Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Poliitikot välttelevät NATO-päätöstä vetoamalla uskottavaan itsenäiseen puolustukseen (vaikka galluppien mukaan kansa nimenomaan odottaa heiltä johtajuutta), supistaen samaan aikaan puolustusbudjettia kun agresssiivinen suurvalta naapurissa kasvattaa omaansa noin 15% vuodessa. Nyt sitten ollaan Ukrainan takia kovasti puolustusmyönteisiä, mutta toki vasta seuraavan hallituksen kantaessa vastuun....

Tällä hetkellä meillä ei juurikaan ole sotilaallista uhkaa, koska Venäjän voimavarat ovat kiinni Ukrainassa eivätkä varmasti halua kahden rintaman sotaa. Kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu 3-4 vuoden kuluttua. Siinä vaiheessa Ukraina on ollut jo useamman vuoden jäätynyt kriisi ja Venäjällä alkaa olla voimia irti seuraavaan vetoon... Eli meillä on muutama vuosi aikaa parantaa puolustusvalmiutta, ja nyt sitten hukataan taas yksi vuosi siihen, kun odotellaan seuraavaa hallitusta joka EHKÄ nostaa puolustusmäärärahoja. Toki siinä vaiheessa voidaan kenties todeta että tilanne on niin paljon rauhoittunut ettei tarvitse puolustusbudjettia korottaa, varsinkin kun pitäisi taas toimeentulotukiakin nostaa. Sosiaaliturvaan käytetään jo nyt 24 kertaa enemmän rahaa kuin puolustukseen, mutta olisihan se niin ikävä leikata kansalaisten etuja puolustuksen hyväksi kun kunnallisvaalitkin ovat tulossa ihan parin vuoden päästä..... Varsinaisia valtiomiehiä...

Mielestäni tämä on tärkein syy liittyä NATO:oon. Luotan NATO:oon paljon enemmän kuin suomalaisten poliitikkojen kykyyn ja haluun pitää huolta siitä itsenäisestä uskottavasta puolustuskyvystä.
 
Onkohan kovin viisasta laittaa sosiaaliturva ja PV:n rahoitus vastakkain.
 
Miksi USA hyökkäisi Venäjälle? Miten USA saisi NATO:n muut jäsenet ylipäätään mukaan sellaiseen? NATO on demokraattisten valtioiden liitto, eikä jokin Washingtonissa hääräilevä wannabe-Putler pysty käskeä NATO:a hyökkäämään yhtään mihinkään. En sitäpaitsi millään usko, että USA:n presidenttikään voisi moiseen ryhtyä, kun kyse on kuitenkin demokratiasta.

Jos WWIII nyt kuitenkin syttyisi, niin eipä siinä puolueettomia puskurivaltioita tunnettaisi. Ei tunnettu edelliselläkään kertaa.


Suoraan USA ei hyökkää. Suurvaltojen välisessä kamppailussa yleisimpänä menetelmänä on vastakkaisen leirin hajottaminen järjestöjä, vähemmistöjä, separatisteja, oppositiota, jne tukemalla. Kuka vaan maata murentaa, sellaista tahoa tuetaan. Viitta ja tikari osasto ei ole maailmasta mihinkään hävinnyt. CIA toimii valtavan budjetin turvin. Myös Suomessa. Eikä suinkaan maailmaa parantaakseen.

Yksi olennainen osa suurvaltojen välisessä kamppailussa on oman liittouman vahvistaminen ja vastakkaisen murentaminen. Mitä vahvemmaksi liittouman ydinvaltiot voimistuvat, sitä härskimmin nämä voivat toimia muita valtoja ja liittoumansa heikompia jäseniä kohtaan. Useimmiten nämä heikommat jäsenet ovat lähinnä siirtomaan ja pelinappulan asemassa.

Miksi tämä kaikki? Tietenkin oman edun takia. Venäjä on käsittämättömän rikas maa luonnonvarojen puolesta. Länsimaiden ja erityisesti Yhdysvaltojen jokusen miljoona ihmistä käsittävä yläluokka mielellään kahmisi osansa tästä vauraudesta. Venäjän eliitille asia ei tietenkään sovi.

Suomea ajetaan Natoon ensisijaisesti sisäpoliittisista syistä. Pienen valtaeliitin on vaikeata kahmia alati suurempaa osaa hyvinvoinnista, jos maassa on lähes jokaisella miehellä sotilaskoulutus ja yksityisiä aseita samassa suhteessa. Näistä pitäisi päästä eroon ja silti pitäisi olla edes jonkinlainen puolustuskyky Venäjän suuntaan. Muutoinhan meille kävisi juuri kuten Ukrainalle nyt käy. Palkka-armeijasta moiseen ei ole. Natosta eliitti toivoo ratkaisua ongelmaan. Teoreettisesta pelotteesta toivotaan sotilaallisen kyvyn korvaajaa.

