Suomen sisäinen turvallisuus

Ei mitään uutta auringon alla.
Mutta tietysti totta, paikallistuntemus on heikentynyt samaan aikaan kun Hätäkeskukset ovat kasvaneet. En kuitenkaan pidä sitä päivystäjän vikana. Ratkaisut on tehty ihan muualla ja päivystäjille on jäänyt vaihtoehdoksi vain mukautua asiaan.
Kyllä johtaja piti päivystäjän vikana ja organisaation heikon perehdyttämisen tuloksena tapahtunutta.
 
Jäätäviä yliampumisia tulee, koska järjestelmä. Ja välillä ihan selvästi vääriä tehtävälajeja, joita sitten kommentoidaan häkestä yksikölle tyyliin ”tämä on oikeasti XYYY -tehtävä, mutta järjestelmä teki siitä jotain muuta”. No eipä siinä mitään, meneehän se korjaus noin puheellakin, mutta ikävästi hälytetty vaste on sen väärän koodin mukaan.
Tulee tietenkin, mutta mitä sitten. Käydään katselemassa porukalla ja kyllä se ensimmäinen yksikkö sitten peruu loppu orkesterin kun A702 potilas kävelee vastaan pihalla. Ei tässä ole mitään uutta kun vertaa aikaisempiin uudistuksiin, alku aina hankalaa, lopulta opitaan uuden työkalun salat ja opitaan hyödyntämään sitä. Sama juttu kun siirryttiin kunnallisesta AHK:sta valtion Häkeen ja kauhea kiukku nousi kun vaihdettiin vanhat VHF:t VIRVE:en.
 
" [Mies] on lisäksi käytännössä irrottanut [naisen] pään leikkaamalla kaulan kohdalta pään irti muusta kehosta usealla veitsen viillolla sekä katkaisemalla kaularangan pään jäädessä kiinni muuhun vartaloon ainoastaan muutamalla lihassäikeellä, haastehakemuksessa todetaan."

Tuosta tuli mieleen tämä...

Viestittely kärjistyi jonkinlaiseen riitatilanteeseen, jonka aikana mies kirjoitti myös: ”En ole onnellinen sinä näet huomenna kuka minä olen oikeasti”. Syyttäjä kiinnitti erityisesti huomiota tähän virkkeeseen.
 
Useampi auto roihusi Turun Lausteella aamuyöllä – bensavuoto ruokki paloa entisestään, katso video palopaikalta
Tulipalossa neljä autoa tuhoutui täysin ja kaksi muuta sai isoja vaurioita Turussa viime yönä.

Autopalo
10.6.2019 klo 09.44
Useampi auto roihusi Turun Lausteella aamuyöllä – bensavuoto ruokki paloa entisestään

13-29-1_wjknenkk.jpg






Useampi auto roihusi Turun Lausteella aamuyöllä – bensavuoto ruokki paloa entisestään
Useampi auto roihusi Turun Lausteella aamuyöllä – bensavuoto ruokki paloa entisestään
13-3-10700517.jpg

Johanna Lehtola


Turun Lausteella paloi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä useampi auto poroksi.

Pelastuslaitoksen mukaan Pormestarinkadulla tuhoutui tulipalossa neljä autoa täysin ja kaksi muuta autoa sai kohtalaisia vaurioita. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta puoli kolmen aikaan aamuyöllä.
– Paikalle hälytettiin kaksi pelastuslaitoksen yksikköä, joista toinen tuli Kaarinasta. Lisäksi paikalle otettiin mukaan säiliöauto, ettei vesi lopu kesken, kertoo päivystävä palomestari Marko Rostedt.

Poliisista kerrotaan, että paloja tutkitaan nyt törkeinä vahingontekoina. Tutkinnanjohtaja Jussi Helesvirta kertoo, että on vahvasti syytä epäillä, että tulipalo on tahallaan aiheutettu.
– Näin monta autoa ei syty itsellään. Lisäksi Turun Lausteella tapahtui toinen tulipalo autoissa vain vuorokautta aikaisemmin, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Silloin paloi kaksi autoa.
Helesvirran mukaan tulipalojen mahdollinen yhteys toisiinsa on myös tutkinnassa.

