuden kokemus".

Monikulttuurisuus on väline jolla yritetään hajottaa kansakuntia. Ketkäs sitä tekevät ja minkä ilmansuunnan välineisiin sellainen toiminta kuuluu?
 
Viimeksi muokattu:
Niitä ryhmiä syntyy myös valtakulttuurin sisällä tuossa monikulttuurisuus huumassa. Ei ole toimivaa monikulttuurisuutta vielä ollut missään.
 
Ei taida tuolla porukalla kaikki muumit olla pysyneet laaksossa. Voisi myös sanoa, että hissi ei mene kaikkiin kerroksiin...tai että valot palaa mutta ketään ei ole kotona...

Muumit ovat lähteneet laaksosta. Kysymys kuuluu, että mikäli syy on hissin tai valojen toimimattomuus, niin onko nämä elintasopakolaisia? Jos siis eivät työn perässä muuta.
 
O. 17.12.1979 UKK kirjoitti päiväkirjaan, että tapasi Vladimirovin ja päättivät siitä, kenestä tulee Keskustapuolueen johtaja. No, Virolainen sai mennä ja Väyrynen aloitti kuningastiensä. Puoluekokouksessa nuorisosiipi taputti ainakin 11 minuuttia seisten. Nykyään nämä entiset nuoret kertovat, etteivät tienneet mitään juntasta mallia UKK ja KGB.....uskoo ken haluaa, minä en.

Onhan toi ollut hurjaa menoa. Kun ottaa huomioon vielä sen syväkyykyn, kun UKK valitutti itsensä poikkeuslailla muutamaa vuotta aiemmin, voitaneen todeta jälkiviisaasti, että huhhuh. Samaan aikaan Sos.dem. ja laitavasen köyhysi -sosialisointiagendaansa- ja Kokoomuksen remonttiväki askarteli tehtaankadulla...on se pojat ollut liukas ja kalteva pinta.

Asiaa puhut.

https://www.verkkouutiset.fi/urho-k...kytti-uutuuskirjaa-koko-sitaatti-on-rankempi/


– Jälkipolvia ei voine olla järkyttämättä, että Suomen tasavallan presidentin päiväkirjasta löytyy merkintä, jossa tämä kirjoittaa sopineensa Neuvostoliiton KGB-edustajan kanssa siitä, että keskustapuolueen puheenjohtaja vaihdettaisiin. Kekkosen päiväkirjoista löytyy runsaasti merkintöjä tapaamisista KGB-edustajien kanssa, mutta sopiminen kansanvaltaisen puolueen puheenjohtajan vaihtamisesta on aivan omaa luokkaansa – ja kertoo karua kieltä UKK:n todellisuudentajun vääristymisestä hänen presidenttikautensa lopussa, filosofian tohtori Kati Katajisto kirjoittaa.


Jutussa on myös pitkä sitaatti Kekkosen henk.koht. päiväkirjasta:


17.12. V(ladimirov) luonani. Väyrynen aiheuttaa päänsärkyä. Nl:n tahota ”Ei vastusteta, mutta V(äyrynen) ei Moskovassa tunnettu. Hän ei pidä yhteyksiä yllä. Epäluuloja on. Jos V. kääntää mielipiteensä. Meillä tietoja V:stä. Me olemme seuranneet V(äyrys):tä. Asia on niin, että Suomi on Moskovassa erikoisasemassa. Suomi on keskuskomitean välitön Nl:n politiikassa. (Ajatus on katkennut. Todennäköisesti tarkoitetaan samaa kuin seuraavan kappaleen lopussa.)
Sovittiin neljästä asiasta: 1) J. Virolaisen vaihtaminen kepun puheenjohtajan paikalta. 2) J.V:n paikalle Väyrynen puheenjohtajaksi. 3) jätämme sivuun varapuheenjohtajat tässä yhteydessä 4) Puoluesihteerikysymys. Jos PV:stä tulee puheenjohtaja, olisi puoluesihteerin paikka täytettävä henkilöllä, jolla on kokemusta kansainvälisessä politiikassa ja joka nauttii tätä vastaavaa luottamusta. – Sain tehdä parhaani V(äyryse)n puolustamiseksi, mutta epäluulot ovat syvällä. Alussa on – sanoi V(ladimirov) – vaikeuksia, mutta toivottavasti ne ajan mukana lientyvät ja poistuvat. Immonen mieluisampi kuin Kääriäinen (puoluesihteeriksi). Samoin Mäki-Reinikka. Tämä Suomen erikoisasema käy ilmi siinä, että Suomen asiat kuuluvat eri ryhmään, joka on ulkopuolella Nl:n kom.puolueen Kk:n (keskuskomitean) toimivallan
.
 
