Suomen sisäinen turvallisuus

Tuosta saa sellaisen kuvan, että poliisin muut uhkakuvat ovat madaltuneet/poistuneet ja tilalle on tullut terrorismi ja oletettavasti vihapuhe... Kuitenkin lievät omaisuus- sekä henkilöön menevät rikokset jäävät tutkimatta koska ei ole ketään ketä niitä tutkisi. Järjestyspoliisikin on ylityöllistetty..
 
Itse olen huolestunut siitä, mitä tapahtuu kansalaisen oikeuskäsitykselle jos ns. massarikollisuus jätetään tutkimatta. Että kun se polkupyörä kerran elämässä varastetaan ja paikalle saapuva konstaapeli ilmoittaa että asialle ei varsinaisesti tehdä mitään. Kaverilta juuri vietiin tuhansien eurojen edestä tavaraa ja tekijästäkin oli aavistus > ei toimenpiteitä. Tehdään rikosilmoitus. Voi sanoa että kaveri oli syystäkin aika tyrmistynyt. Siinä voi syntyä erilaisa houkutuksia mm. omankäden oikeudesta.

Minä ainakin haluan nähdä konstaapeleja enemmän kadulla.
 
Että kun se polkupyörä kerran elämässä varastetaan ja paikalle saapuva konstaapeli ilmoittaa että asialle ei varsinaisesti tehdä mitään.

Ei varastetun polkupyörän takia paikalle vaivaudu kukaan. Rikosilmoituksen voi tehdä netissä, vakuutusyhtiötä varten. Poliisilaitoksella kun käy tuollaisen ilmoituksen tekemässä, niin reaktio on samaa luokkaa, kuin ilmoittaisi ulkona satavan. Jälkimmäinen voi tosin herättää enemmän mielenkiintoa.

Sattumalta, muun tutkinnan yhteydessä tuollainen rikos voi selvitä.

Yksi tuttu varasti oman pyöränsä takaisin, kun se myöhemmin tuli vastaan. Oikeastihan tuo olisi pitänyt hoitaa poliisin kautta, kun ei verekseltään löytänyt pyöräänsä.
 
Itse olen huolestunut siitä, mitä tapahtuu kansalaisen oikeuskäsitykselle jos ns. massarikollisuus jätetään tutkimatta. Että kun se polkupyörä kerran elämässä varastetaan ja paikalle saapuva konstaapeli ilmoittaa että asialle ei varsinaisesti tehdä mitään. Kaverilta juuri vietiin tuhansien eurojen edestä tavaraa ja tekijästäkin oli aavistus > ei toimenpiteitä. Tehdään rikosilmoitus. Voi sanoa että kaveri oli syystäkin aika tyrmistynyt. Siinä voi syntyä erilaisa houkutuksia mm. omankäden oikeudesta.

Minä ainakin haluan nähdä konstaapeleja enemmän kadulla.

En vaan silti voi millään käsittää, että kun tilanne on kerran tämä niin miten Poliisilla sitten riittää niin paljon aikaa tutkia aikamoisella pietiteetillä näitä "vihapuheita" netissä ja valvoa näitä 10 km/h ylinopeuksia aivan kuin kyseessä olisi vakavakin uhka lailliselle yhteiskuntajärjestykselle...?
 
Tavalliset massarikokset eivät poliisia juuri hetkauta ja ne eivät käytännössä aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä. Esimerkiksi jos et tiedä kuka pahoinpitelijäsi on tai vähintään nähnyt auton rekisterinumeroa, niin juttu jää pimeäksi.

Läheisellä R-kioskilla narahtaa pari näpistelijää päivässä, käytännössä näpistelijältä otetaan vain tavarat pois ja heitetään pihalle. Poliisille on turha soittaa kun yrittäjä tai myyjä ei voi käyttää 2-3 tuntia kiinniotetun kanssa odotteluun. Aikaisemmin näpistyksiä oli 3-4 viikossa ja nyt niitä ei ilmoiteta yhtään. Taas on tilastot parantunut ja turvallisuus kohentunut.
 
