Ikävä kyllä joudun keskusteluun osallistumaan kännykällä enkä kykene esim. linkkejä laittamaan tai kaikkia muistikuviani tarkastamaan ihan täysipainoisesti. Tämä aihe, eli strategisten pommitusten teho, on kuitenkin ollut lähellä sydäntä pitkään ja aika paljon olen mielestäni aiheeseen perehtynyt. Asia nimittäin on oleellinen osa käsitteen "pelote" (deterrence) historiaa.
Mutta. Suosittelen aloittamaan ilmiöstä nimeltä douhetismi ja tutkimaan, miten esimerkiksi ilma-asetta käsiteltiin 1930-luvulla. Tästä löytää selityksen esimerkiksi sille, miksi RAFilla ylipäänsä oli Bomber Command, ja kiinnostavia puheenvuoroja mm. siitä, että rahaa ei kannattaisi tuhlata edes hävittäjiin. Nimenomaan argumentoitiin, että seuraava sota ei tarvitse muuta kuin pommittajat.
Siviiliväestön moraali oli RAFin ensisijainen ja eksplisiittinen maali noin vuodesta 1941, tarkkoja päiviä en muista. Ei toiminut, ja silmiinpistävää on että tämä myönnettiin Yhdysvaltojen ilmavoimien SBSässäkin. Koska nimenomaan strateginen pommitus oli USAFin olemassaolon syy, suorastaan.
Mutta usko douhetismiin eli lujana, ja historiaahan kirjoittavat voittajat. Terroripommitukset piti myös perustella jotenkin, koska olisi ollut ikävä todeta että kyseessä oli lähes täysin hyödytön siviilien joukkomurha ja kenties sotarikos. Churchillilla ei ainakaan ollut epäselvyyttä, mitä olisi käynyt jos RAF olisi jäänyt häviävälle puolelle. Merkillepantavaa on, että Bomber Commandille ei riittänyt omaa kampanjamitalia ja "Bomber" Harris jäi ainoana aselajikomentajana ilman aatelisarvoa.
Japanissa tämä ilma-aseen tehon korostaminen oli kylmän sodan aikaan erityisen tärkeää, vaikka useat aihetodisteet (mm. ylimmän sotaneuvoston päiväkirjat, tapahtumien ajallinen järjestys, ja jopa todistajanlausunnot) viittaavat vahvasti siihen, että Japani ei antautunut koska kaksi sen muistaakseni kahdeksasta täystuholta tarkoituksellisesti atomipommikokeita varten säästetystä suurkaupungista jyrättiin, aivan kuten kaikki muut kaupungit oli jyrätty jo. Japanin antautuminen ei tullut Hiroshiman jälkeen, eikä Nagasakin jälkeen, vaan heti sitten kun neukut julistivat sodan ja hyökkäsivät Mantsuriassa. Koko Japanin loppupelistrategia oli perustunut siihen, että NL pysyy puolueettomana, ja maihinnouseville jenkeille aiheutetaan osin Mantsuriasta ja pohjois-Japanista vedetyillä joukoilla suuria tappioita Etelä-Japanissa. Mutta Mantsuriasta tullut hyökkäys olisi ollut muutamissa viikoissa Tokiossa. Jälkikäteen oli sitten poliittisesti viisaampaa sanoa, että kyllä te amerikkalaiset ihan itse voititte sodan, ja atomipommi ratkaisi. Tästä on erinomainen tuore artikkeli muistaakseni Foreign Policyssa; epäilijöitä kehotan perehtymään Japanin konventionaalisiin pommituksiin ja miettimään, miksi ne eivät saaneet maata antautumaan.
Vietnamista tiedetään Rolling Thunderin ja "graduated pressuren" historia. Sielläkin kuviteltiin, että ilma-ase ratkaisee, ja että ratkaisu tehdään samoin kuin se kuviteltiin tehdyn Saksassa: iskemällä infraan. Harmi vaan että öljyntuotantoon kohdistuneita iskuja lukuunottamatta Saksassakin vaikutukset olivat vaatimattomia, silloin kun ne eivät suoranaisesti edesauttaneet maajoukkojen toimintaa (mm. iskut liikenneinfraan Normandian eristämiseksi). Neukut eivät muuten samaa erehdystä tehneet, kun heidän omat analyysinsa kertoivat samaa kuin minunkin: ilmavoimien tehokkainta käyttöä oli maavoimien tukeminen ja JOINT-touhu, ei itsenäinen sotiminen. (Sama johtopäätöshän ohjasi Luftwaffea.)
Toki oma vaikutuksensa oli Vietnamin takapajuisuudella, mutta tässäkin näkyy hyvin faktojen jälkikäteinen tulkitseminen ja ns. post hoc-puolustelu: infran alkukantaisuutta ja siitä seuraavaa herkkyyttä kun käytettiin alunperin yhtenä perusteluna sille, miksi Vietnam taipuu nopeasti. Samalla tavalla monille ilma-aseeseen uskoville oli "puzzle" miksi Serbia taipui, kuten tuosta lainauksestakin selviää. Ihmisillä on valtava kyky selittää asioita parhain päin, ja unohtaa ikävät tosiseikat. Kuten se, että Serbia kyykkäsi heti kun Venäjä käski eikä yhtään aiemmin, ja että NATOn suunnittelijoilla oli kylmä rinki persiissä: mitä tehdään jos ne eivät taivukaan?
Modernimmalle ajalle tultaessa on syytä perehtyä Wardenin konsepteihin strategisista kehistä, ja ennen kaikkea niiden syntyhistoriaan. Olen ennenkin todennut, että kylmän sodan jälkeen USAF oli tuuliajolla ja suorastaan taisteli olemassaolostaan. Tässä leikissä oli tärkeää todistella, että sodat voitetaan ilmasta ja yksin ilmasta. Ja sama porukka joka todisteli tätä, on myös kirjoittanut pääosan virallisista historioista jne. Wesley Clarkin ym. mielipiteet ovat tässä suhteessa huomattavan paljon mielenkiintoisempia.
