Suomen sisäinen turvallisuus

Siellä on varmaan vokissa kuvattu matujen toimesta amatööri pornoelokuvaa. Poliisi on vaan varmistamassa ettei suomalaiset perverssit tulee liian likelle ikkunoiden taakse kyyläämään. Menisi muuten kotirauhan häirinnän puolelle. Poliisin taktiset liivit selittyy sillä, että löytyyhän suomalsilta aseita ihan hurjasti maailmankin mittapuulla.
 
Kävin heti katsomassa Satakunnan kansan. Ei sanaakaan.

Lounais-Suomen poliisin viimeisin somepäivitys on neljän päivän takaa. Poliisipäällikkö Huttunen poseeraa merivoimien ja pelastuslaitoksen kanssa.

Samma på svenska: Polischef Huttunen deltar i Marinens 100-års jubileum tillsammans med Västra Finlands sjöbevakningssektion kommendör Marko Tuominen och räddningsdirektör Sainio.

DhkXGbCX4AEhLH-.jpg
 
Ironia sikseen. Minä luotan kyllä poliisiin.

Joutuvat siivoamaan niin paljon muiden aiheuttamaa sotkua, kaikenlaista sotkua. Isoa ja pientä. Paskankorjuuta, jotta muut voisivat edes jotenkin olla.

Paateron huono johtajuus ja Aarnion rikollisuus ei muuta tätä tosiseikkaa.
 
En ole poliisi enkä ole poliisi koskaan ollutkaan, mutta kavereista löytyy useampiakin, ja yksi parhaista pitkäaikaisista ystävistäni on poliisi. Sitä kautta minulla on melko selvä kuva siitä, mitä mieltä rivipoliisi on nykymenosta. Aika kovaa vitutusta tuntuu monen asian suhteen olevan, poliitikot ja poliisihallinto eivät ole kovinkaan hyvässä huudossa kentällä. Sisäinen turvallisuus huolestuttaa, omien työolosuhteiden huonontuminen huolestuttaa, resurssien vähäisyys vituttaa, stressi painaa ja liksakin on paska. Silti, kunnon Suomalaisen työmiehen tavoin ammattinsa ovat valinneet ja tekevät sen niin hyvin kuin voivat. Omien sanojensa mukaan tekisivät vielä paremminkin, jos vain annettaisiin tehdä.

Eli siis oman, kieltämättä kuitenkin melko kapean otannan perusteella, kyllä minäkin poliisiin luotan.
 
Itselläni on sukulaisissa, ystävä sekä tuttavapiirissä. Aivan samaa mieltä hekin ovat nykytilanteesta. Poliittinen eliitti painostaa poliisijohdon nykytilanteeseen. Siinä organisaatiossa ei ole varmastikaan urakehitystä jos et mene halutun agendan mukaisesti (lue vähättely&peittely).
Paaterohan avannut suunsa vasta eläkkeellä. Virassa ollessaan häntäkin arvosteltiin samanlaisesta vähättelystä. Valtava on se voima taustalla joka tätä järjettömyyttä ylläpitää.
 
Missä on Mertsi?

Europolin ”Most Wanted Cup” -kampanjassa mukana 25 henkilön listalla on suomalainen Mike Soldier.

Mike Soldier on tunnettu myös nimellä Mertsi Allan Isberg. 33-vuotias mies on 179 senttimetriä pitkä. Hänet on tuomittu muun muassa huumekuljetuksista kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen. https://www.verkkouutiset.fi/mike-soldier-suomesta-europolin-25-most-wanted-listalla/

Tiettävästi ei sukua kouluruotsinkirjan Tuffe-Uffe Isbergille (från Grankulla IFK).
 
Missä on Mertsi?

Tiettävästi ei sukua kouluruotsinkirjan Tuffe-Uffe Isbergille (från Grankulla IFK).

En tiedä, missä mies on, mutta on hän muutakin tehnyt kuin huumeita kuljetellut. Hänet tuomittiin ensin Seinäjoella tehdystä murhasta (tappoi pahoinpitelemällä ja kiduttamalla erään toisen kanssa huumevelkoja periessään) mutta hovioikeus luonnollisesti totesi poiken syyllistyneen vain törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen.

