Olen aina kummastellut noiden idealistien lapsellista herkkäuskoisuutta. Jos naapurimaana sattuu olemaan Venäjän kaltainen roistovaltio, joka noudattaa sopimuksia vain jos siitä on sille itselleen hyötyä ja lähinnä nauraa räkäisesti ihmisoikeuksille ja kansainväliselle oikeudelle, niin ei siinä paljon YK auta, jos rajalle alkaa vyöryä Moskovan rautaa. Ennen toista maailmansotaa oli muuten Suomessa samanlaista naiiviutta suhteessa YK:n edeltäjään Kansainliittoon. Sekin järjestö oli lähinnä huono vitsi tosipaikan tullen.
Samalla tavalla ihmettelen pasifisteja. Siinäkin on idelogia, joka toimii tasan niin kauan kuin vastapuolta kiinnostaa käyttäytyä kiltisti. Jos vastassa ovat Mordorin örkit, niin kokeeko pasifisti saavuttaneensa jonkinlaisen moraalisen voiton odotellessaan niskalaukausta ojanpenkalla, kun örkit ovat ensin ryöstäneet hänen kotinsa ja raiskanneet hänen perheensä? Ei voi ymmärtää.
"Kylmiä sotilaallisia arvoja" tarvitaan Suomen puolustamiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli kontallaan Neuvostoliiton edessä vain koska oli pakko. Ei vuonna 1945 yksinkertaisesti ollut realismia ilmoittaa Stalinille, että pidä perkele tunkkisi, me suuntaamme länteen. Nyt siihen on mahdollisuus, ja Suomi on tässä suhteessa toiminut pitkästä aikaa kuin itsenäinen ja suvereeni valtio konsanaan.