Tutkavalvontakoneet on hankala juttu meille mutta ne eivät voi tulla kovin syvälle meidän ilmatilaamme mittaamaan ja antamaan tukea mikäli suomen ilmapuolustus toimii kuten suunniteltu. Mainstay ei kykene erottamaan välttämättä taustavälkkeestä maaleja ainakaan satojen kilometrien päästä.
Välttämättä... Tänä on juuri sitä onnekkaisiin sattumiin luottamista, ei taktikointia. Mutta, menen asiakeskusteluun metakeskustelusta:
Tutkavalvontalentokoneet eivät tulisi syvälle meidän ilmatilaamme, se on aivan totta ja siinä olet oikeassa. Vaan mikä on meidän ilmatilamme syvyys itä-länsi-suunnassa? Esimerkiksi Lapissa syvyyttä on kartallakin vain reilu 200 kilometriä. Etelämpänä tilanne on parempi, mutta edelleen ongelmallinen. Helsingistä itärajalle on alle 200 kilometriä, Jyväskylästä hieman yli 200 kilometriä, Kuopiosta alle 200 kilometriä ja Oulusta melkein tarkalleen 200 kilometriä. Hawkin toiminta-alue jää aika pieneksi, jos se toimii vain Helsinki-Jyväskylä-Kuopio-Oulu-linjan länsipuolella, jossa vihollisen olisi kenties vaikeampi havaita sitä. Kysymysmerkiksi jää, kuinka ahkerasti vihollinen yrittäisi ilmahyökkäyksiä tuon linjan länsipuolelle? Hyökkäisikö vihollinen tuolla suunnalla kenties sellaisissa sää- tai valaistusolosuhteissa, ettei Hawk pysty taistelemaan tehokkaasti?
Mitä tulee tutkavalvontalentokoneiden suorituskykyyn, niin ainakin E-3 Sentry kykenee matalalla lentävien maalien havaitsemiseen hyvinkin kaukaa. Sentry edustaa toki länsimaista tekniikkaa ja on siten oletusarvoisesti parempi kuin venäläinen kollegansa. Olisin kuitenkin hämmästynyt, jos venäläiset eivät pääsisi edes samansuuntaiseen tulokseen. Sekin on Hawkien käytön kannalta ongelmallista, jos Mainstay havaitsee matalalla lentävän kohteen esimerkiksi 150 tai 200 kilometrin päästä.
Wikipedia kirjoitti:
Its
pulse-Doppler radar (PD) has
a range of more than 250 mi (400 km) for low-flying targets at its operating altitude, and the pulse (BTH) radar has a range of approximately 400 mi (650 km) for aircraft flying at medium to high altitudes. The radar, combined with an SSR, provides a
look down capability, to detect, identify, and track low-flying aircraft, while eliminating ground
clutter (radar) returns.
[2][12][20]
https://en.wikipedia.org/wiki/Boeing_E-3_Sentry
Hävittäjätutkat taas eivät mittaa kuin etusektoriin ja ehkä joissain tapauksissa taakse lyhyen matkan. Mikäli suomen ilmavalvonta pystyisi selviytymään ensi-iskuista niin meidän ilmatilannekuva olisi parempi puolustusalueella kuin vihollisen ja tämä antaa tarvittavan edun suunnitella torjuntaa kokonaisuudessa.
Koneet viestivät keskenään ja välittävät tietoa havaitsemistaan maaleistaan datalinkillä. Minkä yksi näkee, näkevät kaikki. Näin ainakin lännessä. Kuinka pitkällä idässä ollaan tässä suhteessa, sitä on paha mennä sanomaan, mutta esimerkiksi Carlo Kopp arvioi tilannetta näin vuonna 2008 (en tykkää lainata Koppia, mutta mieluummin lainaan häntä kuin venäläisten mainospuheita):
Airborne Datalinks and Networks – the Russians have long been users of digital datalinks, primarily for GCI and AWACS support of interceptors. During the 1990s they invested heavily in intraflight datalink technology intended to network flights of fighters, and the TKS-2 system currently exported on Flankers provides the capability to share sensor data between multiple aircraft. The Russians are now offering an equivalent to the JTIDS/Link-16 system on their latest fighters. What advantage the US and EU retain in this technology is primarily in the maturity of software and protocol designs, another gap which will not last.
Jos Kopp kirjoittaa edes puoliksi totta tuossa tekstissään kahdeksan vuoden takaa, niin venäläisilläkin alkaa tätä nykyä olemaan jotakin vastaavaa kuin länsimaissa käytössä olevat systeemit. Tietysti näin on vain uusien ja ehkä päivitettyjen venäläisten konetyyppien osalta, mutta ne neuvostoaikaiset koneet lahoavat muutenkin käsiin.
