Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Juurikin noin! Ja vastoin yleistä harhaluuloa, sitä "turhaa hallintoa ja byrokratiaa" on kumminkin aika vähän - eikä sieltä silloin mitään hilittömiä säästöjäkään synny. Trafin palkat kiukuttavat, mutta kokeileppa lakkauttaa Trafi. Mihinkä sekin johtaisi? Kaaokseen ja anarkiaan.

Suurin osa rahoista menee työttömien "armeijan" elättämiseen yms yms. Valitettavasti sanan armeija jouduin laittamaan lainausmerkkeihin, kun ei tuolla remmillä paljon taisteluarvoa ole?

Olen voimakkaasti erimieltä.
Monella hallinnon alalla on runsaasti virkamiehiä jotka eivät tee varsinaista palvelutuotantoa, tai suoranaisesti johda sitä.
Työnkuvaa penkoessa paljastuu, ette heidän työlleen oikein löydy hyvää selitystä, tai vastuualue on hyvin kapea.
Olen itsekkin ollut tilanbteessa jossa yksityisella saman työn(hallintoa) on tehnyt kaksi ihmistä kun vastaavasti kunnallisella puolella on ollut kuusi henkilöä.

Väitänkin, että Trafi ei ole turha, mutta sen henkilöstöstä voitaisiin vähentää helposti 25%
 
Väitänkin, että Trafi ei ole turha, mutta sen henkilöstöstä voitaisiin vähentää helposti 25%

Tee laskut myös.

Pauli Vahteran blogikirjoituksen luvuilla: Trafissa on 526 työntekijää. 526 * 25% = 131 henkilöä.

Jos oletetaan, että poispotkituista syntyy keskimäärin keskipalkan suuruinen säästö, niin: 131 * 5188 * 2 * 12 = 16,3 miljoonaa. (kerroin kahdella työnantajakulujen karkeaksi hanskaamiseksi, kuukausia vuodessa on 12)

Nettosäästöä tuo 16,3 miljonaa ei ole, koska virkamiehet tippuvat sosiaaliturvan varaan (josta täällä ei saanut leikata, niinhän täällä julistettiin).

Sosiaaliturvamekanismi pitää huolen siitä, että ehkä noin 60% tuosta on sitä säästöä. 16,3 * 60% = 9,78 miljoonaa. Todennäköisesti noin isot kengitykset johtavat myös nk. sopeuttamismenoihin, eli tuohon huikeaan 10 miljoonan vuotuiseen säästöön ei päästä heti. Ja vaikka päästäisiinkin, ei sillä kymppimillillä paljoa aseita ostella. Toki en ole puolustelemassa turhaa byrokratiaa. Yritän vain osoittaa missä niitä reaalisia miljardisäästöjä on olemassa. Tyypillisesti virkamiesbyrokratia ei ole sitä (vaikka toki se on suunnattoman ärsyttävää - ja tietyllä tavalla jopa ei-tuottavaa, jopa counter-productive, tuottamista taannuttavaa - eroon siitä pitää pyrkiä ja myös päästä - topic on kuitenkin löytää isoja säästöjä joista allokoida maanpuolustukseen rahaa ja pari turhaa virkamiestä siellä sun täällä ei tyypillisesti miljardisäästöpotentiaalia omaa)
 
Naton rauhankumppanuus ja Nato-optio osoittautuivat paperiksi, joten nyt tulee KULTAKORTTI.

Lainaus:

"Suomi ja Ruotsi saavat tämän viikon Naton huippukokouksessa Newportissa Walesissa Natolta "kultakortin", kirjoitti ruotsalaislehti Svenska Dagbladet.
....

Kultakorttia" sivuttiin HS:ssa viime viikolla puolustusministeri Carl Haglundin haastattelussa. Haglund totesi Nato-kumppanuuden olevan "ihan ydintä siinä, miten Suomi voi parantaa suorituskykyään".

- Ilman Nato-kumppanuutta Suomen puolustuskyky ei olisi yhtä uskottava", Haglund sanoi.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288732960732.html?pos=ok-trm-uutk

Naton rauhankumppanuuden tuoman puolustuskyvyn uskottavuuden osoittauduttua vähintäänkin kyseenalaiseksi Georgian ja Ukrainan myötä, on asia saatu ratkaistua uudella paperilla. Kyllä nyt tuntuu turvalliselta! Tämä paperi varmasti pitää. Paljonko saadaan vastineeksi lähettää rahaa ja joukkoja vinkuintiaan? :rolleyes:

Visainen kysymys.

