Suomen sisäinen turvallisuus

Pääsin joskus keväällä juttelemaan yhden poliisimiehen kanssa aiheesta. Suomenkielinen nettimaailma on melko pieni maailma ja se on aika pienellä vaivalla riittävällä tarkkuudella seurattu. Hänen mukaansa lähes 100% tapauksista hoituu sillä, että poliisi ottaa netin kautta yhteyttä ja kehottaa laittamaan hiukan niitä paljon puhuttuja jäitä hattuun. Hyvin harvoin kuulemma näissä vihapuheiden hillitsemisessä muuta tarvitaan.
Kyse on kai vähän samasta ilmiöstä kuin liikenteessä, missä poliisin näkyvä läsnäolo rauhoittaa liikennekäyttäytymistä usein olennaisesti.
Eipä tuohon montaa poliisia tarvita, niin "suomen netti" on vihapuheiden osalta tsekattavissa. Eli ei nyt varsinaisesti taida olla resurssikysymys, päinvastoin hyvin pienillä resursseilla tehtävää, tehokkaasti ennaltaehkäisevää työtä. Se poliisin jäitä hattuun - kehoitus kun useimmiten riittää ja siten vältytään ylilyönneiltä, joista seuraa tutkinta- ja mahdollinen oikeusprosessi. Poliisintyötä parhaimmillaan siis.

eli toisin sanoen Suomessa kunnioitetaan pääpiirteittäin viranomaisia hyvällä prosentilla.. lisää sinällään sisäistä turvallisuutta että näin on ja ihmiset arvostavat tiettyjä ammattikuntia..
poikkeuksiakin löytyy, tottahan toki..
 
Pääsin joskus keväällä juttelemaan yhden poliisimiehen kanssa aiheesta. Suomenkielinen nettimaailma on melko pieni maailma ja se on aika pienellä vaivalla riittävällä tarkkuudella seurattu. Hänen mukaansa lähes 100% tapauksista hoituu sillä, että poliisi ottaa netin kautta yhteyttä ja kehottaa laittamaan hiukan niitä paljon puhuttuja jäitä hattuun. Hyvin harvoin kuulemma näissä vihapuheiden hillitsemisessä muuta tarvitaan.
Kyse on kai vähän samasta ilmiöstä kuin liikenteessä, missä poliisin näkyvä läsnäolo rauhoittaa liikennekäyttäytymistä usein olennaisesti.
Eipä tuohon montaa poliisia tarvita, niin "suomen netti" on vihapuheiden osalta tsekattavissa. Eli ei nyt varsinaisesti taida olla resurssikysymys, päinvastoin hyvin pienillä resursseilla tehtävää, tehokkaasti ennaltaehkäisevää työtä. Se poliisin jäitä hattuun - kehoitus kun useimmiten riittää ja siten vältytään ylilyönneiltä, joista seuraa tutkinta- ja mahdollinen oikeusprosessi. Poliisintyötä parhaimmillaan siis.

Kertoisiko tuo jotakin todellisen vihapuheen (Mitä se sitten tarkoittaakin) määrästä? Kovasti on kyllä ollut koohotusta vihapuheesta, mutta nähdäkseni sillä on pyritty vaientamaan kansanvaellusta sekä liittovaltiota vastustava kansallismielinen oppositio.
 
P-rkl! Nyt rajaa jo!

Poliisi: Pakolaisia auttavia kansalaisia uhkaillaan

LÄHIALUE|Turun Sanomat7:00|68
Päivitetty 7

Tämän päivän Suomessa tappouhkauksen saamiseksi riittää, että alkaa tehdä vapaaehtoistyötä hädänalaisten auttamiseksi.

Rikosylikomisario Teijo Ristola Turun poliisista kertoo, että Turun vastaanottokeskuksen pakolaisia auttavat yksityiset kansalaiset ja heidän hyväntekeväisyystempauksensa ovat joutuneet väkivaltaisten uhkausten kohteeksi. Uhkauksia on ollut lukuisia, sillä Ristola puhuu jo ilmiöstä, joka on nostanut päätään vasta aivan viime päivinä.

