Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883

"Täytyy edelleen ihmetellä Naton toimintaa, kun se ei saa jäsenmaitaan ruotuun. Jos ja kun Suomi on Naton täysjäsen ja sotilaallisten turvatakuiden piirissä, herää kysymys, onko telaketjujen kolistessa rajan yli aseavun ja apujoukkojen saaminen hyökkääjän torjumiseen yhtä hankalaa. Onko avun kerjääminen samanlaista piirileikkiä ja vatkaamista jäsenmaiden kanssa kuin mitä nähdään nyt Unkarin ja Turkin kanssa?"

Vatkaaminen ja vatulointi vaan jatkuu🤔... Konjakkipullon korkkausta joutuu yhä odottelemaan, taitaa prkle mennä heinäkuulle😡

Olen ollut sitä mieltä jo pitkään että se todellinen sotilaallinen apu tulee tositilanteessa lähinnä Yhdysvalloista, Baltiasta sen mitä irtoaa & briteiltä. Muut katselevat kengänkärkiinsä tai eivät juuri nyt pääse puhelimeen. Esimerkiksi Saksan ja Ranskan avun varaan en laskisi. Turkista tai Unkarista puhumattakaan.

"Natossa on kyse liittolaisuudesta, ja sotatilanteessa unkarilaiset sotilaat tulevat puolustamaan Suomea omalla verellään, joten emme me parlamentissa voi jättää huomioimatta sitä, miten Unkaria on viime vuosina kohdeltu."

Hymähdin voimakkaasti ylläolevalle lainaukselle.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/72f0116c-a137-4d31-acc6-e1c8c3d44d3a
 
Ei ole. Ainoa kohta jossa Nato vaatii yksimielisyyttä on uusien jäsenten hyväksyminen. Viides artikla on hyvin yksiselitteinen:


The Parties agree that an armed attack against one or more of them in Europe or North America shall be considered an attack against them all and consequently they agree that, if such an armed attack occurs, each of them, in exercise of the right of individual or collective self-defence recognised by Article 51 of the Charter of the United Nations, will assist the Party or Parties so attacked by taking forthwith, individually and in concert with the other Parties, such action as it deems necessary, including the use of armed force, to restore and maintain the security of the North Atlantic area.

Joo, Unkarista tai Turkista on varmasti turha odottaa apua. Mutta ei se myöskään ole se apu mitä kaipaamme.
Juuri näin, artikla V on muotoiltu kaukaa viisaasti nimenomaan muotoon "individually and in concert". Velvoite sitoo paitsi jäseniä kollektiivisesti ryhmänä, myös suoraan yksittäin. Jos Turkki ja/tai Unkari tosi paikan tullen yrittäisi venkoilla, ei se hidastaisi muiden toimintaa.

Ja totta on myös se, ettei Unkarin tai Turkin apu (joka on muodoltaan "such as it deems necessary", eli esim. tölkillinen tonnikalaa) ole Suomelle tai Ruotsille millään tapaa relevantti.
 
No, olen osaltani jo kostanut tämän vatuloinnin Unkarille. Ammuin Kosovossa niiden lemmikki jallakoiran, joka eksyi hieman liian pitkälle. Jahtasi sitä ja ammuin unkarilaisten vartioiman Jugojen entisen tukikohdan portille. Aidan takana oli hämmästyneet ja surulliset ilmeet 😂
 
No, olen osaltani jo kostanut tämän vatuloinnin Unkarille. Ammuin Kosovossa niiden lemmikki jallakoiran, joka eksyi hieman liian pitkälle. Jahtasi sitä ja ammuin unkarilaisten vartioiman Jugojen entisen tukikohdan portille. Aidan takana oli hämmästyneet ja surulliset ilmeet 😂
Oli vissiin hengenvaarallinen koira? :unsure:
 
Kyllä nyt Unkari kovasti haluaa Suomen Natoon. Aikataulu vaan on pikkuisen auki...

Nato | Unkarin valtuuskunta Suomessa – Vanhanen: Unkari on Suomen jäsenyyden kannalla: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009439765.html?share=4ba77398689e194664a9a553bfff8843

Unkarin puolustusministeri on vakuutellut Kaikkoselle että ratifiointi tulee nyt maaliskuun aikana.

Fool me once ... :rolleyes:
 
Tästähän koko hommassa on kyse. Sekä Suomi että Ruotsi täyttävät kirkkaasti Nato-jäsenyyden vaatimukset. Koko irvokas näytelmä onkin pelkkää kiusantekoa ja poliittista peliä.