Kauppalehti kirjoitti seuraavaa: "Vain Britannia, Viro ja Kreikka täyttävät Naton budjettikriteerit. Nato-maat lupaavat lisää rahaa puolustukseen. Nato-huippukokouksen päätöslauselmassa todetaan, että jäsenmaat tähtäävät siihen, että ne täyttäisivät Naton tavoitteen, että kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta käytetään puolustukseen. "

Tuon tavoitteen (2% BKT:stä) voi saavuttaa toisellakin tavalla - pidetään puolustusbudjetti ennallaan, mutta pudotetaan BKT:ta.
 
Tee laskut myös.

Pauli Vahteran blogikirjoituksen luvuilla: Trafissa on 526 työntekijää. 526 * 25% = 131 henkilöä.

Jos oletetaan, että poispotkituista syntyy keskimäärin keskipalkan suuruinen säästö, niin: 131 * 5188 * 2 * 12 = 16,3 miljoonaa. (kerroin kahdella työnantajakulujen karkeaksi hanskaamiseksi, kuukausia vuodessa on 12)

Nettosäästöä tuo 16,3 miljonaa ei ole, koska virkamiehet tippuvat sosiaaliturvan varaan (josta täällä ei saanut leikata, niinhän täällä julistettiin).

Lisäksi täytyy muistaa verotus eli jos valtion virkamiehen bruttopalkka on 5.000 euroa, niin siitä palaa heti 1.000 euroa veroina takaisin valtion kassaan. Yksityisellä sektorilla henkilöstömenot ovat menetettyjä rahoja, mutta valtiotyönantajalla merkittävä osa palkkarahoista palaa suoraan valtion kassaan.

Tiedän toki, ettei sitä noin lasketa, mutta todellisuudessa raha kiertää noin. Samoin ei huomioida säästöjä laskettaessa tuota sosiaaliturvakustannusta.
 
Jep, viiden tonnin bruttopalkka on jokseenkin kolmen tonnin nettopalkka. Jos tilalle tulee vain samaiselle henkilölle maksettava parin tonnin työttömyyspäiväraha, niin saavutettu taloudellinen hyöty ei ole kovin merkittävä. Jos halutaan saada todellista vaikutusta, niin byrokraatit pitäisi saada siirrettyä suoraan teollisiin työpaikkoihin. Siinä onkin ihan eri luokan savotta kuin pelkässä potkujen jakamisessa.
 
Visainen kysymys.
Tuon tavoitteen (2% BKT:stä) voi saavuttaa toisellakin tavalla - pidetään puolustusbudjetti ennallaan, mutta pudotetaan BKT:ta.

Toki, mutta eiköhän meitä kaikkia suomalaisia kiinnosta: voimakas talous, varaa pitää voimakas armeijakin ja sopivassa määrin myös hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalisia struktuureita yllä. Ainakin suht maksuton koulutus ja terveydenhuolto niitä tärkeimpiä. Työttömyysturvasta en osaa sanoa. Pitäisikö se romuttaa hyvin pieneksi kansalaispalkaksi ja kannustaa siten jengiä tienaamaan sitä leipää omin konstein?

Aika paljon on ihmisiä kortistossa mukavuudenhalustakin.

Esim. rakennusalalla on kummallisen vaikea löytää vaikkapa apumiehiä hommiin. Ollaan totuttu niin krantuiksi. Mikä tahansa työ ei mukamas kelpaa. Niin kauan kuin on vara kranttuilla, on sosiaaliturva ilmiselvästi liian hyvä eli epäkannustava. Sopiva "nälkä" pakottaa keksimään tekemistä, josta saa rahaa.
 
Eipä siellä Suomen valtion budetissa ole paljon muusta mistä ottaa. Ainakaan jos isommista summista puhutaan.
Kehitysapu noin miljardi. Millaisista summista tässä puhutaan? Jos nykyisestä tukiviidakosta saadaan vähennettyä byrokratiaa esim ottamalla perustulo käyttöön, niin se käy mainiosti. Jos se poistaa kannustinloukkuja, niin loistavaa. (samalla toki voisi vähentää yritys- ja maataloustukia ja laskea yhteisöveroa)

Toivotan onnea jos haluatte asettaa sosiaaliturvan ja puolustusbudjetin vastakkain.
 