Ristolan mukaan pakolaisia auttavien kansalaisten ja heidän järjestämiensä tapahtumien ylle on singottu uhkauksia erityisesti sosiaalisessa mediassa. Uhkauksista on hyvin vaikea sanoa, mikä niistä on vakavasti otettava ja mikä ei. Niinpä poliisi suhtautuu niihin kaikkiin vakavasti, kunnes toisin ilmenee.

TS–ESKO PIHKALA


http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/812835/Poliisi+Pakolaisia+auttavia+kansalaisia+uhkaillaan
 
Ketkäköhän on asialla? Onkohan suomalaisia perusporvareihin tyytymättömiä, vai tuleeko jostain sieltä kaukaa?

Tässä visuaalisesti hieno kartta, joka näyttää mistä hyökätään mihinkin. Kiina aina kärjessä hyökkääjien osalta. USA taas on suosituin kohde. http://map.norsecorp.com/

Minusta tässä pelataan nyt isompaa peliä kuin Suomen sisäpoliittista. Yhteiskunnallista epäjärjestystä haetaan euroopanlaajuisesti ja mm. turvapaikanhakijat ovat välikappaleina kyynisessä pelissä. Somessa on agitattoreita ja idiootteja, jotka menevät retkuun.
 
Minusta tässä pelataan nyt isompaa peliä kuin Suomen sisäpoliittista. Yhteiskunnallista epäjärjestystä haetaan euroopanlaajuisesti ja mm. turvapaikanhakijat ovat välikappaleina kyynisessä pelissä. Somessa on agitattoreita ja idiootteja, jotka menevät retkuun.
Voi olla, että pakolaiskriisi ei jää lyhytaikaiseksi. Tällöin saamme kestää tälläistä riskiä epäjärjestykselle pitkään. Mielenkiintoista, että hyökkäyksestä kertovaa uutista on somessa levitetty väärällä otsikolla (Stubb: "Eläkkeistä ja sosiaalietuuksista on leikattava pakolaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi")
 
Voi olla, että pakolaiskriisi ei jää lyhytaikaiseksi. Tällöin saamme kestää tälläistä riskiä epäjärjestykselle pitkään. Mielenkiintoista, että hyökkäyksestä kertovaa uutista on somessa levitetty väärällä otsikolla (Stubb: "Eläkkeistä ja sosiaalietuuksista on leikattava pakolaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi")

Tämä koiranleuka on aina tosissaan.

 
11949358_10200923405684096_6290294488385655900_n.jpg

Tuokin on totta. Venäjältä tuli varoituksia tilanteen kehityksestä jo pari vuotta sitten. Mutta se ei muuta sitä seikkaa, että tästä on nykytilanteessa helppo myös ammentaa. Ei Syyrian pakolaisaalto ole ollut mikään Venäjän suunnitelma vaan se on tässä vastakkainasettelu- ja pakotetilanteessa blindiin osunut ässäpari.
 
Minusta tässä pelataan nyt isompaa peliä kuin Suomen sisäpoliittista. Yhteiskunnallista epäjärjestystä haetaan euroopanlaajuisesti ja mm. turvapaikanhakijat ovat välikappaleina kyynisessä pelissä. Somessa on agitattoreita ja idiootteja, jotka menevät retkuun.

Sanotaanko, että nyt olisi hyvä jos jokainen osaisi irtautua hetkeksi omasta roolistaan (asemastaan) ja tarkastella asiaa toisesta kulmasta tai vaikkapa ulkopuolelta - kuviossa on enemmän tekijöitä miltä näyttää ja sopassa on lukemattomia lusikoita. On hyväksikäytettyjä ja hyväksikäyttäjiä!

Ja yllä oleva koskettaa myös minua, yhtälailla minun pitäisi osata tarkastella koko kuviota ja huomioida tekijöitä jotka eivät ole otsikoissa. Ongelmana on vaan osaltaan se, että tieto on niin sirpaleista ja koko kuvio on hämärästi hahmotettavissa - eikä kaikkea olennaistakaan tietoa edes tuoda julkisuuteen, tämä jos mikä helpottaa disinformaation levittäjiä.

vlad.
 
