Laamanator
Eversti
Kaikki ulkopolitiikka on raakaa omien etujen ajamista. Vain Suomen ulkopolitiikka tekee tässä usein muiden valtioiden laareja piristävän poikkeuksen, mikä ilmeisesti hämärtää sinisilmäisen hölmölän väen tilannekuvaa ja perusdynamiikan hahmottamista. Suomessa kuvitellaan jotenkin naiivisti, että kaikki maat noudattavat mitä tahansa sopimuksia pilkullisen täsmällisesti, koska Suomikin tekee niin. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä useimmat valtiot toimivat poliittisten suhdanteiden ja kansallisten etujensa mukaisesti. Se on kovaa ja raadollista peliä, missä päätöksenteko perustuu kylmään analyysiin ja laskuoppiin, jonka mukaan myös viivan alle on jäätävä muutakin kuin pitkä punainen miinus. Suomalaisen laskuopin mukaan esimerkiksi julkisen rahan lapioiminen Kreikkan kautta Keski-Euroopan suurille pankeille on jotenkin tienaamista.
Yksikään ulkomaa ei auta Suomea, jos se ei ole niiden etujen mukaista. Aivan sama, mitä sopimuksia joskus muinoin on isojen valtioiden kesken tehty tai mitä sitoumuksia isot valtiot ovat keskenään toisilleen antaneet. Sopimukset velvoitteineen muuttuvat vessapaperiksi täsmälleen samalla hetkellä kun yksi ja toinen sopimusosapuolista toteaa, ettei maksa vaivaa olla mukana. Pumaga on pumaga ja praktika on praktika. Tämä pätee myös Naton 5. artiklan tosiasialliseen velvoittavuuteen ja se onkin pelkkää tyhjää retoriikkaa, koska vaakakupeissa ovat vastakkain "turhaan" sotaan joutuminen Venäjää vastaan ja Naton merkitys yksittäiselle jäsenmaalle, mikä toisen vaakakupin täytteeseen verrattuna näyttää kovin kevyeltä. Vaikka Nato menettäisikin 5. artiklan vesittymisen vuoksi merkityksensä, niin useimpien jäsenmaiden kannalta se on pienimmän riesan tie. Toisin kuin vielä kylmän sodan aikana, Naton olemassaolon merkitys ei enää nykyaikana ole kriittinen.
Minkään kansainvälisten sopimusten ja hyväntahdon varaan ei kannata rakentaa mitään puolustuspoliittisia ratkaisuja, kuten ei Suomessa kaukaa viisaana olekaan tehty. Baltian maat tulevat sokean Natouskonsa kanssa heräämään vielä kasakan nauruun, sanokaa mun sanoneen. Kuten nimimerkki @baikal ehti jo kommentoimaan, niin strategiset suhdanteetkin ovat kovin häilyväisiä. Tämän päivän tilanne on voinut hyvinkin muuttua 5 - 10 vuoden aikajänteellä.
Tämän päivän suhdanteiden aikana Suomi saa ulkomaista apua, jos se on auttajien etujen mukaista, oli Suomi jäsenmaa tai ei. Tällä hetkellä strateginen tilanne näyttää Naton näkökulmasta siltä, että Naton toimintakyvyn kannalta Baltian suunnalla on hyvin tärkeää, että Suomen alue säilyy suomalaisten joukkojen hallinnassa, kunhan Suomi hoitaa edes oman tonttinsa. Tämä puoltaa Suomen auttamista, vaikka kahdenkesken Yhdysvaltojen kanssa, vaikka Suomi onkin vain PfP-kumppani. Sama pätee myös Ruotsin osalta.
Näin Suomi ja Ruotsi noukkivat rusinat pullasta, mikä Naton asian tuntioiden ajoittain julkisuuteen kurnuttamista lausunnoista päätellen ei kaikilta osin sotilasliittoa tyydytä. Toinen vaihtoehto on tietysti, että sotilaallisesti heikko Suomi "joutuu taipumaan" erilaisiin sopimuksiin Venäjän kanssa, mitkä toki ehdoista riippuen voivat olla Suomen kannalta jopa edullisia. Tällainen asetelma heikentäisi kuitenkin Naton toimintamahdollisuuksia Baltian suunnalla, mitä Nato ja Yhdysvallat eivät halua, koska se voi johtaa siihen, että Venäjän joukot ajavat nämä Baltianmaista mereen, kuten kävi aikanaan saksalaisille syksyllä 1944. Syksyinen merivesi oli silloinkin aika kylmää eivätkä ihan kaikki jaksaneet uida Saksaan asti.
