Työ, joka muutti minua
Tiina Alakärppä antoi terapiaa ulkomaalaistaustaisille miehille, jotka oli tuomittu seksuaalirikoksista. Sitä ennen heistä tiedettiin vain vähän.
Tilaajille
Kuuntele juttu
Milka Rissanen HS
2:00
Tieto tuli joulun alla:
Tiina Alakärppä oli saanut hakemansa työn. Alakärppä oli kotiseudullaan ja kertoi uutisen innoissaan sukulaisilleen.
Kaikki eivät onnitelleet.
Se oli hänelle ensimmäinen oppitunti: joidenkin mielestä koko työtä ei pitäisi tehdä.
Työ oli toimia seksuaaliterapeuttina ulkomaalaistaustaisille ihmisille, jotka ovat syyllistyneet Suomessa vakaviin seksuaalirikoksiin.
Alakärppä aloitti työnsä alkuvuodesta 2021. Hän teki sitä neljä vuotta ja tapasi sinä aikana noin 250 ihmistä vankilahierarkian pohjalta. Useimmat heistä oli tuomittu törkeästä raiskauksesta tai törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Kun Alakärppä oli ehtinyt olla uudessa työssään vasta pari kuukautta, hän alkoi kesken työpäivän oksentaa rajusti. Asiakkaiden tarinat olivat luikerrelleet ihon alle.
Vessanpönttöä halatessaan hän pohti, oliko astunut liian äärimmäiseen maailmaan.
Vastapäätä saattoi istua radikalisoitunut mies, jota suojelupoliisi seuraa.
Kun Alakärppä aloitti työssään, ulkomaalaistaustaisista seksuaalirikollisista tiedettiin Suomessa vain vähän.
Mutta se tiedettiin, että ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa.
Vuonna 2023 poliisille ilmoitettiin kansalaisten määriin suhteutettuna eniten syyrialaisten ja kongolaisten tekemiä seksuaalirikoksia. Kolmantena tilastossa ovat afganistanilaiset, neljäntenä irakilaiset.
Näille seksuaalirikoksiin syyllistyneille henkilöille päätettiin alkaa kehittää kuntoutusmenetelmiä. Tarkoituksena estää se, että uhreja tulisi lisää.
Sitä varten Silta-valmennusyhdistys perusti hankkeen, jota rahoittaa oikeusministeriö. Alakärppä nimitettiin projektipäälliköksi.
Työ täytyi aloittaa nollapisteestä, hän sanoo. Se oli vähän kuin venäläinen uimakoulu.
Alakärpän työhön kuului pitää terapiaistuntoja miehille. Miehille, joista hän tiesi hyvin vähän.
Terapiatapaamisia oli sekä vankilassa että sen ulkopuolella. Vankilatapaamiset tuntuivat Alakärpästä turvallisilta. Siellä vartijat ja hälytysnapit olivat koko ajan ulottuvilla.
Vankilan ulkopuolella olo oli epävarmempi.
Alakärpällä ei ollut tietoa esimerkiksi siitä, mikä oli asiakkaan rikoshistoria kotimaassaan. Vastapäätä saattoi istua radikalisoitunut mies, jota suojelupoliisi seuraa.
”Kerran istuin kahdestaan toimistossa asiakkaan kanssa ja tajusin, että hän on ollut mukana Isis-järjestössä.”
Alakärppä on seksuaaliterapeutti, uskontotieteen väitöskirjatutkija, teologian maisteri ja yrittäjä. Kuvassa hän on Keke-koiransa kanssa. Kuva: Emilia Anundi / HS
Kun Alakärppä tapasi asiakkaansa ensimmäistä kertaa, hän kysyi, mistä heidät oli tuomittu.
Monella oli sama vastaus: olen syytön.
Asiakkaat olivat kotoisin yli kolmestakymmenestä eri maasta. He toivat vastaanotolle mukanaan erilaisia asenteita ja maailmankuvia. Alakärppä jakaa heidät karkeasti kolmeen ryhmään.