Itse näen, että pakolaiskriisiä tulee Putin käyttämään erityisesti lohkoakseen eteläisemmän Euroopan jokseenkin myötämielisiä maita (Unkari, Kreikka, Italia ym) ainakin käytännössä enemmän irralleen EU-hommeleista ja osaksi omaa ymmärtäjistöään. Kuka se muuten oli joka linkitti juttua, että jopa saksalaiset kenut joltakin osin fanittavat Putinia, pitävät tätä jonain Euroopan suvereniteetin puolustajana (USAaa kohtaan?). Se on kova heteromies joka sanoo kaapin paikan ja homot ja mamut ja muut ei nurkissa pyöri. Tällähän se joihinkin vetoaa.

Suomen en usko olevan ihan pääkohteena tässä hajottamisessa, meitä saisi ehkä kammettua kauemmas EU-ytimistä mutta mielestäni Venäjän "etupiiriin" olemme vähän vittumainen kansa, historiallisista syistä.

Silti en ole sitä mieltä että tämä olisi syy hyväksyä jokainen typeryys Brysselin suunnalta. Ehkä yritetään olla hetki hissukseen, mutta toivottavasti, toivottavasti jotakin olisi kulisseissa tekeillä ennen kuin tilanne menee täysin mahdottomaksi
 
Varmasti on tekeillä jotain, mutta päinvastoin kuin luulet, luulen niin.

Niin, sekä toivon että pelkään että kulisseissa on tekeillä jotain, riippuen mitä. Luottamus hallitukseen on kuitenkin kärsinyt melkoisesti, eikä oppositiosta ainakaan parempia vaihtoehtoja ole tiedossa. Enkä odota edes suurmestari Putinia pelastamaan minut.

Odotellaan, katsotaan....ei hyvältä näytä.
 
Näin se on. Valitettavasti pettymys tähän EU-meininkiin saattaa laskea monessakin maassa maan "koheesiota" ja yhteishenkeä, todennäköisesti myös Suomessa. Itse olen ollut koko aikuisikäni hyvin vahvasti EU-myönteinen, mutta kyllähän tässä alkaa olla asia melko kiikun kaakun, ei olisi jos sopimukset pidettäisiin. Luotan Suomen kykyyn estää Venäjän mahdollisesti masinoimaa sisäistä hämminkiä enemmän kuin monet täällä, meillä on useimpia maita pidemmät perinteet siinä että "vihollinen on aina idässä" ja ei olisi ensimmäinen kerta kun vaikutusvaltaa yritetään käyttää nimenomaan puuttumalla sisäisiin kuvioihin. Itsehän olemme kohdistaneet historiassa aggressiomme osana Svea-mammaa lähinnä esim. nyky-Saksan, Puolan ja Tsekin alueille, onneksi ne eivät enää muista :rolleyes:
 
Kas kummaa...??? Ihan kuin olisin kuullut ja lukenut miten muutamat nyky puolueetkin tätä tekevät kokoajan ja edelleen...???

" ....vastustamaan imperialismia, fasismia ja natsismia." ????



http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/tshekki_tiedustelu_venajan_verkosto-40565

Tshekin tiedustelupalvelu: Venäjä luo uudestaan neuvostoajan vakoojaverkostoa Euroopassa

Tshekin tiedustelupalvelun vuosiraportin mukaan Venäjä pyrkii aktiivisesti rakentamaan Eurooppaan vahvaa tukijoiden ja tiedonantajien verkostoa.

Tshekin tiedustelupalvelun vuosiraportin mukaan Venäjä pyrkii muodostamaan Tshekkiin ja muihin EU-maihin vakoojien ja tukijoiden verkostoa, joka muistuttaa rakenteeltaan läheisesti neuvostoaikaista Kominternia. Vuonna 1919 perustettu ja 1943 lakkautettu Komintern oli kommunistien kansainvälinen yhteistyöjärjestö.

Liikkeen moderni versio perustuu tshekkitiedustelun mukaan radikaalin venäläispolitologin Aleksandr Duginin ajamaan ideologiaan. Dugin tunnetaan Euraasialaisliikkeen johtajana ja niin kutsutun Suur-Venäjä -ajattelun edistäjänä, joka ajaa uuden venäläisen imperiumin rakentamista Itä-Eurooppaan.

