skärdis kirjoitti:
Näin on, mutta Saksa ei tullut Suomeen yllättäen ja kutsumatta. Lapin sotakin johtui siitä, että muutoin Neuvostoliitto olisi hyökännyt Suomeen. Suomi valitsi sitten kahdesta vaihtoehdosta sen vähemmän huonon.
Ei toki. Suomen näkemyksellä ei tosin ollut minkäänasteista merkitystä. Saksa olisi tullut joka tapauksessa. Suomi valitsi tuleeko Saksa ystävänä vai vihollisena. En tiedä oliko kaukonäköisyyttä vai lopulta sattuman sanelema onni, että Saksa hävisi maailmansodan. Joukkojen poistaminen Suomesta olisi saattanut olla himpun verran vaikeampaa, jos Saksa olisi voittanut.
Yhtä kaikki. Saksa ajatteli Suomen kansaa syksyllä 1939 niin lämpimään sävyyn, että tarjosi meidät Neuvostoliiton etupiiriin.
Pitänevät meitä liittolaisenaan ja osana Eurooppaa.
Voi olla. Tosin voi esittää myös erilaisia tulkintoja. Minä kallistun sille kannalle, että pitävät meitä protektroraattina, josta saa mukavasti suolarahoja.
Eurooppaa, jossa ollaan yhteisessä veneessä kansakuntien vapaasta tahdosta. Siinä on vissi ero entiseen itäblokkiin.
Euroon liittymisestä ei vapaata tahtoa ainakaan Suomen kansalaisilta kysytty. Niissä maissa, joissa kysyttiin, yhteisvaluutta hylättiin. Irlannin kansa esitti myös oman kantansa Lissabonin sopimukselle. On demokratian halventamista laittaa kansa äänestämään samasta asiasta uudelleen, jotta saadaan oikea tulos.
Vientimahdollisuuksista olen samaa mieltä, mutta ei kai sitä varten tarvitse luopua suverineetistä ja länsieurooppalaisesta identiteetistämmme?
Näemmä tulkintaerimielisyys vallitsee välillämme. En ole havainnut Venäjän vuosikausiin osoittaneen kiinnostusta suvereniteettimme poistamiseksi. Enemmänkin tuon kaltaista viestiä kantautuu Euroopan komission suunnalta.
Identiteetti on varmasti monimuotoinen, mutta sanoisinpa suomalaisten olevan suuremmassa määrin itäeurooppalaisia. Ei suurkaupunkien keskustoihin, vaan metsään. Ei viiniä lasista, vaan viinaa suoraan pullosta.
Tottahan sekin on, että merkittävä osa kansastamme oli vielä 80-luvullakin sosialismiin siirtymisen puolella ja elättelivät toiveita SNTL:n perheeseen liittymistä.
Mielestäni Suomessa on valitettavan paljon halua hakea jokin isoveli aina jostain suunnasta. Ei oikein osata olla ilman, että haetaan joku ulkopuolinen sanelemaan, miten voimme elää ja olla. Tasavaltainen itsenäisyyskin oli aikanaan porvaristolle sen laatuinen järkytys, että siitä piti päästämän eroon saksalaisen kuninkaan avulla. Toisen maailmansodan jälkeen liikkumatila oli vähäinen, mutta Neuvostoliiton kaatuminen aiheutti taas hämmennystä ja pelkoa isoveljen poistumisesta. Nopeastihan sitä löydettiinkin taas uusi isoveli. Ja turhaan. EU ei tuonut mitään sellaista hyötyä, mitä pelkkä ETA-jäsenyys ei olisi tuonut.
Livettiinpä vähän ketjun otsikosta. Pahoittelen.
Muutama sana itse aiheesta. Tuomioja väläytti sellaisenkin ajatuksen olemassaoloa, että pyytämällä Ruotsin ja Suomen apua, Islanti voisi osoittaa halukkuutensa irtaantua Natosta. Periaatteessa suhtaudun myönteisesti Pohjoismaiseen yhteistyöhön, mutta se tulisi rajata omaksi järjestökseen ilman Natoa. Toisekseen kaipaisin aktiivisempaa kanssakäymistä Venäjän kanssa. Ennen muuta siksi, että Suomen edun mukaista on ennaltaehkäistä väärien käsitysten syntyminen Venäjällä.