Aikanaan Unionia ja nykyisin Natoa on markkinoitu turvallisuuspoliittisina projekteina, vaikka todellisuudessa eliitin pyrkimykset ovat aina olleet ensisijaisesti yhteiskunnallisia. Naton käsittely pelkästään aseiden ja sotilaiden määriä laskemalla johtaa koko asian harhateille. Puolustuksen osalta kokonaisuus on paljon laajempi, käsittäen yhteiskuntamme suunnan, sekä harjoitetun sisä- ja ulkopolitiikan.

Vaikka Gustav Hägglundia en muutoin arvostakkaan, on hän todennäköisesti oikeassa arvioidessaan Nato-jäsenyyden puolustahtoa nakertavan vaikutuksen nollaavan kaikki jäsenyyden hyödyt. Rivimiesten taistelutahto ratkaisee armeijamme suorituskyvyn.
 
Ilmatilaloukkauksiin liittyvä kohkaaminen taitaa olla lähinnä Suomen sisäpolitiikkaa. Todellisuudessa kummallekkin osapuolelle merkityksetön juttu, jota paisutellaan median ja politiikkojen toimesta kriisitunnelman luomiseksi.

Olet oikeassa kouhkaamisesta, se on pitkälti meidän sisäistä asiaamme.
Mitä järjestetyt ilmatilaloukkaukset sitten kertovat Venäjästä ja heidän suhteestaan meihin?

Väitän niiden paljastavan Venäjän halun alistaa naapureitaan omaan tahtoonsa.
Tasapainoisissa ja hyväksi kutsutussa suhteissa ei toinen valtio käytä politiikan ulkopuolisia keinoja ja loukkaa toisen aluetta/ilmatilaa vaikuttaakseen meihin. Tällaiselle toiminalle on olemassa nimikin, se on pelottelua.
 
  • päivitetty 30.8.2014 klo 12:57
Turun Nato-mielenosoituksessa noin 60 osallistujaa
Turussa alkoi viikonloppuna kansainvälinen merisotaharjoitus.

Turussa on järjestetty tänään mielenosoitus sotilasliitto Natoa vastaan. Mielenosoitusta seuraavan Ylen toimittajan mukaan paikalla on noin 60 mielenosoittajaa.

Mielenosoittajien iskulauseissa lukee muun muassa "Nato, turvallisuutemme kato", "Nato-herrat helvettiin" ja "Nato – kansakunnan perikato".

Mielenosoitusta Turun Varvintorilla seuraa sivusta paitsi poliisi myös sotilaspoliisi. Tilanne on pysynyt rauhallisena.

Turussa alkoi viikonloppuna kansainvälinen merisotaharjoitus, joka toi noin 60 sotalaivaa Aurajokirantaan.

http://yle.fi/uutiset/turun_nato-mielenosoituksessa_noin_60_osallistujaa/7442999
 
Laitetaanpa vähän jenkkinäkökulmaa HS:n jutussa:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1409368206599

....

Mutta viime talven aikana Suomi ja Ruotsi ovat kiinnostaneet Washingtonia enemmän kuin vuosiin, sanoo suomalaisdiplomaatti, joka ei halua nimeään lehteen. Kiinnostus liittyy Suomen strategiseen sijaintiin. "On kuin kassakaapista olisi kaivettu esiin vanhat pölyttyneet kartat ja katsottu, miltä Pohjois-Eurooppa näyttikään."

.....

Euroopan tutkimusohjelman johtaja Heather A. Conley CSIS-tutkimuskeskuksesta nosti Suomen esiin Obaman Viron-matkaa koskeneessa tilaisuudessa Washingtonissa. Hän muistutti yleisöä venäläiskoneiden ilmatilaloukkauksista Suomessa.

"Nato-maiden ja Natoon kuulumattomien maiden välillä on selvä raja. Monet Helsingissä ovat toivoneet, että jos Suomi on Natolle läheinen ja arvokas kumppani, Nato tulisi pahan paikan tullen apuun. Niin ei ole."

Conleyn mielestä olisi ollut parempi, että Nato-keskustelu olisi käyty Suomessa aiemmin. "Kuka ottaa kotivakuutuksen, kun naapurusto on jo tulessa?"

Conleyn mukaan on ironista, että ennen Baltian maiden liittymistä Natoon Ruotsi ja Suomi pitivät Baltiaa heikkona lenkkinä.

"Nyt Baltian maiden mielestä se, että Suomi ja Ruotsi eivät ole Natossa, voivat tehdä niistä heikon lenkin", Conley sanoi.

....

Perjantaina Yhdysvaltain entinen Nato-lähettiläs Kurt Volker kirjoitti The Washington Post -lehdessä, että Naton pitäisi tehdä kokouksessa selväksi Suomelle ja Ruotsille, että ovi on auki.

"Syytämme itseämme Venäjän ärsyttämisestä, vaikka vastaamme sen toimiin", Conley sanoo.

"Varmasti Venäjä pitäisi Suomen tai Ruotsin liittymistä Natoon provokaationa. Venäläisethän pitäisivät suomettuneesta Suomesta ja haluaisivat sen takaisin."
 
ulkopuolelta asiat näkyvät selkeämmin
 
Naton rauhankumppanuus ja Nato-optio osoittautuivat paperiksi, joten nyt tulee KULTAKORTTI.


