Suomen sisäinen turvallisuus

En ole kiihtynyt enkä tiedä mistään manhunteista, voit itse vetää henkeä.

Se on tuo kieltäminen yksi pahimmista synneistä. Tampereella on ollut pitkään huoli Oulun kaltaisista ilmiöistä. Mutta kyllähän sitä suomalaisetkin eikä siinä mitään. Mutta jos aamusta alkaa netin mammaryhmät huutamaan että älkää päästäkö lapsianne yksin koulutielle ja siellä on taas tilastoja koristettu, niin kyllä minä sen uskon. Olisi ensimmäinen kerta kun levitän tahattomasti disinfoa.



 
murhainfon mukaan kuittituloste on takseille mennyt tiedote. Aamulehdestä se ei ainakaan ole.

Samaa epäilin,että on klassinen takseille laitettu,mutta kun en saanut vahvistusta.

Tai sitten se on väärennös ja tämä on disinfoa. Joka ei yhtään helpota Tampereen tilannetta jossa 5% vähemmistö joilla ei ole kansalaisuutta vastaa 30% seksuaalirikoksista niiden kasvaessa vuodessa melkein puolella ja kansalaisuuden saaneet ulkomaalaiset siihen päälle.

 
Viimeksi muokattu:
Samaa epäilin,että on klassinen takseille laitettu,mutta kun en saanut vahvistusta.


"Rikoskomisario Länsipuron mukaan poliisi on pyytänyt laajalti tietoja havainnoista tapahtuma-aikaan, muun muassa Tampereen takseilta. "
 
Se on tuo kieltäminen yksi pahimmista synneistä. Tampereella on ollut pitkään huoli Oulun kaltaisista ilmiöistä. Mutta kyllähän sitä suomalaisetkin eikä siinä mitään. Mutta jos aamusta alkaa netin mammaryhmät huutamaan että älkää päästäkö lapsianne yksin koulutielle ja siellä on taas tilastoja koristettu, niin kyllä minä sen uskon. Olisi ensimmäinen kerta kun levitän tahattomasti disinfoa.
Kuulin tuosta koulujen tiedotteesta ainakin yhden tamperelaisen koulun osalta ja myös sain lukea sisällön. Siinähän ei mainittu mitään tekijän/tekijöiden ulkomaalaisolemuksesta toisin kuin väitit. Tämä oli se disinformaatioasia, johon tartuin.

Onko tuosta taksitiedotteesta saatu vahvistusta mediassa. Aamulehti valitettavasti pitää jutun maksumuurin takana mutta joku täällä ehkä sen lukenut? Onko tiedotteella muuta kuin ajallinen yhteys? Liittyykö oikeasti asiaan?

Edit: kansalainen.fi siteeraa tutkinnanjohtaja Länsipuroa ja taksit mainitaan. Täällä tätä tietoa ei kuitenkaan eilen vielä ollut.


MInulle on kenenkään turha tulla sanomaan asioiden kieltämisestä mamujen tekemiin rikoksiin liittyen. Tai toki vihjailla saa kiveen kirves osuu. Kaikesta huolimatta haluaisin nähdä faktoihin perustuvaa tiedon välittämistä mutujen ja omista agendoista nousevien väritysten sijaan. Faktat pöytään ja täydennetään niitä sitä mukaa, kun lisää tulee. Kaikki muu on huhujen levittämistä.

Eihän tiedustelutehtävää suorittava sotilaskaan voi kertoa nähneensä taistelupanssarivaunun, jos havaintona on pelkästään naamioitu iso ajoneuvo metsässä ilman mitään tarkempia tuntomerkkejä/yksityiskohtia!
 
Kuulin tuosta koulujen tiedotteesta ainakin yhden tamperelaisen koulun osalta ja myös sain lukea sisällön. Siinähän ei mainittu mitään tekijän/tekijöiden ulkomaalaisolemuksesta toisin kuin väitit. Tämä oli se disinformaatioasia, johon tartuin.

Onko tuosta taksitiedotteesta saatu vahvistusta mediassa. Aamulehti valitettavasti pitää jutun maksumuurin takana mutta joku täällä ehkä sen lukenut? Onko tiedotteella muuta kuin ajallinen yhteys? Liittyykö oikeasti asiaan?

Edit: kansalainen.fi siteeraa tutkinnanjohtaja Länsipuroa ja taksit mainitaan. Täällä tätä tietoa ei kuitenkaan eilen vielä ollut.