Sammutustyöt autopaloissa haastellisia
Rostedtin mukaan sammutustyöt kestivät jonkin aikaa.
– Autopalot ovat haastellisia sammutettavia ja nytkin meni tovi sammutuksessa. Yhdessä autossa bensatankki alkoi vielä vuotamaan ja ruokki paloa.

Rostedtin mukaan palopaikka ei ollut varsinainen parkkipaikka.
– Pormestarinkadun varrella on sellainen alue, johon asukkaat jättävät autojaan, vaikka virallinen parkkipaikka se ei ole.

Video: Bilal Ghafour Rahim

 
Lännen Media: Rikosseuraamuslaitos haluaa keskittää vankilat kasvukeskuksiin

Rikosseuraamuslaitos esittää, että kolmasosa nykyisistä vankilarakennuksista peruskorjataan. Huutavin pula lisätiloille on Vantaan vankilassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTORikosseuraamuslaitos esittää, että kolmasosa nykyisistä vankilarakennuksista peruskorjataan. Huutavin pula lisätiloille on Vantaan vankilassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO


STT

Rikosseuraamuslaitos haluaa keskittää vankilat suuriin kaupunkeihin ja tulevaisuuden kasvukeskuksiin, uutisoi Lännen Media. Sijaintipaikkoja olisivat pääkaupunkiseutu, Turku, Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Vaasa ja Hämeenlinna.
Nykyinen 26 vankilan verkosto supistuisi suunnitelmien mukaan 23 vankilaan vuoteen 2035 mennessä. Avovankiloiden määrää lisättäisiin ja suljettujen vankiloiden määrä vähenisi.

Tiedot ilmenevät Lännen Median saamasta Rikosseuraamuslaitoksen analyysista, jonka se toimitti oikeusministeriölle huhtikuussa.

Rikosseuraamuslaitos toivoo asiaan ratkaisua loppuvuodesta. Seuraavan uuden vankilan rakentamista se esittää Tampereen seudulle.

–  Tampere on yksi voimakkaimmista kasvukeskuksista pääkaupunkiseudun ja Turun seudun lisäksi, eikä siellä ole tällä hetkellä lainkaan vankilaa, sanoo kehitysjohtaja Pauli Nieminen.

Tamperetta lähin vankila sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Kylmäkoskella.

 
No juu..mutta pitäisi osata kuunnella ja ei ainakaan alkaa väittämään vastaan, kun on aivan kuutamolla. Hienot on varmaan ohjelmat, mutta jos ei esim. osoitteella ja postinumerolla kykene ohjaamaan lanssia paikalle, niin jossain on hyvin suuri ongelma.
2vk iässä poika lopetti hengittämisen ja veti siniseksi...ei oikein hermo kestänyt ruveta opettamaan..
Joo, näin yleisellä tasolla kommentoin että tääläkin oli ennen maakunnasta väkeä töissä Häkessä, joille alue oli sillälailla tuttua edes pääpiirteittäin.Sitten tuli Keski-Suomi mukaan ja sieltä ei kovin montaa työntekijää muuttanut tänne suuntaan, niin onhan ne isoja alueita tietää edes mistä kunnasta puhutaan.
 
Tulee tietenkin, mutta mitä sitten. Käydään katselemassa porukalla ja kyllä se ensimmäinen yksikkö sitten peruu loppu orkesterin kun A702 potilas kävelee vastaan pihalla. Ei tässä ole mitään uutta kun vertaa aikaisempiin uudistuksiin, alku aina hankalaa, lopulta opitaan uuden työkalun salat ja opitaan hyödyntämään sitä. Sama juttu kun siirryttiin kunnallisesta AHK:sta valtion Häkeen ja kauhea kiukku nousi kun vaihdettiin vanhat VHF:t VIRVE:en.
Ei se ihan ongelmatonta ole jos kolaripaikalle pyydetään poliisia naurettavan pienen liikennevahingon selvitykseen, mutta paikalle hälytetään tusinan verran muita yksiköitä vain koska järjestelmä. Ensimmäinen turhan hälytyksen aiheuttama lisävahinko on muuten omalla kohdalla jo nähty...
 