Toki, mutta eiköhän meitä kaikkia suomalaisia kiinnosta: voimakas talous, varaa pitää voimakas armeijakin ja sopivassa määrin myös hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalisia struktuureita yllä. Ainakin suht maksuton koulutus ja terveydenhuolto niitä tärkeimpiä. Työttömyysturvasta en osaa sanoa. Pitäisikö se romuttaa hyvin pieneksi kansalaispalkaksi ja kannustaa siten jengiä tienaamaan sitä leipää omin konstein?

Aika paljon on ihmisiä kortistossa mukavuudenhalustakin.

Esim. rakennusalalla on kummallisen vaikea löytää vaikkapa apumiehiä hommiin. Ollaan totuttu niin krantuiksi. Mikä tahansa työ ei mukamas kelpaa. Niin kauan kuin on vara kranttuilla, on sosiaaliturva ilmiselvästi liian hyvä eli epäkannustava. Sopiva "nälkä" pakottaa keksimään tekemistä, josta saa rahaa.

Hymiö unohtui.

BKT:n kasvu on paras ratkaisu. Rahaa riittää silloin sekä puolustukseen että sosiaaliturvaan.

Eri asia on, miten talous saadaan taas kasvamaan. Peiliin katsomisen paikka.
 
Visainen kysymys.

Kauppalehti kirjoitti seuraavaa: "Vain Britannia, Viro ja Kreikka täyttävät Naton budjettikriteerit. Nato-maat lupaavat lisää rahaa puolustukseen. Nato-huippukokouksen päätöslauselmassa todetaan, että jäsenmaat tähtäävät siihen, että ne täyttäisivät Naton tavoitteen, että kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta käytetään puolustukseen. "

Tuon tavoitteen (2% BKT:stä) voi saavuttaa toisellakin tavalla - pidetään puolustusbudjetti ennallaan, mutta pudotetaan BKT:ta.

Kauppalehden listasta unohtuu eräs tärkeimmistä Nato-jäsenmaista eli Ranska.

Suomen puolustusbudjetti on jo nyt yli 2% BKT:sta. Suomessa, toisin kuin Nato-maissa, rajavartioston budjettia ja sotilaiden eläkemenoja ei lasketa puolustusbudjettiin kuuluvaksi. Lisäksi todennäköisesti mm. väestönsuojelun rakentaminen sekä huoltovarmuuskeskuksen toiminta kuuluisi Nato-standardein puolustusbudjettiin, en olen nyt aivan varma asiasta.
 
Jep, unohtui USAkin (mutta kirjoittivat Euroopan "vapaamatkustajista").
 
Tee laskut myös.

Pauli Vahteran blogikirjoituksen luvuilla: Trafissa on 526 työntekijää. 526 * 25% = 131 henkilöä.

Jos oletetaan, että poispotkituista syntyy keskimäärin keskipalkan suuruinen säästö, niin: 131 * 5188 * 2 * 12 = 16,3 miljoonaa. (kerroin kahdella työnantajakulujen karkeaksi hanskaamiseksi, kuukausia vuodessa on 12)

Nettosäästöä tuo 16,3 miljonaa ei ole, koska virkamiehet tippuvat sosiaaliturvan varaan (josta täällä ei saanut leikata, niinhän täällä julistettiin).

Sosiaaliturvamekanismi pitää huolen siitä, että ehkä noin 60% tuosta on sitä säästöä. 16,3 * 60% = 9,78 miljoonaa. Todennäköisesti noin isot kengitykset johtavat myös nk. sopeuttamismenoihin, eli tuohon huikeaan 10 miljoonan vuotuiseen säästöön ei päästä heti. Ja vaikka päästäisiinkin, ei sillä kymppimillillä paljoa aseita ostella. Toki en ole puolustelemassa turhaa byrokratiaa. Yritän vain osoittaa missä niitä reaalisia miljardisäästöjä on olemassa. Tyypillisesti virkamiesbyrokratia ei ole sitä (vaikka toki se on suunnattoman ärsyttävää - ja tietyllä tavalla jopa ei-tuottavaa, jopa counter-productive, tuottamista taannuttavaa - eroon siitä pitää pyrkiä ja myös päästä - topic on kuitenkin löytää isoja säästöjä joista allokoida maanpuolustukseen rahaa ja pari turhaa virkamiestä siellä sun täällä ei tyypillisesti miljardisäästöpotentiaalia omaa)

