Phoenix Foundationia ei sentään löytynyt.
Haha.
Suomea tuettiin kulttuurisesti, taloudellisesti ja moraalisesti. Yksi kylmän sodan merkittävä propagandahanke oli Helsingin nuorisofestivaali. Nuorisofestivaalit päätettiin siirtää puolueettomiin maihin, millä haluttiin osoittaa niiden riippumattomuus sosialistisista maista.
Referoin Joni Krekolaa (Idäntutkimus 2009):
CIA tulkitsi ne neuvostoekspansioksi. Suomeen sosialistiset maat eivät ennen nuorisofestivaalia eivätkä sen jälkeen jalkautuneet yhtä näyttävästi. Helsinkiin tuli varovaisen arvion mukaan 3 500 sosialistisen maan festivaalidelegaattia, joita valvomaan tarvittiin lisäksi virallisia ja epävirallisia työntekijöitä. Yhteensä festivaaliin osallistui vajaat 12 000 ulkomaista vierasta, jotka edustivat 137 maata tai kansallisuutta.
Kekkonen tiesi, että Helsingistä tulisi suurvaltojen ideologisen välienselvittelyn näyttämö, mutta ei uskaltanut jarrutella "yksityisluontoista tilaisuutta".
Se oli suurempi kuin Ahvenanmaan "rauhanleiri"! Ja paljon. Nuorison ja ylioppilaiden kattojärjestöt suhtautuivat perinteisen kielteisesti festivaaliin, ja osa poliittisista nuorisojärjestöistä ilmoitti ryhtyvänsä aktiivisiin vastatoimiin. Länsimaiset diplomaatit kävivät pehmittämässä Suomen valtiojohtoa ja saivatkin pääministeri V. J. Sukselaisen terävöittämään hallituksen julkisen festivaalikannan kielteisemmäksi. Mutta "kansainvälinen festivaalijärjestö" valisti Suomen yksimielisesti. ”Kommunistifestivaalit työnnetään väkisin Helsinkiin”, kirjoitti Helsingin Sanomat, joka ei vielä ollut suomettunut.
Helsingin nuorisofestivaalin toteuttamisen kannalta ratkaisevaa päätös oli tehty Suomen kommunistisen puolueen keskuskomiteassa, joka katsoi kansandemokraattisen järjestöväen voimien riittävän isännyyteen. NKP:n keskuskomitealta saatiin siunaus ja 20 000 dollaria festivaalirahastoon. Vastarintaan perustettiin Suomalaisen yhteiskunnan tuki -säätiön antikommunistinen työryhmä. Siihen kuuluivat elinkeinoelämän ja ylioppilasjärjestöjen edustajat sekä sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen Honkaliiton aktiivit.
Noottikriisin jälkeen kelkka kääntyi. Festivaalimyönteisyys nousi nyt Miettusen hallituksessa. Neuvostoliitto painosti. Miksi tilakysymystä ei ollut ratkaistu?
Amerikkalaisten festivaalivastaisen operaation toteutti CIA:n rahoittama peitejärjestö Independent Research Service (IRS). IRS valmensi noin 150 opiskelijan festivaalivastaisen iskujoukon, jonka virallisena tehtävänä Helsingissä oli puolustaa amerikkalaisia ”vapaan maailman” arvoja ja tarjota vaihtoehtoja sosialistimaiden yksiääniselle propagandalle. Välineinä olivat kolmella kielellä (englanti, ranska, espanja) julkaistu, jokaisena festivaalipäivänä ilmestynyt sanomalehti Helsinki Youth News sekä vastafestivaalina tunnettu Young America Presents -näyttely, joka keskittyi moderniin taiteeseen, arkkitehtuuriin ja jazziin. Amerikkalaisten tiedotuskeskus, jota johti amerikkalaisen naisliikkeen myöhempi keulakuva Gloria Steinem, huolehti siitä, että festivaalista levisi länteen vain kriittisiä näkemyksiä.
