Suomen sisäinen turvallisuus

Ex-poliisiylijohtaja Paateron kolumni: Suomessa vallitsee lapsenomainen usko – Ruotsin ongelmien pitäisi jo soittaa hälytyskelloja
Ruotsin sisäinen turvallisuus on voimakkaasti heikentynyt viime vuosien aikana. Siellä ei selkeästi ole osattu varautua nykyisiin ilmiöihin ajoissa. Osataanko Suomessa ottaa tästä opiksi, kirjoittaa entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Otsakkeissa ovat olleet kranaatti-iskut, poliisiin kohdistuva väkivaltaisuus, katuturvallisuuden heikkeneminen, ongelma-alueet, joihin poliisikin välttää menemästä jne. Tämä on vain osa kokonaiskuvasta. Kyse on jengiytymisestä ja jengien välisistä taisteluista, joiden yhteydessä myös viranomaiset joutuvat kohteiksi.

Viime vuonna Ruotsissa oli jengien välisiä aseellisia yhteenottoja noin 300 ja niissä kuoli kymmeniä ihmisiä. Pelkästään yhtenä viikkona viime vuoden tammikuussa Tukholman alueella kuoli tämän tyyppisissä ampumisissa viisi henkilöä. Viimeisin ampumavälikohtaus oli vastikään Malmössä, jossa kuoli kolme henkilöä ja haavoittui useita.

Sotilaita katurauhaa vaalimaan?

Ruotsissa tilanne on kehittynyt useiden vuosien kuluessa. Nyt kun todellisuudessa keinoja ei enää ole olemassa, kädet on osittain jouduttu nostamaan pystyyn. Poliisien määrää lisätään runsaasti, mutta koulutus vie aikaa.

Poliisiylijohtajakin on vaihdettu. Uusi poliisiylijohtaja vaatii 10 000:tä poliisia lisää, kun heitä jo nyt on noin 20 000. Ruotsissa on väläytetty sitäkin, että sotilaita voitaisiin käyttää katurauhan ylläpitämisessä.

On tultu todella kauas siitä idyllisestä mielikuvasta, joka meilläkin on Ruotsista joskus ollut.
Ruotsi on myös myöntänyt, että he ovat olleet sinisilmäisiä aikaisemmissa turvapaikka- ja maahanmuuttokysymyksissä. Tilanne on siis syntynyt pitkän ajan kehityksen kautta, eikä tehtyjä virheitä voida enää kokonaan poistaa millään keinoilla.

Meillä Suomessa tilanne on vielä toinen – ei ole alueita, joihin poliisi ei voisi mennä normaalille tehtäville eikä jengitaisteluja ole juurikaan ollut. Olisi kuitenkin absurdia väittää, etteikö Ruotsin kaltaisia vaarallisia piirteitä tulisi myös Suomeen. Pahin virhe nyt on olla sinisilmäinen.

Suomen poliisi elää kädestä suuhun

Suomessa ollaan tällä hetkellä jonkinlaisessa seisovassa vedessä, uhkakuviin ei olla varautumassa riittävästi. Poliisien määrä Suomessa on nyt noin 7 200, kun se vuonna 2010 oli 600–700 enemmän.

Alueellinen eriarvoisuus poliisipalvelujen saatavuudessa on koko ajan kasvanut, ja niin edelleen. Poliisin resurssien suhteen mennään edelleen kädestä suuhun vuosi kerrallaan. Nyt on asetettu tavoitteeksi pitää poliisien määrä ensi vuonna noin 7 200:ssä.

Seuraavien vuosien rahoituskehysten mukaan poliisien vähennys olisi useita satoja. Vieläkään ei ole analysoitu poliisien tarvetta tehtävien kautta, vaikka näin luvattiin nykyisen hallituksen aloittaessa. Tämä tarkoittaa todellisuudessa sitä, että poliisin on mahdotonta asettaa pitkän aikavälin tavoitteita, ja on elettävä edelleen vuosi kerrallaan.