MInulle on kenenkään turha tulla sanomaan asioiden kieltämisestä mamujen tekemiin rikoksiin liittyen. Tai toki vihjailla saa kiveen kirves osuu. Kaikesta huolimatta haluaisin nähdä faktoihin perustuvaa tiedon välittämistä mutujen ja omista agendoista nousevien väritysten sijaan. Faktat pöytään ja täydennetään niitä sitä mukaa, kun lisää tulee. Kaikki muu on huhujen levittämistä.

Eihän tiedustelutehtävää suorittava sotilaskaan voi kertoa nähneensä taistelupanssarivaunun, jos havaintona on pelkästään naamioitu iso ajoneuvo metsässä ilman mitään tarkempia tuntomerkkejä/yksityiskohtia!

Sanoin, että Tampereella on manhunt päällä ja sain siitä kritiikkiä. Manhunt on päällä.Edelleen. Siihen on valjastettu taksitkin. Laskin 1+1. Toki virallinen tieto puuttui ja ehkä tein virheen siinä että päättelin asian ja luotin epävirallisiin lähteisiin. Ensimmäinen lähde ennen poliisia,mediaa tai villiä taksikuskia oli paikalliset äidit. Jostain syystä luotan heihin,vaikka riski onkin olemassa että huhut värittyvät. Äidit olivat todella vihaisia. Äidit kertoivat maahanmuuttajataustaisesta lasten ahdistelusta ja varoittivat päästämästä lapsiaan kouluun. Heillä oli kosketuspintaa uhreihin. Nykyisin tietoa tulee myös muualta kuin virallista tietä.

Poliisi ilmoitti juuri, että tutkivat kahta tapausta. Toinen raiskauksen yritys ja toinen raiskaus. .
Poliisi sanoo tiedotteesssaan, että ei syytä huoleen eikä ole syytä pelätä lasten yksin kulkemista!!! Tässä asiassa luotan silti enemmän äidin vaistoihin kuin poliisiin. Siellä on yritetty ja onnistuttu samalla alueella raiskata lapsi/lapsia eikä tekijää ole tavoitettu ja haku on kova. Poliisi myös sanoo, ettei tapaukset liity toisiinsa tämän hetken tiedon mukaan. Silti Takseille ilmoitettu yhden tekijän tuntomerkit.

Se on oikeastaan ihan sama mikä tekijän tai tekijöiden ihonväri on. Taas on lapset uhrina eikä heidän tarvitse pelätä nyt ketään tai mitään.

 
Poliisi ilmoitti juuri, että tutkivat kahta tapausta. Toinen raiskauksen yritys ja toinen raiskaus. .
Poliisi sanoo tiedotteesssaan, että ei syytä huoleen eikä ole syytä pelätä lasten yksin kulkemista!!! Tässä asiassa luotan silti enemmän äidin vaistoihin kuin poliisiin. Siellä on yritetty ja onnistuttu samalla alueella raiskata lapsi/lapsia eikä tekijää ole tavoitettu ja haku on kova. Poliisi myös sanoo, ettei tapaukset liity toisiinsa tämän hetken tiedon mukaan. Silti Takseille ilmoitettu yhden tekijän tuntomerkit.

Se on oikeastaan ihan sama mikä tekijän tai tekijöiden ihonväri on. Taas on lapset uhrina eikä heidän tarvitse pelätä nyt ketään tai mitään.

Mitähän pitäisi tapahtua ennen kuin poliisi suosittelisi kansalaisille varovaisuutta ja tarkkaavaisuutta?
 
https://oikeamedia.com/o1-104328?fb...zQZkv6rTm1sXPWUxapqgp1ZInDGsajoWd_IuxBiCSlTJU
Blogi: Timo Vihavainen, ke 03.04.2019 23:54

