Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Minusta tämä blogisti tiivistää sangen osuvasti NATO-keskustelun ja tulevat presidentinvaalit.

http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244928-sauli-niinisto-on-ylivoimainen

RKP:n ehdokas – puoluekentän laidasta laitaan kolunnut poliitikko – esittää Natoon liittymistä, ja media kiittää "rohkeasta avauksesta". Miten maamme ulkopoliittinen tilanne tästäkään keskustelusta paranee? Natoon olisi ollut mentävä silloin kun se oli mahdollista eli ennen Putinin sotilaallisen voimannäytön aikaa. Nyt siinä olisi huomattavat riskinsä. Saamme todennäköisesti nähdä, että Venäjä alkaa painostaa eri tavoin jo presidentinvaalikeskustelujen aikana ja pyrkii vaikuttamaan vaaleihin. Mitkä olisivatkaan reaktiot, jos lähtisimme hakemaan Nato-jäsenyyttä...

Nato-prosessissa kuluisi runsaasti aikaa ennen jäsenyyden saamista – ilman kansanäänestystäkin – vuosi tai enemmänkin? Juuri tämä välitila olisi vaarallinen: Venäjä näyttäisi voimansa, eikä sotilaallisten operaatioidenkaan mahdollisuus olisi poissuljettu – sanoopa Suomen entinen Venäjän-suurlähettiläs mitä tahansa. Venäjä tietää, että jos Suomi liukuisi Naton sateenvarjon alle viidennen artiklan suojiin, olisimme naapurin sotilaallisen painostuksen ulottumattomissa. Sitähän se ei voi hyväksyä.

Niinistön taitava länteen-itään -politiikka onkin ainoa järkevä ja vähiten riskipitoinen vaihtoehto tässä tilanteessa: lähennytään länteen ilman Nato-jäsenyyttä niin pitkälle, että hirvittää, mutta säilytetään samalla luottamuksellinen keskusteluyhteys Putiniin – ilman nöyristelyä.

Kaikki eivät tämän politiikan nerokkuutta ymmärrä, mutta se perustuu realistiseen näkemykseen maamme ulkopoliittisesta tilanteesta ja asemasta. Sekä Väyrynen että Vanhanen menisivät paljon pidemmälle itään päin, ja purkaisivat länsivirityksiämme. Näin lisättäisiin riippuvuuttamme Venäjästä uskoen sen tuovan turvallisuutta.
 
Nils Torvalds on perustellut Nato-kantaansa.
(Jostain syystä en saa tällä laitteella kopioitua, joten käykää linkin kautta katsomassa/edit, onnistuihan se. Teksti linkin jälkeen )

Tiukkaa analyysia eikä mitään Kremlin harhautus

https://m.facebook.com/nilstorvalds/posts/1639324652808693

"Vakavan keskustelun alku!

Olen saanut paljon postia – sekä pettyneitä että myönteisiä reaktioita. Eilen illalla kirjoitin lyhyen vastauksen eräälle ystävälleni. Selvyyden vuoksi haluan julkaista vastaukseni:

Minä tein sen [ulostulon Nato-kannastani] noin viidestä, kuudesta eri syystä.

1. Uskon, että presidentinvaalikampanjaa on käytävä selkokielellä.

2. Näköpiirissä on kausi, jonka aikana eurooppalaisen politiikan sisältö määräytyy saksalais-ranskalaisen yhteistyön pohjalta (Macron-Merkel). Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö on ykkösasia.
Tämä johtuu vähintään kolmesta asiasta.

a. Venäjä on arvioitavissa olevan ajan kuluessa ajautumassa uuteen kriisiin. Minä olen kuvannut kriisiä ”nykyaikaistamisalijäämästä” johtuvaksi (demokraattisten ratkaisujen puute, kansalaisyhteiskunnan kehittymättömyys, modernin yhteiskuntarakenteen puute). Venäjä kulkee kohti kriisiä auktoritatiivisessa yhteiskuntajärjestyksessä.