On päätetty, että keskimäärin vajaa kolme vuotta kestävään poliisikoulutukseen otetaan tänä ja ensi vuonna 400 opiskelijaa. Jos määrä saadaan toteutettua, voidaan ehkä juuri ja juuri pitää 7 200 poliisia 2020-luvun alkuvuosiin, edellyttäen että rahoitusta lisätään tuntuvasti.

Supo sai resursseja mutta miksei paikallispoliisi?

Olisi myös viimein tarkasteltava poliisin kokonaisresursseja, ei vain poliisien lukumäärää. On paljon muita henkilöitä, jotka toimivat poliisin operatiivisissa ja muissa tehtävissä ja joiden panos on elintärkeä. Itseasiassa olisi tarkasteltava tarkkaan missä tehtävissä poliisikoulutus on paras ja missä tehtävissä jokin muu koulutus. Tällaistakaan pitkän tähtäimen suunnittelua ei voida tehdä, kun talous pyörii vain vuosi kerrallaan.

Tässä poliisiresurssien kummallisessa tilanteessa on voimakkaasti lisätty Suojelupoliisin resursseja. Tiedustelulainsäädännön tultua ne lisääntyvät vielä ehkä 100:lla. Suojelupoliisihan erotettiin poliisiorganisaatiosta vuoden 2016 alusta.

Tässä sinänsä ei ole mitään väärää, mutta miten voidaan ajatella, että Suojelupoliisi olisi tärkein sisäisen turvallisuuden toimija. Kyllä se on selkeästi paikallispoliisi, jota Keskusrikospoliisi omalla roolillaan täydentää ja avustaa.

EU ei kykene ratkaisuihin

Ruotsissa suuri syy nykyiseen tilanteeseen on huonosti ja sinisilmäisesti hoidettu maahanmuuttopolitiikka, minkä myös Ruotsin pääministeri on tunnustanut. Meillä tilanne on tässä suhteessa monin tavoin ongelmallinen, koska tuhansien turvapaikanhakijoiden lopulliset päätökset puuttuvat. Kun lopulliset päätökset tehdään, on tilanne ennakoimaton. Linjaukset puuttuvat. On turha haihatella yhteisen EU politiikan perään. Sellaista ei ole odotettavissa näissä asioissa, vaan meidän täällä on tehtävä omat päätöksemme.

Sisäisen turvallisuuden ongelmien suurimpina syinä on syrjäytyminen ja turhautuminen yhteiskuntaan. Tätä tulee kaikin toimin ehkäistä. On kuitenkin myös huolehdittava kansalaisten jokapäiväisen turvallisuuden takaamisesta. Kyse on varautumisesta pahoihinkin skenaarioihin.

Ilmassa on jonkinlainen lapsenomainen usko siihen, että kaikki on kunnossa. Uskotaan, että Ruotsissa tapahtuneita ilmiöitä ei tule Suomeen. En ole viime aikoina kuullut, että kukaan päättäjistä olisi todella ollut huolestunut arjen turvallisuudesta. Ollaan kyllä huolestuneita ulkoisista uhkista ja terrorismista – varautuminen sisäisen turvallisuuden uhkiin on edelleen lapsenkengissä.

Kun meillä on vielä olemassa mahdollisuus tehdä itse päätöksiä, olisi niitä myös tehtävä ja nopeasti. Toivon olevani väärässä, mutta näyttää siltä, että kun eduskuntavaaleihin on enää vajaa vuosi, on tämänkin hallituksen eväät jo syöty.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...-jo-soittaa-halytyskelloja/6957484#gs.6JVtBaE
 
Suomen poliisi elää kädestä suuhun

Vallitsevissa oloissa olisi hyvä että lopetettaisiin sen käden käyttäminen paskapaljussa ennen kuin sillä syödään. Resurssia vapautuu kun lopetetaan ihmisten kyttääminen olemattomien ja uhrittomien epärikosten varalta netissä ja laitetaan pari ukkoa rajalle, siellä kun ei tunnu olevan ketään töissä.
 
