Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Mitä on ne aseet joita ei Suomeen "haluta" koska uhkaamme niillä Venäjää? Jälkiväkimiinat on jo tuhottu.
No ei se nyt siinä Suomea maininnut erikseen.

Eiköhän se nyt tarkoita näitä samoja INF aseita, mistä jo muutkin päättäjät väänsi. (Venäjän pääministeri ja Tanskan NATO pamppu)
 
Vuosikaudet on toitotettu, että meillä on aina kuitenkin se NATO-optio.
Ja että me emme ole sulkemassa ovea NATO:lta.
Ellei joku sattunut huomaamaan, niin Putin tönäisi just sen oven melkein kiinni. Nyt pitäisi äkkiä juosta kättä siihen kahvaan ettei napsahda.
Ei meillä ikinä mitään Nato-optiota ole ollut. Vain sen verran, että Naton isot jäsenet ovat liittymiselle suotuisat. Putin puolestaan ei voi sanella Natolle yhtään mitään. Eikä mahda mitään. Hän tietää jo vaatiessaan, että Nato ei korvaansa loksauta joten puheiden tarkoitusperä onkin jotain ihan muuta.
 
Ei . Putin puolestaan ei voi sanella Natolle yhtään mitään. Eikä mahda mitään. Hän tietää jo vaatiessaan, että Nato ei korvaansa loksauta joten puheiden tarkoitusperä onkin jotain ihan muuta.
NATO on pelkkää ilmaa. NATO on yhtä kuin jäsenet ja jos Putin sopii jotain Bidenin kanssa niin Stoltenberg saa ihan yksin vauhkota ja uhota twitterissä.

Putinin ei siis tarvi sopia mitään NATOn kanssa, riittää kun sopii jäsenen kanssa. Mitä vaikutusvaltsisempi jäsen, niin tietysti venäläisten kannalta paree.
 
No ei Bidenkään mitään sovi Naton puolesta mutta toki on se isoin peluri. Silloin Putin sopii jotain USAn kanssa. Kaksi - kuitenkin eri asiaa. Toisaalta myöskään USA ei anna veto-oikeutta Venäjälle Naton asioista koska USA tarvitsee Natoa ja veto-oikeus lopettaisi Naton.
 
Viimeksi muokattu:
Natoon ei tietenkään pidä liittyä, edes Venäjän pelossa. Jos et kykene toimimaan aatteesi mukaan, niin miksi ylipäätään elää.

Puolueettomuus on paras tp-valinta.
 
Isot EU-maat kaihtavat pakotteista puhumista, ilmeisesti haluavat, että jotain tapahtuu ennen kuin nostavat korttejaan pöydälle. EU:sta ei taida itälaidalle paljon sympatiaa enemmän herua.

Leading nations of the European Union are resisting a push to quickly draw up specific sanctions and other punishments to impose on Russia if it invades Ukraine, even as the Kremlin shows no sign of backing off a massive troop buildup near its neighbor.

Germany, France, Italy and Spain want to focus now on talking to Moscow before laying out details of painful economic measures they’d trigger. But other member states argue that backing up the public threats of sanctions would better deter Russian President Vladimir Putin

Big EU States Resist Push for Russia Sanctions Over Ukraine​

Viimeksi muokattu:
Isot EU-maat kaihtavat pakotteista puhumista, ilmeisesti haluavat, että jotain tapahtuu ennen kuin nostavat korttejaan pöydälle. EU:sta ei taida itälaidalle paljon sympatiaa enemmän herua.
Raha puhuu... "Russia exported goods worth nearly 136.7 billion U.S. dollars to EU-28 in 2020. The export value exceeded imports from the region by nearly 54.5 billion U.S. dollars. "

Ja koska EU on "rauhan liitto", niin NL:n romahtaessa kaikki ajoivat armeijansa alas, sillä sotiahan ei enää tule. Ja onhan aina NATO. Samalla unohtaen että se koostuu maista jotka juuri ajoivat armeijansa alas...