Naton ja Yhdysvaltojen kannalta Suomi ja Ruotsi kannattaa pitää lännen leirissä, vaikka ne hoitaisivatkin vain omat tonttinsa, eli oman maa-alueensa, rannikkonsa, saaristonsa sekä Gotlannin ja Ahvenanmaan. Sekin on Naton kannalta jo todella paljon.
Yksikään ulkomaa ei auta Suomea, jos se ei ole niiden etujen mukaista. Aivan sama, mitä sopimuksia joskus muinoin on isojen valtioiden kesken tehty tai mitä sitoumuksia isot valtiot ovat keskenään toisilleen antaneet. Sopimukset velvoitteineen muuttuvat vessapaperiksi täsmälleen samalla hetkellä kun yksi ja toinen sopimusosapuolista toteaa, ettei maksa vaivaa olla mukana. Pumaga on pumaga ja praktika on praktika. Tämä pätee myös Naton 5. artiklan tosiasialliseen velvoittavuuteen ja se onkin pelkkää tyhjää retoriikkaa, koska vaakakupeissa ovat vastakkain "turhaan" sotaan joutuminen Venäjää vastaan ja Naton merkitys yksittäiselle jäsenmaalle, mikä toisen vaakakupin täytteeseen verrattuna näyttää kovin kevyeltä. Vaikka Nato menettäisikin 5. artiklan vesittymisen vuoksi merkityksensä, niin useimpien jäsenmaiden kannalta se on pienimmän riesan tie. Toisin kuin vielä kylmän sodan aikana, Naton olemassaolon merkitys ei enää nykyaikana ole kriittinen.
Minkään kansainvälisten sopimusten ja hyväntahdon varaan ei kannata rakentaa mitään puolustuspoliittisia ratkaisuja, kuten ei Suomessa kaukaa viisaana olekaan tehty. Baltian maat tulevat sokean Natouskonsa kanssa heräämään vielä kasakan nauruun, sanokaa mun sanoneen. Kuten nimimerkki @baikal ehti jo kommentoimaan, niin strategiset suhdanteetkin ovat kovin häilyväisiä. Tämän päivän tilanne on voinut hyvinkin muuttua 5 - 10 vuoden aikajänteellä.
Tämän päivän suhdanteiden aikana Suomi saa ulkomaista apua, jos se on auttajien etujen mukaista, oli Suomi jäsenmaa tai ei. Tällä hetkellä strateginen tilanne näyttää Naton näkökulmasta siltä, että Naton toimintakyvyn kannalta Baltian suunnalla on hyvin tärkeää, että Suomen alue säilyy suomalaisten joukkojen hallinnassa, kunhan Suomi hoitaa edes oman tonttinsa. Tämä puoltaa Suomen auttamista, vaikka kahdenkesken Yhdysvaltojen kanssa, vaikka Suomi onkin vain PfP-kumppani. Sama pätee myös Ruotsin osalta.
Näin Suomi ja Ruotsi noukkivat rusinat pullasta, mikä Naton asian tuntioiden ajoittain julkisuuteen kurnuttamista lausunnoista päätellen ei kaikilta osin sotilasliittoa tyydytä. Toinen vaihtoehto on tietysti, että sotilaallisesti heikko Suomi "joutuu taipumaan" erilaisiin sopimuksiin Venäjän kanssa, mitkä toki ehdoista riippuen voivat olla Suomen kannalta jopa edullisia. Tällainen asetelma heikentäisi kuitenkin Naton toimintamahdollisuuksia Baltian suunnalla, mitä Nato ja Yhdysvallat eivät halua, koska se voi johtaa siihen, että Venäjän joukot ajavat nämä Baltianmaista mereen, kuten kävi aikanaan saksalaisille syksyllä 1944. Syksyinen merivesi oli silloinkin aika kylmää eivätkä ihan kaikki jaksaneet uida Saksaan asti.
Naton ja Yhdysvaltojen kannalta Suomi ja Ruotsi kannattaa pitää lännen leirissä, vaikka ne hoitaisivatkin vain omat tonttinsa, eli oman maa-alueensa, rannikkonsa, saaristonsa sekä Gotlannin ja Ahvenanmaan. Sekin on Naton kannalta jo todella paljon.