Lainaus:

"Suomi ja Ruotsi saavat tämän viikon Naton huippukokouksessa Newportissa Walesissa Natolta "kultakortin", kirjoitti ruotsalaislehti Svenska Dagbladet.
....


Kultakorttia" sivuttiin HS:ssa viime viikolla puolustusministeri Carl Haglundin haastattelussa. Haglund totesi Nato-kumppanuuden olevan "ihan ydintä siinä, miten Suomi voi parantaa suorituskykyään".

- Ilman Nato-kumppanuutta Suomen puolustuskyky ei olisi yhtä uskottava", Haglund sanoi.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288732960732.html?pos=ok-trm-uutk


Naton rauhankumppanuuden tuoman puolustuskyvyn uskottavuuden osoittauduttua vähintäänkin kyseenalaiseksi Georgian ja Ukrainan myötä, on asia saatu ratkaistua uudella paperilla. Kyllä nyt tuntuu turvalliselta! Tämä paperi varmasti pitää. Paljonko saadaan vastineeksi lähettää rahaa ja joukkoja vinkuintiaan? :rolleyes:
 
En tiedä, onko se viisasta, mutta haluja siihen näköjään tuntuu olevan.
Kenellä? Jos maanpuolustushenkiset ihmiset alkaa laittamaan sosiaaliturvan ja PV:n rahoituksen vastakkain, niin en usko, että sillä saadaan PV:n rahoitusta ainakaan lisättyä. Tietenkin jos haluaa leikata PV:ltä ja laittaa rahat sosiaaliturvaan, niin silloin tuollainen vastakkainasettelu saattaa kannattaa..
 
Kenellä? Jos maanpuolustushenkiset ihmiset alkaa laittamaan sosiaaliturvan ja PV:n rahoituksen vastakkain, niin en usko, että sillä saadaan PV:n rahoitusta ainakaan lisättyä. Tietenkin jos haluaa leikata PV:ltä ja laittaa rahat sosiaaliturvaan, niin silloin tuollainen vastakkainasettelu saattaa kannattaa..

Lue lepardin viesti. Lepardhan tuolla puree hammasta, kun pv saa vain niin vähän ja sosiaali-terveys-sektori niin paljon.
 
Lue lepardin viesti. Lepardhan tuolla puree hammasta, kun pv saa vain niin vähän ja sosiaali-terveys-sektori niin paljon.
Sitähän minä kommentoinkin. Luulin että viestissäsi tarkoitit ihmisiä yleisemmin.
 
Sitähän minä kommentoinkin. Luulin että viestissäsi tarkoitit ihmisiä yleisemmin.

Suomen oloissa on toopea asettaa edes sivulauseessa puolustusvoimien tarpeita ja hankintoja samalle viivalle minkään kanssa. Paljon pitää vielä Haglundin suomalaisia pelotella ja sättiä, että tuo lataus muuttuu. Rahaa on varmasti löydyttävä, mutta en ole varma, pitääkö se raastaa vähäosaisimpien kukkarosta. Mutta kukin makunsa ja asenteidensa mukaan, ei siinä mitään.
 
Sosiaaliturvan kimppuun käymissessä on ongelmana ihmisten eri käsitykset siitä.
Osa kokee sosiaaliturvan turhana ihmisiä passivoivana ja toisaalta moraalittomien juoppojen ja narkkien hyväksikäyttämänä pöhöttyneenä järjestelmänä.
Osa taas kokee sen yhdeksi syyksi puolustaa tätä maata, jossa heikompia autetaan, eikä kenenkään anneta vajota pohjalle, ilman tarjottua yhteiskunnan apua.

Jos köyhälle ei tarjota mitään muuta kuin pamppua, kurjuutta ja käskyjä, ei hänellä ole mitään syytä puolustaa tätä maata jota hän ei kohta koe omakseen.
Tekemällä tästä maasta parhaan paikan asua, luomme pohjaa maanpuolustustahdolle.

Omasta mielestäni kumpikin näkökulma on yhtä paljon oikeassa ja väärässä.
Silti hyvä sosiaaliturva on ehdottomasti maamme hienouksia, sitä vain pitäisi kehittää pois sen huonoista puolista tuhoamatta sen eittämättä hyviä puolia.
 
Good luck! Ja hallintoa ja byrokratiaa on eniten niissä isoimmissa menoerissä. Esim. sosiaaliturvassa.

Juurikin noin! Ja vastoin yleistä harhaluuloa, sitä "turhaa hallintoa ja byrokratiaa" on kumminkin aika vähän - eikä sieltä silloin mitään hilittömiä säästöjäkään synny. Trafin palkat kiukuttavat, mutta kokeileppa lakkauttaa Trafi. Mihinkä sekin johtaisi? Kaaokseen ja anarkiaan.

Suurin osa rahoista menee työttömien "armeijan" elättämiseen yms yms. Valitettavasti sanan armeija jouduin laittamaan lainausmerkkeihin, kun ei tuolla remmillä paljon taisteluarvoa ole?
 
Ja mnikälainen resepti tämän työttömien "armeijan" taisteluarvon palauttamiseen on??
 
Back
Top