Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Suomi vastaan Euroarabia
Vaatiihan Nato vaikka mitä.Sellainen diili jossa Nato ei vaadi meiltä mitään kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.
Kuitenkin pari isoa asiaa minulle on tähän liittyen vielä auki:
Tuleeko kaikkien NATO-maiden julistaa sota sitä valtiota kohtaan joka hyökkää toiseen NATO-maahan? Jos tulee niin tulisiko Baltian invaasion perusteella Suomen aloittaa vaikuttamaan Venäjän puolelle vaikka tämä ei aloittaisi hyökkäyssotaa Suomea kohtaan? Miten tämä tapahtuisi ja kuinka pitkälle meidän tulisi edetä?
Tämä on todenäköisempi skenario että venäjä hyökkäää Suuomeen, mutta jos Suomi ei ole NATO`n jäsen niin miksi NATO tekisi mitään.Vastaavasti voisi kysyä, jos Venäjä valtaa osia Suomesta, pitäisikö Balttiasta aloittaa tukihyökkäys kohti Pietaria, osana vastahyökkästämme?
Niin, miksi Nato auttaisi meitä kun emme ole jäsen. Sympatiaa saamme varmasti, ehkä jotain pientä materiaali apua, pahimmillaan meille asetetaan asevientikielto koska olemme kriisimaa.Tämä on todenäköisempi skenario että venäjä hyökkäää Suuomeen, mutta jos Suomi ei ole NATO`n jäsen niin miksi NATO tekisi mitään.
Olisi vaikea uskoa että saisimme kaiken tuen ja turvan, mutta emme mitään velvoitteita. Toisaalta sekään ei oikein kiinnosta että saisimme vain vastuun ja velvoitteen puolustaa muita jäsenmaita, mutta joutuisimme kaikissa tilanteissa puolustamaan yksin omaa koskemattomuuttamme.Sellainen diili jossa Nato ei vaadi meiltä mitään kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.
Jos Ruotsilla on ne valovoimaiset "salaiset tukipylväät amerikoista", niin helvetinkös vaikeaa sitten luulisi olevan liittoutua? Häh. Tämän aiheen ympärillä on ollut niin paljon huttua, puoleen ja toiseen, että eipä uskoisi. Jos Ruotsin käyttäytymistä seuraa, niin joko näitä salaisia koskemattomuuslupauksia ei aikuusten oikeesti ole tai sitten ruotsalaiset eivät niihin luota enempää kuin kastemato räkättirastaaseen. Kumpi on oikein?
Tämä on tietty veikkaus, mutta sanoisinpa että mitään tukipylväitä ei ainakaan tähän maailman aikaan enää ole. Ei teoriassa eikä etenkään käytännössä.
Niiden itsestäänselvän olemassaolon toitottamisen Suomessa lasken sen piikkiin, että Ruotsi on meille aina "hannuhanhi" koska meitä yhdistää taipumus kokea olevamme maailmanpolitiikan "akuankkoja". Itse en usko että olemme olleet keskimäärin sen tyhmempiä kuin muutkaan, oikeastaan välillä jopa viisaampia, mutta meidän maantieteellinen asemamme ei ole ihan maailman kuuminta hottia. Tosin ei läheskään yhtä huono kuin Puolan ja Ukrainan, jotka ovat ikuisiä läpikulkupaikkoja jokaiselle suurarmeijalle sekä idästä että lännestä.