Josta päästään Suomeen joka ei ajanut armeijaansa alas eikä keskittynyt vain poliisioperaatioihin. Paha vain että Suomalaisilla poliitikoilla ja kansalla on sellainen "hakatun vaimon"-syndrooma naton suhteen. Eli ei uskalleta liittyä natoon (ottaa eroa) kun pelätään naapurimaan (aviomiehen) reaktiota (sittenhän se vasta suuttuisikin). Ja kun on niin paljon historiaakin takana (se 31v. yhteinen jo muualle muuttanut lapsi). Jonkun todetessa että sehän se teille sen uhan luo (lyö), niin vaisusti myönnetään että niin, mutta se tekee sen sillai rakastavasti... ja voihan sen tehdä sitten myöhemminkin (nato-optio)...
 
On tämä tilanteemme kokolailla surkea.

Venäjä asettelee ehtoja sille mitä sen naapurimaissa (Suomea ei ole listalta poistettu) saadaan tehdä ja USA ainakin osittain komppaa aihepiiriä liennetyksen nimissä.

Ja mitä Suomi tekee?

Vuosikymmenet hellitty itse keksimäänsä NATO-optiota, vaikka isot pojat eivät ole sellaisesta kuulleetkaan tai eivät välitä. Hyvän sään aikana ei uskalleta tehdä ratkaisuja tilanteen kiristyessä taaskaan ei voida tehdä mitään.

Positiivista tässä on se, että nyt Suomi voi luiskahtaa etupiirijaossa lännen puolelle. Toivon totisesti, että näin on isoissa pöydissä linjattu.

Muuten on kyllä hitokseen ikävä tilanne ja täysin anteeksiantamatonta vatulointia kaikille ylimmän tason päämiehille Koivostosta ja Ahosta lähtien aina Niinistöön ja Mariniin asti.
 
Pesoselta hyvä kirjoitus Putinin vaatimuksista. Taustalla Kremlin virallinen lausunto (alkuperäistekstinä ja suomennettuna) Niinistö - Putin -keskustelusta aiemmin tällä viikolla.

Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että Suomelle lyödään kovaa painetta, mutta siihen tulee viileästi vastata ”ei käy”, sodankin uhalla koska taistelu valinnan vapaudesta käydään nyt. Putinin mainitsemat ”naapurivaltioihin sijoitettavat asejärjestelmät” voivat tarkoittaa myös F-35:a, näin ainakin desantti Bman twiiteissään on viitannut.

Vastaavaa puhelinkerrosta itään ja länteen ei ole ollut kenelläkään muulla Euroopan valtion päämiehellä. Ei edes Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyilla. Kun muista maista on nyt soiteltu, on soiteltu vain Atlantin yli, ei Moskovaan

Mistä on kysymys?

Alla oleva lainaus Kremlin kotisivuilta presidentti Putinin ja presidentti Niinistön välisen puhelinkeskustelun referaatista kertoo kaiken:

В этой связи Владимир Путин вновь подчеркнул необходимость безотлагательного запуска переговоров с США и НАТО для выработки международно-правовых гарантий безопасности нашей страны, исключающих дальнейшее продвижение альянса на восток и размещение угрожающих России систем оружия на территории Украины и других сопредельных государств.

Vapaasti suomennettuna:

”Tältä osin Vladimir Putin toisti tarpeen aloittaa välittömästi neuvottelut Yhdysvaltojen ja Naton kanssa kansainvälisen oikeuden mukaisista takuista maamme [Venäjän] turvallisuudelle mukaan lukien sotilasliiton laajentumisesta itään ja uhkaavien asejärjestelmien käyttöönotosta Ukrainan ja muiden naapurivaltioiden alueella.

Tuon siis Putin halusi ilmoittaa varta vasten puhelimessa myös Niinistölle.

Referaatissa on venäjänkielinen сопредельное государство -termi, minkä käänsin naapurivaltioksi, mutta se on enemmän. Сопредельный tarkoittaa vierekkäin olevaa ja сопредельное государство (сопредельные государства) tarkoittaa valtioita, joiden maa- ja vesialueet ovat kosketuksessa ja joilla on siis yhteinen valtioraja.

