Suomi elvyttämään puolustustarviketuotannolla

Miksi siis kannattaa taistella vaikkapa telakkateollisuuden puolesta? Kun tarjouspyyntö tulee, niin vastataan että tilatkaa Etelä-Koreasta, tulee siististi ja halvemmalla.

Anteeksi provo. Tämän ketjun ajatus ei ollut yrittää vahvistaa nykyistä tilannetta, jossa sotaväki näyttää katalookeista hienoja kuvia politiikoille. Politiikkojen päätehtävä on käyttää punakynää mahdollisimman paljon, koska ääniä ei osteta pyssyjä ostamalla. Ajatus - utopistinen, tiedetään - on se, että meidän omaa teollisuutta kehitetään niillä alueilla joissa se on mahdollista. Kriisin aikana raaka-aineiden hankinta on helpompaa kuin valmiiden aseiden.

No rakennetaan ne kiväärit sitten kotimaassa eikä kokoonpanna. Silloin puhutaan jo oikeista asioista. Pv:llä ei ole tähänkään toki rahaa mutta eipä teollisuuden kehittämistä kai ole tarkoituskaan puolustusbudjetista rahoittaa. Kokoonpanosta puhuminen on näpertelyä ja harhauttamista eikä sillä saavuteta millään muulla kuin maakuntapoliittisella tasolla merkittävää hyötyä. Kivääri ei ole sellainen monimutkainen kokonaisuus jonka kasaaminen loisi uutta kykyä samalla tavalla kuin vaikkapa Hornetien kokoonpano. Siitä maksaminen oli Pv;n kannaltakin ihan eri tavalla perusteltua.
 
Näin.

Sitten vielä sopiva määrä AMV- ja AMOS - kalustoa. Laivaston peruskama aseistusta ja sensoreita lukuun ottamatta, viestintä, tykistö, taistelijan varusteet. Mitä muuta.

Kyse on pitkälti tahdosta. Investointivaraa Suomella olisi tällä hetkellä enemmän kuin järkeviä kohteita.
 
Ajatus oli tämä. Otetaan vertailu vaikkapa telakkateollisuuteen, joka on jopa AY-liikkeen hyväksymä kohde valtion rahoille. Kun tilauksesta kilpaillaan, raavitaan maasta jokainen tukieuro jonka valtio voi pelisääntöjen (Suomi taitaa olla ainoa joka noista piittaa) puitteissa hankkeeseen laittaa. Näitä innovaatio-työllistämisjuttuja taitaa olla aika paljon.

Suomella on konepajatuotantoa jolla osaamista tykintekoon. Vaikka K98 ei ilmeisesti ole täysin soiva peli, en suostu uskomaan että meillä ei kelvollista perustykkiä saataisi aikaan.

Liikkuvuus, entä alusta? Archerissa on dumpperin alusta, jossa on yhdistetty huono maantieliikkuvuus huonoon maastoliikkuvuuteen. Metsäkoneen alustan otin esille siksi, että niitä valmistetaan meillä ja sen liikkuvuus umpimaastossa on aivan omaa luokkaansa. Tuota 400 metrin metsäautoteiden väliä koko maassa en ihan osta. Telakuorma-autot, maastokuorma-autot ja traktorit voi unohtaa umpimaastossa talvella tai kelirikon aikaan.
Telakuorma-auton kyydissä tuli oltua vm aikana Kajaanin ja Rovajärven seuduilla. Mielestäni kyseessä on puolustusvoimien maastokelpoisin laite. Esim. yli metrinen lumi ei ollut este. Tykin alustaksi kyllä tarvittaisiin kertaluokkaa järeämpää alustaa.

Jos halutaan kotimaista vaihtoehtoa, niin alustaksi saattaisi kelvata Sisun ETP 8x8 tai 10x10.
 
Veikkaanpa kuitenkin, että jos pitää mennä suon yli jossa on yli metrin syvät ojat niin jää menemättä. Tai kunnon kivikko.

Mulla on työn alla yksi alue joka pitää hakata rakentamisen alta paljaaksi. Millään traktorilla tai telavehkeellä ei sinne ole asiaa mutta moto ja ajokone pääsevät. Muu kalusto sitten aloittaa rakentamaan työmaatietä näiden tekemän ajouran päälle.
 