Yön sudet

Ruotsalaiset ovat jo kauan olleet maailman kiltein kansa, vaikka aikoinaan heidän maineensa oli sieltä toisesta ääripäästä.
Niinpä olikin luonnollista, että juuri Ruotsissa syntyivät nuo väkivaltaisten nuorten miesten jengit, ”raggare”, jotka haistattivat pitkät kaikelle sille tätimäiselle pehmoilulle, jota virallinen Ruotsi edusti.
Tilanne näyttäisi säilyneen samanlaisena. Toisaalla on pehmoinen Svea-mamma, joka yrittää huolehtia kaikista ja tyrkyttää ainoaa oikeaa elämänkatsomustaan sen mukana. Toisaalla taas ovat tällaiselle yhteiskunnalle totaalisesti selkänsä kääntäneet sopeutumattomat, joissa koko tuo diskurssi, mikäli sanaa kehtaisi käyttää, herättää vain halveksuntaa.
Onhan tämä sama tilanne pikkuhiljaa nyt tullut meillekin ja lähes kaikkiin muihin Euroopan maihin ja tietysti Amerikkaan, joka toki oli ns. moottoripyöräjengien varsinainen alkukoti.
Ei asetelma varsinaisesti uusi ole, kuten Pohjanmaan häjyjä tutkineet hyvin tietävät. Santeri Alkio näki siinä tiettyä tragiikkaa: nuoret ihmiset, jotka eivät systeemin puitteissa, eivät voineet toteuttaa arvokkuuttaan sanan hyvässä mielessä, vaan yrittivät sitten samaa typerästi ja usein väkivaltaisesti. Vapausasteet olivat vähissä.
Häjyt ja Kauhavan herra, jos nyt muutkin yhteiskunnan pylväät, joutuivat tietenkin aina myös vastakkain. Lopputulos oli tietenkin, että valtion väkivaltamonopoli palautettiin. Ilman sitä ei voi olla edes valtiota, kuten jo Max Weber ymmärsi ja varmaan moni ennen häntä.
Mutta se oli 1800-lukua se. Sen jälkeen ja nimenomaan toisen maailmansodan jälkeen on jatkunut kehitys, jota voisi nimittää yleiseksi lälläröitymiseksi. Se tarkoittaa sitä, ettei valtiovallan haastajia oteta vakavasti.
Moottoripyöräjengit ovat ymmärtäneet tämän markkinaraon. Toisaalta monet niistä (”prosenttijengit”) kerskailevat avoimesti yhteiskunnanvastaisuudellaan ja toisaalta paheksuvat jyrkästi, mikäli niitä esivallan toimesta ahdistellaan.
Kyseessä on siis puoliavoin rikollisuus, jolla mielellään kerskaillaan, mutta -tietenkin- kieltäydytään kaikesta vastuusta. Ja ne ja i lošad ne moja, sanoo jo vanha venäläinen sananlasku. Enhän mie ole mie, eikä hevonen minun ole.
Ja maailma on täynnä niitä hölmöjä, jotka asian uskovat tai ovat uskovinaan.
Ainakin vielä hiljattain saatettiin rekisteröidä vain ja ainoastaan sellainen yhdistys, jonka tarkoitukset eivät olleet lain ja hyvien tapojen vastaiset.
Siitä huolimatta meillä on nyt rekisteröityneenä (?) moottoripyöräjengejä, joiden rikolliset tarkoitusperät ovat aivan ilmeiset ja jotka nimenomaan niillä briljeeraavat.
Nyt sitten kuuluu maahan saapuneen venäläinen Yön sudet, joka hiukan poikkeaa imagoltaan tavanomaisesta rikollisjengistä. Se on nimittäin isänmaallinen sanan eräässä aivan tietyssä merkityksessä…
Venäjällä jengi näyttää päässeen jopa valtiovallan erityiseen suojeluun, mikä lienee maailmassa ainutlaatuista. Suhteet ulottuvat jopa korkeimmalle tasolle.
Lienee väistämätöntä, että itse kukin tekee tämän perusteella johtopäätöksensä myös itse tuosta valtiosta. Se on minusta ikävää, koska maa ja kansa ei ansaitsisi tuota häpeätahraa, mutta tosiasiat ovat itsepäinen juttu. Факты -дело упорное.
Mitä itse Yön susien toimintaan tulee, kertovat uutiset eri puolilta Eurooppaa, että se on rikollisjärjestö, jossa jokaisella jäsenellä on oma firmansa, jota yhteisö sitten suojelee.
No, mitäs pyhäkoululaisia kuvittelitte kuuluvan seuraan, jonka nimi on Yön sudet eikä esimerkiksi Päivän sylikoirat?
Suomen poliisi totesi saman asian (rikollisuus) ja tietotoimisto TASS:in (miten tuota nimeä taas kehdataan käyttää?) mukaan ”Kirurgin” peitenimeä käyttävä jengin johtaja uhkasi haastaa sen johdosta Suomen poliisin oikeuteen. Jengihän vain ajelee motskarilla vai mitä? Ajattehan tekin jollakin vehkeellä vai kuinka?
No, siinäpähän jengi nyt sitten haastaa. Saapa nähdä, mitä sokea oikeus nyt saa asian johdosta päätettyä. Maksetaanpa vaikka syyttömälle kipurahoja ja kärsimyskorvauksia.