Itse olen huolestunut siitä, mitä tapahtuu kansalaisen oikeuskäsitykselle jos ns. massarikollisuus jätetään tutkimatta. Että kun se polkupyörä kerran elämässä varastetaan ja paikalle saapuva konstaapeli ilmoittaa että asialle ei varsinaisesti tehdä mitään..

Polkupyörävarkaudessa paikalle saapuva konstaapeli olisi melkoinen ihme. Eihän sellaista tapahtunut edes 70-80 -luvuilla, jolloin poliiseja oli suhteellisen paljon.

Minulta pöllittiin Turussa asuessani neljä tai viisi fillaria, ja sitten lopetin pyöräilyn. Yhden kerran muistan kun kävin Eerikinkadulla tekemässä rikosilmoitusta, niin oli jotkin olympialaiset meneillään ja tiskillä ollutta konstaapelia kiinnosti enemmän tv:n seuraaminen. Varmaankin ajatteli, että olin tahallani tullut siihen aikaan. No, polla tällä poliisilla oli enemmän tv:tä kohdin ja lopputuloksena käteeni saamassa rikosilmoituksessa oli kirotusvihreitä mm. fillarin runkonumerossa ja yhteystiedoissani. Vahinko tuskin oli suuri, koska ö-mappiin sekin ilmoitus heti meni.
 
En vaan silti voi millään käsittää, että kun tilanne on kerran tämä niin miten Poliisilla sitten riittää niin paljon aikaa tutkia aikamoisella pietiteetillä näitä "vihapuheita" netissä ja valvoa näitä 10 km/h ylinopeuksia aivan kuin kyseessä olisi vakavakin uhka lailliselle yhteiskuntajärjestykselle...?
Siin on se ero, että toisessa pääsee sakottamaan = tekemään tulosta kun taas toisessa syyllinen on narkkari tai elämäntapa juoppo jolla luottotiedot menneet ja sakkoja pystyssä enemmän kuin poliisi kehtaa kirjoittaa. Eli Suomeksi toisessa panos/hyöty suhde on parempi...

Eihän se noin saisi mennä mutta minkäs teet kun poliiseista on tehty talkkareita. Haalarit ja kaikki. Puuttuu enään rahastajan salkku niin lookki olisi täydellinen...
 
Sattumalta, muun tutkinnan yhteydessä tuollainen rikos voi selvitä

Jep, työkaverilta vietiin aika raukkamaisesti puhelin käsilaukusta, jonka hän jätti festareilla n. minuutiksi erään sairaskohtauksen saaneen naisen päänaluseksi hakiessaan tälle apua. Nainen siis ei ollut mukana juonessa, joku vaan ehti siinä välissä paikalle.

iPhone löytyi sattumalta huumeveikkojen kämpän ratsiassa n. kuukautta myöhemmin.
 
Kun nopeusvalvonnan painopiste on siellä missä se on oleellista (6-15 km/h ylinopeudet 120kmh moottoritiellä, peltipoliisit hoitaa hommat) jää myös sellaiset sivuseikat valvomatta kuin esim. koulujen edustojen 30 km/h rajoitukset.

Itäkeskuksen lukiota käydessäni harva se päivä joku lukion kolmosen tms tai täysin ulkopuolinen rallihirmu kaahasi pikkukoululaisten käyttämän (eestaas sukkulointeineen, kuten pienillä liikenteessä tapana) tienpätkän vähintään 70-80kmh nopeudella kaasuttaen. Koskaan, ei koskaan kukaan saanut siellä sakkoa. Puuttumiskynnys silloin kauan sitten oli siinä, jos tulee ruumiita. Samantyyppistä perseilyä ellei vielä pahempaa oli Itiksen kauppakeskuksen edustan suojatiealueilla.

