Geronimo
Ylipäällikkö
Entisen Kommarin kirjoitus NATO`sta
Nato-jäsenyys on Putinin taskussa?
KOLUMNI
Yrjö Rautio
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
Kuuntele
Ennen niin kiihkeä ja kiihdyttävä keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä on likimain loppunut. Mihin se meni? Venäjän presidentin Vladimir Putinin taskuun, on yksinkertaisin vastaus, mutta ei välttämättä väärä. Tai sitten se on vain hautautunut ajankohtaisten kriisien jalkoihin, ainakin toistaiseksi.
Suomeen mahtuu yleensä vain yksi iso keskustelunaihe kerrallaan. Kreikka hallitsi pitkään uutisia ja keskusteluja. Nyt siitä ei puhu kukaan. Nyt aiheita on poikkeuksellisesti kaksi: pakolaistulva ja talouskriisi.
Itse ongelma usein säilyy, vaikka se katoaisikin uutisista ja keskusteluista. Syyrian toivoton sisällissota jatkuu yhä. Venäjä miehittää yhä Krimiä. Itä-Ukrainan hallinnasta kamppaillaan yhä. Lukuisat muut kriisit ja konfliktit ovat yhä ratkaisematta.
Myöskään ne asiat, joiden vuoksi suomalaisten on pohdittava suhdettaan sotilasliitto Natoon, eivät ole mihinkään kadonneet. Nato on yhä demokraattisten länsimaiden yhteisö, joka olisi Suomenkin luontainen sidosryhmä. Venäjä on yhä aggressiivinen suurvaltanaapuri, jonka häikäilemättömän johtajan Vladimir Putinin aikeita voi vain arvailla.
Tekijöitä, jotka kasvattavat tarvettamme pohtia Nato-suhdettamme, on tullut ainakin kaksi lisää. Puolet ruotsalaisista kannattaa jo maansa Nato-jäsenyyttä. Kaikki Ruotsin porvaripuolueet ovat nyt jäsenyyden kannalla, kun sille tuli Keskustapuoluekin. Juha Sipilän (kesk) hallitus valmistelee ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa, jonka yhteydessä selvitetään myös Nato-jäsenyyden haittoja ja hyötyjä. Viimeistään silloin kun selonteko tulee eduskunnan käsittelyyn, niistä on myös keskusteltava.
On täysin mahdollista, että Ruotsi rupeaa ainakin valmistelemaan jäsenyyshakemustaan, jos porvarit voittavat seuraavat parlamenttivaalit. Miten silloin Suomessa suu pannaan? Täällähän on kerta toisensa jälkeen korostettu, että Suomi menee Natoon yhdessä Ruotsin kanssa, jos joskus menee.
Suomen ja Ruotsin vasemmisto vastustavat Nato-jäsenyyttä ideologisista syistä –toisin kuin eurooppalaisten Nato-maiden vasemmisto. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa tai vaikkapa Ranskassa jäsenyys ei ole lainkaan vasemmisto-oikeisto -kysymys. Kaikki merkittävät puolueet kannattavat jäsenyyttä.
Suomen ja Ruotsin vasemmiston ajattelussa Nato-jäsenyys törmää pasifismiin ja rauhanaatteeseen. Monet vasemmistolaiset ajattelevat, että jäsenyys merkitsisi likimain sotaa, ulkopuolisuus rauhaa. En voi ymmärtää tätä ajattelua. Tuskin mikään organisaatio on ollut tärkeämpi rauhan tae toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa kuin Nato.
Nato-jäsenyys on kuin katon korjaus: poudalla ei tarvitse, sateella ei viitsi eikä voi. Moni poliittinen johtajamme ajattelee, että näissä nykyisissä ongelmissa on riittämiin. Niitä ei kannata hankkia lisää juuri nyt. Sitä voi ymmärtää.
Ongelmiahan Nato-jäsenyys aiheuttaisi, ainakin väliaikaisesti. Venäjä ei hyvällä katsoisi edes sen valmistelua. Ajan mittaan se mitä ilmeisimmin sopeutuisi uuteen tilanteeseen, kuten se on sopeutunut Itä-Euroopan maidenkin Nato-jäsenyyteen.
Suomen Nato-hiljaisuudessa on myös jotain mystistä. Presidentti Sauli Niinistökutsui viime joulukuussa puoluejohtajat puhutteluunsa, ja sen jälkeen suut on pidetty supussa. Jopa hänen entinen puolueensa kokoomus on ollut ihmeen hiljaa, vaikka onkin yhä jäsenyyden kannalla.
Ehkä Niinistöllä on Venäjän vastatoimista sellaista tietoa, joka on liian arkaluonteista ja pelottavaa kaikelle kansalle kerrottavaksi. Ehkä hän vihki puoluejohtajat sen verran tähän salaisuuteen, että he ymmärtävät pitää kielensä keskellä suuta jäsenyydestä puhuessaan.
Jos hiljaisuuden syynä on Venäjän pelko, jäsenyytemme on todella Putinin taskussa. Silloin olisimme luopuneet oikeudestamme päättää itse elintärkeistä asioistamme. Toivokaamme, että asiat eivät ole sentään näin huonosti.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
Nato-jäsenyys on Putinin taskussa?
