Suomi 100 vuotta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja YliKoo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Kolikkojen oli tarkoitus välittää punavihreää ideologiaa siitä kuinka valkoiset olivat raakalaisia ja kuinka Suomi on vastuussa Syyrian lasten kuolemista (kun emme anna Irakista ja Afganistanista tuleville turvapaikkaa).

Sikäli olen yllättynyt, että myös vasemmistolaiset voimat ovat tuominneet kolikot esim Li Andersson. Taiteilija itse oli myös tästä yllättynyt ja sanoi, että oletti vain oikeistolaisten närkästyvän. Backfiretti se suunnitelma
 
Juhlarahat onnistuivat yhdistämään koko kansan juhlavuoden teeman hengessä.

Joka iikka vassarista kokkariin ja suvakista rajakkiin pitää rahoja täydellisen epäonnistuneina :D

Onhan tässä hieno kansallisen yhdentymisen merkki. :D Li Anderssonkin on ihan seksikäs. :D
 
kuinka valkoiset olivat raakalaisia

Kyllähän ne olivat.



Mutta tuo raha on ainoa, joka liittyy suoraan suomenhistorian suuriin tapahtumiin.
Jotka vaikuttavat edelleen kansan mielissä.
Ja siksi puolustaa paikkaansa rahassa.

(Tietenkin Kansalaissodasta/vapaussodasta olisi voinut valita jonkin muunkin kuvan/esimerkin.)

Loput lantit ovat sitten jotain ”poliittista historiaa”.
 
Minusta tuollaiseen rahaan voisi olla valittu Talvisota-teema. Kun se yhdisti niin punaiset kuin valkoiset yhteisen asian taakse.
 
Kyseessä oli kylläkin ev evp Valo Nihtilä. Kirjaimellisesti siis isänmaanmies loppuun asti. Tapahtui YH:n päivänä 24.10.1973.

Jep. Valo Nihtilä, joka oli yksi suurimmista strategeista Suomen selviämisessä.
 
Joo mutta eri suunnittelijoilla. Nämä nykyiset olisivat kuvanneet kasan jäätyneitä ruumiita tekstillä: Hölmön Tölväys 1939

Kääntöpuolella kuvattuna Merihaka

Kiitos kun nousi verenpaine kuin Valo Nihtilällä... :mad:
 
Kyllähän ne olivat.



Mutta tuo raha on ainoa, joka liittyy suoraan suomenhistorian suuriin tapahtumiin.
Jotka vaikuttavat edelleen kansan mielissä.
Ja siksi puolustaa paikkaansa rahassa.

(Tietenkin Kansalaissodasta/vapaussodasta olisi voinut valita jonkin muunkin kuvan/esimerkin.)

Loput lantit ovat sitten jotain ”poliittista historiaa”.

Ok, mutta jos yhdessä kolikossa on kuva valkoisten suorittamasta punaisten teloittamisesta, niin sitten toisessa kolikossa olisi pitänyt olla kuva esim. niistä 18 ev. lut. kirkon papista,jotka punaiset murhasivat sodan alussa ideologisista syistä. Kaiken kaikkiaan älyttömistä älyttömin idea koko kolikkosarja
 
Vasemmisto närkästy, koska noiss ammuttiin punikkeja.
Oma ehdotus Suomen viideksi kolikoksi.
1917-18 Itsenäistyminen, Mannerhein ja jääkärit.
1939 Talvisota
1941-45 Sota ja SS vapaaehtoiset
Kekkosen diktatuuri "Saatanan tunarit"
ja YYA sopimuksen loppuminen ja EU liittyminen. Koska sillon EU oli hyvä.
 
Idiootti toimikunta valitsee idiootin suunnittelijan, vielä hyväksyy sen idiootit suunnitelmat ja lopuksi lafkan idiootti johtaja lyö kaiken palasiksi kun homma ei mennytkään niin kuin piti.

Muutama satatuhatta hukattu yhteiskunnan rahaa, lopputuloksena kaikilla paha mieli ja idiootti olo.