Väittäisinkin, ettei Suomella ole etenkään tulevaisuudessa merkittävää tilannekuvaetua. Tilannekuvassa on varmasti ollut eroa historiallisesti, kun hävittäjätutkat olivat huomattavasti alkeellisempia samoin kuin datalinkit. Taistelunjohtajan ja ilmavalvontatutkien tukema torjuntahävittäjä oli varmasti tuolloin selvästi hyökkääjää paremmassa asemassa. Kehitys on kuitenkin kuronut tätä aukkoa umpeen jatkuvalla syötöllä.
Kyllä mutta kyse ei ole mistään Hawkin taistelukyvyn varsinaisesta parantamisesta vaan sen YLLÄPITÄMISESTÄ.
Aika on ajanut jo 9-Miken ohitse, ylläpidettiin sen moottoria tai ei.
Kun monet kehittyneet maat käyttävät yhä 9-Mikea, niin ei se nyt täysin huono voi olla. Ovatko kaikki väärässä? Esimerkiksi Nato-maa Tsekille 9-Mike kelpaa ihan hyvin Gripenin lähitaisteluohjukseksi. (Gripeneille on myös Amraameja, joten selvästikin koneita valmistaudutaan käyttämään kovissa tehtävissä, pelkästä ilmavalvonnasta ei ole kyse.) Taiwankin lentää 9-Miket siivissä vielä pitkään, vaikka heillä on ainakin Venäjän veroinen, kehittynyt vihollinen. (Taiwan sai kylläkin hiljan läpi vientiluvan 9X:ään, mutta se on vain kymmenille ohjuksille, eli niillä ei aseisteta koko fleettiä.)
Myös Romania hankkii uusiin F-16 koneisiinsa 9-Mikeja.
Mahdollinen 9x-lisähankinta ei olisi missään nimessä vain Hawkeja varten vaan tukemassa meidän syöjähammasta, Hornettia. AIM-9X Block-2 version käyttöönotto antaisi lisäkykyä Hornetille liikehtimiskykyisiä Venäläiskoneita vastaan ja samalla vanhemmat X-block I versiot jäisivät osittain Hawkeille, ostettiin niihin kypärätähtäimiä tai ei. Ohjuksesta olisi silti paljon hyötyä.
Tällainen ratkaisu kuulostaa jo järkevämmältä. Kuitenkin täytyy miettiä puolustusvoimien rahoituksen kokonaisuutta. Se on mitä on. Ilmeisesti siinä kuvassa Hornetin AIM-9X on PV:n mielestä riittävän hyvä eikä päivittäminen uudempaan versioon anna niin suurta etua, että se oikeuttaisi kustannukset. Mistä hankinnoista leikataan, jotta saadaan hankituksi uudet ohjukset?
Hankintahan tulisi kalliiksi. Useimmissa lähteissä uudet lyhyen kantaman ohjukset ovat pyörineet n. puolessa miljoonassa eurossa, mutta onko tämäkään sitten kokototuus, tiedä häntä. Alla on muutama vientilupahakemuksia... jos jaetaan vientilupien maksimiarvo ohjusten määrällä, niin tulos on about puolitoista milliä per ohjus. Ero puolen ja puolentoista miljoonan välillä tuntuu aika suurelta, mutta ehkä se on selitettävissä integraatiolla, dokumentoinnilla, huoltovarusteilla ja muulla tilpehöörillä.
http://www.dsca.mil/major-arms-sales/singapore-aim-9x-sidewinder-missiles
http://www.dsca.mil/major-arms-sales/indonesia-aim-9x-2-sidewinder-missiles
http://www.dsca.mil/major-arms-sales/belgium-aim-9x-2-sidewinder-missiles
http://www.dsca.mil/major-arms-sales/norway-aim-9x-block-ii-sidewinder-missiles
Mainitsemasi esimerkki (jonka tunnen kyllä) Persianlahdelta 1991 Hornettien pommitustehtävästä ei sekään tue tätä oletusta.
Myönnettäköön, tässä tapauksessa niin ei käynyt, mutta tarvetta ei ilmeisestikään ollut. Jos Hornet olisi joutunut vähänkin alakynteen MiGiä vastaan, tilanne olisi ollut toisenlainen. Mieluummin kuorman pudotus ja uusi yritys seuraavana päivänä kuin koneen ja mahdollisesti oman [lentäjän] hengen menetys.
Me emme voi luottaa siihen tässäkään että Talvisodan tapatumat toistuisivat meille suosiollisina. Silloin Venäläispommittajat jättivät tehtävän usein kesken ja pudottivat pommilastinsa Suomenlahteen kun suomalaiskoneet saapuivat lähelle. Se tosin olisi meille lottovoitto!
Tämä talvisodan esimerkki juurikin tukee tuota edellistä oletustani pommikuorman pudottamisesta. Ihmisellä, jopa lentäjällä, on itsesuojeluvaisto. Eikä moraalikaan ole kauhean korkealla ainakaan venäläisillä.
