Suomi 100 vuotta

Nyt on tullu käytyä kahdet suomi 100v juhlat läpi, yhdet päiväkodis ja yhdet koulus.

Oon vissiin lukenu liikaa etelän merioita kun odotin jotain "kansainvälistä monikulttuuria"
Mutta ei, juhlat oli samanlaasia kuin omalta kouluajalta.

Oli jopa lasten tekemää kunniavartiota. Tuli lippulaulua, maammelaulua, sipeliusta, ja yksi laulu jossa "yläkerranherra" oli kovasti esillä. Itselle tuntemattomapi niin nimeä en muista.

Isoisien verenvuoratus muistettiin. Myös suomenruotsalaiset ja saamelaiset mainittiin.
Mitään "yhteistä" eurooppaa tai monikulttuurisuutta ei ollu ollenkaa. Suomen murteetkin tuotiin esiin ja jopa synnyinmaa.

Tuli kyllä hyvä mieli

Johtunee murrealueestasi ;) (Pohajaalaasille ei kotkotukset uppoa)
 
Slush, tekoäly ja lääketiede.

Kone löysi keinon, jolla parantumatonta ALS-tautia sairastavan ihmisen hermosolujen kuoleminen voidaan estää.
– Pystymme käyttämään teknologiaa ihmisälyn lisäämiseksi. Pystymme simuloimaan kaiken tiedon ja tekemään todella fiksusta tutkijasta vielä fiksumman, kertoi BenevolentAI:n perustaja ja puheenjohtaja Ken Mulvany Slush-startup-tapahtumassa perjantaina.

Vuoden 2016 vuoden alussa alettiin etsiä hoitoa ALS-tautiin. Se on neurologinen sairaus, jossa lihasten toimintaa ohjaavat liikehermosolut alkavat rappeutua. ALS-taudissa elinajanodote on 3-6 kuukautta diagnoosin jälkeen. Kyseessä on hyvin monimutkainen sairaus, eivätkä tutkijat ole saaneet selville, mistä taudissa todella on kysymys.

– Koneaivot ehdottivat viidessä tunnissa viittä eri hypoteesia sairauden hoitamiseksi. Vuoden aikana ehdotetut hypoteesit testattiin Isossa-Britanniassa ja viime toukokuussa kerrottiin, että kone löysi keinon, jolla uusien hermosolujen kuoleminen voidaan estää, Mulvany kertoi.

Vastaavanlaisia hetkiä, että kone on löytänyt hoitokeinon, yrityksellä on ollut yksitoista 18 kuukauden aikana.

https://www.verkkouutiset.fi/koneaivot-mullistavat-terveydenhuollon-parantumattomiin-sairauksiin-hoitokeinoja/
 
Itsenäisyyspäivän paraatin lisäksi 100-vuotiasta Suomea juhlitaan toisaalla kaupungissa...

Kuopio yllättää - Suomen itsenäisyyspäivän pääjuhlan teemana monikulttuurisuus

Kuopion kaupunki järjestää perinteisen itsenäisyyspäiväjuhlan Kuopion Musiikkikeskuksella 6. joulukuuta kello 14.30, mutta tänä vuonna ohjelma eroaa huomattavasti aiempien vuosien perinteistä.

Kuopion juhlassa Suomen 100-vuotisjuhlavuonna teemana on kansainvälinen Kuopio ja monikulttuurisuus.

Ohjelmassa juhlapuheen pitää Pohjois-Savon sotaveteraanipiirin kunniapuheenjohtaja Jouni Perälä ja kaupungin tervehdyksen esittää kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Tuula Väätäinen.

Muuten juhlassa kuullaan ja nähdään esityksiä eri kansallisuuksia edustavilta esiintyjäryhmiltä.

Kuopion kaupungin mukaan esiintyjien ohjelmisto heijastelee Suomea monikulttuurisena yhteisönä historian aikana ja nykypäivänä.

Tapahtumaa on ollut järjestämässä Kuopion kaupungin lisäksi Monikulttuurikeskus Kompassi.

Itsenäisyyspäivän juhla järjestetään vuosittain ja se on avoin kaikille kuntalaisille. Juhlassa pyydetään perinteiseen tapaan käyttämään tummaa pukua ja kunniamerkkejä.

Tilaisuudessa on viittomakielen tulkkaus.

Kahvitus yleisölle alkaa itsenäisyyspäivänä kello 13.30. Juhlaohjelma alkaa kello 14.30. Juhla päättyy Maamme-lauluun.

Tapahtumassa kannattaa huomioida, että Musiikkikeskuksen parkkipaikka on suljettu ja varattu Puolustusvoimien käyttöön itsenäisyyspäivänä kello 6-16.

Kuopion keskustassa on itsenäisyyspäivänä kello 17 ilotulitus. Jo aiemmin päivällä Puolustusvoimat järjestää valtakunnallisen sotilasparaatin.
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa...1078024?pwbi=6a402ce3f040078ed8877b4a6401ae57
 
Sotketaanko tässä monikulttuurisuus ja kansainvälisyys?

Itsenäisyyspäivän paraatin lisäksi 100-vuotiasta Suomea juhlitaan toisaalla kaupungissa...


https://www.savonsanomat.fi/kotimaa...1078024?pwbi=6a402ce3f040078ed8877b4a6401ae57

Sillä mitä juhlimista on monikulttuurisuuteen valtioon tähtäävässä politiikassa jossa ihmisiä eristetään taustan tai syntyperänsä perusteella omiin lokeroihinsa?? Politiikkaa jonka jälkiä tullaan siivoamaan suuremmissa EU-maissa vuosikymmenien ajan.