Saisko tosta tehtyä juhlakolikon :)

Eihän siihen yhteiskunnan rahaa mene: Rahapaja on osakeyhtiö jonka tarkoitus on tuottaa voittoa ja sitä noillakin rahoilla olisi epäilemättä hyvin tahkottu :)
Onkohan tuo sarja muuten Monetan tilaama vai Rahapajan oma rojekti? Juhlarahanlyönti on mennyt ihan älyttömäksi rahastukseksi, väkisin väännettyjä "juhla"aiheita eikä niillä enää minkäänlaista keräilyarvoa ole. linkki
 
Onhan tässä hieno kansallisen yhdentymisen merkki. :D Li Anderssonkin on ihan seksikäs. :D

Li viestittää Sardaukarille...:D

li%20kutsuu%20sinut%20y%C3%B6kyl%C3%A4%C3%A4n.jpg
 
Joo mutta eri suunnittelijoilla. Nämä nykyiset olisivat kuvanneet kasan jäätyneitä ruumiita tekstillä: Hölmön Tölväys 1939

Kääntöpuolella kuvattuna Merihaka

Kolikon kuvasta olisi pitänyt käydä ilmi se, että kyse on jäätyneistä puna-armeijan sotilaista (korrektia ilmausta käyttääkseni). Toiselle puolelle kuvaan sitten keskitysleirikuva Karjalasta toisen maailmansodan ajalta.

vlad
 
Idiootti toimikunta valitsee idiootin suunnittelijan, vielä hyväksyy sen idiootit suunnitelmat ja lopuksi lafkan idiootti johtaja lyö kaiken palasiksi kun homma ei mennytkään niin kuin piti.

Muutama satatuhatta hukattu yhteiskunnan rahaa, lopputuloksena kaikilla paha mieli ja idiootti olo.

Saisko tosta tehtyä juhlakolikon :)
No sais! Nimellä "Espoon kaupungin puisto-osasto nojaa haravoihin". Venäjällä osataan nojata vaan harjoihin ja maaorjat lapioihin... haravaan nojaaminen vaatii haravoinnin sijasta harjoittelua :).
Itse olisin laittanut Suomen Itsenäisyys 100 vuotta juhlarahaan seuraavat teemat:

1.) Valkoisen armeijan marssin Ylipäällikön johdolla vapautetun maan itsenäiseen pääkaupunkiin Helsinkiin (jättänyt sotilasasioissa itsenäisyyden aseellisen saavuttamisen tärkeimpänä asiana tähän yhteen kolikkoon, koska olen konsensus-henkinen maltillinen oikeistolainen :cool:)
2.) viimeinen sotakorvausjuna puksuttaa kolikon oikean reunan yli helvetin suohon (sota ohi konkreettisessa mielessä, ryssä ulos Porkkalasta ja Suomenmaasta vähäksi aikaa)
3.) olympialaiset Helsingissä (lonkero keksitty!)
4.) jäänmurtaja vie vientialusletkaa vasemman alakulman suuntaan maailmalle (viennistä alkoi Suomen nousu moderniksi (jälki)-teolliseksi yhteiskunnaksi)
5.) maailman ensimmäinen SMS-protokollalla lähetty viesti (/HELLO/) - (suomalainen keksintö joka muutti ihmiskunnan tavan kommunikoida ja johti suoraan twitteriin yms. miljardiarvostuksia nauttiviin typeryyksiin)
6.) marjanpoimintaa suomalaisessa metsässä (perustuslakimme turvaamat poikkeukselliset jokamiehenoikeudet, thai-poimijat tuomassa kansainvälisyyttä)

Mutta meikäläinen olis varmaan haukuttu näistä ties miksi.
Mitäs ideoita reserviläisveljillä viiden kolikon sarjaksi?
 
Vedä veli-parka henkeä, ettei käy niinkuin Airolle, joka sai kohtalokkaan slaagin Kokoomusnuorten kokouksessa.
Taisi olla Ala-Kulppi, ja kusinen kanervanvesa verenpainetta pumppaamassa maanpetturuudellaan?
 
Vasemmisto närkästy, koska noiss ammuttiin punikkeja.
Oma ehdotus Suomen viideksi kolikoksi.
1917-18 Itsenäistyminen, Mannerhein ja jääkärit.
1939 Talvisota
1941-45 Sota ja SS vapaaehtoiset
Kekkosen diktatuuri "Saatanan tunarit"
ja YYA sopimuksen loppuminen ja EU liittyminen. Koska sillon EU oli hyvä.


SS-vapaaehtoiset ehken eivät oikein sovi.... "just saying".. :P
 
Back
Top