Tshekin tiedustelupalvelun mukaan Kominternin tarkoituksena oli aikanaan heikentää Neuvostoliiton mahdollisia vihollisia synnyttämällä maihin sisäisiä ristiriitoja ja luomalla Neuvostoliiton ja sen vastustajien välille alistettujen tai ystävällismielisten valtioiden puskurivyöhyke.

”Kominternista tuli työkalu, jonka avulla Neuvostoliitto pystyi vaikuttamaan rajojensa ulkopuolella”, tiedustelupalvelun raportissa todetaan.

Kominternin avulla neuvostotiedustelu pystyi levittämään propagandaa, tukemaan ulkomaisia kommunistisia puolueita ja harjoittamaan vakoilua.

Kominternin palveluksessa oli tshekkitiedustelun mukaan neuvostotiedustelun virkailijoita, jotka toimivat peiteammateissa joko akateemikkoina tai toimittajina ja värväsivät etenkin opiskelijoita avustamaan vakoilussa. Värväystyökaluna hyödynnettiin idealismia. Kohteita ei värvätty virallisesti auttamaan Neuvostoliittoa vaan vastustamaan imperialismia, fasismia ja natsismia.

Venäjän uuden tukijaverkoston rakenne ja toimintatapa muistuttavat raportin mukaan Kominternia. Uuden verkoston jäseniä yhdistää Tshekin tiedustelupalvelun mukaan muun muassa Yhdysvaltojen, Naton, EU:n, globalisaation, liberalismin ja monikulttuurisuuden vastustaminen sekä Venäjälle myönteinen ajattelu.
 
Tshekin tiedustelupalvelun vuosiraportin mukaan Venäjä pyrkii muodostamaan Tshekkiin ja muihin EU-maihin vakoojien ja tukijoiden verkostoa, joka muistuttaa rakenteeltaan läheisesti neuvostoaikaista Kominternia.
Muistaako kukaan mikä mies Putin oli ennen kuin siirtyi politiikkaan? Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän tiedustelu-upseeri joka on nostanut merkittäville paikoille Venäjän hallinnossa entisiä tiedustelu-upseereita ja näin sementoinut valtansa mihillä joilla on sama tausta ja päämäärä ja jotka ovat myös määrätietoisia ja päättäväisiä toisin kuin Eurooppalaiset johtajat jotka tuskin pystyvät tekemään päätöksiä joiden takana he ovat myös huomenna.

Eurooppalainen politiikka näyttää kansalaisille päämäärättömältä poukkoilulta ja kaiken toiminnan sääntelyltä ja kun kova paikka tulee eteen johtajat menevät kuin kanalauma Aku Ankka sarjakuvassa hirveä kaakatus kuuluu muttei ole suuntaa eikä tietoa mitä pitäisi tehdä.
 
Mitähän tämä toteutuessaan Suomen turvallisuuteen vaikuttaa ilman seurauksia se ei varmasti jää jos Britit jättää EU`n

http://www.cnbc.com/2015/09/07/brexit-on-the-cards-polls-point-to-yes.html
Poistuuko Britannia EU:sta? Gallupin mukaan kyllä
PolitiikkaKansantalousEU

2015093806151.jpg

Britanniassa EU-vastaisuus kasvaa. Tuore gallup ennakoi vuoden 2017 kansanäänestyksen vievän maata pois EU:sta.
Britannia on lähempänä historiallista poistumista Euroopan unionista, tuore mielipidekysely paljastaa.



CNBC:n mukaan mahdollisuus Britannian lähtöön Euroopan unionista on kasvanut. Asia herättää huolestuneisuutta sijoittajissa ja investoijissa, joille EU-jäsenyys tuo hyötyä.

Kansanäänestys järjestetään vasta vuoden 2017 lopussa, mutta kampanjat puolesta ja vastaan ovat jo käynnissä.

National Mailin sunnuntaisen gallupin perusteella 43 prosenttia briteistä on lähdön puolesta, 40 prosenttia vastaan ja 17 prosenttia ei osaa sanoa.