Mutta minusta tämä ei tällä kertaa ole asian ydin. Moottoripyöräjengin keskeisiin funktioihin kuuluu tilan valtaaminen. Mikäli venäläinen jengi omine isänmaallisine tunnuksineen ilmestyy valtaamaan suomalaista tilaa, ei tässä ole hyvää odotettavissa.
Yön sudet on reissannut venäläisen chauvinismin merkeissä myös Itä-Euroopassa, jossa kansan suhteutuminen Venäjään ja venäläisiin on paljon huonompi kuin Suomessa. Meillähän se on näihin asti ollut varsin hyvä.
Meillä voidaan kaikin mokomin pitää yhdessä kelpo venäläisten kanssa vaikkapa 1700-ja 1800-luvun taisteluiden muistotilaisuuksia. Sellaisesta on vain hyvää sanottavaa ja olen ollut niitä itsekin järjestämässä. Ne olivat sen ajan historiaa, joka on syytä tuntea.
Mutta nyt kyse on siitä, että puna-armeija valtasi aikanaan nuo Itä-Euroopan maat eikä suinkaan vastoin koko kansan tahtoa. Vapausliikkeessä kommunistit olivat johdossa, halusipa tai ei. Se taas oli niiden maiden historiaa.
Meillä asiat olivat toisin. Kaikki venäläiset eivät ymmärrä, että heidän oman suuren Isänmaallisen sotansa ohella jollakin kansalla voisi olla oma isänmaallinen sotansa ja vieläpä Venäjää vastaan.
Meillä se nyt joka tapauksessa oli. Meillä on kuin onkin oma kansallinen historiamme ja sekin on syytä tuntea, myös venäläisten.
Moottoripyöräjengille on tietenkin hieman epämukavaa esittää minkäänlaisia intellektuaalisia vaatimuksia, heidän älyllisen kapasiteettinsa huomioon ottaen, mutta tässä tapauksessa pidän sitä välttämättömänä.
Niinhän se on, että moottoripyöräjengin mukavuusalue on mahdollisimman kaukana siitä, jota nimitetään intellektuaaliseksi. Jengin tärkeä funktio on sen sijaan ottaa tila haltuunsa.
Kun tämä perustehtävä on suoritettu, ei useinkaan tarvitse enää tehdä mitään laitonta. Voidaan jo pelkällä läsnäololla esittää lausumaton uhkaus siitä, ettei valtakunnan laki päde siellä, missä tietty, laista viis veisaava porukka oleskelee.
Se saattaa jopa tehota.
Mutta, kuten Paasikivi sanoi, me emme ole tšekkejä (jotka toki yleisesti ottaen ovat ihan kelpo kansa). ”Yön susien” Euroopan päämaja on sitä paitsi Slovakiassa. He näyttävät sietäneen sen, vaikka pitkin hampain.
Ei meidän tule heidän esimerkkiään noudattaa.
Mutta se tärkeä asia on se valtion perustehtävä: raison d’ être, eli sen oikeus olla valtio.
Mikäli valtiona esiintyvä instituutio lyö laimin velvollisuutensa valvoa väkivaltamonopoliaan, jota nimenomaan ja vakain tuumin loukataan vaikkapa nyt jonkin sinänsä typerän ja vastuuttoman venäläisen ryhmän taholta, saattaa tulos olla toinen kuin Tšekeissä ja Slovakiassa, missä kyllä myös ollaan hyvin tyytymättömiä tämän porukan läsnäoloon.
En halua ennustaa mitään ikävyyksiä, mutta pidän velvollisuutenani varoittaa niitä, jotka eivät vaivaudu ajattelemaan tarkemmin toimintansa seurauksia.
Tämä maa on (lähes) aina ollut lailla rakennettu, kuten jo Kustaa Vaasa vaati. Tämä on kallis perinne, jota on syytä vaalia. Mikäli sitä yritetään uhata, eikä esivalta pysty syystä tai toisesta miekkaansa käyttämään, saattaa hyvinkin syntyä tilanne, jossa niin sanottu kansalaisyhteiskunta sen tekee.
Se olisi erittäin epämiellyttävää kaikille osapuolille.
Niinpä onkin syytä toivottaa Yön susille pikaista karkotusta Suomesta ja liittämistä ei-toivottujej henkilöiden listaan. Mikäli he tänne pesiytyvät, heidän on syytä pysyä aivan erityisen lainkuuliaisina. Sitä vaatii myös heidän oma etunsa mitä suurimmassa määrin.
Kun nyt tässä sattuu olemaan Max Weber vieressä (kirjan muodossa), kirjoitan varmemmaksi vakuudeksi:
Государство есть то человеческое сообщество, которое внутри определенной области…претендует (с успехом) на монополию легитимного физического насилия.
Niin. Ellei valtiolla ole väkivaltamonopolia, ei ole myöskään valtiota. Mitä pirua ne sitten muut lienevätkään? Magna latrocinia?
 