Totta tuokin, mutta näille ihmisille pitää hankkia työvälineet, työtilat, koulutukset ja työnantajan sivukulut. Eli summa on muutakin kuin vain palkkakulut.
Toinen asia on, että jäisivätkö nämä yhteiskuntamme valiot työttömäksi, osa varmasti jäisi, ainakin hetkellisesti, mutta osa työllistyisi 12 kk sisällä.
 
Esim. rakennusalalla on kummallisen vaikea löytää vaikkapa apumiehiä hommiin. Ollaan totuttu niin krantuiksi. Mikä tahansa työ ei mukamas kelpaa.

Tuttu rakennus/remppa-alan yrittäjä pari päivää sitten kertoi että halukkaita duunareita löytyy hyvin ja heille saisi sinänsä järkättyä myös työmaita kun urakoitakin on tarjolla paljon. (Näkyy Stadinkin katukuvassa.) Ongelmana on että etelän ja idän (liian usein suomalaisvetoiset) firmat vievät enenevässä määrin urakat, tietenkin jäätävän pienillä palkkamenoillaan. Olisi paljon hyödyllisempää saada aikaan lainsäädäntöä jolla ulkomaiset firmat joutuisivat kilpailemaan reilusti samalla palkkatasolla, kuin kiukutella passivoituneista sossun loisista.
 
Tuttu rakennus/remppa-alan yrittäjä pari päivää sitten kertoi että halukkaita duunareita löytyy hyvin ja heille saisi sinänsä järkättyä myös työmaita kun urakoitakin on tarjolla paljon. (Näkyy Stadinkin katukuvassa.) Ongelmana on että etelän ja idän (liian usein suomalaisvetoiset) firmat vievät enenevässä määrin urakat, tietenkin jäätävän pienillä palkkamenoillaan.

Saattaa olla siellä PK-seudulla nykyään noin. Ei ole pohjoisessa.
 
Saattaa olla siellä PK-seudulla nykyään noin. Ei ole pohjoisessa.

Kyllä vaan on. Iso rakennusalan toimija napsii urakat, ketjuttaa ja ketjuttaa ja etpä työmaalla enää paljoa suomenkieltä kuule. Palkoista en tiedä, mutta jollain tavallahan tyypillinen viiden prossan lintta tarjouseroihin syntyy. Hävinneen firman työmaalla puhuttaisiin suomea, voittaneen viroa.
 
Saattaa olla siellä PK-seudulla nykyään noin. Ei ole pohjoisessa.

Miten se on mahdollista. Luulin että kaikki hipit, muusikot, somput, romput, ja micmac-intiaanit on täällä etelässä. Onko Lapin Kansa rötvempää kuin susirajan (bulevardi, ei nyt sentään tehtaankatu) eteläpuoliset kansantarinat kertovat suophunkia heittävistä, tunthurissa asuvista jänkhä-joonaista?

Ei vaan, Baikal puhuu asiaa. Epäreiluksi päästetty kilpailu syö oikeasti tärkeää perus-alaa koko maassa. Kuulopuheiden perusteella mieskulujen erot ovat ns. paljon yli 10 prossan luokkaa. Ei ihme jos pääsee tuollainen possufirma alihankkijan alihankkijana ujuttamaan halvemman tarjouksen. Pieni palkka/lakitekninen tasapäistävä protektionismi ei tekisi pahaa, tyyliin joka toimijalla sama suomalainen minimipalkka käytössä oli sitten rekisterissä Kouvolassa, Otepäässä, tai Barbadoksella. Ja Veroviraston hathattijoukot ratsaamaan työmaita kunnes roti alkaa löytyä. (Nehän oli takavuosina kuittikauppa-tutkinnoissa ihan riemuissaan kun pääsivät viraston pölyisistä uumenista kenttähommiin skoudejen kanssa. Paljon liivijengiläisiä ratsattiin, mm. pahamaineiset YIT- ja Hartela-jengit. Silloin ei edes vielä ollut eestiläisiä hangaroundeja ja prospektuksia.)