Paikallistuntemuksen puutteeseen 112 häke-sovellus gps paikannuksella.

Omakin paikallistuntemus voi nousta esteeksi kun ei tiedä tarkkaan missä on. En minä ainakaan tiedä jokaisen metsälammen uimarannan tarkkaa osoitetta ja sinne paikkaan neuvominenkin voi olla ulkomuistista vaikeaa varsinkin jos on hätä.
 
Toi 112-appi on kyllä hyvä; joskus ajellut epäillyn rattijuopon perässä, ja häke on nähnyt suoraan sijainnin. Viimeisimmällä kerralla tosin ei ilmeisesti toiminut kunnolla, koska häke kyseli koko ajan, että onko se ja se liittymä ohitettu. Mutta erittäin hyvä myös jos soittaja hätääntyy eikä osaa kertoa osoitetta (tai ei vain tiedä).
 
Mutta erittäin hyvä myös jos soittaja hätääntyy eikä osaa kertoa osoitetta (tai ei vain tiedä).

Mistä tulikin mieleen, että täytyykin pitää lapsille pieni kartauskoulutus aiheesta hätä ja katsoa, että se appi toimii jokaisen luurissa niin kuin pitää (eikä esim gps mykkänä tms).

Hyödyllisiä nämä ajatuksen vaihdotkin täällä, tulee peilattua omaa toimintaa aina siinä sivussa.
 
Mistä tulikin mieleen, että täytyykin pitää lapsille pieni kartauskoulutus aiheesta hätä ja katsoa, että se appi toimii jokaisen luurissa niin kuin pitää (eikä esim gps mykkänä tms).

Hyödyllisiä nämä ajatuksen vaihdotkin täällä, tulee peilattua omaa toimintaa aina siinä sivussa.
Joo, kunhan katsot, että muiden mahdollisten appien (instagram, snapchat, tiktok) paikannustiedot taas eivät ole päällä, tai ainakaan julkisesti saatavilla. Siitäkin on huonoja kokemuksia ihan meillä Suomessa.
 
Toi 112-appi on kyllä hyvä; joskus ajellut epäillyn rattijuopon perässä, ja häke on nähnyt suoraan sijainnin. Viimeisimmällä kerralla tosin ei ilmeisesti toiminut kunnolla, koska häke kyseli koko ajan, että onko se ja se liittymä ohitettu. Mutta erittäin hyvä myös jos soittaja hätääntyy eikä osaa kertoa osoitetta (tai ei vain tiedä).

Kannattaa tarkistaa ettei se ole päivitksen yhteydessä hukannut siihen tallennettua puhelinnumeroa. Itselle kävi niin omassa ja duuniluurissa.
 
Eikö näille voisi valaa sellasta 3m x 3m x 2m betonikuutiota jonnekin tienpätkän päähän. Öljykeräys yms alusta alle ja hydraulisiirrin, mikä tuuppaa auton romun automaattisesti romulavalle, että seuraava pääsee ajamaan....
Henkilöauto syttyi tuleen, ojaan ajaneen rekan nuppi kaatui kyljelleen.
Hiilidioksidia kuljettanut rekka ja henkilöauto ovat kolaroineet Kuhmoisissa. Kolaripaikka on puolentoista kilometrin päässä Kuhmoisten keskustasta Jämsään päin.

Nokkakolarissa olivat osallisina autojen kuljettajat, eikä autojen kyydissä ollut matkustajia. Keski-Suomen pelastuslaitokselta kommentoidaan loukkaantuneita vähäsanaisesti.