”Ympäri Eurooppaa myönnetään, ettei unioni toimi, kuten haluaisimme sen toimivan”, sanoo valtiovarainministeri George Osborne.
 
Poliisin salaisissa tiedonhankintakeinoissa ongelmia

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/polizei_salainen_tiedonhankinta-34565

Salaisia tiedonhankintakeinoja koskevassa sääntelyssä ja tiedonhankintakeinoja koskevissa käytännöissä on edelleen ongelmia yksityiselämän suojassa.


  • Eri tiedonhankintakeinojen tehokkuudesta ei ole väittelijän mukaan kattavaa tietoa.
Näin toteaa Tuomas Metsäranta valtiosääntöoikeuden väitöskirjassaan. Muun muassa salaisen tiedonhankinnan valvontamekanismeja pitäisi väittelijän mukaan kehittää.

Hän muistuttaa, että yksityiselämän suoja on perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattu yksikön oikeus.

– Ongelmia on niiden vaatimusten kannalta, jotka koskevat yksityiselämän rajoittamista perus- ja ihmisoikeutena, Metsäranta toteaa väitöstiedotteessaan.

Tiedonhankintakeinojen käytöstä seuraa ongelmia yksityiselämän suojan kannalta siten, että siinä hankitaan tietoja yksilöstä, käsitellään saatuja tietoja ja levitetään niitä mahdollisesti eteenpäin muiden tietoon.

– Yksityiselämän suojan tulee siis asettaa rajoja näissä eri vaiheissa tiedonhankintakeinojen ja saatujen tietojen käytölle. Oikeusvaltiossa tulee huolehtia myös siitä, että toiminnan asianmukaisuutta eri vaiheissa voidaan riittävästi valvoa. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin edellyttää sääntelyä, Metsäranta sanoo.

Kokonaiskuvan arviointi hankalaa
Väitöskirjan mukaan Suomessa on sinänsä säännelty asioista, joista yksityiselämän suoja edellyttää sääntelyä, mutta yksityiselämän suoja asettaa myös tarkempia vaatimuksia. Nämä koskevat esimerkiksi sääntelyn ennakoitavuutta, oikeasuhtaisuutta ja riittäviä valvontajärjestelyjä.

Näiden vaatimusten suhteen salaisia tiedonhankintakeinoja koskevassa sääntelyssä ja käytännöissä on Metsärannan mukaan edelleen ongelmia.

– Oikeasuhtaisuuden kannalta ongelmia aiheutuu esimerkiksi siksi, että tällä hetkellä ei ole riittävästi tietoa siitä, kuinka tehokkaita eri tiedonhankintakeinot ovat. Tätä tietoa tarvittaisiin, jotta voitaisiin nähdä, miten tiedonhankintakeinot ovat vaikuttaneet yksilön ja yhteiskunnan turvallisuuteen, Metsäranta sanoo.

Tiedot tehokkuudesta perustuvat lähinnä sisäministeriön eduskunnan oikeusasiamiehelle antamiin tiedonhankintakeinojen käyttöä koskeviin vuosittaisiin kertomuksiin. Kertomuksissa esitetään joidenkin keinojen osalta tieto siitä, kuinka tehokkaita keinot ovat tutkinnanjohtajien mielestä olleet.

– Useiden keinojen käytöstä tätäkään tietoa ei ole saatavilla. Ja kun ei ole tietoa tehokkuudesta, ei voida myöskään riittävän hyvin pohtia, onko keinojen käytöllä tapahtuva yksityiselämän suojan rajoitus hyväksyttävä.

Valvontaa terävöitettävä

Joidenkin keinojen osalta edellytykset niiden käytölle on muotoiltu siten, että keinojen käyttö on mahdollista sellaistenkin rikosten torjunnassa, jotka eivät täytä perustuslain 10 §:n 3 momentin vaatimuksia, joilla rajoitetaan sitä, milloin luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuminen on oikeutettua.

– Ongelmia aiheutuu tällöin etenkin silloin, kun kysymys on siitä, että rikosten tulisi olla yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavia. Tästä syystä ei ole selvää, onko salaisten tiedonhankintakeinojen perusteeksi aina hyväksyttävät perusteet perustuslain näkökulmasta, Metsäranta toteaa.