Ymmärrän kyllä ettei voi avata suutaan ollessaan virassa. Siinä vaarantuu ura.

Vaarantuuhan siinä. Siltikin hymistelevät jeesmiehet, jotka ovat hiljaa, eivätkä sano asiasta, joutaisivat kortistoon. Nekin jotka erottavat asiasta sanovat, oli aihe kuinka tabu tahansa, joutaisivat myös kortistoon.

Itseltäni ei ymmärrystä riitä.
 
Kerrostalon pihalla seinään ammuskeluna otsikoitu uutinen auennut vähän enemmän. Siellä on selvitelty kenties näkemyseroja allaolevan tekstin mukaan...

Lähde: https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2466838

"Lahden Kasakkamäentiellä oli maanantaina tapon yritys konepistoolilla - poliisi pyytää havaintoja "Yes you can" -paitaan pukeutuneesta miehestä

1998340_.jpg

Ampujan liikkeet tallentuivat valvontakamerakuvaan. Kuva: Hämeen poliisi

Hämeen poliisi tiedotti aiemmin viikolla, että Kasakkamäentiellä oli maanantaina noin klo 1 yöllä ammuttu kerrostalon seinää.
Tutkinnassa on selvinnyt, että paikalla olleilla asiaan liittyvillä henkilöillä olisi kenties ollut keskinäisiä näkemyseroja joistain asioista. Näitä näkemyseroja on pyritty ratkaisemaan konepistoolin avulla yöllä kerrostalon pihassa. Konepistoolilla on ammuttu sarjatulella kohti kerrostalon ovella ollutta henkilöä. Ovella on ollut joku ihminen, koska ovi on ollut avattuna eri kulmissa laukausten osuessa siihen - ovi ei aukea muuten kuin ihmisen toiminnalla. Asiasta tekee poikkeuksellisen se, että kukaan ei ole ilmoittautunut poliisille olleensa ampumisen kohteena ja näin ollen olisi tapon yrityksen asianomistaja.
Poliisin päästyä tapahtumapaikalle muutama minuutti ampumisen jälkeen ei paikalta löydetty sen enempää verijälkiä kuin ihmisiäkään. Koska asianomistajaa ei ole ilmaantunut, ampumisen motiivista ei voida toistaiseksi lausua mitään varmaa. Poliisilla on hallussaan turvakameran kuvaa, johon ampuminen tallentui.
Ampujaksi epäilty lahtelainen noin 30-vuotias mies on otettu kiinni. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi hänet keskiviikkona tapon yrityksestä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta epäiltynä.
Epäilty ollut kuulusteluissa vähäsanainen
Rikoskomisario Ville Hahlin mukaan epäiltyä on kuultu.
- Epäilty on ollut vähäsanainen. Näissä piireissä ei ole tapana avautua asioista, Hahl kertoo.
Hahlin mukaan epäilty on poliisin entuudestaan tuntema henkilö. Hahl ei kuitenkaan yksilöi hänen taustaansa tämän tarkemmin. Tapon yrityksestä epäilty ei asu talossa, jonka edustalla ampuminen tapahtui.
Poliisi pyrkii selvittämään ampujan liikkeitä sunnuntain ja maanantain väliseltä yöltä ja pyytää nyt yleisöltä vihjeitä ja havaintoja ampujasta. Ampujalla on ollut tekohetkellä päällään college-paita, jonka sekä selkä- että etupuolella lukee teksti: YES YOU CAN. Kaikki havainnot kyseisenlaiseen paitaan pukeutuneesta lyhythiuksisesta miehestä sunnuntain ja maanantain väliseltä yöltä pyydetään puhelimitse numeroon 0295437444 tai sähköpostitse: [email protected]
1998339_.jpg
Ampujalla on ollut tekohetkellä päällään college-paita, jonka sekä selkä- että etupuolella lukee teksti: YES YOU CAN. Kuva: Hämeen poliisi
Juttua muokattu 21.6. klo 12:23: täydennetty rikoskomisarion haastattelulla."
 
