Suomen sisäinen turvallisuus

Vietnamista venepakolaisia Suomeen 40 vuotta sitten. .... hmm....

Vietnamilaisia autettiiin ottamalla heitä vastaan ulkomailla olevista pakolaiskeskuksista ja Suomessakin meininki oli sellainen "koko kansa osallistuu". Tilanne on nyt kokonaan toinen.
Hiekkamaiden sota-alueilta tuleva väestöpaine on aivan toisenlainen ja ihmiset ovat itse päättäneet olla pysähtymättä pakolaiskeskuksiin. Omalla päätöksellään marssivat sisään EU alueelle, kun kukaan ei pysäytä. Afrikan suunnasta tuleva paine on taasen aivan toisenlainen ja megaluokkaa.

Artikkeli vietnamilaisista pakolaisista kelpaa ainostaan vanhojen aikojen muisteloon, mutta ei tuolla esimerkillä ole mitään käyttöä nykytilanteessa. Mutta muistellaan hieman vaan vapaasti.
.
 
Joo, niinhän tuossa jutussa sanottiinkin: vietnamilaisia oli sata, somppuja tuhansia. Lisäksi yhteiskunnalliset olot olivat erilaiset. Mutta noin esimerkkinä missä oloissa voi onnistua.
 
Olisiko tilanne toinen, mikäli tulijoina olisi ollut jokin toinen ryhmä kuin Vietnamilaiset?
Väitän että älykkyydellä on paljon enemmän tekemistä menestyksen kannalta kuin etnisyydellä. Vietnamilaiset ovat keskimäärin ihan fiksua porukkaa (nopealla googlauksella keskimääräinen ÄO 94), ja tämä Suomeen tullut kansanosa vielä keskimääräistä "parempaa kansanosaa", kauppiata ja muita porvariston edustajia joiden voi olettaa olevan älykkäämmästä puoliskosta. Vertauksen vuoksi Somalian keskimääräinen ÄO on 68, eli lievästi kehitysvammaisen tasolla. Asialla voi olla hieman vaikutusta ryhmän työllistymiseen länsimaissa...tai ylipäätään. Sama pätee esim. Romaneihin, joiden ÄO on tutkimusten mukaan 70-80 tienoilla. Ei liene myöskään sattumaa että vankilapopulaation keskimääräinen ÄO:n "sweet spot" on siinä 80 tienoilla.

Vertailun vuoksi Ashkenazi-juutalaisten ÄO on tutkitusti ryhmistä korkein, noin 110. Iso osa tästä porukasta kotiutui Aatun seurauksena (lähes varattomana) New Yorkiin ja Israeliin 40-luvulla. Ihme ja kumma, kaikista vähemmistöistä Jenkeissä tällä porukalla meni "valkoisia" paremmin jo 50-luvulla ja Israel näyttää aika paljon kivemmalta paikalta kuin ympäröivät arabimaat!

Tämä kaikki tietenkin on poliittisesti epäkorrektia mainita missään yhteydessä, johtuen vallitsevasta sananvapauden ja rationaalisuuden vastaisesta zeitgeististä.
 
Olosuhteet on olleet ilmeisen heikot tämän toisen ryhmän osalta ja yhteiskunta vastuuton...muuta eroahan tuskin on kuin määrä.
Totta kai sillä on merkitystä, yrittääkö maahan tulija ylipäätään integroitua vai ei. Käsittääkseni myös chileläiset pakolaiset ovat integroituneet hyvin - tosin heilläkin olosuhteet olivat paremmat kuin esim Somaliasta tulleilla. Samoin erilaiset turkkilaiset ym ovat työllistyneet hyvin (vaikka ihan kaikkia tellejä ja lellejä ei välttämättä yritystoiminnassa muisteta aina maksaa).

Luulen tosin että vaikka vietnamilaiset ja somalit olisivat vaihtaneet paikkaa, niin silti vietnamilaiset olisivat onnistuneet ingegraatiossa paremmin.
 
Jos olisin sanonut, että somalit olisivat pärjänneet huonommin, niin sitten ehkä. Positiivinen syrjintä on nykyään pop.
 
