Aika lailla samaa mieltä. Ennen helmikuuta 2022 poliitikoilta johtajuuden puutetta. Haistelivat vain kansalaismielipidettä. Poliitikkojen mieli alkoi muuttua Nato-myönteiseksi vasta sitten kun mielipidetutkimukset näyttivät yksiselitteisesti kansan enemmistön olevan sotilaallisen liittoutumisen kannalla.
Itse näkisin suurimpana ongelmana sen että suomen ulkopolitiikan johtamismallia ei muutettu kylmän sodan jälkeen. Meillähän oli totuttu siihen että presidentti hoitaa venäjä-suhteet ja se onmm,,, jämpti se. Toki EU- jäsenyyden toteuduttua eurooppa-asiat jyvitettiin pääministerille, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen säilyi presidentillä. Ja tärkeimpänä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksenä säilyi venäjä. Tämä altisti presidentti- johtoisen turpo- apparaatin painostukselle.
Jos presidentti Ahtisaari olisi valittu toiselle kaudelle, olisimme ehkäpä liittyneet Natoon jo 2000- luvun tienoilla, hänen ei olisi tarvinnut toisella ja viimeisellä kaudellaan välittää kannatuksestaan. Pääministerinä oli vielä tuolloin hyvin länsimielinen Lipponen - sittemmin putkimiehenä ryvettynyt. Tässä riittäisikin pöyhittävää että miksi istuva presidentti ei kelvannut SDP:lle vuoden 2000 presidentinvaaleissa - ennenkuulumatonta! Oliko kyseessä lokakampanja ja mistä käsin sitä masinoitiin? Miksi kommunismin ilosanomaa levittänyt Halonen valittiin tehtävään? Vaalithan sukupuolittuivat hyvin pian, haluttiin naispresidentti, asiakysymyksistä viis.
Kuka siis veteli piuhoja vuoden 2000 presidentinvaaleissa?
Halosen kaudella tämä johtamismalli ei ollut ongelma koska hän teki sen mitä venäjän toiveissa oli ja enemmänkin. Mainittakoon vaikkapa EU:n puolustusklausuulien vesittäminen(joiden perään Niinistö ihan hiljattain vielä vuonna 2021 haikaili ja paheksui EU:n olematonta reaktiota venäjän etupiirivaatimuksiin), maamiinakielto, maanpetoksen kirjassaan tunnustaneen E.Tuomiojan nimittämisen ulkoministeriksi (hänen kaudellaan tuli ilmi mahd. venäjän kybervakoilu ulkoministeriössä. On mahtanut olla tungosta serverillä kun varoitus tuli ilmeisesti joltain toiselta läntiseltä? vakoilijalta. Päitä ei joutunut vadille) ja venäjän esikunta-akatemiasta mittatilaustyönä erinomaisin arvosanoin valmistuneen G.A:n hyväksyminen maanpuolustuksen herkimpiin tehtäviin.
Niinistön kaudella painostus alkoi heti kättelyssä. Jotkut varmaan muistaa kenraali Makarovin ja "kenraali oli pitänyt puheen" vuodelta 2012 minkä arvioin olleen ensimmäinen julkinen koepallo jolla Putin koetteli jäätä. Tämänkaltaiset asiat ei tapahdu sattumalta, piste. Sittemmin tuli mm. Raja-Joosepin siirtolaisvyöryä ja ihan julkinen retoriikka venäjän puolelta koveni selvästi. Omien havaintojeni mukaan niiden harvojen, Niinistön kasvokkain Putinin kanssa käymien tapaamisten jälkeen hän vaikutti hyvin hermostuneelta, harmaankalpealta ja tuijotti tyhjyyteen ikäänkuin kylmät madonluvut olisi hänelle luettu päin näköä vain kielenkääntäjien ja ehkäpä alemman tason virkamiesten läsnäollessa.
Itseasiassa voidaan jopa mennä niin pitkälle, että puhutaan subversiosta: Ensin luodaan ongelma (siirtolaisvyöry), sitten alemman tason virkamiehet yrittävät ratkaista ongelmaa menestyksettä, ja lopulta Niinistön yhteydenotto ratkaisee ongelman. Hyöty on siinä että kansa alkaa nähdä Niinistön korvaamattomana ja erehtymättömänä johtajana vaikka tosiasiassa mies on painostuksen kohteena niissä yksinäisissä tapaamisissa Putinin kanssa missä hänelle tuodaan ilmi seuraukset Nato- lähestymiseen liittyen.
Lopulta entuudestaan vähintäänkin Nato- salarakkaana tunnettu Niinistö oli saateltu ruotuun: oli täsmälleen samoilla linjoilla Tuomiojan kanssa ulko- ja turvallisuuspolitiikan pääkysymyksistä, sopersi neljän pilarinsa parissa ja lopulta Rinteen hallituksen aloittaessa Lavrov kiitteli Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista hallitusohjelman kirjausta. Edellisen hallituksen aikana toteutunut lähentyminen Yhdysvaltoihin, Ruotsiin ja muihin läntisiin kumppaneihin kirjattakoon SSS-oikeistohallituksen ansioiksi.
On harmillista että Suomessa ei siirrytty kylmän sodan jälkeen lead-by-committee malliin ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa. Tässä mallissa Putin- tapaamisissa olisi ollut aina läsnä vähintäänkin presidentti, pääministeri, ja ulkoministeri. Ei kahdenkeskeisiä keskusteluja "mies miehelle". Tällöin painostaminen ja uhkailu ei olisi onnistunut kuten se on onnistunut tähän saakka kun presidentti on ollut yksin tapaamisissa.