– Loukkaantuneita on, kertoo päivystävä palomestari Eero Moilanen.

Rekka suistui tieltä ja henkilöauto syttyi palamaan noin kello 11.15 aikaan.


Säiliöauto oli matkalla Jämsän suuntaan, sedan-mallinen henkilöauto Kuhmoisiin. Henkilöauto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle.

– Käytössä on yksi kaista, ja liikenne voi ruuhkautua onnettomuuspaikalla. Poliisi ohjaa liikennettä, kertoo palomestari.

Moilanen arvioi, että tie aukeaa iltaan mennessä.

Hiilidioksidista ei aiheutunut merkittävää vaaraa ympäristölle tai pelastushenkilöstölle.

– Saimme pian tiedon, ettei räjähdys- tai vuotovaaraa ole. Hiilidioksidi on tukehduttava kaasu, Moilanen sanoo.

Säiliöautoyhdistelmässä oli kaksi säiliötä, vetoautossa ja perävaunussa yksi kussakin. Moilasen mukaan ojaan suistuneen rekan nuppi on kyljellään. Palanut henkilöauto on tiellä.

Onnettomuuspaikalle hälytettiin neljä pelastuslaitoksen yksikköä, ensihoitoa ja poliiseja.

Moilasen mukaan keliolosuhteet olivat hyvät.

– Tie on kuiva. Onnettomuuspaikalla on puolipilvinen, normaali kesäsää, Moilanen sanoo.
STT
 
Tulee tietenkin, mutta mitä sitten. Käydään katselemassa porukalla ja kyllä se ensimmäinen yksikkö sitten peruu loppu orkesterin kun A702 potilas kävelee vastaan pihalla. Ei tässä ole mitään uutta kun vertaa aikaisempiin uudistuksiin, alku aina hankalaa, lopulta opitaan uuden työkalun salat ja opitaan hyödyntämään sitä. Sama juttu kun siirryttiin kunnallisesta AHK:sta valtion Häkeen ja kauhea kiukku nousi kun vaihdettiin vanhat VHF:t VIRVE:en.

Jäätäviä yliampumisia tulee, koska järjestelmä. Ja välillä ihan selvästi vääriä tehtävälajeja, joita sitten kommentoidaan häkestä yksikölle tyyliin ”tämä on oikeasti XYYY -tehtävä, mutta järjestelmä teki siitä jotain muuta”. No eipä siinä mitään, meneehän se korjaus noin puheellakin, mutta ikävästi hälytetty vaste on sen väärän koodin mukaan.

Omasta mielestäni aika vähän on tavan rivityöntekijällä muuttunut entiseen. Merkittävin mulle on ollut se että se yksi ja sama naispäivystäjä tuntuu olevan siellä montussa hommissa aina samaan aikaan mun kanssa kun se lukee ne puhekyydit ääneen...

No leikki sikseen. Vähän on muuttunut mutta pidin vanhasta ihmislähtöisemmästä puhelunkäsittelystä enemmän. Edelleen tehtävillä riskiä yliarvioidaan ajoittain aika reippaasti ilmeisesti oikeusturvasyistä ja tehtäväluokka on melko häilyvä. Ennen meidän suunnalla B770:aa ei ilmennyt juuri lainkaan, nyt ne ovat hyvin yleisiä eikä hyödyllisiä lisätietoja välttämättä saa juuri lainkaan matkalla kohteeseen.

Vaikuttaa siis siltä että "sairaskohtaukset" ovat lisääntyneet Erican myötä. ;)

Häken antama tieto on suuntaa antavaa, ei tarkkaa. Itse pitää mennä paikanpäälle edelleenkin katsomaan mikä siellä kohteella on oikeasti hätänä ja kuinka suuri hätä todellisuudessa on. Hälytysviestissä on paljon tekstiä, mutta olennaista aika vähän eikä viestin sisältö ole välttämättä yhtenevä sen kanssa mitä kohteelta todellisuudessa löytyy. Lisäksi viestin sisältöä joutuu oikeasti prosessoimaan aika tarkkaan lukiessaan eikä pelkkä "lukeminen" enään riitä.

