Suomen sisäinen turvallisuus

Nämä ei mene mun oikeustajuun. Ei pitäisi edes mennä syyteharkintaan koska:
- puolustautui väkivältaa vastaan omassa kodissaan
- lopetti väkivallan käytön kun vastapuoli luovutti
- räikeä voimasuhteiden epätasapaino puolustajaa vastaan
Joo, kyllähän näissä syyttäjällä pitäisi olla pelimerkkejä tehdä syyttämättäjättämispäätös (SJP) varsin nopeastikin, edellisten kohtien lisäksi ainakin:
- puolustautuja sai itse hengenvaaralliset vammat / joutui hengenvaaralliseen tilaan
- vastaavassa tapauksessa parin vuoden takaa (Lempäälä) oikeus totesi että puolustautuja toimi oikein ampuessaan hyökkääjää rintaan (tai lähinnä teko todettiin hätävarjelun liioitteluksi ja tuolta osin jätettiin rangaistukseen tuomitsematta)
- äsken tuli KKO:sta päätös jonka perusteella oli OK puukottaa hyökkääjää mahaan vastaavanlaisessa tilanteessa (jossa tosin puolustautuja ei ollut noin iäkäs)

Ellei tässä tapauksessa ole jotain muuta mitä ei ole julkisuudessa ollut joka selittäisi miksi ei ole tehty SJP:tä, niin yksi syy saattaa olla siviilirohkeuden puuttuminen: Syyttäjä saattaa pelätä tehdä SJP:tä näin raflaavassa jutussa, ja haluaa oman oikeusturvansa takaamiseksi että oikeus tekee asiassa ratkaisun.

Luultavampaa kuitenkin on, että kolme viikkoa on liian lyhyt harkinta-aika, varsinkaan jos kaikkia osallisia ei ole vielä päästy kuulemaan. Kestihän taannoisessa Lahdentien tapauksessakin* syyteharkinta melkein vuoden, vaikka tapaus vaikutti täysin selvältä oikeutetulta voimankäytöltä.

*Lahdentien tapaus oli juttu, missä moottoripyöräpoliisi ampui naista hengenvaarallisesti puukottaneen ja puukottamista jatkavan miehen
 
Viimeksi muokattu:
Tupla
 
Niin kaiken oikeutetun raivon keskellä tulee muistaa että epäily ei ole sama asia kuin syyte, saati tuomio. Noiden ryöstöveikkojen selitys tapahtumille on varmaan ollut sellainen että he ovat olleet myymässä partiolaisten kalentereita kun asunnon omistaja alkoi ilman mitään syytä ammuskella ja he joutuivat pyssymiestä vähän tönäisemään itsepuolustukseksi. Viranomaisten pitää sekin tarina tietysti tutkia - edes nimellisesti - oikeusturvan nimissä.
 
Tampereella manhunt. Eilen aamupäivällä käyty pienen koulutytön kimppuun ja sitten iltapäivällä. Alakoululaisia. Raiskauksesta puhutaan. Kouluista tullut ilmoitus,että parrakas mamu asialla.
 
Tampereella meno on ihan samaa kuin Oulussa, PS kunnallispoliitikot yrittäneet kartoittaa tilannetta parhaansa mukaan mutta muilla ei samaa tahtoa ole.

On tämä vain käsittämätöntä mihin tämän maan on annettu mennä, ei oikein jaksa edes kirota.
 
Voitaisiinko kuitenkin hetki vetää henkeä tässä kohtaa ja odotella virallisia tietoja?

Kyselin koulujen tiedotteesta tuolla ylempänä siksi, että ainakin yhdessä tamperelaisessa koulussa on koteihin lähetetty kaupungin turvapäällikön nimissä viesti, joka on miltei sanasta sanaan sama kuin poliisin tiedotteessa. Vaikea uskoa, että aj77:n väite olisi tässä kohtaa mitään muuta kuin disinformaatiota.

Poliisi lupasi tiedottaa lisää huomenna. Ehkä manhuntteja kannattaa ainakin lykätä siihen saakka..?
 
Syyttäjä katsoi myös, ettei kasvot peittävän vaatetuksen kiellolla joissain EU-maissa ole asiassa merkitystä. Syyttäjä totesi niqab-hunnun käytön julkisilla paikoilla olevan Suomessa laillista ja hyväksyttävää Suomessa, ja muun muassa Helsingin kaupungin työntekijöille se on työssä sallittu asu.
Käsittääkseni Ruotsissa jotkut huligaaniporukat ovat alkaneet käyttää niqabia peittääkseen henkilöllisyytensä.
 
Voitaisiinko kuitenkin hetki vetää henkeä tässä kohtaa ja odotella virallisia tietoja?

Kyselin koulujen tiedotteesta tuolla ylempänä siksi, että ainakin yhdessä tamperelaisessa koulussa on koteihin lähetetty kaupungin turvapäällikön nimissä viesti, joka on miltei sanasta sanaan sama kuin poliisin tiedotteessa. Vaikea uskoa, että aj77:n väite olisi tässä kohtaa mitään muuta kuin disinformaatiota.

Poliisi lupasi tiedottaa lisää huomenna. Ehkä manhuntteja kannattaa ainakin lykätä siihen saakka..?

En ole kiihtynyt enkä tiedä mistään manhunteista, voit itse vetää henkeä.
 