b. (Länsi-)Euroopan turvallisuuspolitiikka on vuodesta 1945 nojannut Yhdysvaltojen läsnäoloon (me olemme siis oikeastaan eläneet USA:n ja NATO:n varjon alla). Donald Trump kovertaa mainittua auktoriteettia ja sanoo samalla, että USA tulevan vuosikymmenen aikana tulee keskittymään enemmän sisäpolitiikkaan kuin kansainvälisiin ja eurooppalaisiin asioihin. Siitä syystä Merkel totesi puolisen vuotta sitten, että Euroopan on entistä vahvemmin tukeuduttava itseensä.

c. Meillä on terrorismihaaste, joka lisäksi noudattaa tiettyä kaavaa. Terroristit ovat olleet tarkkailussa jossain maassa, mutta tiedonkulku ja kyky löytää olennaisin tieto on ollut erinomaisen heikkoa. Me olemme sen ”kierroksen” ulkopuolella ja se on vaarallista.

3. Ruotsi on jättämässä ajatuksen siitä, että ”Suomi ja Ruotsi päättävät yhdessä”. Meidän on siis pakko päättää itsenäisesti, eikä sellaista päätöstä voida tehdä ennen laajaa keskustelua. Ruotsin Keskustapuolue on jo tehnyt päätöksensä (ja paikalla oli viisi tarkkailijaa Suomen Keskustasta).

4. Euroopan tuleva turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ei voi olla muuta kuin EU-NATO-hybridi. Se, joka yrittää vakuuttaa itsensä muusta, on itsepetoksen tiellä.

5. Keskustelu, jossa käsketään ”sano kyllä tai ei NATO:lle, on jäänne kylmän sodan ajalta ja se hallitsee meidän sukupolven tapaa ajatella, mutta maailma ei enää ole sen näköinen. Me olimme vuodesta 1944 lähtien osa Neuvostoliiton vaikutuspiiriä. Joillekin poliittisille liikkeille se oli erittäin epämiellyttävä totuus, toisille liiankin miellyttävä. Siinä maailmassa Paasikivi ja Kekkonen elivät ja johtivat maata. Vuoden 1989 jälkeen sellaista vaikutuspiiriä ei enää ole ollut.

Näin, kaikessa lyhykäisyydessään.

Ystävälisin terveisin,

Nicke

Eilisen keskustelun jälkeen on varmasti paikallan vielä selventää asiaa ainakin yhdeltä kannalta. Suomen eduskunta ja hallitus tekevät demokraattiset päätökset. Kansanäänestyksen taakse piiloutuminen olisi poliittisen vastuun pakoilua.

Pekka Haavisto ja minä olemme asiasta täysin samaa miltä. Haavisto on painottanut, että hänen kantansa koskien kansanäänestysten toiminnallisuutta on muuttunut. Se on rohkeaa puhetta vihreältä kansanedustajalta. Meillä on hankalia esimerkkejä siitä, miten kansanäänestyksissä voi käydä.

Kaikessa vakavuudessa voisimme joutua erittäin epämiellyttävään asemaan, jos emme kävisi tätä keskustelua. Ruotsin Keskustapuolueen päätös luopua ”käsi kädessä Natoon tai sen ulkopuolelle” -politiikasta, voi lyhyelläkin katsannolla johtaa siihen, että jäämme yksin. Se olisi vakava ”suomettumissignaali” ja haittaisi pysyvällä tavalla Suomen asemaa EU:ssa. Sen tilanteen välttämiseksi on keskustelu käytävä nyt. Eilinen keskustelu osoitti nimittäin, millainen rooli kansanäänestyksillä on. Kansanäänestyksestä tulee viikunanlehti, johon pukeutuneena poliitikko voi olla ottamatta kantaa. Se vuorostaan halvaannuttaa keskustelun ja estää välttämättömän kansalaiskeskustelun.

Lisäksi vielä yksi argumentti. Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on sotien jälkeen lähtenyt siitä, että me yksin vastaamme itsestämme. Se oli seurausta siitä, että me vuoden 1945 jälkeen oikeastaan jouduimme Neuvostoliiton etupiiriin. Me saimme kovin vähän ymmärrystä koskien asemaamme (vrt lännessä käytyä Finlandisierung-keskustelua). Suomen oli siis käytettävissä olevin keinoin tultava omillaan toimeen ja Suomea käytettiin siksi koetinkivenä.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen yritimme nopeasti hakeutua länteen saadaksemme suojaa ja vähän enemmän ymmärrystä. Tätä pohdintaa käytiin, kun Suomi haki EU:n jäsenyyttä. Mutta EU on kaksisuuntainen katu. Jotta EU voisi ottaa vastuuta meistä, on myös meidän otettava vastuuta EU:n turvallisuudesta. Sellaista lähestymistapaa turvallisuuspolitiikkaan meillä ei aiemmin ole ollut, mutta sen aika on nyt. Skyllan ja Kharybdiksen halauksessa on EU:n ja NATO:n yhdistettävä voimavaransa. Muita vaihtoehtoja ei oikeastaan ole, emmekä me voi jättäytyä ulkopuolelle.

