Suomen sisäinen turvallisuus

Jos oisin terminaattori niin mun John Connor olisi se mulkku joka keksi lisätä töyssyjä teihin. Samaan syssyyn se kans joka ei anna rahaa noitten teiden korjaukseen.

Kohta kai se täytyy alkaa tankilla ajamaan kun ei kehtaa toimivaa autoa raiskata pellossa ajamalla.
 
Sisäministeriössä ilmeisesti ihan vakavissaan ajatellaan vapaaehtoisten "kyläpoliisien" perustamista. Luin siitä jostain lehdestä, olikohan Etelä-Saimaa.

Ajatuksena jo aika pelottava.
 
Tallinnan suojatien kunnioitus on jotakin täysin epäuskottavaa ja kerrassaan pysähdyttävää. Olin todella haavi auki kuinka suuressa kaupungissa käytännössä aina pysähdytään jos jalankulkija aikoo ylittää tien, jää bussista tms. Luulin, että tällaista ei ole missään maailmassa. Tallinnassa on.

Joku kertoi, että jos ei noudata lakia ja pysäytä tulee todella tuntuvat rapsut. Yritin googlettaa, ei tulosta. Anyone?

Itsehän Alfa Romeolla päästän AINA jalankulkijat. Toiset vaan on ihan eri rotua...

Viro on monessa suhteessa sivistysvaltio, josta voisimme ottaa mallia ja oppia. Olen itse tehnyt saman havainnon sikäläisten suojateiden turvallisuudesta. Ratikasta hypätään suoraan kadulle liikenteen sekaan ja autot väistävät. Kuusikaistaista maantietä voi lähteä ylittämään suojatietä pitkin sivuilleen katsomatta, eikä auton alle jäämisen vaaraa ole. Ero on valtava, kun suomalaisessa liikenteessä ihmishenki ei ole minkään arvoinen.
 
Olisikohan suojateiden kunnioituksessa eroa paikkakunnittain?
 
Ei "harmaita vaiheita" nykymaailmassa tarvitse kehitellä tai "odotella". Vuoden alusta alkaen se on osoittautunut todeksi Ukrainan tilanteiden myötä.

Virka-apu jututkin on mietittävä uusiksi, vastaamaan tähän uuteen 24/7 "sisäiseen turvallisuusuhkaan" joka kylläkin ohjataan ulkoa käsin.

Tässä Suomen Sotilaan FB-artikkeli tältä päivältä:

"Nato-maiden on varauduttava 'pienten vihreiden miesten' varalle", sanoo kenraali Phil Breedlove, Naton Euroopan joukkojen komentaja.

Saksalaiselle Die Welt -lehdelle antamassaan haastattelussa kenraali Breedlove sanoi, että Nato on valmis sotilaallisiin toimenpiteisiin, mikäli jossain jäsenmaassa nähtäisiin tunnistamattomia aseellisia joukkoja, kuten Krimillä helmikuussa 2014.

"Tärkein työ 'pienten vihreiden miesten' torjumiseksi on valmistautua venäläisvähemmistön organisoitumiseen. Se tapahtuu ensimmäiseksi. Se on tapahtumassa nyt", toteaa Naton Euroopan joukkojen komentaja.

"Miten jäsenmaiden viranomaiset, poliisi ja puolustusvoimat tulisi kouluttaa, että tällaisiin tilanteisiin voitaisiin varautua?", kysyy kenraali Breedlove.

"Jos vieraan valtion voidaan osoittaa syyllistyneen tällaiseen toimintaan Naton jäsenvaltiossa, astuu 5. artiklan velvoitteet yhtenäisestä puolustuksesta voimaan. Se tarkoittaa sotilaallista puuttumista tilanteeseen", toteaa kenraali Breedlove.

//pm

LINKKI alkuperäiseen

Vaikka kirjoituksessa viitataan NATO-maihin, tämä sama koskee myös meitä mutta ilman 5. artkilan suojaa/velvoitetta. Tosin mitenpä osoittavat asialla olevan vieraan vallan kun marsilaiset ovat ilman maatunnusta ja vielä vähemmän kansallisen vähemmistön provokaatioiden osalta.

Samoin meidän sisäisten militanttien dosenttijoukkojen (anarkistit/puna-mustat yms) mellakointi-kaaos-terrori on kyettävä jotenkin hoitamaan pois päiväjärjestyksestä. Miten tähän vastattaan jos/kun tilanteita on samaan aikaan useissa kaupungeissa, eikä paikalliset/alueelliset poliisiresurssit riitä?