Murhainfossa taksien saama ilmoitus poliisilta.
Kyllä siinä ulkomaalaistaustaista etsitään. Tuskin kyse Australialaisesta surfarista.
Voi olla aussikin, tai juutti? Nehän on ennenkin tehnyt Suomessa pahojaan. Tai myöhempien aikojen finlayson tuonut omaa osaamistaan uuteen kotimaahansa. Tällä kertaa se erikoisosaaminen ei vain tuonut rahasampoa paikkakunnalle.. Mutta vitsit sikseen, kyllä nämä asiat alkaa nykyään meillä olla aikalailla perseellään. Ja vauhti tuntuu kiihtyvän vain.
 
Tampereen tilanteesta ja etsitystä ulkomaalaisesta:

Poliisin etsimä ulkomaalainen henkilö on suljettu pois tutkinnasta. Tutkinta on selvittänyt ettei henkilö liity tapahtumiin.

Poliisi ei kuitenkaan sulje pois ulkomaalaisen tekijän mahdollisuutta.

Alkutilanteen yhteydessä on saatu vihje epäilyttävästi käyttäytyvästä henkilöstä, joka on noussut bussiin ja matkannut kohti Tampereen keskustaa. Taksien saama tietopyyntö liittyi henkilöön. Bussinkuljettajan kertoman perusteella kuitenkin ilmeisesti pystyttiin rajaamaan henkilö pois tutkinnasta.

Huhu kuitenkin jäi elämään netissä. Tapauksen tutkintaa vaikeuttaa mm. se että uhrit ovat lapsia.

Lähde: Aamulehti
 
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...akeni-pienten-lastensa-kanssa-irakiin/7352334

Mies kuristi vaimonsa ja yritti lavastaa teon itsemurhaksi hirttoköyden avulla Helsingissä – lukitsi ruumiin asuntoon ja pakeni pienten lastensa kanssa Irakiin