Mikäli muistelen oikein, 1990-luvulla Venäjän Ilmavoimien rynnäkkötaktiikka pohjautui 12-koneen parijonoon (rynnäkkölautta) jota sitten tietysti suojattiin erillisillä koneilla. Taktiikka voi olla nyt toinen (siitä olisi kiva saada tietoa Syyriasta) mutta pommituksessa muodostelmassa lennetään(ei-häivekoneella) jotta voidaan yrittää havaita vihollisia ympärillä ja saada paras teho kohteessa. Saapuminen kohteelle ja kohteen löytäminen onnistuu siten samaan aikaan ja varmemmin yhdessä kuin erikseen harhailevilla parvilla. Yhtä isoa lauttaa on myös helpompi saattaa.
Joo, lennetään mekin talvisodan taktiikoilla, ne toimivat niin hyvin. Mitään ei tarvitse muuttaa.
Eiköhän Venäjälläkin ole kehitetty taktiikoita vanhoihin kaavoihin juuttumisen sijaan siinä missä lännessäkin. Ainakin maavoimien puolella homma on osin onnistunutkin, kun massiivisten ja kaavamaisten tulivalmisteluiden sijaan Ukrainassa on siirrytty ampumaan yksittäisiä maaleja, joista esimerkiksi lennokki on tehnyt havainnon vain hetkeä aiemmin.
Muutenkin täytyy ajatella sitä kokonaisuutta, jossa Venäjä toimii. Lähettäisikö Venäjä suuren konelautan syvälle toimintakuntoisen ilmapuolustuksemme sisään pommittamaan esimerkiksi Tamperetta? Vai käyttäisikö se ehkä kaukovaikutusaseita ennakkoon tiedustelemiensa meidän syvyydessä sijaitsevien kiinteiden kohteiden tuhoamiseen (sähkönjakelun, dataliikenteen ja liikenteen solmukohdat noin suurimpina esimerkkeinä)? Kannattaako pommittaa edes aluemaalia meidän syvyydessä, esimerkiksi ilmavoimien varatukikohtaa, jossa on ehkä kaksi konetta laajalle alueelle hajautettuna ja naamioituna mahdollisesti ilmatorjunnan suojaamana? Matka syvyyteemme on raskas ja vaarallinen, eikä ole kovin suurta varmuutta merkittävien vahinkojen aiheuttamisesta.
Hävittäjätorjunnassa korostuu mielestäni yllätys ja aggressiivisuus sekä oman vahvuuden hyödyntäminen. Vihollisen muodostelman yllättäminen ja nopea tulenavaus oikeassa paikassa on avainasemassa. Kun muodostelmaa vastaan hyökätään (BVR) se joutuu väkisin väistämään ja mitä paremmin yllätys onnistuu (sivustat, selusta, lentopinnat, aika ja paikka), sen todennäköisemmin se hajoaa väistössä. Samalla kun lentäjä kohtaa uhkan kohtitulevan ohjuksen muodossa vaikuttaa se tietysti heti päätöksiin ja vie hetkellisesti vähintään tehtävän mielestä. Ainoa ajatus on selviytyminen hyökkäyksestä eli puolustaminen tai pako.
Ei vastalauseita tältä osin.
Oikea ajoitus ja taktiikka antaa kyllä Hawk-parvellekin mahdollisuuden toimia rajoitetusti pommikonelauttaa vastaan vaikka sen kyky toimia ilmapuolustuksessa on hyvin rajoitettu. Yhdessä palana kokonaisuudessa sillä voi olla vielä jotain arvoa, ei yksittäisenä tekijänä tai koneena.
Nimenomaan yhtenä palana, ja sen vuoksi Hawkin ei tarvitse olla kykyjensä puolesta tikissä. Hawk ei näyttele merkittävää roolia hävittäjätorjunnassa, vaan Hawk on ainoastaan rikkana rokassa. Mahdollinen tehokkaampi lähitaisteluvarustus ei kasvata Hawkin mahdollisuuksia hyökätä muita maalityyppejä vastaan.
Ilmaherruushävittäjiä vastaan sitä ei voi missään nimessä käyttää (Mig-29 SMT, SU-30, SU-27).
Amen!
Käytännössä myös aiemmin käsittelemämme Su-34 on ilmaherruushävittäjä. Se on sitä ominaisuuksiensa puolesta, vaikka se ei käykään ilmi tyyppiluokituksesta. Jos helpottaa, niin asiaa voi ajatella länsikaluston kautta: F-15E on varmasti hyvin pätevä konetyyppi myös ilmamaaleja vastaan, etenkin Hawkia, vaikka ilmasta-maahan onkin sen leipälaji.
(Unohdit ilmeisesti Su-35:n listastasi?)
(Pahus, ne myytiin jo. 
)