Taidetaan oikeasti tarvita "kodinturvaa" ja "virka-apuresursseja" hieman totuttua kovempiinkin paikkoihin eikä ainoastan eksyneiden marjamummojen etsintään ja vedenjakeluun ?

Mellakoidentorjuntakurssit ja reenit aktivoitukoon ;)

On mahdollsita, että joskus poliisi ei riitä.
 
Sisäministeriössä ilmeisesti ihan vakavissaan ajatellaan vapaaehtoisten "kyläpoliisien" perustamista. Luin siitä jostain lehdestä, olikohan Etelä-Saimaa.

Ajatuksena jo aika pelottava.
No tarkoitus oli kyllä minun käsittääkseni palkata ihan oikeita, koulutuksen saaneita poliiseja. Ero olisi lähinnä palkkauksessa ja toimintatavoissa.
 
Tsadissa on jätetty sitten homma puolitiehen. Tampereella noihin on laitettu liikenteenjakaja eli pysäkille pysähtynyttä bussia ei voi/saa ohittaa lainkaan. Se lisää selvästi liikenneturvallisuutta, mutta liikenteen sujuvuus kärsii. Tietysti turvallisuuden pitääkin olla ensisijainen tavoite ja sitähän tuolla on tavoiteltu.

Tollaset ratkaisut vaan eivät oikein sovellu vilkkaammin liikennöidyille teille. Sillon bussi alkaa tuottaa haitariliikettä taakseen keräämäänsä autojonoon, ja bussia aletaan ohittaa heti kun se on poistunut pysäkiltä. Helposti käy niin, että yhdessä paikassa aikaansaatu rakenteellinen turvallisuus ulosmitataan toisaalla. Suomalainen bussikuski myös pysäkiltä lähtiessään kääntää rattia ensin ja laittaa vilkun sitten (ja miksi ei tekisikään näin, koska törmäyksen sattuessa laki on hänen puolellaan - vaikka liikenneoikeudessa muuten hyvin usein vedotaan ennalta-arvaamattomuuteen. Tämä vaan on sitä kaavamasta suomalaisajattelua: "mulla on oikeus") mikä ei ainakaan johda pysäkkikäyttäytymisen parantumiseen. Samaa voisin sanoa liikenneympyrästä, tai siis oikeammin kiertoliittymästä, joka on tämän ajan pahimpia vitsauksia. Ne ovat lähes järjestään aivan liian pieniä, ja niiden ainoa vaikutus on se, että saadaan suoraan ajavasta kääntyvä. Vilkun käyttö ei edelleenkään kelpaa.

Ja kääntymisestä tuleekin sitten mieleen kaikkien aikojen suurin idioottimaisuus: pyöräilijän väistämissääntö. Se on varsinkin käytännössä niin sekava, ettei kukaan tiedä, kenen tulee väistää. Esmes pyöräilijääkin on autoilijan väistettävä, jos hän kääntyy, tai suojatie on pyörätien jatke. Milloin suojatie on pyörätien jatke? Se onkin sitten herran hallussa, kaupungin työmiehet eivät sitä viitsi merkein ilmaista. Ja jos viitsivät, lumi peittää sen esiraidan puolet vuodesta. Tai se, että jo risteysalueelta poistunut, suoraan ajava autoilija onkin edelleen kääntyvä ajoneuvo, jos pyörätie ylittää ajoradan samassa suunnassa, mistä ajoneuvo alunperin tuli. Tähän on välittömsäti saatava lakimuutos, että tietty ajoneuvoryhmä, todennäköisemmin auto, väistää kaikissa tilanteissa, ja pulinat pois!

Sitten on tietty vielä se, että ajokiellon rikkomisesta ei ole muita seurauksia, kuin lisää ajokieltoa. Siksi sen rikkominen onkin massarikollisuutta, jota kerrytetään vuoden sisään kymmeniä kertoja per yksilö. Voisi kysyä, olisiko näin, jos esim. kolmannesta rikkomuksesta seurausi jalkapantarangaistus ja tämän rikkomisesta taas lyhyt visiitti avovankilaan.

Mutta auta armias jos ajat moottoritiellä ylinopeutta. Sakko on helposti tuhansia euroja.

Menipä avautumiseksi.
 
Eikös tuonnekin olisi riittänyt se Reinikainen?

Ammuskelija tulitti poliiseja Nelostiellä

Tiistai 19.8.2014 klo 04.41 (päivitetty klo 08.23)

Näin öinen takaa-ajo tapahtui: Mies ryösti henkilöauton auttajiltaan, tulitti poliiseja

Ammuskelija oli paennut poliisia ja tulittanut poliiseja kohti. Poliisi sai kuitenkin motitettua ampujan ja otti hänet kiinni. Kiinniotto tehtiin neljän ja puoli viiden välillä yöllä.