Lahden seudulla liikkuu vaaralliseksi luokiteltuja turvapaikanhakijoita - "On mahdotonta ennakoida, mitä he aikovat tehdä"

Poliisi on luokitellut useita Päijät-Hämeessä oleskelevia turvapaikanhakijoita vaarallisiksi. Osa heistä on aktiivisessa ja tehokkaassa seurannassa ja osa puolestaan jää hieman vähemmälle valvonnalle.

Viranomaiset pyrkivät ottamaan riskitapausten tulevista edesottamuksista selvää eri keinoilla, joista asianomaisen henkilön puhuttelu on vain yksi. Minkäänlainen tiedustelutoiminta ei silti poista mahdollista vaaraa.

- Yksinäisten susien osalta on mahdotonta ennakoida, mitä he aikovat tehdä tai tekevät, painottaa ylikomisario Martti Hirvonen Hämeen poliisilaitokselta.

Vaarallisiksi arvioiduilla turvapaikanhakijoilla ei ole mitään vahvasti yhdistävää tekijää. Heitä on tullut Suomeen kaikista maista, mistä kansainvälisen suojelun tarvitsijoita on yleensä saapunut. Lisäksi joukkoon mahtuu monen ikäisiä valvottavia.

Hirvonen ei paljasta, millä tavoin joku valikoituu vaarallisten tapausten luokkaan eikä hän myöskään halua tarkentaa vaarallisten turvapaikanhakijoiden lukumäärää.

Hän kuitenkin muistuttaa, että toisten turvallisuutta uhkaavia henkilöitä on ollut poliisin seurannassa aina.

- Ei tämä johdu vain siitä, että alueella on henkilöitä, jotka ovat saaneet kielteisen tai myönteisen turvapaikkapäätöksen.

Muita ihmisiä uhkaavia suomalaisia tai ulkomaalaisia löytyy runsaasti muun muassa järjestäytyneen rikollisuuden piiristä. Jos rikollisorganisaatiot luetaan mukaan, niin vaarallisten henkilöiden joukko kasvaa Päijät-Hämeessä heti useilla kymmenillä.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2402655
 
Moni pirkanmaalainen voi jatkossa maksaa sähkölaskunsa Kiinaan – Elenian kauppahinta saatttaa nousta jopa kolmeen miljardiin
Kiinalaiset energiajätit ovat kiinnostuneita Eleniasta. Kiinalaisyhtiöt ovat jo aiemmin tehneet useita hankintoja eurooppalaisista infrayhtiöistä.

Kaksi kiinalaisomisteista energiayhtiötä on kiinnostunut ostamaan Suomen toiseksi suurimman sähköverkkoyhtiön Elenian. Lähteiden mukaan China Southern Power Grid ja State Grid Corporation of China olisivat valmiita maksamaan Eleniasta jopa kolme miljardia euroa.

Jos summa pitää paikkansa, Elenian arvo on tehnyt muutamassa vuodessa huiman hyppäyksen, sillä vuonna 2012 Goldman Sachs ja pääomasijoittaja 3i ostivat sähköverkkoyhtiön ruotsalaiselta Vattenfallilta 1,5 miljardilla eurolla. Myös eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on yksi Elenian suurimmista omistajista.

Valtio-omisteiset kiinalaisyhtiöt ovat jo aiemmin tehneet useita hankintoja eurooppalaisista infrayhtiöistä muun muassa Britanniassa, Portugalissa ja Kreikassa.

Myös australialaisen investointipankki Macquarien, saksalaisen vakuutusyhtiön Allianzin, Abu Dhabin sijoitusasiantuntijoiden (ADIA) ja rahastonhoitaja Dalmore Capitalin yhteenliittymä on lähteiden mukaan valmis jättämään tarjouksensa Eleniasta. Kaupoista päätetään alustavien tietojen mukaan lokakuun puolivälissä.

Elenia ja ostajaehdokkaat eivät ole toistaiseksi kommentoineet kauppa-aikeita. Suomessa uutisesta kertoi ensimmäisenä Taloussanomat.