Kaikella ystävyydellä!"

Globalistien käsikassara Suomen presidentiksi! Takuuvarma tuuliviiri, silloin kun puhaltaa idästä kumartaa sinne ja silloin kun suunta muuttuu länsituuleksi niin sitten sinne. Oikea terrorismin asiantuntija kun teki virallista propagandaa Washingtonista käsin. Tietystihän hän ajatteli aina vain Suomen etua SKP:ssa ollessaan.

"Meidän täytyy ehkä teloittaa joku."

Ensin kuuliainen Neuvostoliiton, nyttemmin Eurostoliiton palvelija. Hyvät herrat! Meidän tiemme on selvä. Sinne minne komissaarien miekka viitoittaa tien! Tai tarkemmin sanottuna suurpääoman.
 
Viimeksi muokattu:

Kun kuulen sanan "Eurostoliitto" poistan varmistimen
 
Kun kuulen sanan "Eurostoliitto" poistan varmistimen

En tiedä kannattaako antautua komissaareille, tulivat he mistä ilmansuunnasta tahansa.

Se nyt on ainakin selvää, ettei heidän innokkaimmilla käskyläisillään ole ainakaan suomalaisten etu mielessä.
 
Torvaldsin esittämästä ja hyvin perustelemasta näkemyksestä ei ole toistaiseksi ole tullut vastineena kuin henkilöön meneviä hyökkäyksiä, täällä, tai muuallakaan.

Kertoo sekin jotain. Aika paljonkin, itse asiassa.

No NATO:on vittu niin että nokka tutisee. Ei siitä ole epäselvyyttä. Se että täällä otetaan vilpittömästi ja hyväuskoisesti viestiä vastaan entiseltä taistolaiselta, joka on aktiivisesti ja pitkäjänteisesti toiminut suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän tuhoamiseksi, herättää huolestuneisuutta.

NATO:on on tässä tilanteessa järkevää mennä (kun ei niitä omia ydinpyssyjä ole), mutta sen kanssa ei pidä olla sinisilmäinen kuten ei Natsi-Saksankaan kanssa aikoinaan. Molemmat ovat/olivat yhtä suuria Suomen ystäviä, niin hyvässä kuin tarpeen vaatiessa vähemmän hyvässä.
 
Se että täällä otetaan vilpittömästi ja hyväuskoisesti viestiä vastaan entiseltä taistolaiselta, joka on aktiivisesti ja pitkäjänteisesti toiminut suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän tuhoamiseksi, herättää huolestuneisuutta.
No jaa. Vaikka puhuja olisi kuka mutta jos asia pitää paikkansa niin muuttuuko se sisältö siitä. Eikö tuo varautuneisuus kerro enemmänkin kuulijoista kuin itse asiasta. Kuulija ei luota omaan harkintakykyynsä tai asian punnitsemiseen.
 
Viimeksi muokattu:
No jaa. Vaikka puhuja olisi kuka mutta jos asia pitää paikkansa niin muuttuuko se sisältö siitä. Eikö tuo varautuneisuus kerro enemmänkin kuulijoista kuin itse asiasta.

Ehkä olet oikeassa. Torvalds herättää allekirjoittaneessa primitiivireaktion.

Siinä on lähes kaikki suurimman vastenmielisyyden herättävät ominaisuudet tiivistyneet yhteen henkilöön, vähän niin kuin Nalle Wahlroosissa.

Herrojen toiminta tulee sangen ymmärrettäväksi kun oivaltaa, että Neuvostoliitto oli suurpääoman tekemä yhteiskuntakokeilu ja armoton orjavaltio. Vihdoinkin pankkiirit saivat ammattiliitot aisoihin, kun työläisten ihannevaltiossa laitettiin oloja protestoivat herrat seinää vasten ja ilmoitettiin, jotta jossei työt maistu, niin teistä ammutaan joka kymmenes.