Nykyinen asetelma jo suoraan pilaa naapuruussuhteita etelän broideihin. Ei hyvä.

(Yritän tässä kuumeisesti keksiä aasinsiltaa Nato-keskusteluun muttei nyt heti urkene...)
 
Viimeksi muokattu:
Miten se on mahdollista. Luulin että kaikki hipit, muusikot, somput, romput, ja micmac-intiaanit on täällä etelässä. Onko Lapin Kansa rötvempää kuin susirajan (bulevardi, ei nyt sentään tehtaankatu) eteläpuoliset kansantarinat kertovat suophunkia heittävistä, tunthurissa asuvista jänkhä-joonaista?

En kyllä ymmärrä tuosta OT-shaissestasi yhtään mitään, mutta lyhyt vastaus: eiköhän se ole ihan maantieteellinen etäisyys mikä pitää Eesti poegin poissa Lapimaalta*. Helsingissä käy Tallinnasta käsin vaikka päiväkeikalla ja ei maksakaan juuri mitään (samalla voi roudata tupakkaa ja viinaa ja myydä niitä poroille). Lapimaassa ei niin vain käydäkkään päiväkeikalla, matkustus maksaa enemmän ja odotettavissa oleva tuntitaksakin huonompi.

* Lapimaa = Lappi viroksi
 
tuntemani rakennusalan yrittäjät oikein rukoilevat systeemiä, joka on läpinäkyvä aasta ööhön. Se on rehellisen suomalaisen yrittäjän etu. Samoja ilmiöitä on kuljetusalalla jne.

Ensin vietiin valvonta veks ja sitten alkoi tapahtua. Sama ilmiö kaivostouhuissa: ensin valvontaväki veks ja minimiin ja sitten kaivosta perustamaan. Ketkä näitä kuvioita oikein pyörittää?
 
Mennään NATO:on vaan. Baikal puhuikin jotain liittoutumisesta vaikka Dark Vater:in kanssa, minkä inspiroimana ja perjantain kunniaksi piristän kaikkia seuraavalla videon pätkällä. Ei tuo ainakaan enempää OT ole kuin nuo raksajutut.

Stark sein!!! Emme pärjää yksin vaan on liittouduttava Imperiumin kanssa!

P.S. Tämä video on puolalaisten pilke silmäkulmassa tekemä, joten turha pahoittaa mieltään...
 
Esim. rakennusalalla on kummallisen vaikea löytää vaikkapa apumiehiä hommiin. Ollaan totuttu niin krantuiksi. Mikä tahansa työ ei mukamas kelpaa. Niin kauan kuin on vara kranttuilla, on sosiaaliturva ilmiselvästi liian hyvä eli epäkannustava. Sopiva "nälkä" pakottaa keksimään tekemistä, josta saa rahaa.

Olen ollut rakennuksilla apumiehenä ja kuulin myös omin korvin valittelua apumiesten puutteesta. Toisaalta on ymmärrettävää ettei porukkaa ole tungokseksi asti:
-fyysisesti raskas työ josta maksettiin 7.50 euroa tunnilta
-kaikki apumiehet ovat vuokrafirmojen kautta: työ on epäsäännöllistä, sinne pitäisi usein lähteä hyvin lyhyellä varoitusajalla ja keikat ovat usein lyhyitä (viikkoja tai jopa vain päiviä)
-apumies on työmailla aina alihankkijan alihankkijan alihankkija tjsp, kaikki on outoa ja juuri kun alkaa hommat ja ihmiset tulemaan tutuiksi, keikka loppuu. Mestareita ärsyttää joutua koko ajan opastamaan ummikkoja apumiehiä, mikä näkyy myös kohtelussa.
-sitten kun viimein saat palkkakuitin kouraan, joudut marssimaan sen kanssa sossuun/kelaan/työkkäriin joka vähentää saamasi palkan asumis/opinto/toimeentulotuestasi. Paikat hajoaa, v*tuttaa ja nettohyöty oli...?
 
Back
Top