Silminnäkijä kertoi Iltalehdelle, että paikalla oli luotiliivein varustettuja poliiseja ja panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo.

Piirityspaikka oli noin 40 kilometriä Lahdesta etelään Mäntsälän pohjoisen liittymän ja Levannon liittymän välillä.

Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Poliisiin kohdistuneen ampumisyrityksen vuoksi tapauksen tutkintaa hoitaa keskusrikospoliisi.

Liikennevirasto kertoi aikaisemmin liikenneonnettomuudesta Nelostiellä. Tie oli yöllä kokonaan poikki, mutta se saatiin auki jo ennen seitsemää. Poliisin mukaan paikalla ei kuitenkaan tapahtunut liikenneonnettomuutta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081918584270_uu.shtml
 
Samaa voisin sanoa liikenneympyrästä, tai siis oikeammin kiertoliittymästä, joka on tämän ajan pahimpia vitsauksia. Ne ovat lähes järjestään aivan liian pieniä, ja niiden ainoa vaikutus on se, että saadaan suoraan ajavasta kääntyvä. Vilkun käyttö ei edelleenkään kelpaa.

Kiertoliittymät säästävät ihmishenkiä. Niissä ajettavat kolarit ovat peltikolareita, kun taas perinteisissä kokoojakatujen valoristeyksissä ajetaan kuolonkolareita kun pitkää viittä-kuuttakymppiä ajavat 70 km/h sivusta tulijoiden päälle. Sellaista kylkikolari ei edes nykyautot tahdo kestää, ihmisen fysiikasta puhumattakaan.

Ja kääntymisestä tuleekin sitten mieleen kaikkien aikojen suurin idioottimaisuus: pyöräilijän väistämissääntö. Se on varsinkin käytännössä niin sekava, ettei kukaan tiedä, kenen tulee väistää. Esmes pyöräilijääkin on autoilijan väistettävä, jos hän kääntyy, tai suojatie on pyörätien jatke. Milloin suojatie on pyörätien jatke?

Totta! Miten ihmeessä tuosta asiasta on voitu tehdä niin sekava soppa, että edes hyväntahtoiset tielläliikkujat eivät osaa selvittää milloin pyöräilijä väistää ja milloin pyöräilijää väistetään. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että pyöräilijät suihkivat täysin sekaisin ajoradalla, pyörätiellä (jatkeella tai ilman), jalkakäytävillä, puistoissa, yksisuuntaista vastakarvaan jne jne.

Mutta auta armias jos ajat moottoritiellä ylinopeutta. Sakko on helposti tuhansia euroja.

Sakkorahat on otettava sieltä mistä niitä helpoiten saa.

Pisti eilen uutisissa silmään nelostien ammuskelijan ryöstämä auto, jokin Vw Polo. Arvatenkin kolmipyttyinen tai korkeintaan 1,2-litrainen isolohko, jolla oli sitten poliisin sanoin ajettu "huomattavaa ylinopeutta". Mahtaako sellainen Polonen kulkea jopa 170 km/h alamäessä? Se nyt ei niin kovin huomattavaa ylinopeutta voi olla kesäyönä moottoritiellä 120 km/h rajoituksella!

Kuitenkin vain ylinopeutta oli arvioitu adjektiivein, joten ilmeisesti auton ryöstäminen ja poliisia kohti ampuminen oli sitten vaan tavanomaista rikollisuutta, mutta ylinopeus oli jotain poikkeuksellisen tuomittavaa.

http://www.poliisi.fi/poliisi/ita-u...0AB65E8A213E1B43C2257D39002232AE?opendocument
 
Eikös tuonnekin olisi riittänyt se Reinikainen?

Ammuskelija tulitti poliiseja Nelostiellä

Tiistai 19.8.2014 klo 04.41 (päivitetty klo 08.23)

Näin öinen takaa-ajo tapahtui: Mies ryösti henkilöauton auttajiltaan, tulitti poliiseja

Ammuskelija oli paennut poliisia ja tulittanut poliiseja kohti. Poliisi sai kuitenkin motitettua ampujan ja otti hänet kiinni. Kiinniotto tehtiin neljän ja puoli viiden välillä yöllä.

Silminnäkijä kertoi Iltalehdelle, että paikalla oli luotiliivein varustettuja poliiseja ja panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo.