Mutta kun ruohonjuuritason ihmisiltä vietiin hlökohtaiseen ahneuteen perustuva motivaatio pyrkiä eteenpäin, ei homma oikein toiminutkaan. Siispä wanha konvergenssiteoria toteutettiin: synteesinä tuli Kiina ja suuret pääomat heitettiinkin seuraavaksi sinne.

Nyt Venäjä on lähinnä anomalia globalisteille kun siellä nationalismi nosti päätään ja laittaa hanttiin yleissuunnittelulle. Mutta sitä kautta isovenäläisyys on uhka meillekin.

Mutta samalla komissaarit on aina komissaareja. Eivät edes viran nimikkeitä vaivautuneet vaihtamaan.
 
Ehkä olet oikeassa. Torvalds herättää allekirjoittaneessa primitiivireaktion.

Siinä on lähes kaikki suurimman vastenmielisyyden herättävät ominaisuudet tiivistyneet yhteen henkilöön, vähän niin kuin Nalle Wahlroosissa.

Herrojen toiminta tulee sangen ymmärrettäväksi kun oivaltaa, että Neuvostoliitto oli suurpääoman tekemä yhteiskuntakokeilu ja armoton orjavaltio. Vihdoinkin pankkiirit saivat ammattiliitot aisoihin, kun työläisten ihannevaltiossa laitettiin oloja protestoivat herrat seinää vasten ja ilmoitettiin, jotta jossei työt maistu, niin teistä ammutaan joka kymmenes.

Mutta kun ruohonjuuritason ihmisiltä vietiin hlökohtaiseen ahneuteen perustuva motivaatio pyrkiä eteenpäin, ei homma oikein toiminutkaan. Siispä wanha konvergenssiteoria toteutettiin: synteesinä tuli Kiina.

Nyt Venäjä on lähinnä anomalia globalisteille kun siellä nationalismi nosti päätään ja laittaa hanttiin yleissuunnittelulle. Mutta sitä kautta isovenäläisyys on uhka meillekin.

Mutta samalla komissaarit on aina komissaareja. Eivät edes viran nimikkeitä vaivautuneet vaihtamaan.

Takkiakääntävä ex kommari ja maapetturi on kieltämättä aika niljakas mielikuva. Toisaalta jos tuollainen on sitä mieltä, että Natoon pitää mennä ja perusteleekin hyvin niin eikös se ole kuin helvetti kehoittaisi välttämään syntiä. Tai käärme sanoisi, että luonne on mikä on eikä voi luvata mitään. Laita siis saappaat.
 
Viimeksi muokattu:
No NATO:on vittu niin että nokka tutisee. Ei siitä ole epäselvyyttä. Se että täällä otetaan vilpittömästi ja hyväuskoisesti viestiä vastaan entiseltä taistolaiselta, joka on aktiivisesti ja pitkäjänteisesti toiminut suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän tuhoamiseksi, herättää huolestuneisuutta.

NATO:on on tässä tilanteessa järkevää mennä (kun ei niitä omia ydinpyssyjä ole), mutta sen kanssa ei pidä olla sinisilmäinen kuten ei Natsi-Saksankaan kanssa aikoinaan. Molemmat ovat/olivat yhtä suuria Suomen ystäviä, niin hyvässä kuin tarpeen vaatiessa vähemmän hyvässä.

Olen itse tulkinnut, että takana pikemminkin RKP joka tehnyt linjapäätöksen, ja Torvalds sitten tämän linjan takana.
 
Olen itse tulkinnut, että takana pikemminkin RKP joka tehnyt linjapäätöksen, ja Torvalds sitten tämän linjan takana.
Ei, kyllä Torvalds ihan itse on Natoon liittymisen kannalla eikä vain puolueen linjan takia. Puoolueen linjahan on "Naton jäseneksi vuonna 2025".
 