Niin, mutta eikös tänne tulleet somalit olleet opiskelijoita venäjältä eli ei mistään savimajoista?

Helsingin Sanomat: Ensimmäiset somalipakolaiset tulivat Suomeen 20 vuotta sitten 9.4.2010

Somalipakolaisia alkoi tulla Suomeen keväällä 1990. Presidentti Mihail Gorbatšov oli lakkauttanut Neuvostoliitossa kommunistisen puolueen yksinvallan ja Somaliassa olevat neuvostovirkamiehet vapautuivat tarkasta valvonnasta.

Dollaritukulla somalit pääsivät sisällissodan runtelemasta maasta turvaan Moskovaan.
Somalia oli ajautunut vuoteen 1986 mennessä sisällissotaan, ja marraskuussa 1990 diktaattori Siad Barrea vastustavat kapinalliset olivat edenneet jo pääkaupungin Mogadishun lähistölle.

Kaikki, jotka vain pystyivät, pakenivat maasta.

Somaliopiskelijat eri puolilla Neuvostoliittoa osoittivat vuonna 1990 mieltään Barren hirmuhallintoa vastaan.

Somalian Moskovan-lähetystö laati mustat listat ja ryhtyi passittamaan opiskelijoita takaisin Somaliaan. Nämä hyppäsivät mieluummin ensimmäiseen junaan, joka toi heidät Vainikkalaan.

Aika moni luuli pääsevänsä junalla Ruotsiin, Suomesta ei ollut kuullut juuri kukaan.

Marraskuussa 1990 junassa matkusti myös 16-vuotias Amina Mohamed, joka oli paennut Somaliasta miehensä kanssa. Aluksi he olivat pyrkimässä Britanniaan, mutta Moskovassa he olivat kuulleet, ettei se onnistu.

Suomesta Amina tiesi sen, mitä oli koulussa oppinut: kylmä, autio maa, jossa asui jääkarhuja ja pingviinejä.

Vainikkalan raja-asemalla vaunuun astui univormupukuisia miehiä, jotka vaativat passia ja viisumia. Viisumia ei ollut, vain somalipassi. Sen tulokkaat ojensivat ja sanoivat: "Me olemme refugees, pakolaisia."

Rajavartija oli hiljaa ja sanoi sitten: "Welcome to Finland!"

"Ja me, että jes!", Amina Mohamed muistaa.
 
Mies löytyi maasta tajuttomana ja verisenä – nuoret miehet pahoinpitelivät törkeästi ja palasivat vielä potkimaan tajutonta uhria, selviää esitutkinnasta

Kuvituskuva.
Johanna Erjonsalo

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen väkivaltatutkinta on saanut valmiiksi Vantaan Mikkolassa Lyyranpolulla 28. huhtikuuta tapahtuneen törkeän väkivallanteon esitutkinnan. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.

Väkivallan kohteena oli vuonna 1962 syntynyt mies, joka sai vakavia vammoja pahoinpitelyn seurauksena. Sivullinen ohikulkija havaitsi noin kello viideltä aikaan aamulla tajuttoman miehen makaamassa verisenä maassa Lyyranpolulla ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Miehen pahoinpitely oli tallentunut valvontakameroihin. Valvontakameroista oli nähtävissä, miten kaksi miestä kävi uhrin kimppuun lyöden ja potkien häntä useita kymmeniä kertoja pelkästään pään alueelle, poliisin tiedotteessa kerrotaan. Poliisin mukaan pahoinpitely jatkui pitkään vielä senkin jälkeen, kun mies oli kaatunut maahan ja menettänyt tajuntansa.