Piirityspaikka oli noin 40 kilometriä Lahdesta etelään Mäntsälän pohjoisen liittymän ja Levannon liittymän välillä.

Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Poliisiin kohdistuneen ampumisyrityksen vuoksi tapauksen tutkintaa hoitaa keskusrikospoliisi.

Liikennevirasto kertoi aikaisemmin liikenneonnettomuudesta Nelostiellä. Tie oli yöllä kokonaan poikki, mutta se saatiin auki jo ennen seitsemää. Poliisin mukaan paikalla ei kuitenkaan tapahtunut liikenneonnettomuutta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081918584270_uu.shtml

Aargh militarisoituneen poliisin terrori leviää Suomeen!

Sotilasaseilla varustautuneet panssaroidut poliisit jahtasivat armeijan panssariajoneuvolla jotain hämmentynyttä kansalaista.

Milloin poliisikommandot ymmärtävät, että ryöstäjillä ja ampujilla on vain huono itsetunto? Joku naispoliisi olisi vain voinut kävellä ilman vaatteita tuonkin miehen luokse. Rakastelun jälkeen hän olisi varmasti ollut lauhkea kuin lammas ja pyytänyt tekojaan anteeksi.

Onneksi yhdysvalloissakin on jo trendi muuttunut ja poliisikin on alkanut rakastaa!

Uskon täysin, että mies ei ollut niin sanotusti saamamies.
 
Kiertoliittymät säästävät ihmishenkiä. Niissä ajettavat kolarit ovat peltikolareita, kun taas perinteisissä kokoojakatujen valoristeyksissä ajetaan kuolonkolareita kun pitkää viittä-kuuttakymppiä ajavat 70 km/h sivusta tulijoiden päälle. Sellaista kylkikolari ei edes nykyautot tahdo kestää, ihmisen fysiikasta puhumattakaan.

Kiertoliittymä toimii tietyissä paikoissa, en mä sitä kiistä. Sen on kuitenkin oltava riittävän iso, koska muuten siitä vain ajetaan hana pohjassa läpi, ja sitten poikittaisella suojatiellä on turvallisuudentunteeseen tuudittautunut jalankulkija. Lisäksi näissä helvetinkoneissa on usein keskellä jokin arkkitehdin persesilmää kiihottanut näköeste. Keskiympyrän olisi oltava halkaisijaltaan lähellä kymmenen metrin luokkaa ja vailla näköesteitä. Lisäksi kiertoliittymiin olisi mahdollisuuksien mukaan aina rakennettava oikealle kääntyville ohituskaista.
 
Kiertoliittymäsäännös mitäis muutenki muuttaa Ruotsin malliin. Siellä liittymäs sisäkurviin vilkutetaan niin kauan, kuin aiotaan karusellissä pyöriä. Liittymään ajava huomaa paljon paremmin kanssamotoristien aikeet.
 
Tää malli tuntuu kyllä itsestä oudolta. Vilkkuahan näytetään siihen suuntaan, johon ollaan kääntymässä. Niinhän myös sillä ohituskaistalla tehdään. Kiertoliittymän kieroutuneen logiikan mukaan siinä ympyrää ajava on suoraan ajava.
 
Niinhän se tuntuu aluksi, mutta mieki ajan viikottain tuonne naapuriin niin se logiikka on hemmetin toimiva. Sen kääntyvän auton vilkkua et näe Suomessa ku lähellä kääntymistä, mutta tuolla näet aikeen pysyä ympyrässä heti.
 
Onhan tuossa tietty se järki, että fyysisesti kääntyvä ei ole suoraan ajava. Sehän on kiertoliittymän suurin hullunkurisuus. Ilmeisesti myös ruotsalaiset näyttävät vilkkua oikealle kääntyessään liittymästä pois?
 
No tarkoitus oli kyllä minun käsittääkseni palkata ihan oikeita, koulutuksen saaneita poliiseja. Ero olisi lähinnä palkkauksessa ja toimintatavoissa.

Voin olla ymmärtänyt väärin artikkelin, mutta kyse ei todellakaan ollut poliisikoulutettujen jutuista, vaan ns, reservipoliisijutuista. Joka tyrmättiin täysin.
 
Onhan tuossa tietty se järki, että fyysisesti kääntyvä ei ole suoraan ajava. Sehän on kiertoliittymän suurin hullunkurisuus. Ilmeisesti myös ruotsalaiset näyttävät vilkkua oikealle kääntyessään liittymästä pois?
Kyllä käyttävät juu, en hoksannut täsmentää sitä =)
 
Back
Top