Jos katsoo Ruotsin omia (siinä samalla tietysti meidän, vaikka kuningas virkamiehineen ehkä kuitenkin viittaa enemmän tuonne länsipuolelle) turvallisuuspoliittisia päätöksiä 1500-luvulta lähtien, niin siellä sitä "tyhmyyttä" on riittämiin. Joukossa on helvetin paljon kansainvälisen tason uhittelua Euroopassa resursseilla jotka olisivat riittäneet korkeintaan maakuntasarjaan Tanskan kanssa ja tietysti venäläisten häätämiseen silloin kun tarpeen. Suurvalta-asema, joka vastoin kaikkia todennäköisyyksiä oli vähän aikaa de factoa 30-vuotisen sodan jälkeen oli ihmisten elintasolle lähinnä vahingollinen. Toisin kuin "oikeat" mahtivaltakunnat, Ruotsi ei osannut saada oikeaa hyötyä valtauksistaan vaan se jäi ainoastaan pohjoisen nousukasporukan statushommeliksi hyödyn valuessa Keski-Eurooppalaisen hovimeiningin apinoimiseen (tästä voisi vetää hauskoja yhtäläisyyksiä Suomen menoon 2015 A.D.). Kirkkaimpien älynväläysten joukkoon kuuluu mm. Venäjälle hyökkääminen Kaarle XII:n (joka muutenkin on erinomainen esimerkki siitä että eri ihmisryhmien sekoittuminen sopivassa määrin on toivottavaa sisäsiittoisuuden välttämiseksi) toimesta. Ruotsi onnistui Suuressa Pohjan Sodassa nippa nappa pysäyttämään Venäjän etenemisen valtakunnan länsipuolelle, joten jäivät hävittämään ja raiskaamaan Pohjanmaan lakeuksilla (ja isännöimään vähän inhimillisemmin tänne "vanhan Suomen" alueelle). Sen jälkeen kun itäosa lopullisesti repäistiin irti 1800-luvun alussa, on Ruotsi välttynyt Venäjältä lähinnä Suomen takia, ja Saksalta ilmeisesti enemmän oman pikapikaa rakennetun puolustuskykynsä vuoksi.
Kyllä "salaiset turvatakuut" ovat ihan täyttä huttua tässä matoisessa maailmassa, jossa lähinnä kilpailu kyynisyydessä johtaa tekoja, kun ruuti alkaa palaa isolla volyymilla. Vain jykevä, julkinen paalutus merkkaa. Kuten Usa paalutti Naton olemusta Ukrainan kriisin kärjistyessä.
Voi herramujee tätä se mun uneni tiesi
Suomen valtio täyttää 100 vuotta palttiarallaa kahden vuoden kuluttua. Tänä aikana potentiaalisia ja todellisia vihollisia on ollut
Tänä aikana on myös ollut liittolaisia
- Ruotsi
- Venäjä (Neuvostoliitto)
- Saksa
- Iso-Britannia
Vielä 30 vuotta sitten olimme Neuvostoliiton liittolaisia, aikuisten oikeesti vaikka sen koittaisi miten päin käännellä. Miltä Eurooppa näyttää 15 tai edes 5 vuoden kuluttua on hämärän peitossa, mutta yhden asian uskallan luvata varmaksi. Venäjän kanssa pitää tulla toimeen vielä silloinkin.
- Saksa
- Neuvostoliitto
Siis jos Suomi olisi NATO maa? Veikkaan että ei ainakaan ennen kuin Kaliningrad on hoidettu alta pois.Vastaavasti voisi kysyä, jos Venäjä valtaa osia Suomesta, pitäisikö Balttiasta aloittaa tukihyökkäys kohti Pietaria, osana vastahyökkästämme?
Tietenkin liittoutumisessa on huonot puolensa, mutta ainahan kolikolla on kaksi puolta. Niin myös puolueettomuudella.
Itse uskon, että Venäjä vs Nato ottelu on epätodennäköisempi kuin Venäjä vs puolueeton Suomi. Nato siis toisi meille turvaa, ilman että tarvitsisi sotia.
Sellainen diili jossa Nato ei vaadi meiltä mitään kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.
Piru tietää, vaikka Usa Rus -akseli löytäisi toisensa esim. Kiinan höyhentämisen saralla.
Hieman aihetta viistäen...