Miksi siis kannattaa taistella vaikkapa telakkateollisuuden puolesta? Kun tarjouspyyntö tulee, niin vastataan että tilatkaa Etelä-Koreasta, tulee siististi ja halvemmalla.

Miksi ei kannata, kun meillä on osaamista siinä? Turun telakka saanut yhden maailman merkittävimmistä telakkateollisuuden yhtiöistä. Meillä on kokemusta laivojen rakentamisesta ja siihen tarvittavaa osaavaa työvoimaa. Kyseessä on enemmän kuin pelkästään telakan ylläpito. Yksikin tilaus työllistää useita alihankkijoita ja kaikki vaikuttavat Suomen talouteen.

Ei Etelä-Koreassakaan ole kapasiteettia rakentaa kaikkea ja suomalainen työn laatu tiedetään maailmalla erinomaiseksi.

Ainakaan itse en ymmärrä miksi uuden aseen osia ei voisi tuoda Suomeen, koota ne täällä ja luovuttaa PV:lle. Kyseessä on joka tapauksessa satojen miljoonien eurojen investointi, jos se tulee muutaman miljoonan halvemmaksi ostaa suoraan ulkomailta, ei kannata. Tehdas ja sen työntekijät kuitenkin maksavat Suomessa koottavista aseista veronsa Suomeen -> kansantaloudellinen hyöty.
 
Jos halutaan kotimaista vaihtoehtoa, niin alustaksi saattaisi kelvata Sisun ETP 8x8 tai 10x10.

Tästäkin käytiin jo keskustelua. Alusta saa olla vahva ja auton pitää olla panssaroitu, jotta se kestää siihen aiheutuvan paineen. Esimerkkinä siinä yhdessä kuvassa oli 122 millisen putki, joka tuli ajoneuvon ikkunoiden yli. Jos ikkunat olisivat tavallisia auton ikkunoita, ne menisivät rikki ensimmäisestä täyspanoksesta. Tuo Sisun panssaroitu 8x8 ei vaan ole mikään kovin edullinen ajoneuvo, eikä sitä ole suunniteltu tuollaiseen tarkoitukseen, joten se nostaa hintaa entisestään.
 
Miksi ei kannata, kun meillä on osaamista siinä? Turun telakka saanut yhden maailman merkittävimmistä telakkateollisuuden yhtiöistä. Meillä on kokemusta laivojen rakentamisesta ja siihen tarvittavaa osaavaa työvoimaa. Kyseessä on enemmän kuin pelkästään telakan ylläpito. Yksikin tilaus työllistää useita alihankkijoita ja kaikki vaikuttavat Suomen talouteen.

Onhan tässä aina myös harmaata aluetta. Vaikka laivat rakennettaisiin Turussa tuodaan niiden käytännössä kaikki järjestelmät joka tapauksessa ulkomailta ja kotimaasssa ne vain ruuvataan paikalleen. Sataprosenttiseen omavaraisuuteen ei tietenkään ole mitään mahdollisuuksia.
 
Ainakin itse laiva, moottorit, sisustus ja perusasiat pystytään rakentamaan Suomessa. Sotalaivoista jos puhutaan, niin merkittävimmät ulkomailta hankittavat järestelmät olisivat asejärjestelmät.
 
No rakennetaan ne kiväärit sitten kotimaassa eikä kokoonpanna. Silloin puhutaan jo oikeista asioista. Pv:llä ei ole tähänkään toki rahaa mutta eipä teollisuuden kehittämistä kai ole tarkoituskaan puolustusbudjetista rahoittaa. Kokoonpanosta puhuminen on näpertelyä ja harhauttamista eikä sillä saavuteta millään muulla kuin maakuntapoliittisella tasolla merkittävää hyötyä.