Mies sai elinkautisen vankeusrangaistuksen murhattuaan vaimonsa viime syyskuussa ja yritettyään lavastaa tapahtuman itsemurhana tehdyksi hirttäytymiseksi. Tekninen tutkinta kuitenkin katsoi miehen kertomuksen mahdottomaksi.
Nainen ja mies olivat olleet aviossa miehen mukaan 11 vuotta, ja heillä oli yhteiset 4- ja 7-vuotiaat lapset.
Todistajien kertomukset pariskunnasta olivat ristiriitaisia. Toiset kertoi parisuhteen laadun olleen hyvä ja miehen naisesta huolehtivainen, toiset taas kuvailivat miestä alistajaksi, joka pahoinpiteli naista.
Naisella kerrottiin olleen myös henkisiä ongelmia, jotka alkoivat sen jälkeen, kun hänen isänsä ammuttiin Irakissa. Niiden pahenemisesta ja syistä todistajat kertoivat eri tavoin.
Ei kertonut lapsilleen äidin kuolemasta
Miehen kertomuksen mukaan hän oli aamulla palannut viemästä lapsiaan päivähoitoon ja kouluun, kun oli löytänyt vaimonsa katosta hirttäytyneenä. Hän kertoi ottaneensa vaimonsa irti ja todenneen tämän kuolleeksi.
Pelättyään tulevansa syytetyksi henkirikoksesta hän kertoi lukinneensa ruumiin huoneeseen, hakeneen lapsensa ja lähteneensä Irakiin, jonne matka oli jo suunniteltuna.
Mies oli pantannut pariskunnan omaisuutta, ottanut pikalainoja ja nostanut rahavaroja pankkitileiltä matkan rahoittamiseksi. Mies oli myös käytellyt naisen puhelimia tämän kuoleman jälkeen esiintyen puolisonaan. Vasta Irakiin päästyään hän oli soittanut sisarelleen ja kertonut vaimonsa tehneen itsemurhan.
Mies palasi Irakista vasta lähes pari kuukautta myöhemmin tietäen poliisien haluavan kuulla häntä.
Lapset kuulivat vasta lähes tällöin Suomen sosiaaliviranomaisilta äitinsä kuolleen. Mies oli Irakissa väittänyt äidin olevan sairaalassa.
"Tapahtumankulku on mahdoton"
Miehen kertomuksessa havaittiin kuitenkin ristiriitaisuuksia poliisin tekemiin tutkimuksiin nähden.
Asiantuntijan lausunnon mukaan muun muassa köyden jättämät toispuoliset jäljet puhuivat sitä vastaan, että nainen olisi hirttäytynyt jääden roikkumaan katosta. Köyttä oli myös käsitelty hansikkailla, jollaiset mies oli hankkinut kaksi päivää ennen tekoa.
Köyden solmun sisällä oli myös naisen leninkikangasta ja solmu oli naisen niskapuolella.
– [Naisen] olisi ennen hirttäytymistään täytynyt tehdä köyteen solmu niskapuolelle seisoessaan jakkaralla kiinnitettyään ensin köyden noin kolmesta neljään kierrosta katossa olleisiin kahteen koukkuun. Tällainen menettely olisi ollut hidas, vaivalloinen, epäkäytännöllinen ja sen vuoksi erittäin epätodennäköinen.
Lisäksi naisen verta havaittiin hirttoköyden solmusta ja katosta.
– Puolustuksen esittämä vaihtoehtoinen tapahtumankulku on kokonaisuutena arvioiden mahdoton, tuomiossa todettiin.

Vuonna 1987 syntynyt Mustafa Joma Al-Kenani tuomittiinkin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. Hänet määrättiin maksamaan lasten elatus ja maksamaan kummallekin lapselleen 12 000 euroa korvauksia kärsimyksestä. Anopilleen hänet määrättiin korvaamaan 6000 euroa.
 
Tuli vissiin varmaa kuolemaa pakoon Irakista Suomeen. Tapettuaan vaimonsa varma kuolema Irakissa lasten kanssa houkuttelikin enemmän kuin vankeus Suomessa.
 
Eihän tiedustelutehtävää suorittava sotilaskaan voi kertoa nähneensä taistelupanssarivaunun, jos havaintona on pelkästään naamioitu iso ajoneuvo metsässä ilman mitään tarkempia tuntomerkkejä/yksityiskohtia!
Kuitenkin kerrotaan mitä on havaittu. Tässä tapauksessa vaunun malli ei mennyt ehkä ihan oikein mutta alueella kuitenkin liikkuu joku vihamielinen vaunu.
 
Tuli vissiin varmaa kuolemaa pakoon Irakista Suomeen. Tapettuaan vaimonsa varma kuolema Irakissa lasten kanssa houkuttelikin enemmän kuin vankeus Suomessa.

Kyllähän sitä ihan mielellään lähtee pakoon tätä pimeyttä ja kylmyyttä, vaikka kohdemaan ilma olisi täynnä lyijyä, savua, verta ja perseitä.
 
Itse en ymmärrä tuota moottoripyörän työntämistä. Toki on niin, että mp-poliisi joutuu ehkä tilanteisiin useammin yksin kuin normipartiossa, mutta onko työntäminen oikea mittari tuolle? Tuntuu siltä, että naisia ei haluta moottoripyöräpoliiseiksi :rolleyes:

No kun sen pyörän kanssa voi joutua monenlaisiin tilanteisiin. Itselleni on jäänyt mieleen joku etsintä, jossa köröttelin pöpelikössä lähes olematonta polkua pitkin, ja yhtäkkiä tosi jyrkässä alamäessä polun sulki useampilankainen piikkilanka-aita. Ehdin ajaa etupyörän melkein kiinni lankoihin, ja siinä sitä oltiin: yli 260-kiloinen (+runsaat varusteet) 1200-kuutioinen FJ-Jammu nökötti metsäpolulla keula alaspäin, eikä ajamalla ollut tilaa kääntää... Oli siinä punnertamista saada prätkä käännettyä paluusuuntaan, vaikka tuohon aikaan raw-penkissä nousikin 160 kg.
 
Back
Top