Poliisin mukaan miehet poistuivat uhrin luota kahteen otteeseen, mutta palasivat kuitenkin takaisin jatkamaan tajuttoman uhrin potkimista. Pahoinpitely kesti yhteensä noin 13 minuuttia. Pahoinpitelyn seurauksena miehen kasvoista murtui useita luita ja hän joutui olemaan useita viikkoja sairaalahoidossa, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Pahoinpitelyn yhteydessä tajuttomalta uhrilta anastettiin lompakko ja pankkikortti. Myöhemmin tekijät nostivat pankkikortilta lähes 3000 euroa rahaa. Rahat käytettiin pääasiassa uhkapeleihin. Lisäksi toinen tekijä osti rahoilla käytetyt sähköurut, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Teosta on ollut vangittuna kaksi vuonna 2001 ja 2002 syntynyttä miestä. Poliisi epäilee molempia miehiä murhan yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Seuraavaksi asia siirtyy syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Vantaan Mikkolassa Korson alueella huhtikuussa tapahtunutta erittäin raakaa väkivaltarikosta. Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä ja törkeänä ryöstönä.

Uhri, vuonna 1962 syntynyt mies, sai vakavia vammoja ja hän on ollut tehohoidossa sairaalassa.
– Uhrin päähän kohdistettiin useita kymmeniä potkuja.

Väkivalta oli poikkeuksellisen pitkäkestoista. Tapahtumat ovat tallentuneet valvontakameraan, tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen kertoo MTV:lle.

Käräjäoikeus vangitsi toukokuun alussa kaksi nuorta romanipoikaa todennäköisin syin epäiltyinä murhan yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Toinen heistä on 18-vuotias, toinen alle 18-vuotias.

Tekijät selviää tekstistä.

Snips yltä. Jos tuomitaan murhayrityksestä ja törkeästä ryöstöstä, niin mitä siitä mahtaa saada istuttavaa? Nuorena henkilönä jne.jne. Aika hankala valkopestä tätä rikosta, kun on oikein vielä palattu takaisin antamaan kenkää ja päähän tietysti.

Tällainen eläintoiminta panee minut aina hiukan kiehumaan. Meidän pitäjässä sattui pari vuotta sitten hyvin samanlainen tapaus ja nimenomaan kulmahousuporukan toimesta. Rapsu oli mielestäni hengetön vastine teosta noin tosiollen. Osallisia oli neljä paria lakeerikalosseja.
 
Elinkautinen, ilman helpotuksia olisi oikeaa tasoa
 
Totta kai sillä on merkitystä, yrittääkö maahan tulija ylipäätään integroitua vai ei. Käsittääkseni myös chileläiset pakolaiset ovat integroituneet hyvin - tosin heilläkin olosuhteet olivat paremmat kuin esim Somaliasta tulleilla. Samoin erilaiset turkkilaiset ym ovat työllistyneet hyvin (vaikka ihan kaikkia tellejä ja lellejä ei välttämättä yritystoiminnassa muisteta aina maksaa).

Luulen tosin että vaikka vietnamilaiset ja somalit olisivat vaihtaneet paikkaa, niin silti vietnamilaiset olisivat onnistuneet ingegraatiossa paremmin.

Jostain syystä (jota en julkisesti lähde spekuloimaan) Arabiemiraatit ottaa suorittavan tason siirtotyöläisiä käytännössä vain Aasiasta. Intialaisia, bangladeshilaisia, vietnamilaisia ja mitä niitä siellä onkaan.

Afrikka ja Afrikan sarvi olisi aivan takapihalla, uskontokin olisi monella oikea. Eivät vaan ota.

Eivät ota myöskään muita arabeja, mutta siitä en ole aivan varma, että onko siinä jokin kulttuurinen este ottaa arabeja p**kahommiin.
 
No tietysti silkka kulttuurinen estehän se. :cool: Sikäli kulttuurinen, että ne työtkin pitää oikeasti jonkun tehdä. Ja huom: aasialaiset eivät ole öljymaissa pelkästään pa...ahommissa vaan siellä on paljon hyvin koulutettua väkeäkin hyvin palkatuissa töissä. Ylipäätään aasialaisia on ympäri maailmaa paljon nimenomaan töissä. :) En suinkaan vähättele mitään kansanryhmää, mutta jos ihte valita pitäisi johonkin ulkkiksia duuniin, niin kyllähän se kiusaus pestata aasialaisia olisi aika kova.....
 
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Vantaan Mikkolassa Korson alueella huhtikuussa tapahtunutta erittäin raakaa väkivaltarikosta. Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä ja törkeänä ryöstönä.