Valtiot siis rajoittuvat toisiinsa.

Venäjällä Euroopan puolella Ruotsi ei ole tällainen valtio Venäjälle, mutta esimerkiksi Suomi ja Ukraina ovat.

Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että Suomelle lyödään kovaa painetta, mutta siihen tulee viileästi vastata ”ei käy”, sodankin uhalla koska taistelu valinnan vapaudesta käydään nyt. Putinin mainitsemat ”naapurivaltioihin sijoitettavat asejärjestelmät” voivat tarkoittaa myös F-35:a, näin ainakin desantti Bman twiiteissään on viitannut.
Viis desantista, mutta tietysti F-35 ja Hesarin mukaan Moskovaan asti kantavat ohjukset ovat näitä asejärjestelmiä. Niitä ei ole mainittu ja voi olla, ettei tulla mainitsemaankaan, mutta tarvittaessa Putin voi nostaa ne pöydälle.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Pesoselta hyvä kirjoitus Putinin vaatimuksista. Taustalla Kremlin virallinen lausunto (alkuperäistekstinä ja suomennettuna) Niinistö - Putin -keskustelusta aiemmin tällä viikolla.

Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että Suomelle lyödään kovaa painetta, mutta siihen tulee viileästi vastata ”ei käy”, sodankin uhalla koska taistelu valinnan vapaudesta käydään nyt. Putinin mainitsemat ”naapurivaltioihin sijoitettavat asejärjestelmät” voivat tarkoittaa myös F-35:a, näin ainakin desantti Bman twiiteissään on viitannut.

No eipä tuota voisi paremmin sanoa. "Saatanan tunarit":

Venäjä siis ilmoitti Suomen presidentti Niinistölle, että Venäjä haluaa käydä neuvottelut Suomea ja Ukrainaa koskevasta aseistuksesta ja maiden mahdollisesta puolustusliittojäsenyydestä Yhdysvaltojen ja Naton kanssa, ei itsensä Natoon kuulumattoman Suomen tai Ukrainan kanssa.

Tämä on nyt se Suomen ja presidentti Niinistönkin yltiöpäisesti hehkuttaman Nato-optioulkopolitiikan lopputulos: Venäjä neuvottelisi Yhdysvaltojen ja Naton kanssa siitä, ettei Nato laajentuisi Suomeen ja eikä mitään Venäjää uhkaavia aseita saisi olla myöskään Suomen maaperällä.

Suomi saa nyt juuri sitä, mitä se on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen harjoittamallaan varsin sinisilmäisellä ja omintakeisella ulko- ja turvallisuuspolitiikalla itsellensä tilannut.

Tuota politiikkaa ei monikaan ole uskaltanut arvostella täällä Suomessa. Arvostelijat ovat olleet harvoja kuten aikanaan Kekkosenkin Suomessa suomettumispolitiikan suhteen.

Ehkäpä yhä useampi uskaltaa nyt viimein avata suunsa myös Suomessa tuon Suomen harjoittaman politiikan järkevyydestä, etenkin jos Venäjä miehittää puolet Ukrainasta ja siinä samalla Suomenkin harjoittama Nato-optiopolitiikka saa lopullisen kuoliniskun.
 
NATO näyttää yllättäen suositulta puheenaiheelta. Näin ex-tiedustelukeskusjohtaja eversti evp. Martti J. Kari:

"Suomi on Venäjän uhkakuvissa Nato-maa. Saamme jo kaikki haitat ilman Nato-maiden viidennen artiklan suojaa."

Tämäkin on ollut jo pitkään tilanne ja status quo. Sitä ei vaan haluta myöntää, sitä ei haluta nähdä, sitä ei haluta kuulla. Kolme apinaa voisi olla meidän turpo/ulpo linjan parempi nimi.

muoks olikin vanha artikkeli, noussut vaan esille taas ajankohtaisena.
 
Back
Top