Mikä on puuttumiskynnys tänään? Jos olisin poliisijohtoa, niin määräisin jokaisen "poliisin aivoilla ja sosiologin sydämellä" (tms?) varustetun nostamaan sen donitsien pehmustaman persiin Twiittauspenkistä ja fööni kädessä väijymään ainakin kerran viikossa kaaharien suosimiin 30 km/h paikkoihin. Riittävän monelle sakot säännöllisesti niin eiköhän turva parane.
 
Olen ennenkin sanonut ja taas, poliisin ei tarvitse olla meidän kaikkien twiittaava kaveri. Sen pitää olla kovakourainen ja rehellinen kusipää joka pamputtaa rosvoa ja pitää yhteiskunnassa kuria.
Sellainen siis kun se ennen oli. Poliisia kunnioitettiin ja vähän jopa pelättiin. Eivät olleet työhaalareissa ja lippa lakissa kulkevia rahankerjuu koneita.
 
Erilaisia pelkoa selvitelty..

Ylen uhkakuvakysely: Tukholman isku lisäsi selvästi suomalaisten väkivallan ja terrorismin pelkoa

Suomalaiset pitävät satunnaisen väkivallan ja terrori-iskujen uhkaa aikaisempaa suurempana Tukholman iskun jälkeen. Suurimpana uhkana Suomen valtiolle pidetään Venäjän sotilaallista aktivoitumista.

Tukholman terrori-isku vaikutti selvästi suomalaisten käsityksiin uhkista, selviää Ylen Taloustutkimukselta tilaamasta kyselystä. Yle teetti kyselyn sekä ennen iskua että iskun jälkeen.

Naapurimaassa tehty terroriteko lisäsi suomalaisten satunnaisen väkivallan ja terrorismin pelkoa. Ne nousivat suurimmiksi henkilökohtaiselle turvallisuudelle koetuiksi uhkiksi.

Suomen turvallisuudelle suurimpana uhkana vastaajat pitävät Venäjän sotilaallista aktivoitumista.

Vastaajia pyydettiin valitsemaan kaksi suurinta uhkaa annetuista vaihtoehdoista.

...
http://yle.fi/uutiset/3-9560214

Uutisissa klippi tutkimuksesta
Katso Yle Uutiset Yle Areenassa:

http://areena.yle.fi/1-4117058
 
Viimeksi muokattu:
HS: Lakiesitys antaisi puolustusvoimille ja supolle oikeuden avata kirjeitä ja vierailla salaa työpaikoilla

Tänään klo 04:02

Suojelupoliisille ja Puolustusvoimille ehdotetaan uusia oikeuksia paikkatiedusteluun sekä lähetysten seurantaan, uutisoi Helsingin Sanomat.

Tiedustelulakiesitystä valmistelevat työryhmät ehdottavat, että paikkatiedustelu sekä kirjeen tai muun lähetyksen pysäyttäminen ja jäljentäminen salaa otetaan osaksi rikostutkintaa edeltävää tiedustelua.

Paikkatiedustelulla tarkoitetaan vaivihkaista käyntiä paikassa, josta on tarkoitus löytää ja jäljentää tiedustelun tarvitsema tieto. Tällainen käynti voisi kohdistua esimerkiksi työpaikalle, mutta ei vakituiseen kotiin.

Nykyisin poliisi joutuu pääsääntöisesti ilmoittamaan heti lähetyksen vastaanottajalle ja lähettäjälle haltuun ottamisesta ja jäljentämisestä. Nykyisessä poliisin tekemässä paikanetsinnässä puolestaan paikan haltijalle on varattava tilaisuus olla läsnä. Poliisin pitää lisäksi antaa pöytäkirja tapahtumista kaikille niille henkilöille, joiden oikeuksia etsintä koskee.

Siviili- ja sotilastiedustelua selvittäneet työryhmät julkistavat ehdotuksiaan uusiksi tiedonhankintakeinoiksi keskiviikkona.

STT

http://m.iltalehti.fi/uutiset/201704182200103947_uu.shtml

Kuinkahan moni Supon potentiaalinen "asiakas" on työssäkäyvä?
 