Mitä hyötyä saavutetaan sillä, että tilataan tuote suoraan ulkomailta? Meillä on jo olemassa Sako, joka työllistää suomalaisia, joka maksaa veroja Suomeen, jonka työntekijät maksavat veroja Suomeen. Tällöin myös rahaa jää Suomeen ja sillä on työllistävä vaikutus.
Ei tässä ole tarkoitus PV:n rahoilla luoda uutta tehdasta saati Suomeen omaa Lockheed Martinia, joka valmistaa jokaisen PV:n tarvitseman tuotteen. Kun kerran tehdään suuri investointi ja siinä voidaan hyödyntää suomalaista yritystä, olisi typerää olla hyödyntämättä sitä, jos siis päädytään valitsemaan kyseinen tuote.

Kivääri ei ole sellainen monimutkainen kokonaisuus jonka kasaaminen loisi uutta kykyä samalla tavalla kuin vaikkapa Hornetien kokoonpano.

Kuten mainitsin, ei olla luomassa uutta puolustusteollisuuden yritystä, vaan hyödyntämässä olemassaolevia toimintoja, joka on enemmän kuin järkevää.
 
Mitä hyötyä saavutetaan sillä, että tilataan tuote suoraan ulkomailta? Meillä on jo olemassa Sako, joka työllistää suomalaisia, joka maksaa veroja Suomeen, jonka työntekijät maksavat veroja Suomeen. Tällöin myös rahaa jää Suomeen ja sillä on työllistävä vaikutus.
Ei tässä ole tarkoitus PV:n rahoilla luoda uutta tehdasta saati Suomeen omaa Lockheed Martinia, joka valmistaa jokaisen PV:n tarvitseman tuotteen. Kun kerran tehdään suuri investointi ja siinä voidaan hyödyntää suomalaista yritystä, olisi typerää olla hyödyntämättä sitä, jos siis päädytään valitsemaan kyseinen tuote.

Puolustusvoimissa ei varmasti katsota hyvällä jos ennestään pieniä määrärahoja käytetään työllisyyden tukemiseen. Toki PV on osa suomen valtiota ja työllisyys on tärkeä tekijä, mutta tämä työllistäminen tulee tapahtua muiden kuin PVn toimesta. Jos puhutaan satojen miljoonien hankkeista niin puhutaan varmasti myös kymmenien miljoonien lisälaskusta. Tämän lisälaskun maksajaksi jos löytyy jokin muu taho niin silloin ei ole ongelmia.

Tämä rynnäkkökiväärien kokoonpano (ei valmistus) ei tuota mitään lisäarvoa kotimaan puolustukselle.
 
Puolustusvoimissa ei varmasti katsota hyvällä jos ennestään pieniä määrärahoja käytetään työllisyyden tukemiseen.

Niin suurta hintaeroa ei varmasti ole, että kannattaisi ostaa sama tuote samalta valmistajalta, mutta valmistuttaa se Italiassa täysin, sen sijaan että osa prosessista tapahtuisi Suomessa. Tämä on ennen kaikkea poliittinen päätös ja PV:n on elettävä sen mukaan. Jos kerralla hankitaan uudet rynnäkkökiväärit, niin puhutaan todella suurista summista, ei taida yhden vuoden määrärahat riittää koko toimenpiteeseen.

Mitä kalliimmat ostokset ovat, niin tietysti parempi että projektista osa saadaan tehtyä Suomessa, se tietää myös paljon verotuloja tänne.

En ole väittänyt, että rynnäkkökiväärien kokoonpano Suomessa toisi lisäarvoa puolustukselle, mutta jos se tuo kansantaloudellista hyötyä, niin ehdottomasti sitä on harkittava ja se on sellainen asia joka politiikkojakin kiinnostaa. Tällainen päätös korvata rynnäkkökiväärit ei vaan ole yksin PV:n päätös, päättäjillä on vaikutusvaltaa, kun kyseessä on mittava projekti.
 
Rynnäkkökiväärien korvaaminen on täysin PLM/PVn päätös ja ainoat jotka tätä kotimaista kokoonpanoa ajaa on persut. Ilmeisesti eivät ole tajunneet mistä on kyse.

Edelleenkin PV ja PV budjetti on kotimaan puolustamiseen ei työllistämiseen. Työllistämisvarat muualta niin ei mitään ongelmaa.
 