Miksi epäillyn paita piti viedä poliisilaitoksen vessan lattialle kuvattavaksi?
 
  • Tykkää
Reactions: jak
Jos ei muualla ole tyhjää tilaa tarpeeksi jotta voi levittää paita kuvattavaksi? Kuka nyt työpöydälleen tai kahvi- tai kokoushuoneen pöydälle halua toisen vaatetta.
 
Väliin jotain positiivista. :solthum:
Kansalaisuuden menettämiseen johtavia rikoksia olisivat sellaiset maanpetos-, valtiopetos- ja terrorismirikokset, joista olisi säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään kahdeksan vuotta vankeutta ja joista olisi tuomittu vähintään viiden vuoden vankeusrangaistus. Muita sinänsä vakavia rikoksia ei voitaisi Eurooppalaisen kansalaisuusyleissopimuksen puitteissa säätää kansalaisuuden menettämisen perusteeksi
...
Hanke liittyy hallituksen turvapaikkapoliittiseen toimenpideohjelmaan, jonka mukaan YK:n ja EU:n terroristijärjestöksi luokitteleman organisaation toimintaan osallistuminen sekä matkustaminen ulkomaille terrorismirikoksen tekemistä varten ja tällaisen matkustamisen rahoittaminen kriminalisoidaan, minkä jälkeen säädetään mahdollisuudesta mitätöidä Suomen kansalaisuus terrorismitoimiin osallistuneilta kaksoiskansalaisuuden omaavilta henkilöiltä.
https://intermin.fi/artikkeli/-/ass...listynyt-voisi-menettaa-suomen-kansalaisuuden
 
No you can't (shoot). Onneksi ammattikonnat ovat tyhmiä kuin saapas. Ei lähtenyt henki mutta tekijä kiinni. Miten kp-väijytyksn voi ryssiä?

Lieneekö käytetty ase hukassa kun miehen liikkeet kiinnostavat? Nyt Lahdessa kadonneen kp:n metsästys käynnissä.
 
Keskinäisiä näkemys eroja :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:....
Enemmän huolestuttaa, että tollasia aseita liikkuu Suomessa ja näköjään tollasella porukalla.
Ajankysymys kun joku mielenterveyspotilas saa tollasen käsiinsä ja päättää kävellä johonkin yleisötilaisuuteen....
 
Ja Iltasanomat varmuuden vuoksi itse sensuroi Poliisin julkaiseman kuvan laittamalla ampujan pään paikalle mustan pallon... Ei hemmetti, jos Poliisi julkaisee kuvan saadakseen havaintoja niin olisikohan lehdenkin syytä julkaista se sellaisenaan eikä heikentää sen informaatioarvoa...
 
No you can't (shoot). Onneksi ammattikonnat ovat tyhmiä kuin saapas. Ei lähtenyt henki mutta tekijä kiinni. Miten kp-väijytyksn voi ryssiä?

Lieneekö käytetty ase hukassa kun miehen liikkeet kiinnostavat? Nyt Lahdessa kadonneen kp:n metsästys käynnissä.
Noi vitun spedet ryssii aina kaiken, häkellyttävällä varmuudella... jos katsoo vain miten pärjäsivät armeijassa, se kertoo ja ennustaa paljon tulevista 'kyvyistä'.... "en ota vastaan käskyjä keneltäkään" jne, no sitten et varmaan opetustakaan siedä, ja siksi tuliylläkkö kp:llä menee ylös, vasemmalle ja metsään / kaupungin vuokratalon seinään. Noi pellet ei osaa mitään verrattuna suomalaiseen perus-ressuun.
Ei mitään, ei edes valmiin seinän maalausta siis.
Joskus tullut vastaan jotain noita uhoajia, yksin ovat sitten vähän hiljempaa. Tappouhkauksia tykkäävät kyllä jakaa, ja silti Luutnantti Fremen vetää edelleen happea, ja jopa tupakoi. Häkellyttävää sekin :)!
 
Back
Top