Suojelupoliisi niputti festivaalivastaisen propagandan levittäjiksi myös sveitsiläiset katoliset ylioppilaat (Swiss Centre), hollantilaisen ylioppilaskahvilan (M/S Mathilde) sekä sosiaalidemokraattien kansainvälisen liiton (IUSY) infokeskuksen. Emigranttijärjestöistä festivaaliviikolla näkyivät balttipakolaisten Tukholmasta käsin toiminut Scandinavian Youth Service, venäläisemigranttien Narodno Trudovoj Sojuz (NTS) sekä kuubalaisten Directorio Revolucinario Estudiantil (DRE). Suojelupoliisi oli ohjeistettu pidättämään NTS:n propagandan jakajat ja takavarikoimaan painatteet, joiden katsottiin vaarantavan Suomen suhteita vieraaseen valtioon. Helsingissä vaikutti festivaaliviikolla myös uskonnollisia ja pasifistisia ryhmiä, jotka pyrkivät vaihtelevalla menestyksellä levittämään sanomaansa festivaaliväen keskuuteen.
Festivaalikysymyksen jännite purkautui Helsingin ydinkeskustassa neljänä iltana nuorisomellakoiksi, joiden taltuttamisessa poliisi joutui turvautumaan ratsujen ja patukoiden lisäksi ensimmäisen kerran kyynelkaasuun (milenkiintoinen historiallinen ilmiö). Festivaalin aattona Vanhan ylioppilastalon ympäristöön pakkautui 2000– 3000, pääsääntöisesti 15–18-vuotiasta nuorta. He olivat tapelleet ulkomaalaisten kanssa jo päivällä. Silloin kaikuivat neuvostovastaiset iskulauseet:
Alas festivaali! Tule vaan nootti! Vapaa Suomi! Myös Neuvostoliiton festivaalivaltuuskunnan Sputnik-klubia Kaisaniemen puistossa häirittiin.
Festivaaliavajaisten iltana meno Vanhan edustalla riistäytyi hallitsemattomaksi, kun edellisiltaa suurempi väkijoukko pysäytti Mannerheimintien liikenteen, kivitti ohi pyrkineitä festivaalibusseja ja kohdisti ilkivaltaa irtaimistoon. Muutamat festivaalidelegaatit loukkaantuivat hyökkäyksissä lievästi. Järjestyspoliisi oli riittämättömästi varustautunut pitämään kurissa huutelevia, vellovia ja osin juopuneita väkijoukkoja. Järjestys palautettiin vasta aamuyön puolella ratsupoliisipartion voimin. Kyynelkaasukranaatteihin turvauduttiin kolmantena mellakkailtana, kun festivaalijärjestäjät olivat vaatineet hallitukselta kurinpalautusta ja osa päivälehdistä oli jo tuominnut mellakat. Poliisi otti häiriötekojen johdosta kiinni ja kuulusteli yhteensä 133 henkilöä, joista toistakymmentä tuomittiin myöhemmin Helsingin raastuvanoikeudessa jopa muutaman kuukauden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Poliisitutkimuksissa festivaalimellakoiden taustalta ei löydetty tietoista johtamista tai yllyttämistä. Suojelupoliisin mukaan suomalaisnuoriso ei hyväksynyt kommunistista festivaalia, mitä kantaa lehdistön kielteinen etukäteisrummutus oli vahvistanut. Nuoria oli myös ärsyttänyt festivaalinuorten ”pohjoismaiselle mentaliteetille” vieras pukeutuminen ja käytös, etenkin kiinnostus Pohjolan vaaleisiin neitoihin. Provosoivana tekijänä pidettiin myös venäläisiä kaiutinautoja, jotka levittivät festivaalipropagandaa.
http://www.helsinki.fi/idantutkimus/arkisto/2009_4/it_4_2009_krekola.pdf