KOLUMNI
Yrjö Rautio
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
Kuuntele
Ennen niin kiihkeä ja kiihdyttävä keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä on likimain loppunut. Mihin se meni? Venäjän presidentin Vladimir Putinin taskuun, on yksinkertaisin vastaus, mutta ei välttämättä väärä. Tai sitten se on vain hautautunut ajankohtaisten kriisien jalkoihin, ainakin toistaiseksi.
Suomeen mahtuu yleensä vain yksi iso keskustelunaihe kerrallaan. Kreikka hallitsi pitkään uutisia ja keskusteluja. Nyt siitä ei puhu kukaan. Nyt aiheita on poikkeuksellisesti kaksi: pakolaistulva ja talouskriisi.
Itse ongelma usein säilyy, vaikka se katoaisikin uutisista ja keskusteluista. Syyrian toivoton sisällissota jatkuu yhä. Venäjä miehittää yhä Krimiä. Itä-Ukrainan hallinnasta kamppaillaan yhä. Lukuisat muut kriisit ja konfliktit ovat yhä ratkaisematta.
Myöskään ne asiat, joiden vuoksi suomalaisten on pohdittava suhdettaan sotilasliitto Natoon, eivät ole mihinkään kadonneet. Nato on yhä demokraattisten länsimaiden yhteisö, joka olisi Suomenkin luontainen sidosryhmä. Venäjä on yhä aggressiivinen suurvaltanaapuri, jonka häikäilemättömän johtajan Vladimir Putinin aikeita voi vain arvailla.
Tekijöitä, jotka kasvattavat tarvettamme pohtia Nato-suhdettamme, on tullut ainakin kaksi lisää. Puolet ruotsalaisista kannattaa jo maansa Nato-jäsenyyttä. Kaikki Ruotsin porvaripuolueet ovat nyt jäsenyyden kannalla, kun sille tuli Keskustapuoluekin. Juha Sipilän (kesk) hallitus valmistelee ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa, jonka yhteydessä selvitetään myös Nato-jäsenyyden haittoja ja hyötyjä. Viimeistään silloin kun selonteko tulee eduskunnan käsittelyyn, niistä on myös keskusteltava.
On täysin mahdollista, että Ruotsi rupeaa ainakin valmistelemaan jäsenyyshakemustaan, jos porvarit voittavat seuraavat parlamenttivaalit. Miten silloin Suomessa suu pannaan? Täällähän on kerta toisensa jälkeen korostettu, että Suomi menee Natoon yhdessä Ruotsin kanssa, jos joskus menee.
Suomen ja Ruotsin vasemmisto vastustavat Nato-jäsenyyttä ideologisista syistä –toisin kuin eurooppalaisten Nato-maiden vasemmisto. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa tai vaikkapa Ranskassa jäsenyys ei ole lainkaan vasemmisto-oikeisto -kysymys. Kaikki merkittävät puolueet kannattavat jäsenyyttä.
Suomen ja Ruotsin vasemmiston ajattelussa Nato-jäsenyys törmää pasifismiin ja rauhanaatteeseen. Monet vasemmistolaiset ajattelevat, että jäsenyys merkitsisi likimain sotaa, ulkopuolisuus rauhaa. En voi ymmärtää tätä ajattelua. Tuskin mikään organisaatio on ollut tärkeämpi rauhan tae toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa kuin Nato.
Nato-jäsenyys on kuin katon korjaus: poudalla ei tarvitse, sateella ei viitsi eikä voi. Moni poliittinen johtajamme ajattelee, että näissä nykyisissä ongelmissa on riittämiin. Niitä ei kannata hankkia lisää juuri nyt. Sitä voi ymmärtää.
Ongelmiahan Nato-jäsenyys aiheuttaisi, ainakin väliaikaisesti. Venäjä ei hyvällä katsoisi edes sen valmistelua. Ajan mittaan se mitä ilmeisimmin sopeutuisi uuteen tilanteeseen, kuten se on sopeutunut Itä-Euroopan maidenkin Nato-jäsenyyteen.
Suomen Nato-hiljaisuudessa on myös jotain mystistä. Presidentti Sauli Niinistökutsui viime joulukuussa puoluejohtajat puhutteluunsa, ja sen jälkeen suut on pidetty supussa. Jopa hänen entinen puolueensa kokoomus on ollut ihmeen hiljaa, vaikka onkin yhä jäsenyyden kannalla.
Ehkä Niinistöllä on Venäjän vastatoimista sellaista tietoa, joka on liian arkaluonteista ja pelottavaa kaikelle kansalle kerrottavaksi. Ehkä hän vihki puoluejohtajat sen verran tähän salaisuuteen, että he ymmärtävät pitää kielensä keskellä suuta jäsenyydestä puhuessaan.
Jos hiljaisuuden syynä on Venäjän pelko, jäsenyytemme on todella Putinin taskussa. Silloin olisimme luopuneet oikeudestamme päättää itse elintärkeistä asioistamme. Toivokaamme, että asiat eivät ole sentään näin huonosti.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.