Suomen sisäinen turvallisuus

Ei ole lakeerikengät tällä.
 
Näyttäs yhdessä kuvassa olevan foliovuoratun kassin jämiä ja jossain toisessa näkyy hyvin muoviin pakattuja tavaroita. Oliskohan ollu varkaan "siviili"kiinniotto?
 
Ratikkapysäkin viereen kohtaan, missä Porkkalankatu vaihtuu Ruoholahdenkaduksi, oli pysähtynyt punainen Toyota, josta juoksi kaksi miestä, kertoo Stefan.

– Toisella oli lantiolla suuri haava, joka vuoti paljon. Ensin luulin, että kyseessä oli puukotus.

Auton vieressä maassa makasi mies, jota tultiin heti auttamaan. Pelkääjänpuolen ikkunat olivat rikki, ilmeisesti ammuttu, kertoo Stefan. Lähistöllä asuva mies tuli kertomaan, että oli kuullut parvekkeeltaan kolme laukausta.
...

Toisella juoksevista miehistä oli kädessä pitkä esine, jonka Stefan ensiksi ajatteli olevan veitsi.

Miehet juoksivat kulman taakse Lapinrinteeseen ja menivät sisään taloon. Stefanin mukaan miehet olivat keski-ikäisiä ja näyttivät maahanmuuttajataustaisilta.
 
Uutta normaalia.
Yksi Iltalehden tavoittamista silminnäkijöistä istui syömässä kavereidensa kanssa aivan ampumapaikan viereisen turkkilaisen ravintolan terassilla. Hänen mukaansa ”jostain sivukadulta” juoksi hieman iltapäiväneljän jälkeen rakennushaalareihin pukeutunut mies, joka alkoi ampua risteyksessä ollutta punaista Toyotaa.

– Tilanne tuli yhtäkkiä keskellä kirkasta päivää, toinen paikalla ollut mies kertoo.

Kaksi pakeni
Kolmas Iltalehden tavoittama silminnäkijä oli ampumisen aikaan aivan risteyksen vieressä olleen raitiovaunun kyydissä. Hän kertoo, että ammutun Toyotan etupenkiltä lähti juoksemaan kaksi miestä Lapinrinteen suuntaan.

Rakennushaalarimies ampui paikalla olleiden mukaan seuraavaksi pakenevia miehiä kohti ja osui toista heistä oikean kyljen alueelle. Toinen pakenevista miehistä huusi kovaan ääneen apua ja juoksi sisään kirpputoriliikkeeseen.

Kylkeen ammuttu mies vuoti voimakkaasti verta.

– Aluksi hänen paitansa oli valkoinen, ja kun poliisit pääsivät paikalle, se oli jo ihan verestä punainen, tilanteen aivan vierestä nähnyt silminnäkijä kertoo.

Rakennushaalareihin pukeutunut mies rikkoi tämän jälkeen vielä aseensa perällä Toyotan oikeanpuoleisen takaikkunan ja ampui takapenkille jäänyttä, kolmatta miestä. Hän jäi makaamaan loukkaantuneena auton vierelle.

Laukauksia oli silminnäkijöiden mukaan kaikkiaan kolmesta kymmeneen kappaletta.

– Puiston ympärillä on taloja, ja äänet kaikuivat aika hyvin. Jälkikaikuja tuli, mutta kolme laukausta oli vähintään, yksi silminnäkijöistä kuvailee.

Ampuja karautti osan silminnäkijöistä mukaan pois paikalta valkoisella pakettiautolla. Osa arvelee hänen juosseen paikalta Jätkäsaaren suuntaan.
 
Back
Top