Energia- ja kaasuyhtiöistä on tullut houkuttavia kohteita eläkeyhtiöille ja institutionaalisille sijoittajille. Yhtiöiden voitonjako on säädeltyä, minkä vuoksi ne ovat sijoittajille helposti ennustettavia tulonlähteitä, vaikka talous olisi vaikeuksissa.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/mo...ttaa-nousta-jopa-kolmeen-miljardiin-200415722
 

Olen aina ihmetellyt kuinka kukaan pystyy lukemaan Kekkosen kirjoituksia. Itse en saa mitään selvää alla olevasta.

13-3-9240963.jpg
 
Olen aina ihmetellyt kuinka kukaan pystyy lukemaan Kekkosen kirjoituksia. Itse en saa mitään selvää alla olevasta.

13-3-9240963.jpg

Juhani Suomihan se on Kekkosen henkisen perinnön armoitettu vaalija. Hänellähän oli yksinoikeus Kekkosen arkistoon silloin kun kirjoitteli moniosaista Kekkos-elämäkertasarjaa. Muut historiantutkijat saivat nuolla näppejään useamman vuoden ajan. Lievästi sanottuna Suomen jääviys näkyy tämän kirjallisessa tuotannossa. Mies on lähellä UKK:n sukua ja tämä toimi itse Kekkosen presidenttikaudella UM:n virkamiehenä.
 
Poliisi vahvistaa: Eduskuntatalon edessä itseään puukottaneet olivat turvapaikanhakijoita

Julkaistu 25.9.2017 | STT

Eduskuntatalon portailla itseään perjantaina puukottaneet miehet olivat turvapaikanhakijoita, vahvistaa tutkinnanjohtaja Kirsi Kanth Helsingin poliisista. Hänen mukaansa teon motiivi liittyy turvapaikkaprosessiin.
Miehet ovat syntyneet vuosina 1995 ja 1998.

Tapauksesta on ilmoitettu Maahanmuuttovirastolle, jonka kanssa tilannetta selvitellään. Poliisi ei tässä vaiheessa kerro miesten kansallisuuksia.
Miehet pääsivät sairaalasta lauantaina, joten he eivät loukkaantuneet kovin vakavasti.

STT
http://www.sss.fi/2017/09/poliisi-v...aan-puukottaneet-olivat-turvapaikanhakijoita/
 
Johtuisiko se ulkopuolisuuden kokemus monikulttuurisuuden politiikasta?

Monikulttuurisuus on väline jolla yritetään hajottaa kansakuntia. Ketkäs sitä tekevät ja minkä ilmansuunnan välineisiin sellainen toiminta kuuluu?

Vähintäänkin monikultturismilla on jättiläsmäinen rooli ulkopuolisuuskokemuksen, todellisen ulkopuolisena pysymisen, ulkopuolistumisen ja yhteiskunnan polarisoitumisen lisääntymisessä.

On erittäin huomionarvoista, että kansainvälisyys ei tuota läheskään samassa määrin eikä samoja ongelmia kuin monikultturismi. Lisäksi kansainvälisissä ympäristöissä ongelmat tuppaavat ratkeamaan - jopa itsestään - kun taas monikultturismin pilaamissa ympäristöissä mikään määrä resursseja ei riitä edes ongelmien lisääntymisen hillitsemiseen.

Toinen huomionarvoinen asia on se, että monikulttuurisuutta pakkosyotetään kansainvälisyyden eduilla, vaiika se ei tuota niitä, vaan estää niitä syntymästä.
 
Vaarallisiksi arvioiduilla turvapaikanhakijoilla ei ole mitään vahvasti yhdistävää tekijää.

On sekä poliitikkojen että virkamiesten suunnasta aivan pelkkää kusipäistä piittaamattomuutta, että vaaralliseksi luokiteltuja ja siltä varalta tutkittuja turhapaikanhakijoita yhdistävänä tekijän ei ole esim. jalkapanta, henkilökohtaisen kännykän takavarikointi kopioitavaksi ja tutkittavaksi ja näiden vaihtoehtona nopea maasta poistaminen ihan mihin tahansa sellaiseen paikkaan, jossa voivat pohtia vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta ilman kiusaavia vetovoimatekijöitä.

Australiasta voisi ottaa mallia.
 
Back
Top