Politiikkaa joka ei palvele muita kuin niitä jotka erityisesti haluavatkin eristäytyä ja luoda "rinnakkaisia yhteiskuntiaan" joissa pätevät omat lait, tavat ja uskot ja normit. Kuten kaikenlaisia lahkolaisia ja islamisteja.

Kuvitelkaa nyt. Mitä ihmettä Yhdysvalloistakin olisi tullut jos siellä olisi ollut vallassa monikulttuurisuus? Entä Iso-Britanniasta?

Miten sekaisin pitää olla että kokee sen politiikan ja ohjailun rikkautena tai hyvänä asiana.
 
Viimeksi muokattu:
Suomi-100 sana(t).

Itsenäisyyden
juhlavuoden kunniaksi järjestetyn Suomen sana -kilpailun voittajaksi on valittu sisu.

Finaaliin päässeet kymmenen ehdokasta olivat aakkosjärjestyksessä demokratiavaje, elähän, kalsarikännit, löyly, metsä, no niin, perkele, sauna, sinivalkoinen ja sisu.

Sanoja ja ilmaisuja aivan laidasta laitaan, kuten armas, byrokratia, Dingon paluu, epäsikiö, fillarikommunismi, hevonpaska, jokamiehenoikeus, kipsisakka-allas, liplattaa ja myötähäpeä.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005476722.html
 
Olin koululaisten Suomi100-juhlassa juur. Hieno juhla, todella onnistunut. Musiikki pääosassa. PJ Hannikaista, Jukka Kuoppamäkeä, Arttu Viskaria, Maamme jne. Vailla kirkon osuutta ja vailla pitkiä pönöttäviä puheita, sanoma selvä mitään poistamatta ja lisäämättä. Helkkarin hyvä toteutus, jälkikaronkan perusteella jäi hyvä jälkimaku.

Joo. Siellä sitä vaan lasten vanhempien joukossa olivat niin kalevalaiset, turkkilaiset, venäläiset, ukrainalaiset kuin pari ruotsalaistakin. Hyvin tultiin vaan juttuun ja yllätykseni oli jonniinlainen, kun huomasin useamman kerran myös maahanmuuttaneiden tapailevan kalevalalaulujen sanoja....Kuoppamäen sininen on taivas jne. näytti ottavan eniten tulta.

Kaikesta päätellen kukaan ei pahoittanut mieltään, no ehkä sitten suoli24:sta jotain luetaan, ketkä kehtaavat...tuotantoa niiltä, joiden ylim. pillerireseptin on pitäjän lääkäri evännyt.
 
Työnantaja tarjosi kakkukahvit. Hyvin näytti maistuvan myös Venäläisille.

Venäläisen kanssa minäkin yhdet kahvit tänään ryyppäsin. Muistelimme lähihistoriaa ja olimme vähän huolissamme tulevaisuudesta kaiken tämän propagandan keskellä, koska molemmilla on lapsia.
 
Kukaan ei toistaiseksi ole, ainakaan julkisesti, pahastunut tai edes vitsaillut siitä kuinka internationalistinen vasuriälymystö on kaapannut nationalistisen (ja luultavasti sellaiseksi tarkoitetunkin) arkkiveisun samaan tapaan kuin Suomi ensin porukka on kuulemma kaapannut Suomen leijonan...
 
Ensin sotilassoittokunnan komea konsertti koulun juhlasalissa. Sitten tyttärien juhla huoltajille toisella koululla. Lopuksi oman koulun oma juhla omalle väelle.

Kaikki melkoisen perinteisellä kaavalla, tosin hieman modernisoituna, mutta kaikissa live-esiintyjät ja tekemisen riemua ja intoa. Tästä on hyvä laskeutua juhlapäivään.
 
Joku itseriittoinen wannabe- musatoimittaja ruoskii Suomi100 -teemaa oikein urakalla. Linkki Soundi- lehden kolumniin.

Nämä kulttuuripiirien ultrabra -henkiset vihervassarit ovat kyllä surkuhupaisaa väkeä. Kannatta lukea tuo ulostus!
 
Venäläisen kanssa minäkin yhdet kahvit tänään ryyppäsin. Muistelimme lähihistoriaa ja olimme vähän huolissamme tulevaisuudesta kaiken tämän propagandan keskellä, koska molemmilla on lapsia.
Eipä tullut puttinistien kanssa keskusteltua. Eikä näitä veijareita huoleta muu kuin että joku herättää kesken työpäivän.
 
Itsenäisyyden muistolle.

TIISTAI 5. JOULUKUUTA 2017 http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2017/12/paivaa-ennen.html
PÄIVÄÄ ENNEN
Huomenna on kuudes päivä joulukuuta vuonna 2017. Päivän kohdalla on merkittävää se, että silloin nimipäiviään viettävät Niilo, Niko, Nikolai ja Niklas. Monissa Euroopan katolisissa maissa silloin myös vietetään Pyhän Nikolauksen päivää. Eräässä pienessä pohjoisessa maassa vietettiin kuudes joulukuuta – joskus aikanaan – sen pienen pohjoisen maan itsenäisyyspäivää.
 
Back
Top