Minusta tämä blogisti tiivistää sangen osuvasti NATO-keskustelun ja tulevat presidentinvaalit.

http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244928-sauli-niinisto-on-ylivoimainen

RKP:n ehdokas – puoluekentän laidasta laitaan kolunnut poliitikko – esittää Natoon liittymistä, ja media kiittää "rohkeasta avauksesta". Miten maamme ulkopoliittinen tilanne tästäkään keskustelusta paranee? Natoon olisi ollut mentävä silloin kun se oli mahdollista eli ennen Putinin sotilaallisen voimannäytön aikaa. Nyt siinä olisi huomattavat riskinsä. Saamme todennäköisesti nähdä, että Venäjä alkaa painostaa eri tavoin jo presidentinvaalikeskustelujen aikana ja pyrkii vaikuttamaan vaaleihin. Mitkä olisivatkaan reaktiot, jos lähtisimme hakemaan Nato-jäsenyyttä...

Nato-prosessissa kuluisi runsaasti aikaa ennen jäsenyyden saamista – ilman kansanäänestystäkin – vuosi tai enemmänkin? Juuri tämä välitila olisi vaarallinen: Venäjä näyttäisi voimansa, eikä sotilaallisten operaatioidenkaan mahdollisuus olisi poissuljettu – sanoopa Suomen entinen Venäjän-suurlähettiläs mitä tahansa. Venäjä tietää, että jos Suomi liukuisi Naton sateenvarjon alle viidennen artiklan suojiin, olisimme naapurin sotilaallisen painostuksen ulottumattomissa. Sitähän se ei voi hyväksyä.

Niinistön taitava länteen-itään -politiikka onkin ainoa järkevä ja vähiten riskipitoinen vaihtoehto tässä tilanteessa: lähennytään länteen ilman Nato-jäsenyyttä niin pitkälle, että hirvittää, mutta säilytetään samalla luottamuksellinen keskusteluyhteys Putiniin – ilman nöyristelyä.

Kaikki eivät tämän politiikan nerokkuutta ymmärrä, mutta se perustuu realistiseen näkemykseen maamme ulkopoliittisesta tilanteesta ja asemasta. Sekä Väyrynen että Vanhanen menisivät paljon pidemmälle itään päin, ja purkaisivat länsivirityksiämme. Näin lisättäisiin riippuvuuttamme Venäjästä uskoen sen tuovan turvallisuutta.

Täydellinen tilanteen arvostelu. Tästä on kysymys.

Himasen puheenvuoro on myös tärkeä. Sellaisiakin tarvitaan. Seuraavaa ikkunaa ei hukata mutta siihen pitää olla poliittinen valmius, ja näillä poliitikoilla edes jonkinlainen äänestäjien henkinen valtuutus. Muuten he eivät tee mitään. Poliitikko haluaa tulla valituksi uudelleen.

Äänestäjät pitää saada hissukseen ymmärtämään Nato ylipäänsä länsimaisena ja eurooppalaisena puolustusratkaisuna, johon meidän pitäisi kuulua osana läntistä arvoyhteisöä. Tätä työtä voisi tehdä nyt mutta se työ ei parhaiten onnistu, jos riidellään akuutin tilanteen määräämästä realistisesta linjasta versus Nato ylipäänsä.
 
Eli pelkistettynä "Venäjä on niin pelottava ettei uskalla".

En ole samaa mieltä tuollaisesta "realismista". Olemme EU:n jäseniä, emme mikään entinen neuvostotasavalta joka ei ole integroitunut länteen, kuten Georgia, Ukraina ja Moldova. Venäjä uhkuisi ja puhkuisi ja siirtäisi milenosoituksellisesti hieman joukkoja Suomen rajalle "sieltä 1500 km:n" takaa. Myös suomalaisista tuotteista löytyisi "terveysriuskejä" ja Yrityksiä otettaisiin haltuun eri paskasyillä. Venäjällä ei kuitenkaan ole paukkuja sotilaallisiin toimiin a) koska Ukraina ja Syyria b) koska sen talous on kuralla ja joutuisi Pohjoi-Koreaksi jos ryhtyisi sotilaallisiin toimiin EU:n jäsenvaltiota vastaan.

Aivan nyt on oikea aika hakea jäsenyyttä. Jenkkiharjoituksia Suomeen samalla

;)
 
Globalistien käsikassara Suomen presidentiksi! Takuuvarma tuuliviiri, silloin kun puhaltaa idästä kumartaa sinne ja silloin kun suunta muuttuu länsituuleksi niin sitten sinne. Oikea terrorismin asiantuntija kun teki virallista propagandaa Washingtonista käsin. Tietystihän hän ajatteli aina vain Suomen etua SKP:ssa ollessaan.