En tiedä, uskovatko päättäjämme ihan oikeasti unkarilaisten ja turkkilaisten puheita. Molemmat ovat ainakin hyviä valehtelemaan, mikä on ilmeisesti tullut useampaankin kertaan yllätyksenä suomalaisille, jotka ovat tottuneet siihen, että myös kansainvälisiä suhteita pyritään hoitamaan vilpittömästi. Tästähän sai koko prosessin alussa osansa jo tasavallan presidenttikin, kun Erdo oli hänelle vakuutellut, ettei jäsenyydelle ole esteitä.
Matti Vanhanen on lisäksi täysin väärä henkilö vastaanottamaan mitään delegaatioita tämän syväkyykkysuomettumistaustansa vuoksi.
 

Viidennen kolonnan vaaliviisuja🤬😖
meidän puolustustamme ei voi rakentaa Yhdysvaltain varaan. Muistetaan Donald Trump.
Sen takia meidän turvallisuutemme pitää rakentaa yhdessä eurooppalaisten maiden kanssa, erityisesti Ruotsin.
No Yhdysvaltoihin voi varmaan luottaa, jos siellä on hyvä johto. Jos siellä on huono johto, ei voi luottaa.

Mikäs kohta oli väärin?
 

Viidennen kolonnan vaaliviisuja🤬😖
Ei kuitenkaan ihan niin aivottomia kannanottoja kuin äkkivilkaisulla olisi luullut, ainakin jos viitsii etsiä seasta niitä jyväsiä:

Saramo kertoo oman Nato-kantansa osalta ratkaisevaa olleen, että myös Ruotsi haki jäsenyyttä. ... meidän puolustustamme ei voi rakentaa Yhdysvaltain varaan. Muistetaan Donald Trump. ... meidän turvallisuutemme pitää rakentaa yhdessä eurooppalaisten maiden kanssa, erityisesti Ruotsin. Tämähän ei ole pelkästään poliittinen asia, että meillä on aina yhteinen intressi Ruotsin kanssa, vaan ihan sotilaallinen.

Luotatko Naton 5. pykälän suojatakuisiin?

– En luota kaikkien Nato-maiden juoksevan meille apuun. ... Yhdysvaltoihin voi varmaan luottaa, jos siellä on hyvä johto. Jos siellä on huono johto, ei voi luottaa. Meidän puolustustamme tehdään kymmenien vuosien päähän. Se takia se pitää tehdä vastuullisesti niin, että se kestää kaikki tilanteet.
Vassari mikä vassari, mutta siis joiltain osin relevanttejakin huomioita:
  • Ruotsi todella on Suomelle tärkeä kumppani - myös sotilaallisesti - varsinkin jos/kun saavat asevoimansa nostettua suosta (kylmän sodan aikana olivat hyvinkin varteenotettavat), sillä millään muulla maalla Suomea lukuunottamatta ei ole yhtä takuuvarmaa ja lujaa kansallista intressiä varmistaa, ettei Venäjän länsiraja kulje Torniojoessa.

  • Turvallisuutta ei kannata laskea yhden kortin varaan, vaan rakentaa tiiviit siteet myös eurooppalaisten liittolaisten kanssa. Trump on hyvä muistutus siitä, että Yhdysvaltojenkin ruoriin voi tarttua idiootti ja sekopää, jonka johdolla maa saattaa tehdä typeriä päätöksiä. Enempi parempi.

  • Nato-maista tulee heti mieleen pari, jotka tuskin "juoksisivat apuun" tosipaikan tullen. Kaikeksi onneksi tuota kaksikkoa ei myöskään kaivata tänne.

  • Vahva kotimainen puolustus on jatkossakin tärkeä, ja siihen tulee myös panostaa rahallisesti.

  • Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalla ei tosiaan ole akuutti ongelma, ja asia voi odottaa - ainakin täysjäsenyyden voimaantuloon saakka.
 
meidän puolustustamme ei voi rakentaa Yhdysvaltain varaan. Muistetaan Donald Trump.
Sen takia meidän turvallisuutemme pitää rakentaa yhdessä eurooppalaisten maiden kanssa, erityisesti Ruotsin.
No Yhdysvaltoihin voi varmaan luottaa, jos siellä on hyvä johto. Jos siellä on huono johto, ei voi luottaa.