Tutkimuksessa tosin todetaan, että voisi olla paikallaan muuttaa itse kyseistä perustuslain säännöstä, koska se näyttää asettavan ehkä liiankin tiukkoja vaatimuksia.

Sääntelyn oikeasuhtaisuuden ja ennakoitavuuden kannalta ongelmia aiheutuu myös siitä syystä, että poliisin tietoon tulee väistämättä myös kiellettyä tietoa, ja poliisi itse huolehtii saatujen tietojen hävittämisestä ja säilyttämisestä.

– Olisikin tarpeen pohtia menettelyä, jossa jokin ulkopuolinen viranomainen valvoisi poliisin saamien tietojen hävittämistä ja käyttöä. Tämä lisäisi myös valvonnan uskottavuutta, Metsäranta huomauttaa.

Hänen mukaansa tiedonhankintakeinoja koskevan valvonnan kannalta ongelmia on seurannut esimerkiksi siitä syystä, että tiedonhankintakeinoja koskevien lupahakemusten ja -päätösten perusteluissa on ollut jatkuvasti puutteita.

Valvontajärjestelyistä merkittävin on ollut eduskunnan oikeusasiamiehen suorittama valvonta. Oikeusasiamies on voinut havaita virheitä sekä vaikuttaa lainsäädännön ja käytäntöjen kehittämiseen siten, että yksityiselämän suojan vaatimukset täyttyvät paremmin.

– Oikeusasiamiehen mahdollisuudet valvoa toimintaa ovat kuitenkin rajalliset. Nähdäkseni olisikin syytä pohtia mahdollisuutta perustaa erillinen valvontaelin, jolla olisi enemmän aikaa ja asiantuntemusta valvonnan suorittamiseen, Metsäranta ehdottaa.

OTM Tuomas Metsärannan väitöskirja Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja tarkastetaan lauantaina 18. huhtikuuta Turun yliopistossa
 
Mitähän tämä toteutuessaan Suomen turvallisuuteen vaikuttaa ilman seurauksia se ei varmasti jää jos Britit jättää EU`n

http://www.cnbc.com/2015/09/07/brexit-on-the-cards-polls-point-to-yes.html
Poistuuko Britannia EU:sta? Gallupin mukaan kyllä
PolitiikkaKansantalousEU

2015093806151.jpg

Britanniassa EU-vastaisuus kasvaa. Tuore gallup ennakoi vuoden 2017 kansanäänestyksen vievän maata pois EU:sta.
Britannia on lähempänä historiallista poistumista Euroopan unionista, tuore mielipidekysely paljastaa.



CNBC:n mukaan mahdollisuus Britannian lähtöön Euroopan unionista on kasvanut. Asia herättää huolestuneisuutta sijoittajissa ja investoijissa, joille EU-jäsenyys tuo hyötyä.

Kansanäänestys järjestetään vasta vuoden 2017 lopussa, mutta kampanjat puolesta ja vastaan ovat jo käynnissä.

National Mailin sunnuntaisen gallupin perusteella 43 prosenttia briteistä on lähdön puolesta, 40 prosenttia vastaan ja 17 prosenttia ei osaa sanoa.

”Ympäri Eurooppaa myönnetään, ettei unioni toimi, kuten haluaisimme sen toimivan”, sanoo valtiovarainministeri George Osborne.



”Ympäri Eurooppaa myönnetään, ettei unioni toimi, kuten haluaisimme sen toimivan”, sanoo valtiovarainministeri George Osborne

Tämä on tullut selväksi eikä pitäsi olla kenellekään uutinen EU on "savijalka jättiläinen" joka ei kykene laatimiaan sääntöjään noudattamaan eikä rajojaan turvaamaan eikä myöskään taloustilannetta muuttamaan suotuisammaksi jäsenvaltioilleen...

...mutta miten tulee mahdollinen Britannian ero EU:sta vaikuttamaan euroopan sekä suomen sisäiseen vakauteen ja turvallisuuteen?
 
Back
Top