Joskus kun kiukuttaa, tulee miettineeksi sitä että unohdetaan tarkkuuteen pyrkiminen kokonaan kun ei se nykyäänkään tunnu olevan kovin keskeinen prioriteetti, tehdään palvelus hätäkeskukselle ja soittelijoille ja ajetaan kaikki kyydit A:na ja B:nä kohteelle. Tehtäväkoodit voi kanssa unohtaa samalla kun kyllähän kärkiyksikkö sitten tarkistaa tilanteen todellisuuden. Jätetään turhia krumeluureja pois ja porhalletaan mukit sinisenä ja räikkä huutaen joka keikalle niin eipä tarvitse hälytyskeskuksen miettiä tuliko kiireellisyys määriteltyä alakanttiseksi ja potilaskiin saa ambulanssin nopeasti kun sen on kerta "tilannut".
 
Näin omasta näkökulmasta kyseessä on ihan normaali julkishallinnon tietojärjestelmä uudistus.
Maksaa paljon, on myöhässä muutaman vuoden ja kun otetaan käyttöön käyttäjät rutisevat muutoksesta. Muutaman vuoden päästä asia unohtuu kun järjestelmää opitaan käyttämää ja hyväksytään muutos hyvässä ja pahassa.

No joo,muutaman vuoden jälkeen siihen on yleensä saatu ne käyttäjien haluamat muutokset/lisäykset, mutta se on sitten maksettu taas veroeuroina... näin tälleen parin julkishallinnon järjestelmää läpikäyneenä...
 
Somessa tyttöjä saalistaneen hyväksikäyttäjän asianajaja vaihtui luottamuspulan vuoksi

Puolustusta hoitaneen asianajajan palkkio ja muut kulut jäivät valtion maksettavaksi.
Arkisto / Sirkku Aalto

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa Helsingin Kalliossa asuvan miehen 4 vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Safi Hedayatullah tuomittiin kaikkiaan kahdeksasta eri rikoksesta, jotka tapahtuivat viime vuonna huhti–heinäkuun aikana.
Hedayatullah tuomittiin yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seitsemästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.


Tapaus sai paljon huomiota, koska vuonna 1986 syntynyt mies saalisti uhrinsa sosiaalisessa mediassa tekeytyen itse 17–18-vuotiaaksi.

Maanantaina hovioikeus vapautti Hedayatullahin puolustustajana käräjillä toimineen oikeustieteen kandidaatin Elisabeth Vuorenhelan tehtävästään. Vuorenhela perusteli eropyyntönsä luottamuspulalla.
Hedayatullahin puolustuksen hoitaa jatkossa oikeustieteen maisteri Teemu Nisu.

Hoivoikeus määräsi valtion varoista maksettavaksi Vuorenhelan palkkioksi vaaditut 1 375 euroa, kuluina 51,60 euroa sekä arvonlisäveron määränä 342,38 euroa eli yhteensä 1 768,98 euroa. Summa jää valtion vahingoksi tuomitun miehen taloudelliset olot huomioon ottaen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää?

 
Turussa tarvittaisiin Rauhantaeeta..

Turun taksikiistalle haetaan sopua
8. toukokuuta otetussa valokuvassa näkyy, kuinka Taxidatan autojen ja muiden taksien kaistat on eroteltu Viking Linen terminaalilla. 8. toukokuuta otetussa valokuvassa näkyy, kuinka Taxidatan autojen ja muiden taksien kaistat on eroteltu Viking Linen terminaalilla.Kuva: Jori Liimatainen

9:10 Aamuset

Taxidatan ja Viking Linen huhtikuussa voimaan astunut yhteistyösopimus kuumensi tunteet Turun satamassa, Viking Linen terminaalin edessä. Sopimus uudisti taksikaistat, joista lähimpänä sisäänkäyntiä sijaitseva on nykyään vain Taxidatan autoille.