Mikäs kohta oli väärin?
Kuka sanoo että Suomen puolustus pitäisi rakentaa Yhdysvaltain varaan? Ei kukaan ole siitä tinkimässä, enemmänkin panostusta on lisätty vaikkakaan ei riittävästi. Ainoat soraäänet HX-hankkeen osaltakin tulivat juuri hallituksen sisältä vasemmistoliitosta. Euroopan puolustuksen taso on ryssän suurhyökkäyksen jälkeen nähty, Britanniaa ja Puolaa lukuun ottamatta siihen ei voi luottaa lainkaan. Ja Trumppikaan ei lakkauttanut Natoa, vaan enemmänkin yritti potkia perseelle että puolustus laitetaan täälläkin kuntoon. Ajatus tuntui silloin lähinnä naurattavan, ei naurata enää.
 
Natossa tai ei niin venäjän kanssa on huomioitava ja muistettava että maa on valmis kestämään käsittämättömiä tappioita loppujen lopuksi hyvinkin epämääräisten tavoitteiden eteen. Sitten toisen Ison palon jälkeen yksikään länsimaa ei ole kyennyt kestämään vastaavia tappioita. Natossa myös tajuttava tämä että koska 5. Artikla ei sido liittolaista lähettämään joukkoja niin apu voi olla myös materiaalista. Meidän on siis edelleenkin varauduttava sotimaan tarpeen vaatiessa yksin. Puolustusvoimat on resurssoitava sitä ajatusta vasten.
 
Vatkaaminen ja vatulointi vaan jatkuu🤔... Konjakkipullon korkkausta joutuu yhä odottelemaan, taitaa prkle mennä heinäkuulle😡
Jos ja jos... ei välttämättä olla edes tänä vuonna Natossa. Puten puudelit haukkuu, räksyttää ja vinkuu Moskovan sanelemaan tahtiin ja kusee vielä jaloille. Ankarassa ja Budapestissa vedätys jatkuu. Kauanko vielä? Pitää kai sen konjakkipullo(juotu jo pois) vaihtaa jallupulloon.
 
Kuka sanoo että Suomen puolustus pitäisi rakentaa Yhdysvaltain varaan? Ei kukaan ole siitä tinkimässä, enemmänkin panostusta on lisätty vaikkakaan ei riittävästi. Ainoat soraäänet HX-hankkeen osaltakin tulivat juuri hallituksen sisältä vasemmistoliitosta. Euroopan puolustuksen taso on ryssän suurhyökkäyksen jälkeen nähty, Britanniaa ja Puolaa lukuun ottamatta siihen ei voi luottaa lainkaan. Ja Trumppikaan ei lakkauttanut Natoa, vaan enemmänkin yritti potkia perseelle että puolustus laitetaan täälläkin kuntoon. Ajatus tuntui silloin lähinnä naurattavan, ei naurata enää.
Tämä juuri. Ja kyllä kai se rauhanajan hyöty Natosta meille on ne tulevat tukikohdat ynnä varusvarastot + tietenkin koulutus oppia käyttämään kaikkea tuota. Sen verran voisin kuvitella että Suomessa muutama tuhat Naton eli Usan ja Englannin sotilasta haluaa pysyvästi harjoitella koska olosuhteet. Ja kyllä kai jos karttaa kattoo niin Skandinavia, Balttian maat ja Puola on jo jonkinlainen este erilaisille mielihaluille.

Eli olen miettinyt että jäsenyydellä ja tukikohdilla, yläkerran herra meitä varjelkoot ettei joku poliitikko päätä niitä kieltää, on sellainen pelotevaikutus että länteen ei lähetä kokeilemaan kepillä jäätä vaan jos tullaan, tullaan niin isosti että jenkit on joka tapauksessa siinä rähinässä mukana.
 
Kuka sanoo että Suomen puolustus pitäisi rakentaa Yhdysvaltain varaan?
Kiusaus voi olla suuri.
Ainoat soraäänet HX-hankkeen osaltakin tulivat juuri hallituksen sisältä vasemmistoliitosta.
Jäivät hallitukseen vaikka tilattiinkin.
Britanniaa ja Puolaa lukuun ottamatta siihen ei voi luottaa lainkaan.
Tätähän tuokin sanoi
Trumppikaan ei lakkauttanut Natoa, vaan enemmänkin yritti potkia perseelle että puolustus laitetaan täälläkin kuntoon.
Ovat trumpin kanssa lopulta samaa mieltä.
Luetteko te näistä jutuista ainoastaan puoluekannan?
 
Back
Top