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201704182200103947_uu.shtml

Kuinkahan moni Supon potentiaalinen "asiakas" on työssäkäyvä?

No, monet tällä foorumilla ovat ainakin pelänneet moskeijassa radikalisoitavan muslimeja - tämähän antaa melko suoran tavan seurata asiaa vaikkapa paikan päällä.

Muutoinkin "paikkatiedustelu" kuulostaa lähinnä siltä, että koska käynti ei voi kohdistua vakituiseen kotiin, se voi e contrario kohdistua mihin tahansa muuhun paikkaan.

Huomattavaa myös, että usein terrori-iskua suunnittelevat eivät asu rekisteriin merkityssä vakituisessa osoitteessaan = vakituisessa kodissaan.
 
Olen ennenkin sanonut ja taas, poliisin ei tarvitse olla meidän kaikkien twiittaava kaveri. Sen pitää olla kovakourainen ja rehellinen kusipää joka pamputtaa rosvoa ja pitää yhteiskunnassa kuria.

No juu vähän sinne päin, mutta itse pidän kyllä hienona esim. sitä kun meidän kylän koululla ja päiväkodissa käy poliisi joka vuosi esittäytymässä. Muksut pääsee jopa soittamaan poliisiauton torvea. Tällaisilla touhuilla kasvatetaan lapsia luottamaan poliisiin. Poliisin pitää olla koville kova ja pehmeille pehmeä.
 
Poliisin vihapuhetutkintaryhmä puuttuu netissä tapahtuviin, rikoksen tunnusmerkit täyttäviin ylilyönteihin
18.04.2017Poliisihallitus
Helsingin poliisilaitoksella on maaliskuusta asti toiminut valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä, jonka tehtävänä on ensisijaisesti puuttua internetin rangaistavaan vihapuheeseen. Tutkinnanjohtajan ja tutkintasihteerin lisäksi ryhmässä toimii kahdeksan tutkijaa.

– Vihapuhe-käsitettä käytetään laajasti käsitteenä yleiskielessä ja julkisessa keskustelussa sillä viitataan myös muuhun kuin rangaistavaan vihapuheeseen. Rangaistavaan vihapuheeseen saattavat syyllistyä aivan tavalliset kansalaiset, mutta myös henkilöt, joilla on vahva ääriajattelutausta. Vihapuhetutkintaryhmän tehtävänä on ennalta estää, paljastaa ja tutkia nimenomaan rangaistavaa netissä tapahtuvaa vihapuhetta riippumatta tekijän aatetaustausta, poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta kertoo.

Rangaistavan vihapuheen tai vihapuherikoksen käsitettä ei löydy laista. Vihapuhetutkintaryhmälle tutkittavaksi tulevat jutut ovatkin rikosnimikkeiltään kiihottamisia kansanryhmää vastaan, törkeitä kiihottamisia kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisia.

Helsingin vihapuhetutkintaryhmä ottaa tutkittavakseen myös internetissä tapahtuvia kunnianloukkauksia, törkeitä kunnianloukkauksia, laittomia uhkauksia sekä muita rikoksia, jos teon vaikuttimena on ollut rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, vammaisuus tai muu vastaava.

Näissä jutuissa tutkintavastuu on Helsingissä, mikäli epäilty on tuntematon. Jos epäilty on heti tiedossa, tapauksen tutkinta kuuluu paikallisen poliisilaitoksen vastuulle, vaikka teko olisi tapahtunut internetissä.

Vihapuhetutkintaryhmä ei ole yhtä kuin nettipoliisitoiminta: Vihapuhetutkintaryhmä tutkii vihapuhetta, nettipoliisit muita nettirikoksia

Poliisin valtakunnallisen vihapuhetutkintaryhmän ensisijainen tehtävä on siis puuttua sellaiseen netissä tapahtuvaan vihapuheeseen, joka ylittää rikoksen tunnusmerkit. Poliisin muulla ennalta estävällä toiminnalla, kuten nettipoliisityöskentelyllä, puututaan muihin netissä tapahtuviin rikoksiin ja pyritään ennalta ehkäisemään niitä. Vihapuhetutkintaryhmä tekee aktiivista yhteistyötä koko Suomen nettipoliisiverkoston kanssa.