1. Välinpitämättömät miehet
Eniten Alakärppä kohtasi miehiä, joista paistoi välinpitämättömyys.
He väittivät, etteivät olleet koskaan itkeneet, tunteneet häpeää tai syyllisyyttä.
Heillä saattoi olla persoonallisuushäiriöitä. Monet olivat eläneet äärimmäisen kaoottista elämää lapsesta asti ja tulleet itsekin seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi.
2. Miehet, jotka eivät ymmärrä
Alakärppä antoi joskus asiakkailleen tehtäväksi listata paperille, mitä vahvuuksia ja heikkouksia he tunnistavat itsessään ihmisenä.
Kahden viikon päästä asiakas saattoi palata tapaamiseen mukanaan paperi, jossa oli liuta vahvuuksia. Yhtään heikkoutta ei ollut kirjoitettu. Miehet eivät yksinkertaisesti pystyneet näkemään itsessään heikkoja puolia.
Monet tässä ryhmässä olivat iäkkäitä miehiä, jotka eivät tunteneet suomalaista lainsäädäntöä.
He ajattelivat, että raiskauksen tunnusmerkkinä täytyy olla fyysisiä jälkiä ja että rikoksella tulisi olla silminnäkijä. Jotkut heistä ihmettelivät, miten dna-testit voivat toimia rikoksen todistusaineistona.
3. Monikulttuurisissa suhteissa olevat miehet
Alakärppä työskenteli myös Suomessa syntyneiden miesten kanssa, joiden kumppani oli kantasuomalainen nuori nainen.
Pariskuntien elämässä saattoivat näkyä huumeet, lasten huostaanotto ja lemmikkien pahoinpitely.
”Rikkinäiset ihmiset olivat löytäneet rinnalleen toisen rikkinäisen ihmisen.”
Kaikki tietävät, että ulkomaalaistaustaisten tekemät seksuaalirikokset ovat iso ongelma. Silti aiheesta ei käydä Suomessa realistista keskustelua, Alakärppä sanoo.
Julkisessa keskustelussa halutaan hänestä näyttää hyvältä, ei ratkaista ongelmia. Esimerkiksi seksuaalirikokset laitetaan usein naisvihamielisyyden piikkiin.
Se on Alakärpän mielestä yksinkertaistavaa. Ei naisviha yksistään saa ihmistä tekemään seksuaalirikosta.
”Se on helppo ja sosiaalisesti hyväksytty teema nostaa esiin. Sillä saa somessa seuraajia ja ihmiset tykkäävät.”
Meitä vaimentaa myös pelko rasistin leimasta. Niin Alakärppä uskoo.
Hän viittaa Ylellä viime vuonna julkaistuun analyysiin. Sen mukaan saatamme rasistin leiman pelossa toimia kuin rasisti: suljemme silmämme maahanmuuttajayhteisöissä tapahtuvilta väärinkäytöksiltä, kuten silpomiselta ja pakkoavioliitoilta, koska aiheet ovat meille kiusallisia.
Pelko on yleinen, syytökset lopulta harvinaisia.
”Minua rasistiksi ovat kutsuneet vain muutamat valkoiset, suomalaiset naiset”, hän kertoo.
Alakärpällä on koulutus- ja valmennusyritys, joka tarjoaa yrityksille apua työelämän ongelmiin. Yksi niistä on seksuaalinen häirintä. Kuva: Emilia Anundi / HS
Nykyinen vaitonainen keskustelukulttuuri johtaa Alakärpän mielestä siihen, että keskustelu ulkomaalaistaustaisten tekemistä seksuaalirikoksista jää vain yhden porukan käsiin.
Se käyttää rikoksia keppihevosenaan lietsoessaan rasismia, hän sanoo.
Aiheesta pitäisi Alakärpän mielestä alkaa puhua moninaisesti ilman ideologioita ja tunteenpaloa. Esimerkiksi siitä, pitäisikö ulkomaalaistaustaisia seksuaalirikollisia kuntouttaa Suomessa.
Monet ajattelevat, että ei. Joidenkin mielestä rikoksiin syyllistyneet pitäisi passittaa kotimaahansa. Se kummastuttaa Alakärppää.