"Meidän täytyy ehkä teloittaa joku."

Ensin kuuliainen Neuvostoliiton, nyttemmin Eurostoliiton palvelija. Hyvät herrat! Meidän tiemme on selvä. Sinne minne komissaarien miekka viitoittaa tien! Tai tarkemmin sanottuna suurpääoman.
On varmaan kohta Bilderberg-mies. Tiesitkö muuten että Bilderberg ryhmää johtaa illuminaatit joita taas johtaa liskoihmiset :eek:
 
Eli pelkistettynä "Venäjä on niin pelottava ettei uskalla".

Ei. Nyt ei wanhan Aatamin äly riitä tunteen ohi. Kyse ei ole yksin venäläisistä. Ei heitä tarvitse kuunnella. Pitää kiertää ne, jotka ovat Suomessa vaikuttajapaikoilla. Kyse on siitä, että homman on onnistuttava. Outoa, että vaikka monet länsimieliset tietävät suomalaisen yhteiskunnan päätöksentekokoneiston olevan osittain FSB:n kädessä, he eivät silti ymmärrä, miten homma on ainoalla tavalla hoidettavissa.

Muistelin juuri viimeisintä rynnistystä. Olisiko perillepääsy sinuakin kiinnostava ajatus? #75

Enempää ei rautalankaa.
 
Niin, olen kyllä Soinin kanssa samaa mieltä miten tuo päätös syntyy. Saunassa.
 
Niin, olen kyllä Soinin kanssa samaa mieltä miten tuo päätös syntyy. Saunassa.

Ensin pitäisi tuntea se todellinen suomalainen rakenne, joka on Naton este. Esitän muutaman langan.

Sen sijaan, että odottelemme, että Timo Soini ulkoministerinä ottaisi suunnan Natoon, meidän pitäisi kysyä, miten läheinen ystävyys ulkoministerillämme on Raimo Vistbackaan, joka oli Järviradion (LoveFM) vastuumies ja primus motor.

Sen sijaan, että ihmettelisimme, miksi Juha Sipilä ei avaa peliä, kysyisimme, miksi hän nosti Paula Lehtomäen erityisavustajakseen.

Sen sijaan, että odottaisimme ihmeitä Terrafamesta meidän pitäisi kysyä, miksi kipsisakkaa on toimitettu Harjavaltaan Norilsk Nickelille hävitettäväksi ja uraania on 550 tonnia kateissa ja vasta nyt aiotaan hakea uraanilupaa perusteena EU:n oma uraani.

Sen sijaan, että moittisimme yksin Nord Stream II -putken hanapäätä, voisimme kysyä, mihin se putken toinen pää menee ja sitä, onko Saksan intresseissä Suomen pysyminen tällä hetkellä harmaalla vyöhykkeellä energiaetappina vai jäsenyysprosessissa mahdollisten kauppakiukuttelujen kohteena.

Sen sijaan, että voivottelisimme Fortumin pakottamista Fennovoimaan, kysyisimme, miten paljon Uniper-kaupassa sille siirtyisi osuuksia (liki miljardin edestä) ja Suomelle vastuuta putkesta. Minne tulee Venäjän putki, sinne tulee Venäjän armeija, kuten Ilmari Susiluoto -vainaa sanoi.

Mahdollisesti on myönnettävä, että se dollarimäärä, joka siellä saunassa istuu, ei puhu suomea yhtään.

Nato-optio tarkoittaa täsmälleen sitä mitä se onkin. Valmius ja halu on olemassa mutta on tullut pari muuttujaa. Suurin este on bisneksen kärsiminen. Itäbisneksen.

Tässä mielessä on hauska lukea intoilua työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta. Sillä taataan Fennovoiman venäläiset työntekijät venäläisin ehdoin. Se sen suurin syy on, ja siksi se tulee kansanedustajien enemmistöllä pikavauhtia. Olisinko lukenut jonkun innostuneen tästä, koska Ruotsissakin?

Nyt tuo linkki toimii: #75
 
Back
Top