Uhrin naisystävä antoi silloin kaksikin pankkikorttia, mutta kun tileillä ei ollut rahaa, varmaan ajattelivat, että jospa sitä hakkaamalla lisää sinne jotenkin ilmestyisi.

UB:n jäsen kai.
 
Nykyinen tilanne ei ole kenttä poliisien syytä mutta fakta on, että homma ennemminkin pahenee kuin paranee. Toinen fakta on, että jos hyväksyt kaiken ja et tee asioille mitään niin mikään ei muutu. Sitä voi puhua kavereille on ne sitten vapaassa tai työssä kuinka vituttaa ja harmittaa mutta mitä siitä? Se ei muuta tilannetta. Sitä voi mennä sen valansa perässä mutta se ei muuta mitään sekään.

Jos haluaa muutosta niin se ei tule ilman uhrauksia. "Sota" vaatii ns. aina uhrinsa. Jos kenttä miehiä vituttaa nykyinen meno niin voin sanoa, että jos noita Taposia löytyy johtaviin virkoihin enemmän ja hallituksen ajama yltiö sosialistinen politiikka saa jatkua niin ei ole kivaa ei. Ei kenelläkään mutta vähinten turvallisuudesta vastaavalla viranomaisella.

Itselläkin on monta tuttua noissa hommissa ja eritehtävissä. Moni on vaihtanut alaa. Moni ei ole. Se kun sanoin, että paska työ, paskalla palkalla. Niin lähinnä tarkoitin sitä, että poliisi saa kaiken sen yhteiskunnan paskan niskaansa. Palkka on työhön ja koulutukseen nähden pieni. Monelle tuo homma on ns. kutsumusammatti samalla tavalla kuin monelle on palokunta hommat. Ei se väärin ole. Silti tuo homma on muuttunut riskialtiimmaksi ja vaarallisemmaksi. Palkka on pysynyt samana samoin poliisien määrä.

Monasti kun on tullut mietittyä syntyjä syviä niin onko poliisi kansaa vai hallintoa varten? Sellainen kuva on kovasti tullut, että hallintoa.
 
Monasti kun on tullut mietittyä syntyjä syviä niin onko poliisi kansaa vai hallintoa varten? Sellainen kuva on kovasti tullut, että hallintoa.

Poliisi on järjestäytyneen yhteiskunnan pakollinen paha. Tavalliset miehet ja naiset partioautoissa ja tutkinnassa kyllä yrittävät sitä kansalaista palvella parhaansa mukaan. Aina välillä jonkun päivä tai jopa elämä pelastetaan. Aina sitten ei onnistuta ja jollekkin jää varmasti syystäkin paha maku suuhun. Pääsääntöisesti palaute ihmisten kanssa on ollut kuitenkin positiivista.Kansalaiset eivät aina tunnu muistavan,että poliisi ei säädä lakeja,ainoastaan valvoo niiden noudattamista.Maalaisjärkeä ja pelisilmää pyritään käyttämään,toisilla se on paremmin hallussa.

Kutsumusammatti tämä on omalla laillaan. Työyhteisö on tiivis ja omista pidetään huolta. Sen kovimman paikan tullessa surraan ja autetaan yhdessä,kuten nyt esim.Vihdin tapauksessa.Työkavereiden takia moni varmaan hommissa jatkaakin vaikka muuten kyynisyys ja kyllästyminen iskisi.

Tulevaisuus huolestuttaa monia. Pystytäänkö edes 7200 poliisin määrää pitämään ja mitä se tarkoittaa kansalaisten oikeusturvan kannalta. Riskit toki kasvavat ja ns.vanhan koulukunnan rosvot korvautuu sekopäillä.

Silti en sanoisi tätä paskaksi hommaksi ja siksi se kommentti korvaan kalskahtikin. Tietynlainen ammattiylpeys poliiseilla vielä on ja leijonamiekkaa ei tarvitse hävetä.

Loppuun vähän amerikan hapatusta mutta omalla laillaan kertoo siitä joukkuehengestä.
 