Ainakin itse laiva, moottorit, sisustus ja perusasiat pystytään rakentamaan Suomessa. Sotalaivoista jos puhutaan, niin merkittävimmät ulkomailta hankittavat järestelmät olisivat asejärjestelmät.

Rahassa mitaten ehkä puolet voidaan hankkia kotimaasta. Työn määrässä mitaten prosenttiluku on varmaan paljon isompi.
 
Eikö puolet miljoona/miljardikaupoista ole jo merkittävä summa, kun siitä verot jäävät kuitenkin Suomeen? Työn määrässä mitä suurempi sitä parempi.

Kallein menoerä ulkomaille on mainitsemani asejärjestelmät, muuten kotimainen teollisuus kykenee rakentamaan valtaosan lopuista tarvittavista materiaaleista.
 
Aseet sekä valvonta- ja taistelunjohtojärjestelmät tulevat ulkomailta. Lisäksi tulee varmaan monenmoista merenkulkuun liittyvä elektroniikkaa ja tietotekniikkaa. Taitavat nuo systeemit olla melko pitkälti samaan pakettiin integroituja tätä nykyä joten vaikea sanoa missä yksi loppuu ja toinen alkaa. En ole muistaakseni sanonut ettei laivoja kannata rakentaa kotimaassa. Pieni sarja erikoisaluksia tulee joika tapauksessa kalliiksi ja on hyvä tukea meillä jo olevaa korkeatasoista alan teollisuutta. Tämä on ihan muuta kuin kiväärin kokoonpanon kanssa näpertely. Onhan merivoimilla tälläkin hetkellä ns. kotimaassa valmistettu alus jonka runko on kuitenkin hitsattu Latviassa ja loput asennukset tehty Työveneellä Uudessakaupungissa. Kyseessä on siis Louhi.
 
Onko runko valmistettu Latviassa? Olisko lähdettä jossa tämä mainitaan?
 
Louhen runko on tehty Työveneen yhteistyötelakalla Riikassa. Muitakin samaisen telakan viime vuosinan toimittamia aluksia on tehty samalla opilla. Ei minulla kuitenkaan nyt ole linkkiä heittää. Koitan kaivaa sellaisen jostain. Tieto on kuitenkin varmasti oikea.

edit

http://www.riga-shipyard.com/images/assets/RSYShipbuildingreferencelist2014.pdf

Nelossivulla. Toimitettu 24.9.2009. Multipurpose vessel hull, FNS 999, Upinniemi 71,4m pitkä
 
Viimeksi muokattu:
Onhan merivoimilla tälläkin hetkellä ns. kotimaassa valmistettu alus jonka runko on kuitenkin hitsattu Latviassa ja loput asennukset tehty Työveneellä Uudessakaupungissa. Kyseessä on siis Louhi.

Eiköhän valtaosa merivoimien aluksista ole kotimaassa rakennettuja. Katanpää -luokka uusimpana alusluokkana tekee poikkeuksen. Katanpäät taitavat sisältää melko vähän suomalaista tekniikkaa, mutta jokin osa kokoonpanosta on ilmeisesti kuitenkin suoritettu Suomessa.
Tuleva alusluokka kuitenkin on sen verran merkittävä hankinta, että uskon ja toivon tilauksen päätyvän Suomeen.
 
Eiköhän pääosa tule jatkossakin kotimaasta jos vain telakkateollisuus pysyy hengissä. Louhikaan ei ole varsinainen sotalaiva joten se ei ole uusien taistelualiusten osalta mikään asiallinen verrokki. Turun telakka vaikuttaisi todennäköiselle uusien alusten rakentajalle. Muut kotimaiset telakat taitavat olla turhan pieniä ja Helsingin venäläinen telakka muuten vain pois laskuista.
 
Turun telakka on melkein ainoa vaihtoehto. Siitä mitä Raumalla tapahtuu tällä hetkellä, en tiedä. Se on sitten se toinen vaihtoehto. Miksi ei toisaalta pysyisi Turun telakka pystyssä, kun tilauksia on tullut seuraaville vuosille ja nyt kumppanina merkittävä toimija, niin eiköhän tuo tuosta lähde rullaamaan.
 
Back
Top