Ymmärsinkö oikein, että meillä voi niqabiin pukeutuneen ostaa sitten jatkossa viinaakin kasvoja paljastamatta?
Ei ainakaan tuon jutun perusteella. Siinähän oikeus otti kantaa siihen, että kynttilöiden osto ei vaadi henkilöllisyyden tunnistamista, joten siinä niqab on ok. Viinan osto vaatii iän määrittämisen. Epäselvässä tapauksessa tämä tehdä henkkarien avulla, ja sitä ei siis voi tehdä, jos kasvot ovat piilossa.
 
Tartteeko kommandopipoa riisua, jos antaa poliisille tiedot nimestään ja henkilötunnuksensa?

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110872
Tuossa on kohta:"Poliisimiehellä on oikeus henkilöllisyyden selvittämiseksi ottaa kiinni henkilö, joka kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja tai antaa siinä tarkoitetuista seikoista todennäköisesti virheellisen tiedon". Eli jos vaikuttaa siltä, että nuo annetut tiedot ovat virheellisiä, niin sitten homma ei jää siihen.
 
Tampereella meno on ihan samaa kuin Oulussa, PS kunnallispoliitikot yrittäneet kartoittaa tilannetta parhaansa mukaan mutta muilla ei samaa tahtoa ole.

On tämä vain käsittämätöntä mihin tämän maan on annettu mennä, ei oikein jaksa edes kirota.
Useissa osissa maata missä ongelmat eivät ole näkyvissä ihmetellään miksi tämä asia on koko ajan esillä.
Ajatellaan että ongelma on ohi kun niitä tulee enää pari tuhatta vuodessa.

Tietyissä kaupungeissa ja kaupunginosissa on elinympäristö pilalla.
Tulisivatpa kaikki tapaukset julkisuuteen ennen vaaleja.
 
Ei ainakaan tuon jutun perusteella. Siinähän oikeus otti kantaa siihen, että kynttilöiden osto ei vaadi henkilöllisyyden tunnistamista, joten siinä niqab on ok. Viinan osto vaatii iän määrittämisen. Epäselvässä tapauksessa tämä tehdä henkkarien avulla, ja sitä ei siis voi tehdä, jos kasvot ovat piilossa.
Muslimit ei osta alkoholia. Eli kasvonsa naamioijat voi viedä putkaan suoriltaan.
 
Mistä kouluista on tullut ilmoitus? Voitko valaista asiaa?

Käsittänyt että kaikkien koulujen Hilmosta tms tullut nyt tiedote huoltajille. Tässä vanhemmille lähetetyssä ilmoituksessa ei mainita tekijän syntyperää. Tapaus sattui Kalkussa ja Tesomalla. Aamu ja iltapäivällä. Aamulehti uutisoi isosti,mutta vain tilaajille.
 
Siis kaksi yksittäistä toisistaan riippumatonta tapahtumaa. Rauhoitellaan..

Tapausten tutkinnassa selvitetään tapahtumien kulkua sekä myös sitä, onko tapahtumilla yhteyttä toisiinsa. Poliisi ei voi tutkinnan tässä vaiheessa yksilöidä epäiltyä tekotapaa, tekopaikkaa, sitä, ovatko vai eivätkö henkilöt ole tunteet toisensa entuudestaan tai muita asiaan liittyviä yksityiskohtia, poliisi kertoo tiedotteessa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Joni Länsipuron mukaan poliisin tiedottaminen perustuu tässä vaiheessa haluun rauhoittaa keskustelua ja mahdollista huolta. Epäillyt eivät ole kuitenkaan vielä poliisin hallussa sikäli, kun pakkokeinoihin on perusteita.

– Sen voin sanoa, että meillä ei ole yhtäkään kiinniotettua tämän asian tiimoilta, Länsipuro sanoo.

Ovatko epäillyt poliisin tiedossa?

– Siihen en voi kommentoida mitään.

Poliisi on kirjannut rikosilmoitukset raiskausrikoksista. Asianomistajien puhuttaminen on vielä alkuvaiheessa, ja tarkentavat tiedot voivat muuttaa tutkinnan kulkua ja rikosnimikkeitä.

Poliisi pyrkii ensisijaisesti saamaan epäiltyjen henkilöllisyydet selville ja pääsemään heihin kiinni.

– Tämä tietysti herättää kysymyksiä, että onko yhtäläisyyksiä, kun ovat olleet samalla alueella. Selvittelemme, onko tämä ollut sattuma vai onko ollut joitakin ennakkoyhteyksiä näihin epäiltyihin.

Voitaisiinko kuitenkin hetki vetää henkeä tässä kohtaa ja odotella virallisia tietoja?

Kyselin koulujen tiedotteesta tuolla ylempänä siksi, että ainakin yhdessä tamperelaisessa koulussa on koteihin lähetetty kaupungin turvapäällikön nimissä viesti, joka on miltei sanasta sanaan sama kuin poliisin tiedotteessa. Vaikea uskoa, että aj77:n väite olisi tässä kohtaa mitään muuta kuin disinformaatiota.

Poliisi lupasi tiedottaa lisää huomenna. Ehkä manhuntteja kannattaa ainakin lykätä siihen saakka..?

Vedetään henkeä joo. Tässä on koulun tiedote sekä muu asiaan liittyvä kuva. 28918

28919
 
Siis kaksi yksittäistä toisistaan riippumatonta tapahtumaa. Rauhoitellaan..
Kuulostaa paniikkikohtaukselta, teknisen vian tunnusmerkit eivät täyty. Tärkeintä on torjua vihapuhe ja pyrkiä maksimaalisen etumatkan antamiseen.

Poistin tuon edellä olevan tekstin, jos se vielä on nähtävissä niin kyseessä on vika järjestelmän päivityksessä ja pyrin saamaan sen näkymättömiin tulevalla viikolla.
 
Back
Top