No se kommentti ei ollut ihan niin suoraviivaisesti tarkoitettu miten sen ymmärsit. Eikä vika tosiaan ole kenttäpuolen ja tutkinnan päässä vaan siellä johdossa ja sitten rahoituksen antajassa. Poliiseja täytyisi olla enemmän ja kenellekään ei saisi syntyä kuvaa, että poliisi toimisi puolueellisesti tai ei suorittaisi tehtäviään. Nyt sellainen on aina välillä syntynyt mutta kuten sanoin kettä väki tekee kuten käsketään.

Maaseutu autioituu pikkuhiljaa poliiseista ja sitä poliisia voi ihan eteläisessä Suomessakin saada odottaa luvattoman kauan. Tätä ei tuolla arkadian mäellä tajuta. Nämä nettipoliisit ovat tehneet todella paljon hallaa myös poliisin julkisuuskuvalle.

Palaute myöskin on varmasti positiivista ja toivonmukaan se pysyykin sellaisena. Niin kauan kun kansa kokee poliisin oikeudenmukaiseksi, tasapuoliseksi ja rehelliseksi niin homma toimii. Jos jokin noista kolmesta muuttuu niin poliisinkin homma vaikeutuu. Tiedän myös, että poliisin omia "virheitä" katsellaan vähän sormien läpi ja kaveri on kaveri. Tämä on myös sellaine juttu joka on varmasti tietyllä tavalla luonnollista mutta rapauttaa uskoa poliisiin lain valvojana. Onneksi näitä ei ole julkisuudessa paljon paljastunut mutta totuus on siitä jännä, että se haluaa aina tulla julki. Samoin on salaisuuksien laita.

Ikä tuo myös poliisissa kokemusta mutta täytyy sanoa, että on se uusi materiaali mitä koulusta valmistuu aika toisen tyyppistä mitä se poistuva vanha ihan perus luonteeltaan. Aika näyttää mihin homma kehittyy.

Suomi on siitä jännä maa, että täällä tuntuu olevan loputon luottamus viranomaisiin, oikeuslaitoksiin sekä lain säätäjiin. Se on jotenkin hauskaa kun ajatellaan, että nämä ovat jotenkin muiden ihmisten yläpuolella. Nämä myös monasti itse ajattelevat siten ja se näkyy aika pahasti ulospäin.
 
Monasti kun on tullut mietittyä syntyjä syviä niin onko poliisi kansaa vai hallintoa varten? Sellainen kuva on kovasti tullut, että hallintoa.

Tietysti, poliisi on valtion väkivaltakone. Siinä missä armeijan tehtävä on tarvittaessa tappaa toisen maan kansalaisia poliisin tehtävä on tappaa omia kansalaisia, ja molemmissa tapauksissa tarpeen määritää valtio... PV on väkivaltakone ulkoisia, poliisi etupäässä sisäisiä uhkia vastaan. Noin karkeasti suomalaista poliisia ei pamputtavasta kehitysmaapoliisista erota kuin käsky...
 
Viimeksi muokattu:
se uusi materiaali mitä koulusta valmistuu aika toisen tyyppistä mitä se poistuva vanha ihan perus luonteeltaan.
Olen todella tyytyväinen että faija jäi eläkkeelle poliisin hommista sellaisena aikana kun sillä olemuksella vielä poliisissa pärjäsi. Hyvin toimi silloin. Jo pitkään nyt työssä ollut aines ja nuoremmat uudet virkamiehet ovat todella korkeaa laatua ja vastaavat hyvin tämän päivän yhteiskunnan haasteisiin. Poliisi voi ottaa vastaan yleisen arvostuksen kansalaisilta. Joku yksittäinen nurina ei sitä arvostusta murenna.

Kenttätyömiehille etulinjaan soisin paremman palkan ja etulinjaan määrällisesti enemmän virkoja.

.
 
Tietysti, poliisi on valtion väkivaltakone. Siinä missä armeijan tehtävä on tarvittaessa tappaa toisen maan kansalaisia poliisin tehtävä on tappaa omia kansalaisia, ja molemmissa tapauksissa tarpeen määritää valtio... PV on väkivaltakone ulkoisia, poliisi etupäässä sisäisiä uhkia vastaan. Noin karkeasti suomalaista poliisia ei pamputtavasta kehitysmaapoliisista erota kuin käsky...

No se on sit just niin. Menenpä tästä soittamaan STT:lle että saadaan uutinen ulos!
 
Back
Top