– Esimerkiksi netissä tapahtuvasta koulukiusaamisesta tai erilaisista nettihuijauksista kannattaa ehdottomasti matalalla kynnyksellä ilmoittaa oman poliisilaitoksen nettipoliisille. Tällaiset jutut eivät kuitenkaan kuulu valtakunnallisen vihapuhetutkintaryhmän toiminta-alueeseen, ellei niihin liity ryhmän toimialaan liittyviä rikosnimikkeitä tai motiivia, Enqvist toteaa.

Sosiaalisessa mediassa toimivien paikallisten poliisien yhteystiedot löytyvät sivulta http://www.poliisi.fi/some


Miksi poliisi puuttuu vihapuheisiin? Missä menee sananvapauden raja?

Suomessa sananvapaus kuuluu vahvoihin perusoikeuksiin, mutta etenkin sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla ylitetään yhä helpommin se raja, jolloin mielipiteiden ilmaisu täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Tämä taas on omiaan rajoittamaan sananvapautta heiltä, jotka haluaisivat osallistua kansalaiskeskusteluun ilman vaaraa joutua kovankin mustamaalaamiskampanjan kohteeksi. Kyse ei siis ole pelkästään harmittomista nettikeskusteluista, joissa tunteet pääsevät valloilleen.

Näihin ylilyönteihin ja laajemmin organisoituun informaatiovaikuttamiseen poliisi pyrkii puuttumaan entistä tehokkaammin. Tosiasia kuitenkin on, että kaikkia internetin rangaistavia vihapuheita ei koskaan saada kitkettyä pois.

– Netissä kiristynyt ilmapiiri on alkanut vaikuttaa suoraan myös toimintaan kadulla. Vihapuheella onkin nykyään välitön vaikutus yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen. Tämä on nähty esimerkiksi Helsingissä viimeisen vuoden aikana järjestetyissä lukuisissa mielenosoituksissa, mutta myös erilaisten ryhmien rekrytointikampanjoissa. Nettiä ei voi enää erotella jollakin tavalla irralliseksi todellisesta maailmasta, vaan kaikki netissä tapahtuva heijastuu myös kaduille ja tällä on vaikutusta ihmisten turvallisuuden tunteeseen. Tämän takia myös turvallisuuteen internetissä on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota, toteaa vihapuhetutkintaryhmän esimiehenä toimiva rikosylikomisario Jonna Turunen Helsingin poliisilaitokselta.

Helsingin poliisilaitoksen Vakavan rikollisuuden tutkintayksikköön sijoitettu vihapuhetutkintaryhmä on ollut toiminnassa nyt noin kuukauden ajan ja esitutkinnassa on jo muutamia tapauksia.

– Vihapuhetutkintaryhmän toiminta tehostaa selkeästi poliisin puuttumista viharikoksiin. Ryhmä puuttuu erityisesti aktiivisten toimijoiden tekemisiin internetissä. Toiminnallaan vihapuhetutkintaryhmä pyrkii ennalta estämään rangaistavaa vihapuhetta ja takaamaan kaikille turvallisen mahdollisuuden osallistua kansalaiskeskusteluun vaikeistakin aiheista, Turunen sanoo.

– Mikäli netissä havaitsee viharikoksia, kannattaa niistä ilmoittaa poliisin nettivinkkiin, josta tieto välitetään vihapuhetutkintaryhmälle. Ryhmä tekee yhteistyötä poliisilaitosten lisäksi myös syyttäjän kanssa. Helsingin vihapuhetutkintaryhmä toimii valtakunnallisesti.

No niin :) 10 henkeä tutkii vihapuhetta. Käytännössä uskonrauhanrikkomista (miksi hemmetissä tuollainenkin pykälä täytyy olla?), sekä kiihottumista kansanryhmää vastaan..
 
Back
Top