Yhteenotot terminaalilla taksikuskien välillä ovat edenneet jopa fyysisiksi yhteenotoiksi.

Iltalehti uutisoi 9. toukokuuta, että kärhämistä on tehty jo ensimmäinen rikosilmoitus.

Keltaisiin huomioliiveihin pukeutuneet Taxidatan toimihenkilöt, joiden tehtävä on varmistaa uuden järjestelyn toiminnan sujuminen, ovat olleet erimielisyyksissä keskeisessä roolissa.

Taksiyrittäjä Mohammad Ahmadi syyttää Taxidatan toimihenkilöitä ja kuskeja asiakkaiden painostavasta houkuttelusta sekä kilpailevien taksiyrittäjien alatyylisestä nimittelystä.
– Taxidatalaiset ovat sanoneet, että olemme ulkomaalaisia ryöstäjiä ja raiskaajia. Ennen Taxidatalle merkittyjä paikkoja terminaalilla asiat sujuivat rauhallisesti eikä ollut hätää. He ovat estäneet jopa liikkumisemme toiselta kaistalta, joka on varattu muille vapaille takseille, Ahmadi harmittelee.

Lounais-Suomen Taxidatan toimitusjohtaja Tapani Ekuri vakuuttaa, että Taxidata on puuttunut ilmoitettuihin väärinkäytöksiin.
– Toimihenkilömme eivät saa missään olosuhteissa toimia sisäänheittäjinä eikä se ole ohje, joka heille on annettu. Annoimme tarkemman ohjeistuksen, jos siinä oli ennen epäselvyyttä. Keltaliivimme ovat paikalla edelleen toistaiseksi rauhoittamassa tilannetta. He varmistavat myös, että automme pääsevät niille varatulle kaistalle, Ekuri toteaa.
Taxidata ei tiedottanut Viking Line -sopimuksen tuomista muutoksista terminaalin taksijärjestelyihin etukäteen muille taksiyrittäjille. Syynä tähän on Ekurin mukaan se, että johtuen toimijoiden suuresta määrästä niiden kattava tavoittaminen mitään tiedotuskanavaa käyttäen on vaikeaa.

Turun kaupunki ilmoitti viime torstaina, että sen alueilla sijaitsevat taksitolpat ovat tasapuolisesti kaikkien yrittäjien käytössä. Viking Linen terminaalin edestä poistettiin Taxidatan yksinoikeutta merkinneet paikkamaalaukset niiltä kohdilta, jotka eivät sijainneet terminaalin katoksen alla, eli eivät olleet Viking Linen vaan kaupungin hallinnoimalla alueella.
Turun kaupungin kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää toteaa kuitenkin, että kyse oli pienestä muutoksesta.
– Poistimme kaksi merkintää, joista toinen sijaitsi katoksen rajalla ja toinen 5–10 metriä sen ulkopuolella. Suurin osa Taxidatan paikkamerkinnöistä jäi paikalleen katoksen alle, Suonpää täsmentää.

Turun kaupunginvaltuutettu Muhis Azizi (kok.) on vihainen epävakaasta tilanteesta terminaalilla.
– Tämä on bisnessyrjintää, Viking Line on vuokralla kaupungin maalla. Siinä kohtaa menee jotain mönkään, kun Turkua mainostetaan syrjinnästä vapaaksi alueeksi. Ongelmasta tulee isompi, jos tätä ei oteta syyniin, Azizi harmittelee.

Tänään oli kunnia työn puolesta työskennellä pari tuntia "Suomen suurimmalla taksitolpalla" niin kyllä siellä alkaa olla meno kuin Lähi-Idässä tai Mogadishussa: torvet soi, kädet heiluu ja kaikenlainen kovaääninen älämölö raikaa.. No Alex varmaan tykkäisi. Tuli mieleen että koskahan sielä ratkotaan erimielisyyksiä jonotusjärjestyksestä "ulkoparlamentaarisin keinoin" ?
 
Back
Top