Snips yltä. Jos tuomitaan murhayrityksestä ja törkeästä ryöstöstä, niin mitä siitä mahtaa saada istuttavaa? Nuorena henkilönä jne.jne. Aika hankala valkopestä tätä rikosta, kun on oikein vielä palattu takaisin antamaan kenkää ja päähän tietysti.

Tällainen eläintoiminta panee minut aina hiukan kiehumaan. Meidän pitäjässä sattui pari vuotta sitten hyvin samanlainen tapaus ja nimenomaan kulmahousuporukan toimesta. Rapsu oli mielestäni hengetön vastine teosta noin tosiollen. Osallisia oli neljä paria lakeerikalosseja.

Tuomioasteikko murhan yrityksestä käräjäoikeuden ja hovin jälkeen liikkuu noin 8-10v asteikossa. Jos noilla "nuorukaisilla" on aiempia ja kun tässä on vielä ryöstö päälle, liikutaan todennäköisesti 9-10v tasolla (maksimi on 12v).

Nuorena tehdystä istutaan yleensä kolmasosa ja aikuisena puolet jos ei ole aiempia tai ehdonalaista päällä. Eli istuttavaa tällä peruskaavalla tulisi vanhemmalle noin 4,5-5v ja nuoremmalle 3-3,5v. Tämä siis jos menee käräjille noilla syytteillä ja menevät myös läpi. Jos muuttuu tapon yritykseksi (mitä puolustus tulee hakemaan tai törkeänä pahoinpitelynä) niin kakku putoaa 1-1,5v.

Yleisenä kommenttina tapahtuneesta: Vitun elukat.
 
No tietysti silkka kulttuurinen estehän se. :cool: Sikäli kulttuurinen, että ne työtkin pitää oikeasti jonkun tehdä. Ja huom: aasialaiset eivät ole öljymaissa pelkästään pa...ahommissa vaan siellä on paljon hyvin koulutettua väkeäkin hyvin palkatuissa töissä. Ylipäätään aasialaisia on ympäri maailmaa paljon nimenomaan töissä. :) En suinkaan vähättele mitään kansanryhmää, mutta jos ihte valita pitäisi johonkin ulkkiksia duuniin, niin kyllähän se kiusaus pestata aasialaisia olisi aika kova.....

Juu, en heitä p*skaduunareiksi kaikkia väittänytkään. Se on selvä, että kun haetaan koulutettuja, niin aasialaiset ovat täysin eri kastissa kuin keskimäärin afrikkalaiset. Ovat aika liki meitä länkkäreitä, vaikka ainakin vielä länsimaalaisille tuntuu osuvan ne pomon paikat. Ehkä siinä on osansa palkkatoiveilla eli länkkäreillä ei ole tarvetta suostua alipalkkoihin.

Mutta kun katsotaan niitä suorittavan tason duuneja emiraateissa, joihin voi periaatteessa palkata lyhyellä perehdytyksellä kenet tahansa nohevan henkilön, niin ovat yksinomaan aasialaisia. Tekevät duunia ja saavat jonkinmoista palkkaakin. Eikä ole huolta sodasta eikä muusta. Luulisi kelpaavan afrikkalaisille työmiehillekin.
 
Menee toi poliisien kamera innostus ihan pikkusen yli... Voisi rueta kansalaiset jo laittamaan tolppia porukalla nurin ni ei niitä kovin nopeasti uusittaisi ;) Suomessa niillä nyt on vaan tarkoitus tehdä rahaa se on ihan selvä asia. Nyt ruetaan sit tulevaisuudessa kuvaamaan vaikka jokainen auto ja katsellaan kellä on turvavyö kiinni jnejne...

Poliisi keksi uusia tapoja käyttää superpeltipoliisia – näistä asioista napsahtaa tulevaisuudessa sakko
Mielenkiintoista, että autoilijaa halutaan sakottaa turvavyön käyttämättömyydestä, mutta fillaristia ei haluta sakottaa kypärän käyttämättömyydestä.
Millä logiikalla autoilija on pahempi rikollinen?

Edit: typoja
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top