”Onko pääasia se, että kunhan omalla tontilla ei tehdä rikoksia, muualla maailmassa niitä saa tehdä?”
Alakärpän mielestä puoluepolitiikassakaan ei käsitellä maahanmuuttoa rakentavasti. Sen sijaan lisätään vastakkainasettelua. Siksi hän sanoo pysyvänsä politiikasta etäällä.
Mielipiteensä hän silti kertoo.
Maahanmuuttopoliittisesti ongelma on Alakärpän näkemyksen mukaan se, ettemme tiedä, keitä maahan on tulossa. Ihminen on saattanut istua vakavista rikoksista vankilassa, mutta tieto ei välity tänne asti.
Voi käydä vaikka niin, että tänne olisi tulossa sata ihmistä, joilla on vahvoja antisosiaalisia persoonallisuushäiriöpiirteitä. Silloin pitäisi miettiä, onko meillä riittävästi ammattilaisia auttamaan heitä.
”Hienoa jos on, mutta epäilen, että ei meillä ole.”
”Minulla on samoja arvoja kuin tällä tyypillä, joka on raiskannut ja murhannut.”
Neljän vuoden työ seksuaalirikollisten kanssa jätti jälkensä.
Alakärppä lopetti hankkeen projektipäällikkönä tämän vuoden alussa. Hän kuvailee olleensa työnsä alussa sinisilmäisempi kuin nykyään. Kohtaamiset muuttivat häntä.
Nyt hän saa joskus itsensäkin kiinni rasistisista ennakkoluuloista.
”Mutta emme voi syyttää kaikkia ulkomaalaistaustaisia ihmisiä rikollisten teoista”, hän sanoo.
”Se ei ehkäise yhtään rikosta.”
Kaiken jälkeen Alakärppä uskoo, että ammattilaisten pitää kohdata muita ihmisiä häikäilemättömästi satuttaneet rikolliset myötätuntoisesti. Ei luokitella heitä hyviksi tai pahoiksi ihmisiksi.
”Seksuaalirikollisen päälle sylkeminen ei tekisi tästä maailmasta yhtään turvallisempaa. Jos tekisin niin, rikollinen kärsisi ja laittaisi myös muut kärsimään lisää.”
Ihmisissä hyvä ja paha ovat läsnä yhtä aikaa: seksuaalirikollinenkin voi olla hyvä veli, auttava naapuri tai ahkerasti työssä käyvä ja sairaista vanhemmistaan huolehtiva poika.
”Sen tajuaminen oli turvatonta ja ravisuttavaa”, hän sanoo.
”Että minulla on samoja arvoja kuin tällä tyypillä, joka on raiskannut ja murhannut nuoren naisen.”
Sitä harva on valmis myöntämään.
Tänä keväänä Alakärppä istui seminaarissa. Iso sali oli täynnä eri alojen ammattilaisia, koulutettua väkeä.
Luennoitsija heijasti näytölle
Joni ”Stagala” Takalan kuvan. Hän on somepersoona, joka tuli tunnetuksi videosta, jossa syyllisti naisia raiskauksen uhriksi joutumisesta.
Ammattilaiset tuomitsivat Takalan joukolla. Se tuntui Alakärpästä käsittämättömältä.
Olisi ollut kahdeksan tuntia aikaa tehdä jotakin rohkeaa. Miettiä, miten ammattilaiset voisivat kohdata ihmiset, jolla on vihamielisiä asenteita.
”Mutta ei, siellä me kermaperseet istuimme ja taputimme ja pidimme yllä jakoa hyviin ja pahoihin”, hän sanoo.
”Eikä maailma ollut sen jälkeen yhtään parempi paikka.”
Ei ole mahdollista saada tarkkaa tietoa siitä, onko kuntoutuksella pystytty ehkäisemään seksuaalirikosten uusimista. Alakärppä kuitenkin uskoo joidenkin miesten hyötyneen terapiaistunnoista. Kuva: Emilia Anundi / HS