Salaisten turvatakuiden lupaaminen Suomelle voisi muuten olla aikamoisen tehokas keino markkinoida F-35 hävittäjiä En ihan täysin laskisi Aku Ankka -statusta nyt pois, kun katsoo erityisesti esimerkiksi valtiovarainministerimme inhorealismia ja vahvaa kosketuspintaa tavalliseen elämään. Sovitaan että ostatte nyt tätä ja tätä ja tätä, saatte turvatakuut mutta niistä ei saa kertoa kenellekään. Ei tarvitse, näjetsen, luopua hyvästä NATO-ikuisuuskeskustelusta kotomaassa jolla voi peittää ikävät talousaiheet alleen eikä tarvitse heikentaa edes hyviä ja luottamuksellisia suhteitanne Venäjään.
Sitten kun isoon pilliin puhallettaisiin, niin voisi kysellä presidentti Trumpilta, että mites ne salaiset takuut? Toivottavasti vastaus ei sitten olisi "ai mitkä takuut" ja röhönauru päälle...
Taitaa eräänlaista lähentymistä tapahtua jo mm. tänään, ihan Syyrian hommien osalta. Venäjä tarjoaa kivasti saappaita maassa, ovat tottuneet jo kotimaan provinsseissakin näiden kurkunleikkaajien kanssa olemaan tekemisissä. Varmaan Syyrian silmälääkärin tilalle tarjotaan kunniakkaalla vaihdolla jotakuta vähemmän tunnettua, ja diiliin kuuluu että lännessä katsotaan hetken muualle kun Syyrian armeija ja Venäläisjoukot pistävät siltaan sekä ISISin että "ISISin", ja mitään muita kapinallisryhmiähän siellä ei olekaan, tai sitten jokuselle näistä luvataan näön vuoksi joku pakolaisasema jossain kivassa Euroopan maassa, loput katoavat Syyrian alueiden vapautuksen edetessä mystisesti.
Ukrainassa kun ei tapahdu dramaattisia muutoksia, vaan epäoikeudenmukainen nykytilanne pysyy vakaana, niin asia saattaa hyvinkin painua jonnekin muistin takaosiin tuolla ison lätäkön takana, jossa on muutenkin historiaa nopeista ulkopoliittisista suunnanmuutoksista. Viimeistään tilanne voi muuttua kun miehet vaihtuvat (lähinnä kai siis lätäkön takana, Venäjällä lienee seuraava naama vain saman hydran uusi pää).
Tietysti tämä on hirvittävän v-maista niille, jotka kuvittelivat että Ukrainan sota muutti kaiken, nyt on USAn ulkopoliittisen painopisteen siirtyminen iloisesta vanhasta Euroopasta tuonne Tyynenmeren puolelle peruttu ja jenkkilässä ovat iankaikkisesti nihkeitä sikailevaa Venäjää vastaan. En ole asiasta millään tavalla iloinen, olen ollut hirvittävän monessa arvauksessani väärässä (ja usein ollut siitä hyvin iloinen), mutta siitä olen ollut aika johdonmukainen että isossa kuvassa Ukrainan kriisi ei muuta supervaltapoliittisia kuvioita. USAssa on politiikka mennyt aina sisäpuoli edellä ja ulkopolitiikka on sitten useimmiten sivujuonne. Suuri yleisö ei siellä jaksa hirveän pitkään olla kiinnostunut samasta asiasta, vaikka se tuntuisi meistä ihan supertärkeältä (mitä se usein onkin).
Amerikkalainen ulkopolitiikka, honchoseni, on aivan yhtä raakaa omien etujen ajamista kuin se on muillakin.
Niin, sehän minua on aina nyppinyt kun ihmisillä on taipumus polarisoida asioita. Jos on tuo yksi naapurimaa joka ui syvissä vesissä normaalia useammin, niin se ei vielä riitä tekemään vastavoimastaan altruistista hyväntekijää. Ja sen tosiasian toteamista taas ei pidä polarisoida siihen, etteikö sen ei-altruistisen tahon yhteneviä intressejä voisi hyödyntää silloin kun niitä on.